Mikoyan
Ylipäällikkö
http://yle.fi/uutiset/suomi_osallis...n_anakonda-sotaharjoitukseen_puolassa/8878222
Ulkomaat 13.5.2016 klo 6:05
Suomi osallistuu kesäkuussa suureen Anakonda-sotaharjoitukseen Puolassa
Jättimäiseen 25 000 sotilaan harjoitukseen osallistuu 24 Naton jäsenmaata ja kumppanimaata. Pohjoismaista mukana ovat Suomi ja Ruotsi.

Britannian Typhoon-hävittäjä ja Puolan Mig-29-hävittäjä harjoittelivat Baltian ilmatilan valvontaa Siauliain lentotukikohdan tuntumassa Liettuassa 15. toukokuuta 2014. Kuva: Jakub Kaminski / EPA
Suomi osallistuu Puolassa pidettävään suureen Anakonda 2016 -sotaharjoitukseen 7.–17. kesäkuuta. Yhdysvaltojen armeijan Euroopan-joukot kertovat asiasta verkkosivuillaan.
Puolan johtamassa sotaharjoituksessa on mukana 24 sotilasliitto Naton jäsenmaata ja kumppanimaata. Tavoitteena on harjoitella puolalaisten joukkojen yhteistoimintaa monikansallisten joukkojen kanssa.
Kesäkuussa Suomi osallistuu myös Itämerellä järjestettävään vuotuiseen Baltops-harjoitukseen. Nato-johtoiseen harjoitukseen sisältyy tänä vuonna maihinnousu Hankoniemelle Syndalenin harjoitusalueella.
Niinisalon Pohjankankaalla päättyy tänään perjantaina maavoimien Arrow 16 -harjoitus, johon on osallistunut myös Yhdysvaltojen panssaroituja Stryker-miehistönkuljetusajoneuvoja.
Karjalan lennostossa puolestaan vierailee parhaillaan Oregonin kansalliskaartin F-15-hävittäjiä. Amerikkalaishävittäjien vierailu Rissalan tukikohdassa jatkuu ensi viikon perjantaihin.

Viimeksi muokattu: