Syyrian konflikti/sota

Syyrian uutisia. Syyrian armeija on saanut vallattua Mallah maatilojen ympäristön siten, että hallinta-alue kulkee nyt Castello roadia pitkin. Tie on poikki ja käytännössä tämä tarkoittaa, että Aleppo on nyt saarroksissa. Samalla SAA on onnistunut valtaamaan kaupungin pohjoislaidalta joitain kortteleita(teollisuus laitoksia ilmeisesti), kohti Mallah maatiloja. Näin hyökkäys on kahdesta suunnasta puristanut tuon tien niin kapeaksi, ettei sitä voi kulkea millään kulkuneuvolla. Syyrian armeijalla on myös hallussaan korkeampi alue Mallah maatilojen vieressä, josta hallitsevat koko aluetta. Kapinalliset (Islamisti järjestöt) ovat hyökänneet kaksi suurhyökkäystä tuonne maatiloille , mutta kummallakaan kertaa ei ole minkään laista onnistumista tullut. Kapinalliset itseasiassa menettivät koko operatiivisen johdon kun noin 7 kapinalliskomentajaa (kaikki Islamistijärjestöjen johtajia) kuolivat komentopaikan räjäytyksessä. Tappiot ovat todennäköisesti varsin suuria ja lehditön luvut noin 40 ovat melko varmasti väärin. Jo kapinallisten omien ilmoitusten mukaan ollaan lähempänä 100 kuollutta ja haavoittuneiden määrä on todennäköisesti selvästi suurempi. Kapinalliset ilmoittivatkin varsin nopeasti tuon komentajien menetyksen jälkeen, että pysäyttävät offensiivin ja piirityksen purkuoperaation.

Taitaa voitto mennä Assadille kun saa Alepon itselleen, hitaasti mutta varmasti.

Mallah:
CnHk49OUEAARb0B.jpg
 
Kenen julkaisemia pätkiä nämä ovat?

Jotenkin tulee aina mieleen että ammutaan haulikolla kärpästä. Mitä tuollaiseen laaki mahtaa maksaa?

Ei pidä laskea käytettyjen ammusten hintaa, vaan pitää mielessä tehtävä joka on suoritettavana. Tehtävässä epäonnistumisen hinta on yleensä kalliimpi, etenkin jos sitä joutuu yrittämään uudelleen. Ja pitkittyneessä sodassa pitää muistaa se, että ukkojen pitäminen rivissä maksaa sekin, joten on ihan hyvä syy kysyä, että mitä sille rahalle sai vastinetta.

Mitä tulee PST-ohjusten käyttöön henkilö tai muuten pehmeään maaliin, niin se on perusteltua, jos sillä saadaan aikaan tappioita viholliselle, kun millään muulla aseella ei saada.
 
Syyrian uutisia. Syyrian armeija on saanut vallattua Mallah maatilojen ympäristön siten, että hallinta-alue kulkee nyt Castello roadia pitkin. Tie on poikki ja käytännössä tämä tarkoittaa, että Aleppo on nyt saarroksissa. Samalla SAA on onnistunut valtaamaan kaupungin pohjoislaidalta joitain kortteleita(teollisuus laitoksia ilmeisesti), kohti Mallah maatiloja. Näin hyökkäys on kahdesta suunnasta puristanut tuon tien niin kapeaksi, ettei sitä voi kulkea millään kulkuneuvolla. Syyrian armeijalla on myös hallussaan korkeampi alue Mallah maatilojen vieressä, josta hallitsevat koko aluetta. Kapinalliset (Islamisti järjestöt) ovat hyökänneet kaksi suurhyökkäystä tuonne maatiloille , mutta kummallakaan kertaa ei ole minkään laista onnistumista tullut. Kapinalliset itseasiassa menettivät koko operatiivisen johdon kun noin 7 kapinalliskomentajaa (kaikki Islamistijärjestöjen johtajia) kuolivat komentopaikan räjäytyksessä. Tappiot ovat todennäköisesti varsin suuria ja lehditön luvut noin 40 ovat melko varmasti väärin. Jo kapinallisten omien ilmoitusten mukaan ollaan lähempänä 100 kuollutta ja haavoittuneiden määrä on todennäköisesti selvästi suurempi. Kapinalliset ilmoittivatkin varsin nopeasti tuon komentajien menetyksen jälkeen, että pysäyttävät offensiivin ja piirityksen purkuoperaation.

Taitaa voitto mennä Assadille kun saa Alepon itselleen, hitaasti mutta varmasti.

Mallah:
CnHk49OUEAARb0B.jpg

Noista kartoista kun saisi selvää, että mikä lippu on mitäkin sakkia. Mustien lippujen luulisi olevan Daesheja, mutta mitä nuo muut liput niiden kanssa seassa on? Mikä sakki sitten on SAA:ta, luulin niillä olevan hieman enemmän meneillään tuolla alueella.
 
Mitenkähän nuo Rojava -joukot huoltavat itseään? Jos nuo eivät olisi tuolla keskellä, niin voisi ottaa popkornin esille.

Saavat tukea SAA:lta koska Kurdit pitävät saartoa yllä pohjoisemmassa win-win solution molemmille. Nyt kun tiet on poikki ei tarvitse kuin odotella, että kapinalliset luovuttavat, taikka kuolevat pois hitaasti mutta varmasti. Siihen voi toki mennä kauankin, mutta aikaahan tässä kyllä on.
 
Noista kartoista kun saisi selvää, että mikä lippu on mitäkin sakkia. Mustien lippujen luulisi olevan Daesheja, mutta mitä nuo muut liput niiden kanssa seassa on? Mikä sakki sitten on SAA:ta, luulin niillä olevan hieman enemmän meneillään tuolla alueella.

Tuossa näyttäisi olevan neljää erilaista symbolia, joista yksi kuvaa ilmaiskuja ja kolme muuta eri ryhmittymien joukkoja.

Musta lippu on tietenkin ISIS:in, kaksi muuta ovat Rojavan alueen joukkojen. Syyrian hallituksen tai sen liittolaisten joukkoja Manbijissa ei kai ole.

YPG:n lippu, eli Rojavan kurdijoukkojen:
https://en.wikipedia.org/wiki/People's_Protection_Units

Army of Revolutionaries, joka on YPG:n kanssa liittoutunut joukko. Koostettu eri ryhmittymistä, tarkoituksena yhdistää kurdeja, arabeja ja turkmeeneita:
https://en.wikipedia.org/wiki/Army_of_Revolutionaries

Lisäys:
Mitä huoltoon tulee, niin Manbijin ympäristöhän on täysin Syyrian demokraattisten joukkojen (https://en.wikipedia.org/wiki/Syrian_Democratic_Forces), käytännössä Rojavan kurdien hallussa.
Linkki karttaan
 
Last edited by a moderator:
Mitä tulee PST-ohjusten käyttöön henkilö tai muuten pehmeään maaliin, niin se on perusteltua, jos sillä saadaan aikaan tappioita viholliselle, kun millään muulla aseella ei saada.

Ihmetyttää, että sillä videolla jätkät kömpivät osuman saaneesta autosta hengissä ulos!
 
Syria conflict: Rebels 'filmed beheading boy' in Aleppo
http://www.bbc.com/news/world-middle-east-36835678

One video shows five men posing with the frightened child, who could be as young as 10, in the back of a truck. One of the men grips him by the hair.
The same man is later filmed apparently cutting the boy's head off.

Enab Baladi, a pro-opposition news website, said the boy was captured in Handarat by members of a local rebel group, the Nour al-Din al-Zinki Movement

The group is reported to have benefited from financial and military support from the US, UK, France, Turkey, Qatar and other Gulf Arab states in the past

Tuosta näytti olevan video MV lehdessä. Jäi katsomatta.
Maltilliset kapinalliset ja paskat. Lisää rautaa ja paljon niskaan kiitos.
 
ATGM

Henkilöautossa ei tule niin suurta painevaikutusta, kun pellit, ovet ja ikkunat antaa periksi. Jos sama laaki tulisi panssarin sisätiloihin niin olisi eri tunnelma, ainakin näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Jo vuosia sitten tuumailin, että Assadin hallinnon loppu voi muistuttaa Natsi-Saksan loppua, eli lapset ja vanhukset seuraavaksi aseisiin.

Vakavissa sotarikoksissa kannattaa huomioida, mikä on ylhäältä johdettua/hyväksyttyä ja mikä yksittäisten henkilöiden tai porukoiden omatoimisuutta ja miten tapahtuneisiin suhtaudutaan jälkikäteen

Kun kansannousun aivan alkupäivinä erään graffitimaalauksista pidätetyn pojan silvottu ruumis palautettiin omaisille ja näkyi, että esim. sukupuolielimet oli leikattu pois niin aivan absurdi ajatus, että tekijää olisi edes moitittu esimiesten taholta.
 
Viimeksi muokattu:
Saarretut ISIS-jihadistit pyrkivät ulos kurdien motista
ARNO RYDMAN
eilen klo 23:56
Isisin kerrotaan kärsineen kovia tappioita Pohjois-Syyriassa.

Yhdysvaltain tukemat, enimmäkseen Syyrian kurdeista kootut SDF-joukot (Syrian Democratic Forces) ovat käyneet kovia taisteluja Isis-jihadistien kanssa Manbijin kaupungin länsipuolella.

Kaupunki sijaitsee Syyrian pohjoisosassa Aleppon maakunnassa. SDF-joukkojen tiedotuskeskuksen mukaan jihadistit yrittivät murtautua piirityksen läpi kaupungin länsipuolella, kertoo kurdien uutissivusto Rudaw.

SDF-joukkojen kerrotaan surmanneen kymmeniä jihadisteja. Sotaa tarkkaileva järjestö Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) vahvisti osapuolten väliset taistelut sunnuntaina.

SDF-joukkojen sanotaan edenneen ja ottaneen haltuunsa tehtaan sekä kadun. Joukkojen kerrotaan kärsineen myös tappioita.

Yhdysvaltain johtama kansainvälinen liittouma antoi SDF-joukoille tulitukea tekemällä 11 ilmaiskua strategisesti tärkeään Manbijin kaupunkiin.

SDF-joukot aloittivat kesäkuun lopussa operaation vapauttaakseen Manbijin kaupungin Isisin käsistä. SDF on piirittänyt kaupungin ja joukkojen kerrotaan etenevän hitaasti kohti keskustaa.
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/SDF ISIS Syyria taistelut-53051
 
Missäs muuten nyt on ne jotka itki siviiliuhreista. Ei arabien elämällä ole mitään arvoa, jos tappajana on USA tai joku länsimaista mutta auta armias jos pommin tiputtaa venäläiset tai joku muu maa ja tulee samanlaista jälkeä. Sitten ollaan niin ihmisoikeuksien perään, että heikompaa hirvittää. Milloinkahan nuo kehitysmaiden asukkaat ymmärtävät, että ihmisoikeudet ja demokratia ei ole heitä varten, vaan länsimaiden yksinoikeus. Ajatelkaa nyt maailmaa missä ei olisi tällaista kurjuutta. Ei olisi tällaista hyvinvointia täällä, koko Eurooppa ja Yhdysvallat on rakennettu muiden kansojen verellä, jopa Helsingin kadut, vaikka suomalaiset tykkäävätkin esittää jotain muutaa.

Hassua syyttää Assadia hirmuhallitsijaksi kun samalla länsimaat Suomea myöten nuolevat Saudi-Arabian persettä. Maahan on tunnettu demokratiastaan ja tasa-arvoisesta yhteiskunnastaan. Tietenkin jotkut aloittavat ikuisen itkuvirren Venäjästä ja Kiinasta. Tiedättekö miksi pidän venäläisia ja kiinalaisia rehellisinä ja länsimaalaisia en ? Koska venäläiset ja kiinalaiset ilmoittavat suoraan, ettei heitä voisi hevon vittuakaan kiinnostaa mitkään ihmsioikeudet thats it. Sellaisten kanssa on helpompi toimia joko he tappavat sinut tai sinä tapat heidät rehellinen sota ja taistelu, eikä valituksia kuulu. Ihmiset tietävät olla varuillaan kun venäläiset tulevat he pelkäävät ja pitävät heitä vihollisina ja venäläiset eivät esitä muuta.

Länsimaat taas höpisevät ihmisoikeuksista ja ihmispolot uskovat heitä. Länsimaat esittävät ystävää ja samalla teurastavat heidät ilman mitään tunnontuskia ja vetoavat "vahinkoon", vaikka tuollainen ei voi olla vahinko ei vittu mitenkää. Mikä voi olla pahempaa kuin se, että "ystävä" puukottaa sinua selkään vie sinulta kaiken mikä sinulla on ja sen jälkeen kun hän on käyttänyt sinut ja kansasi syyttää vielä terroristiksi, muukalaiseksi ja ihmisihirviöksi. Mitkä noiden ihmisten vaihtoehdot on kertokaa minulle ? Voitteko syyttää heitä että he lähtevät pakoon kun he eivät enää voi luottaa kehenkään ? Toki jotkin teistä pitävät heitä pelkureina kun eivät taistele, mutta kenen puolesta he taistelisivat? Assad ja Venäjä eivät anna armoa, länsimaat ovat epäluotettavia, kurdit ajavat omaa asiaansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää terroristit tai pako, mutta minne he pakenisivat kukaan ei heitä huoli, kukaan ei heitä kaipaa he ovat ihmisjätettä, vaikka länsimaat muuta höpisevät. Ihmisjätettä joka kelpaa korkeintaa terrori-iskuihin ja osa heistä lähteekin sillä tavalla. Toivottavasti ne ovat iloisia ketkä tätä hulluutta kannattivat nauttikaa nyt, varmasti maistuu hyvälle.
 
Viimeksi muokattu:
Missäs muuten nyt on ne jotka itki siviiliuhreista. Ei arabien elämällä ole mitään arvoa, jos tappajana on USA tai joku länsimaista mutta auta armias jos pommin tiputtaa venäläiset tai joku muu maa ja tulee samanlaista jälkeä. Sitten ollaan niin ihmisoikeuksien perään, että heikompaa hirvittää. Milloinkahan nuo kehitysmaiden asukkaat ymmärtävät, että ihmisoikeudet ja demokratia ei ole heitä varten, vaan länsimaiden yksinoikeus. Ajatelkaa nyt maailmaa missä ei olisi tällaista kurjuutta. Ei olisi tällaista hyvinvointia täällä, koko Eurooppa ja Yhdysvallat on rakennettu muiden kansojen verellä, jopa Helsingin kadut, vaikka suomalaiset tykkäävätkin esittää jotain muutaa.

Hassua syyttää Assadia hirmuhallitsijaksi kun samalla länsimaat Suomea myöten nuolevat Saudi-Arabian persettä. Maahan on tunnettu demokratiastaan ja tasa-arvoisesta yhteiskunnastaan. Tietenkin jotkut aloittavat ikuisen itkuvirren Venäjästä ja Kiinasta. Tiedättekö miksi pidän venäläisia ja kiinalaisia rehellisinä ja länsimaalaisia en ? Koska venäläiset ja kiinalaiset ilmoittavat suoraan, ettei heitä voisi hevon vittuakaan kiinnostaa mitkään ihmsioikeudet thats it. Sellaisten kanssa on helpompi toimia joko he tappavat sinut tai sinä tapat heidät rehellinen sota ja taistelu, eikä valituksia kuulu. Ihmiset tietävät olla varuillaan kun venäläiset tulevat he pelkäävät ja pitävät heitä vihollisina ja venäläiset eivät esitä muuta.

Länsimaat taas höpisevät ihmisoikeuksista ja ihmispolot uskovat heitä.Länsimaat esittävät ystävää ja samalla teurastavat heidät ilman mitään tunnontuskia ja vetoavat "vahinkoon", vaikka tuollainen ei voi olla vahinko ei vittu mitenkää. Mikä voi olla pahempaa kuin se, että "ystävä" puukottaa sinua selkään vie sinulta kaiken mikä sinulla on ja sen jälkeen kun hän on käyttänyt sinut ja kansasi syyttää vielä terroristiksi, muukalaiseksi ja ihmisihirviöksi. Mitkä noiden ihmisten vaihtoehdot on kertokaa minulle ? Voitteko syyttää heitä että he lähtevät pakoon kun he eivät enää voi luottaa kehenkään ? Toki jotkin teistä pitävät heitä pelkureina kun eivät taistele, mutta kenen puolesta he taistelisivat? Assad ja Venäjä eivät anna armoa, länsimaat ovat epäluotettavia, kurdit ajavat omaa asiaansa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää terroristit tai pako, mutta minne he pakenisivat kukaan ei heitä huoli, kukaan ei heitä kaipaa he ovat ihmisjätettä, vaikka länsimaat muuta höpisevät. Ihmisjätettä joka kelpaa korkeintaa terrori-iskuihin ja osa heistä lähteekin sillä tavalla. Toivottavasti ne ovat iloisia ketkä tätä hulluutta kannattivat nauttikaa nyt varmasti maistuu hyvälle.

Tämä, itseäni niin ärsyttää kun nykyään kaikki tieto pitää kaivaa itse eikä edes länsimaalaiseen mediaan voi luottaa kun jauhavat samaa paskaa ulos kuin ryssän media! Länsimaat leikkii jotain maailman pelastajaa ja samalla aseistaa syyrian kapinallisia, tämäkin sota olisi loppunut monta vuotta sitten jos aseita ei jaettais niinku niitä nykyään jaetaan.
 
Back
Top