kertakenttään
Ylipäällikkö
Puhe maavoimattomista armeijoista kirvoitti mielessäni idean: miten Suomi pärjäisi kapinallisia vastaan?
Tilanne Irakissa on mennyt päin prinkkalaan parin vuoden päästä ja se on hajonnut valtio. USAlla ei ole haluja puuttua asiaan, mutta Britannian parlamenttivaaleissa voittaneet EU-vastaiset ovat puuttumassa asiaan. YKn valtuutus rauhan ja yhteiskuntajärjestyksen palauttamiselle on, mutta halukkaita ei ole kuin UK, Ranska ja Suomi. Koalition pienen jäsenmäärän takia Suomelta vaaditaan noin 6000 taistelijaa Irakiin. Asiasta laaditaan poikkeuslainsäädäntö ja operaatio saa valtiojohdolta vihreän valon. Irakin armeijalta on joutunut jonkin verran raskasta kalustoa kapinallisten käsiin, lähinnä vanhoja BMP-sarjalaisia ja joitakin panssarivaunuja sekä pien ja ryhmäaseita, kuten 120mm krh ja sergeitä. Suomen vastuualueella tiedetään olevan joitakin vaunuja ja vihollistaistelijoita muutama tuhat. Alueen koko on 100x100km.
Millaisen kokoonpanon lähettäisitte alueelle? Tarkoitus on käyttää modulaarisesti olemassa olevia joukkokokoonpanoja tehtävään sopivalla tavalla.
Taistelevien osien rungon muodostaisin Porilaisesta pataljoonasta tai kahdesta, jota vahventaisin lennokkijoukkueella ja psvkomppanialla. Niiden lisäksi TSTOS-TEKA ilman patteristoa. Tukena olisi raskaspatteristo, joka toimia pattereittain erillään olevista tukikohdista kattaen mahdollisimman suuren alueen. Evakuointeja varten helikopterikomppania ja raskasta ajoneuvoevakuointiakalustoa. Pioneerikomppania vahvennettuna EOD-joukkueella, päätehtävänä raivaus sekä tien ja infran rakennus. Huoltoa varten logistiikka ja huoltopataljoona.