Suurpeto keskustelu

Ikarus

Respected Leader
Lisääntyneet suurpedot ovat aiheuttaneet keskustelua siinä määrin, että omalle ketjulle lienee paikkkansa.

Suuressa maatalouskeskusteskustelussa aiheeseen on päästy ja samoin eränkäynti-ketjussa, niitä voisi moderaattorit siivota haluttessaan tähän ketjuun.

http://areena.yle.fi/1-3178984
Otsikossa alla mainittu ''dokumentti'' löytyy tuosta linkistä. Tekijän maailmankatsomus ja ideologia värittää tarinaa siinä määrin, että mistään dokumentista on turha puhua. Salametsästäjän reviiri- ''dokumentissä'' esiintyy asioiden suoraa vääristelyä ja harhaanjohtamista. Verovaroilla rahoitetulla kanavalla ohjelman väittämien esittäminen totuutena on erittäin arveluttavaa.

Ylen Salametsästäjien reviiri -dokumentti susien hätyyttelystä ja laittomasta pyynnistä kuumentaa tunteita
Sari Penttinen
"Meitä pyydettiin mukaan dokumenttiin, jossa kerrottaisiin hirvenmetsästyksestä susialueella. Ei ollut puhetta, että salametsästys liitettäisiin samaan yhteyteen", Kimmo Ohtosen dokumenttiin haastateltu metsästäjä kertoo.

MARKKU VUORIKARI
209774-jpg.jpg

Uhanalaisen suden kanta on romahtanut Suomessa salametsästyksen takia. Tästä huolimatta susialueiden ihmiset vaativat laillisen metsästyksen aloittamista. Itärajan korpimetsissä Kimmoa on vastassa korpilaki ja petoviha. Näin kuvaillaan luontokuvaaja Kimmo Ohtosen Salametsästäjien reviiri -dokumenttia.
"Tiedossa ei ole yhtään rikostutkintaa liittyen susiin tai suurpetoihin tällä hetkellä. Seesteistä on, eikä ylilyönneistä ole tietoa", kertoo Iisalmen poliisiaseman eräyhdyshenkilö ylikonstaapeli Ari Toivanen.

Viime lauantaina Ylen julkaisema luontokuvaaja Kimmo Ohtosen Katoava Pohjola -sarjan jakso Salametsästäjien reviiri vei katsojan Ylä-Savoon, muun muassa Rautavaaralle ja Vieremälle.

Dokumentintekijät vierailivat paikallisten hirvijahdissa ja kannanhoidollisessa suden metsästyksessä. Laillisen metsästyksen ohella dokumentissa kerrotaan salametsästyksestä, siihen liittyvistä epäilyistä ja uhista.

Keskustelu on käynyt kuumana dokumentin jälkeen. Monet kiittelevät Ohtosta muun muassa hänen Facebook-sivullaan salametsästyksen esiin nostamisesta, kertovat ihailevansa suurpetoja ja moittivat susien tappamista.

Vastakkaisissa kommenteissa ihmetellään muun muassa, miksi susien aiheuttamista vahingoista ei kerrottu, moititaan Ohtosen vahvaa subjektiivisuutta ja kyseenalaistetaan kaikkien metsästäjien leimaaminen mahdollisiksi salametsästäjiksi.

Yksi esille nousseista ihmettelyn aiheista on, miksi dokumentissa mukana olleet metsästysseurueet lähtivät televisio-ohjelmaan mukaan.

"Kun meitä pyydettiin mukaan, oli puhe tehdä juttua hirvenmetsästyksestä susialueella. Ei ollut puhetta, että salametsästys liitettäisiin samaan yhteyteen", kertoo dokumentissa haastateltu rautavaaralainen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Julkunen.

Hän sanoo, että ei ole ollut dokumentin tiimoilta Ohtoseen yhteydessä. "Tekisi kyllä mieli tästä asiasta jutella."

Susien salakaadoista puhutaan paljon, mutta mitään ei näy missään, huomauttaa 25 vuotta Rautavaaran riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaajan tehtävää hoitanut Julkunen.

"Metsästyksen valvonta on hyvästä. Lainkuuliaisuus ja rehellisyys pitää olla metsästyksessä keskiössä."

Susihavaintoja tipahtelee Tassu-havaintojärjestelmään Rautavaaralla päivittäin. Julkunen arvioi, että paikkakunnan metsästäjät tulevat anomaan aikanaan poikkeuslupia suden pyyntiin.

"Mutta en tunne yhtään metsästäjää, jonka mielestä sudet pitäisi hävittää kokonaan."

Marraskuun loppuun mennessä on riistanhoitoyhdistysten pitänyt ilmoittaa lauma-arviot alueeltaan. Pohjois-Savossa susilaumoja on yhdistysten arvion mukaan 8. Yksi näistä, Lopen lauma liikkuu Juuka–Rautavaara-Nurmes -alueella, eli myös Pohjois-Karjalan puolella.

Luonnonvarakeskuksen lokakuun lopussa tekemän väliarvion mukaan susilaumoja olisi koko maassa 23–28, joista yhdeksän olisi Venäjän kanssa yhteisiä. Uusi arvio on tulossa joulukuussa, jossa arvioidaan laumojen sekä susien määrä.

"Suden kanta-arviossa on parannettavaa. Jossain on tietokatkos, jos arvio ei korjaannu ylöspäin."

Dokumentissa haastatellaan myös entistä poliisia, joka kertoo, miten salametsästyksen tutkinnan yhteydessä häneltä tapettiin koiria.

Tämä tapaus ei liittynyt susien salametsästykseen, vaan järjestäytyneeseen hirvien salametsästykseen, huomauttaa Julkunen.


Ohtonen on Facebook-sivullaan ottanut kantaa vellovaan keskusteluun.

"Ohjelmassa annettiin tilaa tasapuolisesti eri toimijoille ja heidän mielipiteilleen. Tulkintoja ja mielipiteitä on monia, keskustelu jatkuu."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/ylen-salametsästäjien-reviiri-dokumentti-susien-hätyyttelystä-ja-laittomasta-pyynnistä-kuumentaa-tunteita-1.170312
 
Viimeksi muokattu:
"Kun meitä pyydettiin mukaan, oli puhe tehdä juttua hirvenmetsästyksestä susialueella. Ei ollut puhetta, että salametsästys liitettäisiin samaan yhteyteen", kertoo dokumentissa haastateltu rautavaaralainen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Pekka Julkunen

On sitten todella eettistä ohjelmantekoa. Metsästäjäkunta on jatkuvasti tällaisen temppuilun kohteena.
 
Siinäkin oli ainekset hyvään ja asialliseen dokkariin vuan ei.. Ei, ei pitää saada värittää omilla asenteilla joka asia. Koko YLE yhtä mielipidepalstaa uutisten ja tiedon sijaan :rolleyes:

Mihin sähköpostiin voin avata sanaisen asiattomuuksia sisältävän arkkuni?
 
Edellisessä "dokumentti"sarjan osassa lytättiin poronhoitoa aika reippaalla kädellä ahmojen suojelun nimissä. Tuo sarja on hyvin kuvattu ja mahdollisuudet hyviin luontodokkareihin olisi, jos jätettäisiin se ideologian värinen linssi pois kamerasta..
 
Täällä ruotsissa salametsätään susia, ne on tullut aika monta nyt, 3-400 sata sutta, Ne on Taalarna, Värmlandissa ja Bergslagenissa.
Pohjoisessa ampuu saamelaiset suurpetoja..
 
Siinäkin oli ainekset hyvään ja asialliseen dokkariin vuan ei.. Ei, ei pitää saada värittää omilla asenteilla joka asia. Koko YLE yhtä mielipidepalstaa uutisten ja tiedon sijaan :rolleyes:

Mihin sähköpostiin voin avata sanaisen asiattomuuksia sisältävän arkkuni?

[email protected]

[email protected]

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johto:
Vastaava päätoimittaja, Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja
Atte Jääskeläinen

Assistentti Minna Valonen

Sisältöohjauksen päällikkö
Jukka Niva

Sisältöpäälliköt: Minna Asikainen, Hannu Särkkä, Timo Huovinen, Juha Vuohelainen

Yhteiskuntatoimituksen päällikkö
Riikka Venäläinen

Sisältötuottajat: Paula Pokkinen, Janne Mällinen, Taija Rämet
 
Ei ole mitään uutta että näissä ohjelmissa toteutuu vihersosialistien valheet täysimääräisesti. Valitettavasti vielä veronmaksajien varoilla. Jostain käsittämättömästä syystä juuri sudet on nostettu meillä kaiken järjellisellä tavalla toteutettavan eläinten/lajien suojelun yläpuolelle. Tiedä sitten liittyykö sudensuojeluun jopa erityistä okkultismia ikään kuin saatananpalvontaan..

Yksinkertainen totuus on se että meillä Suomessa on varmasti riittävästi susilaumoja. Niiden lukumäärä ole edes teoreettisesti minkäänlaisessa vaarassa vähentyä, sukupuutosta nyt puhumattakaan. Susilaumoista aiheutuu kaikenlaista haittaa ihan riesaksi asti..eikä asumusten läheisyydessä kierteleviä laumoja voi sanoa ihan riskittömiksi ihmisillekään.

Susilaumat pitäisi voida poistaa asutusten läheisyydestä välittömästi aina tavattaessa. Ilman sen ihmeellisempiä lupasäädöksiä. Suden lajityypilliset elinalueet (biotoopit) löytyvät muualta kuin ihmisasumusten läheisyydestä. Tällaisilla alueilla sudet kykenee elämään ja lisääntymään täysin luonnonvaraisena, ilman tukeutumista ihmisen läheisyyteen.
 
Minusta suden, karhun yms salametsästäjiltä joutaisi ottaa aseet pois, autot pois jos on liikuttu niillä metsästyksessä, sama moottorikelkat, mönkijät, pakastimet.
Itse en ymmärrä tota älytöntä susi, kotka, sääksi, huuhkaja yms vihaa. Yhyyy kun ne syö kaiken ja meille ei jää mitään. Ja poron hoitoalue, tällä hetkellä taitaa siitä ylilaidunnetulta jänkhältä juuri juuri nälkäkuoleman partaalla olevasta porosta saada 3-5x paremman hinnan kun peto tappaa sen kuin teurastamossa.
Pelkäänkö susia, karhuja? En, lähin susilauma on kävellyt 35m päästä ulko-ovesta kun olivat hirvien perästä. Latasinko pyssyn ja soitinko tutut tappamaan ne? En, käytin koira nuuskimassa jäljet ja pari päivää katselin ettei pari kpl 2-6v muksuja nyt ihan metsään lähde. Lähin karhu on käynyt n. 150m päässä. Useita hirviä on näkynyt keittiön ikkunan takana kun aamulla aukassut verhot. Tosin siinä vaiheessa on liipasin sormea kutittanut..... :p:eek::D
Ja kun kouhkataan kuinka sudet tappaa metsästyskoiria, kuinkahan monta koiraa kuolee autojen alle tai isäntä vitutuspäissään ampuu ne tunkiolle kun se paska ei aja mitään.
 
on se susi vaan niin kamala suurpeto, että se pitää heti tappaa. Mutta kun sitä pikkuisen kesytetään, se onkin niin lutunen lasten suosikki ja emännän sylikoira.
Ei ymmärrä, ei ymmärrä.
 
Ylipäätään on huvittavaa, kun jeesustelu alkaa kun pedot syö metsät tyhjäksi kaikeasta elävästä? Mitenkähän ne eläimet on pärjännyt ennen kuin suuri valkoinen metsästäjä on rientänyt niitä "auttamaan".
 
on se susi vaan niin kamala suurpeto, että se pitää heti tappaa. Mutta kun sitä pikkuisen kesytetään, se onkin niin lutunen lasten suosikki ja emännän sylikoira.
Ei ymmärrä, ei ymmärrä.
Tämä on kans mitä en ymmärrä. Suomessa taitaa olla eniten koiria vs asukasluku ja sit susi onkin niin pelottava ja karmea. Syö lapset suuhun heti kun ne Kehä III ulkopuolella laittaa jalkansa ulos.
Ei taida sudet päästä koiran tappolukuihin vaikka seuraavan parivuotta pistelisivät joka päivä jonkun poskeensa.
 
Täällä on selkeästi kaksi koulukuntaa tuon kamalan pedon osalta. Joten kaikilla teillä joilla on läheistä kontaktia susiin niin älkää tappako. Koittakaa pyydystää ne elävinä. Ja toimittakaa ne pyydetyt sudet sitten tänne etelään. Ja mielellään ihan KEHÄ III:n sisäpuolelle. Kauniaisten vieressä on paikka nimeltä Peuramäki, se on ihan nimensä veroinen. Siellä olisi susille syötävää ihan luonnon puolesta, ei tarvitsisi paikallisia koiria syödä.

Paremman efektin saisi aikaiseksi esim. Pakilassa. Sieltä löytyisi monen monta kotipihaa jossa olisi ruokaa susille tarjolla. En toki tiedä onko pystykorvat paremman makuista herkkua kun nuo mainitsemani peurat.

Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta nimenomaan luontoon, eikä ihmisten ilmoille. Aivan kuten karhutkin. Ongelma on siinä että näistä päättävät tahot eivät ole kosketuksissa itse ongelman kanssa. Joten se ongelma pitäisi tuoda heidän kotipihalleen.
 
Kotimaa 28.11.2016 09:25
Pihoilla liikkunut susi tapettiin Lieksassa
Poliisi kertoo, että susi oli kerran mennyt avoimesta autotallin ovesta sisään ja hakenut sisältä hevosenlihaa.

Asuintalojen pihoilla toistuvasti liikkunut urossusi tapettiin sunnuntaina poliisin päätöksellä Lieksassa Pohjois-Karjalassa. Itä-Suomen poliisin mukaan susi oli käynyt pihoissa tiistain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä neljätoista kertaa. Havainnoista noin puolet oli tehty keskellä päivää.

Poliisi kertoo, että susi oli kerran mennyt avoimesta autotallin ovesta sisään ja hakenut sisältä hevosenlihaa. Se oli ollut myös lähimmillään 20–30 metrin päässä ihmisestä.

Suden lopettivat poliisille virka-apua antaneet suurriista-asiantuntijat. Poliisi kertoo lopetuspäätöksen perustuneen eläimen lajille epätyypilliseen käyttäytymiseen sekä siihen, että sen toiminta aiheutti vaaran ihmisten hengelle ja terveydelle.

Urossusi painoi 15 kiloa. Se toimitetaan tutkittavaksi Oulun Eviraan.

STT
http://www.ksml.fi/kotimaa/Pihoilla-liikkunut-susi-tapettiin-Lieksassa/883008

Nämä ''suurriista-asiantuntiat'' on aivan tavallisia metsästäjiä, joille poliisi jakaa keltaiset SRVA huomioliivit päälle.
SRVA = suurriistavirka-apu. Kyseessä on poliisijohtoinen vahinkoeläimen poisto, ei metsästys. Metsästyslakikaan ei tällöin ole poistoa rajoittamassa ja kaikki konstit on käytössä.
 
Taajamasusi ry antaa pyyhkeitä asetukselle

(Kuva: Katja Kaikkonen)

29.11.2016 Simo Roth Uutiset ,Iisalmi

Vuosien 2016–2018 susiasetus ei Taajamasusi ry:n kannanoton mukaan perustu Suomen todelliseen susitilanteeseen.

Yhdistyksen mukaan kannanhoidollisessa metsästyksessä täytyy poistaa huomattavasti suurempi susimäärä kuin mitä asetusluonnoksessa ehdotetaan. Asetus ei käytännössä anna mahdollisuutta häirikkösusien poistoon eikä ota riittävästi huomioon alueellisia tarpeita.

Susikanta on yhdistyksen mielestä huomattavasti suurempi ja elinvoimaisempi kuin asetuksen perusteena käytetyt luvut antavat ymmärtää.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) lokakuisen arvion mukaan maassa on 23–28 susilaumaa ja yksilöiden määrä 180–200. Viime keväänä Luke kuitenkin arvioi lumijälkien perusteella, että laumoja on 37–39 ja lisäksi susipareja 16.

Kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettiin viime vuonna 43 sutta. Muilla tavoin kuten liikenteessä, poliisin määräyksestä sekä vahinkoperusteisin luvin metsästettyinä kuoli 25 sutta.

Seuraavalle kahdelle metsästyskaudelle säädetään etukäteen maksimimäärä (40 yksilöä) kaikin tavoin kuolleille susille. Mikäli tänä talvena muutoin kuin kannanhoidollisessa metsästyksessä susia kuolisi muilla tavoin saman verran, kannanhoidollisia metsästyslupia jäisi vain 15.

Kannanotossaan Taajamasusi ry vaatii myös niin sanotun pihasusi-lain säätämistä. Se mahdollistaisi suden välittömän metsästyksen eläimen tullessa pihapiiriin tai lähestyessään ihmistä tai kotieläintä. Lain säätäminen estäisi sen, että ampujaa syytetään automaattisesti törkeästä metsästysrikoksesta.

http://www.iisalmensanomat.fi/news/taajamasusi-ry-antaa-pyyhkeit-asetukselle/

Erikoista on Luken viime keväänä antaman arvion laumojen määrästä 37-39 muuttuminen lokakuussa annettuun uuteen arvioon 23-28 laumaan.
Luke sai ilmeisesti tässä välissä hieman poliittista ohjausta.
Toinen järjestelmä, millä määristä tehdään arvioita, on petoyhdyshenkilöiden ylläpitämä Tassu. Käsitääkseni Tassun arviot määristä on lähellä Luken lokakuista arviota. Luke katsoi jostain syystä tarpeelliseksi ohittaa Tassun arviot ja pienentää määriä.

http://www.rktl.fi/riista/suurpedot/suurpetohavainnot/suurpetohavaintojen_ilmoittaminen_tassu/

Yleisesti: näistä suurpedoista voi jokainen olla vapaasti mitä mieltä tahansa, mutta ongelma (liian isoista petokannoista) ei ole pelkästään metsästäjien vaan koskettaa kaikkia suurpetojen elinpiirissä asuvia ihmisiä.
 
Kotimaa 28.11.2016 09:25
Pihoilla liikkunut susi tapettiin Lieksassa
Poliisi kertoo, että susi oli kerran mennyt avoimesta autotallin ovesta sisään ja hakenut sisältä hevosenlihaa.

Asuintalojen pihoilla toistuvasti liikkunut urossusi tapettiin sunnuntaina poliisin päätöksellä Lieksassa Pohjois-Karjalassa. Itä-Suomen poliisin mukaan susi oli käynyt pihoissa tiistain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä neljätoista kertaa. Havainnoista noin puolet oli tehty keskellä päivää.

Poliisi kertoo, että susi oli kerran mennyt avoimesta autotallin ovesta sisään ja hakenut sisältä hevosenlihaa. Se oli ollut myös lähimmillään 20–30 metrin päässä ihmisestä.

Suden lopettivat poliisille virka-apua antaneet suurriista-asiantuntijat. Poliisi kertoo lopetuspäätöksen perustuneen eläimen lajille epätyypilliseen käyttäytymiseen sekä siihen, että sen toiminta aiheutti vaaran ihmisten hengelle ja terveydelle.

Urossusi painoi 15 kiloa. Se toimitetaan tutkittavaksi Oulun Eviraan.

STT
http://www.ksml.fi/kotimaa/Pihoilla-liikkunut-susi-tapettiin-Lieksassa/883008

Nämä ''suurriista-asiantuntiat'' on aivan tavallisia metsästäjiä, joille poliisi jakaa keltaiset SRVA huomioliivit päälle.
SRVA = suurriistavirka-apu. Kyseessä on poliisijohtoinen vahinkoeläimen poisto, ei metsästys. Metsästyslakikaan ei tällöin ole poistoa rajoittamassa ja kaikki konstit on käytössä.
Jep olen lukenut tuosta, edes lipasrajoitukset eivät päde kun tälläinen julistetaan, myöskin saa moottorikelkan päältä ampua jne.
15kg toi susi, saati mennäkin... ilmeisesti joku vuotuinen uros joka potkastu laumasta ulos. Sudeksi helvetin laiha paino.
 
Minusta suden, karhun yms salametsästäjiltä joutaisi ottaa aseet pois, autot pois jos on liikuttu niillä metsästyksessä, sama moottorikelkat, mönkijät, pakastimet.
Itse en ymmärrä tota älytöntä susi, kotka, sääksi, huuhkaja yms vihaa. Yhyyy kun ne syö kaiken ja meille ei jää mitään. Ja poron hoitoalue, tällä hetkellä taitaa siitä ylilaidunnetulta jänkhältä juuri juuri nälkäkuoleman partaalla olevasta porosta saada 3-5x paremman hinnan kun peto tappaa sen kuin teurastamossa.
Pelkäänkö susia, karhuja? En, lähin susilauma on kävellyt 35m päästä ulko-ovesta kun olivat hirvien perästä. Latasinko pyssyn ja soitinko tutut tappamaan ne? En, käytin koira nuuskimassa jäljet ja pari päivää katselin ettei pari kpl 2-6v muksuja nyt ihan metsään lähde. Lähin karhu on käynyt n. 150m päässä. Useita hirviä on näkynyt keittiön ikkunan takana kun aamulla aukassut verhot. Tosin siinä vaiheessa on liipasin sormea kutittanut..... :p:eek::D
Ja kun kouhkataan kuinka sudet tappaa metsästyskoiria, kuinkahan monta koiraa kuolee autojen alle tai isäntä vitutuspäissään ampuu ne tunkiolle kun se paska ei aja mitään.
Sulta ei ole koskaan susi syönyt karjaa. Sun ei ole tarvinnut siivota sen touhun jälkiä. Sun ei ole tarvinnut vaivata päätä miten suojata karjaa susilta. Käytännössä et voikaan ellet ole valmis käyttämään omia rahoja tonnikaupalla suoja-aidan rakentamiseen, ja silloinkin susi saattaa kaivautua ali. Nauta voi myös vahingoittaa itsensä paetessaan paniikissa, sekä samalla vahingoittaa omaisuutta. Ja kiinteä aita jos on niin nauta on nalkissa suden kanssa jos susi sinne pääsee. Pakeneva nauta voi myös esim. repiä itseään piikkilankaan. Muistaisin myös väitteen että nauta voi taittaa niskansa jos se juoksee paniikissa seinää päin. Onko sun tarvinnut ikinä jahdata karanneita nautoja pitkin (naapurien) tontteja tai metsää? Vakuutus korvaa mitä korvaa... jos ollenkaan? Valvonnan järjestäminen on myös vaikeaa. Susihyökkäys on nopeasti ohi. Suden aterioinnin voi korkeintaan keskeyttää mutta karjan tappamisen eli vahingon tapahtumisen estäminen on pirullisen vaikeaa. Muutoin kuin siis ampumalla susia.

Tiedätkö miten paljon susi syö lihaa?

Sitten kun anot kaatolupaa suojellaksesi elinkeinoasi ja välttääksesi stressiä, kun susilauma on päättänyt asettua lähistön metsään, koska onhan lähistöllä sentään herkullisia nautoja, niin sanotaan "Ei susipoloa saa tappaa".

Susivihaa on pahentanut myös viimeaikoina se, että eräs alan liitto (Luonnonvarakeskus?) oli vähän vääristellyt ja peitellyt susilukuja, tai mokaillut niiden kanssa. Liiton johto on hiljattain vaihdettu pitkään jatkuneen epäluottamuksen takia. Tässä maassa on siis enemmän susia kuin on annettu ymmärtää.

Tässä tavallaan sekoittuvat susien suojelijoihin ja suteen kohdistuvat vihaamiset toisiinsa. Susivahinko on jo vihan lähde sinänsä mutta sitten siihen päälle pitäisi vielä sietää niiden suojelijoita... Ne vihat ruokkivat toisiaan.

En tiedä mitään huuhkajien ym. petolintujen vihaamisesta. Sen verran muistan vain että jokin kotimainen kotkalaji (kultakotka? edit: maakotka) nappaa mm. porojen vasoja kokonaisina mukaansa ja lennättää ne pesään syötäväksi. Sellainen saattaa hieman vaivata joitain poromiehiä, vaikkei se yleistä olekaan. Jokunen lapsikin on saattanut mennä historian saatossa. Liekö tästä jokunen vuosi aikaa kun kameralle tallentui kun kotka yritti viedä lapsen mutta se jäi onneksi yrityksen asteelle. Edit: Ei.

P.S. Olisit vaan ampunut pihahirven. :p Osta jousi ja suuria metsästyskärkiä nuoliin jottei naapureita häiritse. ~150kg lihaa kotiovelle toimitettuna pitäisi olla ihan jees. Mieti sen lihamäärän kauppahintaa. Se kaikki olisi pois susilta, lihateollisuudelta ja duopolilta... :p Sen eettisempää (liha)ruokaa ei voi toivoa.
 
Viimeksi muokattu:
Susivihaa on pahentanut myös viimeaikoina se, että eräs alan liitto (Luonnonvarakeskus?) oli vähän vääristellyt ja peitellyt susilukuja, tai mokaillut niiden kanssa. Liiton johto on hiljattain vaihdettu pitkään jatkuneen epäluottamuksen takia. Tässä maassa on siis enemmän susia kuin on annettu ymmärtää.

Luke lienee valtion laitos. Suomen Metsästäjäin liitto pani johdon vaihtoon, koska petoyhdyshenkilöiden ylläpitämän Tassu järjestelmän kanta-arviot Luke jätti huomiotta. Petoyhdyshenkilöt on pääosin metsästäjiä, jotka on koulutettu tunnistamaan suden jäljet.
 
Back
Top