Suomi on sepittänyt jatkosodasta omituisen tulkinnan

Sanonaan mitä sanotaan,,mutta se että pistettiin hösseliksi suurta neuvostoliíttoa vastaan vuonna 41 ansaitsee jo hatunnoston. Tyhmää tai ei. Munaa se vaatii. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta veteraanijärjestöiltä ympäri maailman.
 
Sanonaan mitä sanotaan,,mutta se että pistettiin hösseliksi suurta neuvostoliíttoa vastaan vuonna 41 ansaitsee jo hatunnoston. Tyhmää tai ei. Munaa se vaatii. Tämä ei ole jäänyt huomaamatta veteraanijärjestöiltä ympäri maailman.

Kyllä se oli kova temppu poliitikoilta, sotilailta ja koko kansalta. Aika moni kansa kyyristyi vetämään orjuuttajansa vankkureita ja sitä sarkaa riitti sitten...ja jos Uhria katsotaan, niin kyyristyjän uhri oli yleensä vielä paljon pahempi, eikö vain? Jos Suomi olisi kyyristynyt, uhri olisi ollut hirmuinen, jopa koko kansa olisi saattanut tulla tiensä päähän. Ruma sanoa näin, mutta tämä toinen vaihtoehto tuotti vain 85 tuhatta vainajaa. Älkää käsittäkö väärin taas, tuo VAIN pitää panna heittomerkkeihin ja kaikkiin mahdollisiin viitteisiin. Ja tässä mielessä torjuntavoitto-termistö on oikeutettu ja tosi.
 
Jos jatkosodassa Suomelle olisi käynyt samalla tavalla kuin Etelä-Vietnamille v. 1975, niin sen armeija olisi murskattu täysin, koko maa miehitetty, Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa ja pääkaupunki olisi varmaan joku Stalinfors. Ihan näinhän se ei mennyt.

Torjuntavoitto on ihan perusteltu termi jatkosodan sotilaalliselle lopputulokselle...

Mielestäni Suomelle kävi jatkosodassa kuten Saksalle kävi 1. maailmansodassa. Maata ei koskaan miehitetty, mutta sota hävittiin ja siitä seurasi alueluovutuksia, tuntuvat sotakorvaukset sekä tuntuvat rajoitukset maan asevoimiin. Juuri näinhän tapahtui sekä Saksalle 1918 että suomelle 1944. Ainoa ero, että Saksassa vaihtui valtiomuoto monarkiasta tasavallaksi. Suomessa oli jo tasavalta, joten se säilyi samana.

Mielestäni aika paksua sanoa että Saksa sai torjuntavoiton 1. maailmansodassa. Samalla tavalla aika paksua sanoa että Suomi sai torjuntavoiton 2. maailmansodassa.

Ja Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ovat myös hyvä esimerkki siitä että ei me todellakaan me mitään voitettu. Eihän voittajia koskaan sotasyyllisyydestä tuomita.

Miksei Suomessa voida koskaan hyväksyä sitä, että joku asia meni/on huonosti vaan aina pitää selitellä, että itse asiassa meidän heikkous onkin vahvuus? Hyvä esimerkki siitä, että armeijassa aikoinaan (90-luvun lopulla) sanottiin, että T-55 vaunut ovat paljon parempia Suomen oloihin kuin uudet länsivaunut, koska meillä on peitteinen maasto, joten pitkällä kantamalla ei tee mitään ja painavat länsivaunut uppoavat suohon, kun kevyt T-55 vain liitää yli. Niin ja sitten vielä se, että Suomen vaikeissa maasto-oloissa teknisesti monimutkaiset länsivaunun huoltaminen olisi mahdotonta, kun taas T-55 on yksinkertaisuudessaan niin helppo huoltaa että. Hoh hoijaa.... eikö voida vaan myöntää, että T-55:llä mentiin, kun ei rahaa ollut parempiin ja se on huono vaunu, mutta minkäs teet, kun beggars can't be choosers.
 
Viimeksi muokattu:
Eräs asia panee miettimään näissä sodan asiallisesti ottaen hävinneistä valtioissa: Saksa, Japani ja Suomi ainakin, kohosivat taloudessa kohisten aina -80-luvulle saakka, ja jokaisella oli rajoituksensa asevarustelun osalta! Syyksi Saksan nousuun heitetään Marshall-apu, toki se on totta, mutta tarpeet olivat hirmuiset, koska maa oli suoraan sanoen pommitettu paskaksi. Kun kansa orientoituu työn äärelle, eikä haaskaa rahaa mihinkään himmeleihin, siinä alkaa syntyä kasvua. Samat valtiot panivat kuntoon koulujärjestelmänsä, terveydenhoidon ja sosiaalipuolenkin, vienti veti kuin atomijuna, ja kas, jakohyvää alkoi syntyä yhteiskuntaan. Rakennettiin kaikinpuolin toimivat infrat jne. Eräs saksalaisten menestystekijä voi olla tänäänkin se, että heikäläinen infra on "uutta", se on rakennettu asiallisesti ottaen sodan jälkeen tyystin, erityisesti tämä varmasti korostui jo tultaessa -70-80-luvuille. Kun kilpailijavaltiot joutuivat duunaamaan uutta infraa -70-luvulla, Saksalla se oli jo tehty jne. Suomeen pätee vähän samat jutut.

Sotakorvaukset sitten. Saattaa olla hyvin monisyinenkin asia. Eräs asia, jota olen makustellut silloin tällöin: joutuiko Suomi maksamaan nuo hirmukorvaukset ehtona sille, ettei ns. sotasyyllisiä, iso liuta, vietäisi tuomiolle Moskovaan? Olen kuullut väitettävän, että tällainen sivujuonne neuvotteluissa olisi ollut. Eli joko sitoudutte maksamaan ja maksatte.....tai satakunta päättäjää, kenraalia ja everstiä lähtee Moskovaan? Hyvin stalinmainen temppu, voin kuvitella aivan mahdolliseksikin. Mitä arvelette?
 
Mielestäni aika paksua sanoa että Saksa sai torjuntavoiton 1. maailmansodassa. Samalla tavalla aika paksua sanoa että Suomi sai torjuntavoiton 2. maailmansodassa.

Ja Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ovat myös hyvä esimerkki siitä että ei me todellakaan me mitään voitettu. Eihän voittajia koskaan sotasyyllisyydestä tuomita.

Jos olisit viitsinyt sitten lainata minua vähän laajemmin niin olisit huomannut että puhuin nimenomaan sotilaallisesta torjuntavoitosta ja otin tuon sotasyyllisyysoikeudenkäynnin esimerkkinä siitä poliittisesta tappiosta, jonka takia lopputulosta kokonaisuutena ei voi kutsua voitoksi:

"Torjuntavoitto on ihan perusteltu termi jatkosodan sotilaalliselle lopputulokselle, koska rintamat vakiintuivat Tali-Ihantalan jälkeen ja Ilomantsissa ja Suomen irtautuminen Saksan rinnalta onnistui ilman että NL olisi päässyt tavoitteeseensa. Välirauhan astuessa voimaan syyskuussa 1944 Suomen armeija oli paljon paremmassa iskussa kuin talvisodan lopussa. Se mikä sodan lopputuloksen kutsumisessa minkäänlaiseksi voitoksi hiertää on se poliittinen asetelma, missä valvontakomissio pääsi käyttämään isännän ääntä ja Porkkalan miehitys + vapaa kauttakulkuoikeus sinne Helsingin läpi pisti kuolaimet suuhun sodanjälkeiselle valtiojohdolle ja tässä suhteessa jatkosota päättyi huonommin kuin talvisota. Mutta ei se kesällä 1944 taistelleiden sotilaiden vika ollut."

Minä en tuollaiselle olkiukoksi rupea, lue koko teksti.
 
Back
Top