Suurpeto keskustelu

Kainuun metsäpeurakanta on taantunut 2000-luvun alun huippuvuosista alle puoleen, ja on nyt samaa luokkaa kuin se oli 1980–1990 lukujen vaiheessa. Sen sijaan Suomenselän kannan koko on pysynyt vakaana 2000-luvulla. Esiintymisalueillaan metsäpeurat ovat tärkeää suurpetojen, erityisesti susien, saalista.

1520579398461.png
Peurakannan kehittyminen 1990-luvun alkupuolelta nykyiselleen lentolaskennan mukaan. Suomenselän laskennat tehdään yleensä joka toinen vuosi.

1520579430817.png

https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/riista/metsapeura/

Luken sivuilta. Metsäpeuran olemassa olon tärkein momentti näyttää olevan sen soveltuvuus suden riistaeläimeksi.
Tuossa Kainuun pylväikössä trendi näkyy ja jos/kun Suomenselän kanta kääntyy laskuun se on heippa metsäpeuralle.

Metsäpeuroja ei ole missään muualla kuin Suomessa ja Luoteis-Venäjällä, kannaksi on arvioitu yhteensä 4400 eläintä.

Edit, Eu:n luontodirektiivistä:
  • Karhu ja ilves koko maan alueella sekä susi poronhoitoalueen ulkopuolella ovat liitteen IV määrittämiä tiukkaa suojelua edellyttäviä lajeja.
  • Kun susi on poronhoitoalueella, se luetaan liitteen V lajeihin.
  • Metsäpeura on seurantaa vaativa laji, kanta noin 4400 vs susi, tiukasti suojeltu, kanta maailmalla joitakin kymmeniä tuhansia. Ts. katseella seurataan kokonaisen lajin häviämistä maailmasta. (Sen uhanalaisuusluokitus Suomessa on silmälläpidettävä (Near Threatened, NT). Se kuuluu Euroopan unionin luontodirektiivin (92/43/ETY) liitteen II lajeihin, joiden kannan koko ja tila raportoidaan määrävälein Euroopan unioniin.)
 
Viimeksi muokattu:
Täälä kotikylälläkin ilmestyi pari sutta maisemiin,toivottavasti jatkavat pian matkaansa...etelä-pohjanmaalla asustellaan ja ei ole todellakaan alueen ainoat havainnot.
Edit: noiden metsäpeurojen perässä nämäkin kulkevat. Tääläpäin on melko suuri tokka majaillut.
 
Sen verran pitää lisätä aiempaan, että tuo Sievi-Reisjärvi-Kinnula alue on suhteessa aika erämaata, eli sinne uppoaa useampikin susi niin, että ihminen aiheesta tietäisi. Tästä kun itse lähden kulkemaan sopivasti, niin voin jättää ihmisasutuksen koko ajan 10km päähän kunnes saavun Kinnulaan. Ja sinne on silti matkaa yli 120km.
 
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/...metsastajat-ampuivat-pedon/6803120#gs.U4QHk2I

Eikös Jepua ole E-P:llä? Uutinen tältä päivältä.

Susi tuli irvistelemään/ärisemään töihin lähdössä olevalle perheen isälle vähän yli metrin päähän. Poliisille kiitokset, kokosivat SRVA-osaston ja irvistely loppuikin sitten aika rivakasti.

Onneksi pihalle valikoitui irvistelyn kohteeksi aikuinen mies, jota kohtaan tunnetusti hukka tuntee nälissäänkin pelkoa. Jos pihalle osui koulumatkalleen laittautuva pikku reppuniekka.....kyseessä hyvin röyhkeä ja agressiivisuutta osoittava yksilö, jonka poistaminen kävi suit sait.
 
Onneksi pihalle valikoitui irvistelyn kohteeksi aikuinen mies, jota kohtaan tunnetusti hukka tuntee nälissäänkin pelkoa. Jos pihalle osui koulumatkalleen laittautuva pikku reppuniekka.....kyseessä hyvin röyhkeä ja agressiivisuutta osoittava yksilö, jonka poistaminen kävi suit sait.

Puhtaasti tuurilla tässä seilataan. Ennemmin tai myöhemmin sattuu, veikkaan että ennemmin.
 
Tuon Luken jutun perusteella uusi laskentatulos Suomenselältä pitäisi tulla näillä näppäimillä. Jännityksellä odottelemme.

Jonkun verran pitää vettä virrata Lätäsenossa, että otan Luken ilmoitukset jumalansanana. :oops: Luke:ssa on sitä samaa mitä Talvivaaran päästöissäkin, jotka on lähes mystisillä metodeilla -saatu kuriin- valtion ohjatessa toimintoja. Uskoo ken haluaa. Tunnen liian hyvin näytteenottotapahtumia suhtautuakseni siihen todistusvoimaan puolellakaan vakavuudella.

Metsäpeura on vänkärakosessa. Sen uhanalaisuushan ei saa kärsiä siitä, että sitä jahtaa toinen superuhanalainen elikko töinään. Todistusvoima kaivetaan vaikka suomenselän petäjästä, jos niikseen tulee.
 
Noo, totta peurakanta voi hyvin ja porskuttaa, ainoastaan metsästys ja loiset ovat taas sitä verottaneet :D Sudethan tykkää vaan haikeana katsella vierestä peuratokkaa ;)

Nykyinen susikanta tekee peurapopulaatioista silppua muutaman vuoden aikana. Kun tuo susiheimo pystyi selättämään taivahallisen hirvikannan alle viidessä vuodessa vähän huitsin isolta alueelta, se tekee saman tasan varmasti, jahka tulevat kunnolla pasmoille.
 
Nykyinen susikanta tekee peurapopulaatioista silppua muutaman vuoden aikana. Kun tuo susiheimo pystyi selättämään taivahallisen hirvikannan alle viidessä vuodessa vähän huitsin isolta alueelta, se tekee saman tasan varmasti, jahka tulevat kunnolla pasmoille.
Niinhän siinä käy, mutta eihän sitä voi LUKE taikka luonnonsuojelijapiiperöt tunnustaa. Se on 10-20 peuran tokka mukava saalistettava susilaumalle, ei siitä kauaa hallavaturkeilla kuono tuhise kun on tehty selvää peuroista.
 
Niinhän siinä käy, mutta eihän sitä voi LUKE taikka luonnonsuojelijapiiperöt tunnustaa. Se on 10-20 peuran tokka mukava saalistettava susilaumalle, ei siitä kauaa hallavaturkeilla kuono tuhise kun on tehty selvää peuroista.

Ja jessus se työ-rahamäärä, joka peuran -pelastamiseen- käytettiin. No, toivottavasti tietävät mitä tekevät.
 
Nykyinen susikanta tekee peurapopulaatioista silppua muutaman vuoden aikana. Kun tuo susiheimo pystyi selättämään taivahallisen hirvikannan alle viidessä vuodessa vähän huitsin isolta alueelta, se tekee saman tasan varmasti, jahka tulevat kunnolla pasmoille.

Nykyisen laajuiset suurpetokannat tekevät selvää lähes kaikesta, mikä metsässä liikkuu. Mitä olen idästä tarinaa kuullut, siellä on kohta tyhjät metsät.
Siellä ei ole kohta mitään syötäväksi kelpaavaa, metsäkanalintuja, hirviä, jäniksiä jne.
Todellista luonnon monimuotoisuutta.

Aikoinaan neukkulan hajotessa Kazakstanissa hommelit lähti oikein huolella lapasesta, myös susikanta. Muutamaan vuoteen tuhosivat koko maan runsaan ja elinvoimaisen hirvikannan. Elvytys lienee vieläkin käynnissä.
 
Varoitukset Suomen susikannasta yltyvät – Luonnonvarakeskus: ”Tilanne on muuttunut viime talvesta”
14.3.2018 20:02

KOTIMAA
|
SUDET
Laaja rintama kansanedustajia on alkanut vaatia hallitusta puuttumaan Suomen susitilanteeseen. Luonnonvarakeskuksesta (Luke) vahvistetaan Uudelle Suomelle, että tilanne on muuttunut viime talvesta. Tutkimusprofessori Ilpo Kojola ei kuitenkaan suostu tarkemmin arvioimaan kannanmuutosta.

Luke vastaa Suomen susikannan koon arvioinnista. Tuoreimman, eli viime talven arvion mukaan Suomessa on noin 150–180 sutta, mikä on 25 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Poliitikko Östman on pitänyt arviota ja sen perusteella annettujen kaatolupien määrää virheellisenä, koska susikanta hänen mukaansa on nykyisin merkittävästi suurempi.
Luken tutkimusprofessori Kojolan mukaan kanta-arviointi tehdään tieteellisin perustein käyden läpi DNA:ta ja havaintoaineistoa. Hänen mukaansa tarkempi kanta-arviointi on tässä vaiheessa ennenaikaista. Kuluvan talven virallinen kanta-arvio julkaistaan vasta kesäkuun alussa.
–Meidän arvio koskee viime talvea. Nyt tilanne on toinen. On tullut uusi vuosiluokka. Viimetalvisista pareista osa on tehnyt pentuja. Sitä kautta on tullut uusia laumoja, Kojola kuvailee nykytilannetta Uudelle Suomelle.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/24...luonnonvarakeskus-vahvistaa-tilanne-muuttunut

Suurpetojen suoj. eh, kannanarvioinnin huippuosaaja Luke on järkytyksekseen joutunut toteamaan, että susi koiraeläimenä suotuisissa olosuhteissa lisääntyy oikein mukavasti. Teen nyt laskelman, johon Lukekin tulee päätymään. Vuosi sitten 150 kpl, lisäys 30 % eli kanta maassamme on 195 sutta.
Näin. Tältä pohjalta. Joka muuta väittää, ei tiedä asioista mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan aika tarkka arvio siitä, miten Luke arvioi asian olevan. Voihan se hiukka heittää, kun ottaa huomioon sen, että havaintoja tehdään jo koko maata myöten.
https://yle.fi/uutiset/3-10117519

Eiköhän se ääni ala kellossa muuttumaan kun nuo sudet huomaa urbaanin asutuksen edut ;) Kun alkaa hallavaturkit kulkemaan kaupungeissa, niin sitten poliitikotkin heräävät. Niin kauan kun sudet on maalla asuvien surkimusten ilona, niin ketäs se oikeastaan haittaa?:devilish:
 
Luulemiskeskuksen uutisia:

Susien määrä kasvaa Suomessa koko ajan – Tutkimusprofessori: "Tottuuhan se ihmisiin

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...kimusprofessori-tottuuhan-se-ihmisiin/787919/

Susi liikkuu sinne, missä on ravintoa ja ihminen ei sitä uhkaa, idästä länteen.

Susien määrä on kolminkertaistunut Suomessa 1990-luvulta, toteaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola.

Metsästyskauden jälkeen susia oli viime talvena 150–180, eivätkä ne ole vähenemässä.

Susi on levittäytynyt kuin kaarisillan muodossa idästä Etelä-Suomeen ja sieltä länteen. Keski-Suomen järviset maisemat eivät niitä jostain syystä houkuttele.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana sudet ovat alkaneet siirtyä Länsi-Suomeen, kun ne sitä ennen liikkuivat lähinnä idässä.

Susia houkuttelee paitsi ravinto, myös olosuhteet, jossa ihmisen suunnalta siihen ei kohdistu uhkaa.

– Ne oppivat. Kaikki suurpedot ovat varsin sopeutumiskykyisiä ja erityisen voimakkaasti opportunisteja. Jos saaliin saaminen ja lisääntyminen sujuu alueella, ne alkavat asustelemaan siellä, Kojola sanoo.

Sudet ovat alkaneet tottua ihmisiin

Yleensä sudet etsivät rauhallista aluetta, mutta nykyään niiden reviirit ulottuvat usein asutulle alueelle.

Kojola toteaa, että sudet ovat alkaneet tottua ihmisen toimintaan ja läsnäoloon. Esimerkiksi Uudellamaalla syntyi viime vuonna pentue ja alueella liikkuu nyt lauma, vaikka ihmisiä asuu lähettyvillä paljonkin.

Tällä hetkellä susia vaeltaa ennätyksellisen paljon Pohjanmaalla. Alueella on useita laumoja, ja havaintoja on tehty ympäri rannikon maakuntaa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä yksi susi liikuskeli pitkin Vaasan keskustaa. Sen ehti nähdä useita ihmisiä ja myös poliisi vahvisti havainnon.

– Tavallisesti ne ovat nuoria yksilöitä, jotka ovat alkaneet liikkua ja itsenäistyä. Viime talvena Pohjanmaalla oli useita pariskuntia, ja nyt ne ovat saaneet pentuja, Kojola kertoo.


Suden kanssa ei kannata esittää kuollutta

Kojolan mukaan susi ei ole hyökännyt Suomessa ihmisen kimppuun 136 vuoteen. Siitä huolimatta hän kehottaa olemaan susikannan hoidossa aktiivinen.

– Riskitaso on todella pieni, mutta jos jossain on kesyyntynyt yksilö, joka ei ihmistä karta, se on syytä poistaa.

Vanha neuvo leikkiä kuollutta sopii karhun kohtaamiseen, ei suden.

Viime vuosina suden tiedetään käyneen ihmisen kimppuun muun muassa Iranissa ja Intiassa. Kojolan mukaan ne olivat paikallisia episodeja.

– Ne kohdistuivat lapsiin, ja susi on ollut silloin saalistamassa. Silloin ei kuolleeksi heittäytyminen auta.

Dna-analyysi vahvistaa havaintoja

Luonnonvarakeskuksella on Tassu-järjestelmä, jonne susihavaintoja voi tallentaa. Havaintoja pyydettiin tallentamaan 12.3. mennessä, mutta Kojola ei ole ehtinyt käydä vielä niitä läpi.

Seuraava susikanta-arvio tulee alkukesästä.

Viime talvena Suomessa tutkittiin ensimmäistä kertaa dna-näytteitä susien ulosteista. Kojola on tyytyväinen dna-analyysiin, sillä ne tukevat hyvin susista tehtyjä havaintoja. Analyysi on tärkeä lisä susikannan arvioinnissa.

Analyysin mukaan viime talvena liikkui isoja laumoja muun muassa Hämeenlinnan Rengossa, Kuhmossa ja Lieksassa, mutta niitä liikkuu Kojolan mukaan eri puolilla Suomea.

– Rengon laumassa oli metsästyksen jälkeen seitsemän sutta, kun kaksi yksilöä poistui. Silloin puhutaan jo aika isosta laumasta. Suomen ennätys lauman koossa on ollut 15 sutta Kuusamossa.

Tänä talvena Luonnonvarakeskus ja Suomen riistakeskus organisoivat yhdessä susien ulosteiden keräämistä vapaaehtoisverkoston avulla Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa.
 
Back
Top