Huhta
Greatest Leader
Koitapa työllistää joku tässä maassa, huomaat kuinka vaikeaa siitä on tehty, byrokratia on järjetöntä, eivätkä oheiskulut ole pieniä.
Toisaalta alle 18 vuotiaan työllistäminen se vasta vaikeaa onkin, esimerkiksi kaupan kassalle ei saa mennnä, koska kaupassa myydään sellaisia kauheuksia kuin tupakka ja keskikalja. Nuoria pitää suojella, no hyvin on suojeltu, työltä nimittäin. Pääkaupunkiseudulla jossa asuu varovaisesti arvioituna noin neljännes maamme väestöstä on työvoimasta pulaa. Silti meillä on täällä näitä työttömia jotka juovat mielummin päivät rapakaljaa kuin lähtevät "paskaduuneihin".
Tämä kokoinen töissä käyvien joukko ei jaksa kantaa tällaista ei-töissä käyvien määrää.
Lainaamani viesti on vanhasta ketjusta, jota en halunnut alkaa nostamaan, kun tässä mennään muutenkin lahjakkaasti kyseisen aiheen vierestä. Päädyin uuden aiheen perustamiseen, kun haullakaan ei löytynyt mitään aihetta, jonka otsikossa olisi mainittu syrjäytyminen. Moderaattorit yhdistänevät tämän viestin johonkin sopivampaan aiheeseen, jos katsovat erillisen syrjäytymiskeskustelun tarpeettomaksi.
Minä näen nuorten (ja hieman vanhempienkin) työllistymisen kannalta pari merkittävää ongelmaa, mitä tulee yhteiskuntaan:
Yksi merkittävä ongelma on yhdistetty työnantajien ahneus ja byrokratia. Paskaduuni-valtaisilla aloilla on oikeasti tarjontaa työnvoimasta, myös pääkaupunkiseudulla, toisin kuin kimmo.j antaa ymmärtää. P-duuneja tarjoavilla työnantajilla on siis varaa valita työntekijöiden välillä ja käyttää työvoimaa häpeämättä hyväkseen. Käytännössä tämä näkyy osa-aikaisten töiden suurena tarjontana ja kokoaikaisten töiden pienenä tarjontana. Jos työvoimaa ei olisi riittävästi tarjolla, olisivat useimmat tarjottavat työt kokoaikaisia, koska selvä enemmistö työnhakijoista myös haluaa ensisijaisesti kokopäiväisen työn, ja siten osa-aikaista työtä tarjoavat työnantajat jäisivät ilman työvoimaa. Byrokratian myötävaikutus ongelmaan on, että osa-aikaisesta työntekijästä on tehty työnantajalle edullisempi kuin kokoaikaisesta. Tässä olisi muutoksen paikka, joko alentamalla kokopäiväisen työntekijän palkkauskustannuksia tai nostamalla osa-aikaisen työntekijän palkkauskustannuksia.
Toinen merkittävä ongelma on suomalainen sosiaaliturva. Yksi sen perusvirhe on, että suhteellisen vähäisetkin palkkatulot vaikuttavat sosiaaliturvaa leikkaavasti, etenkin toimeentulotuessa. Se vähentää selvästi työnteon houkuttelevuutta työntekijän kannalta. Tämä pitäisi korjata esimerkiksi muokkaamalla järjestelmää perustulon suuntaan. Toinen sosiaaliturvan ongelma on, että sosiaaliturva on varsin korkealla tasolla p-duunien, jopa kokoaikaisten, palkkoihin nähden. Jos osa-aikaisen työnteon lisäksi joutuu asioimaan sossun luukulla, niin kuinka moni haluaa tehdä töitä? Kokoaikaisenakin käteen jää verojen jälkeen usein vain muutama satanen enemmän kuin sosiaaliturvan varassa roikkumalla (ellei sitten tee ylitöitä ja/tai saa muhkeita lisiä yö- ja pyhätöistä). Tosin kokopäivätyöhön on silti varmasti halua selvästi useammalla kuin osa-aikatyöhön, koska silloin välttyy viranomaisten kanssa taistelulta ja voi tuntea elättävänsä itsensä. Sitten on myös niitä, jotka kokevat, ettei kokoaikaiseenkaan p-duuniin kannata lähteä, koska tulot ovat samaa luokkaa kuin kotona makaamalla. Heidän kohdallaan ei ole oikein muita vaihtoehtoja kuin sosiaaliturvan karsiminen, millä on omat negatiiviset vaikutuksensa. Ensinnäkin se heijastuisi myös niihin, jotka ovat työttömiä vastoin omaa tahtoaan (teoriassahan kaikki työttömyys on tahallista, mutta käytännössä asia on toisin). Toiseksi se voisi johtaa rikollisuuden ja muun syrjäytymistä edistävän ja muutenkin yhteiskunnalle vahingollisen toiminnan lisääntymiseen. Kolmanneksi sosiaaliturvan leikkaaminen johtaisi todennäköisesti kysynnän ja siten verotulojen laskuun. Viimeistä vastaan voidaan toki argumentoida sillä, että sosiaaliturvaa leikkaamalla verotaakka alenisi ja työssä käyville jäisi tällöin enemmän rahaa kulutukseen. Se on totta, mutta toisaalta työttömän ja diplomi-insinöörin kulutustottumukset eroavat melko lailla: jos työtön saa kuukaudessa satasen tai kaksi lisää, niin hän käyttää sen rahan ehkä ostamalla sixpackin olutta, syömällä vähän laadukkaampaa ja terveellisempää ruokaa tai käymällä kampaajalla. Kaikilla noilla ratkaisuilla on positiivisia vaikutuksia kansantalouteen. Sen sijaan, jos diplomi-insinööri saa kuukaudessa satasen tai kaksi lisää, niin hän luultavasti käyttää sen rahan matkailuun, parempaan autoon tai sijoittamiseen.
Kahdessa edellisessä kappaleessa luettelemani ongelmat ovat paitsi myrkkyä taloudelle, niin ihan oikeaa polttoainetta syrjäytymiselle. Ei hyvä!