Syyrian konflikti

Eiköhän kaveri ole ihan pätevä omalla erikoisalallaan, mutta kuten yllä todetaan niin kokovaippa aivoissa heikentää toimintoja...
Joku aika sitten eräs israelilainen erikoisjoukkojen kersantti menehtyi,kun hänen päähänsä pudotettiin parvekkeelta ruukku. Aina ei vaan kaikkea hoksaa.
 
Voin olla jonkinlaisen stereotyyppisen mielikuvan uhri, mutta USA:n kenraali Votelin vierailulta SDF:n luona Manbijissa otetun videon kohdassa 1:09-1:10 näkyvä USA:n sotilas vaikuttaa sen sortin tyypiltä, joita ei toivoisi vastapuolella olevan sodassa. Liekö jotain erikoisjoukkojen "karismaa".
Tulee mieleen tämä kuva missä kenraali Norman Schwarzkopf on liikkeellä Delta Force henkivartijoiden kanssa Persianlahden sodan aikana. Enää ei näköjään kuitenkaan ihan kauluspaitasillaan liikuta.

Delta-schwarzkopf-hires.jpg
 
Kapinallislähteiden mukaan Venäjän hävittäjät ovat aloittaneet eteläisen Syyrian pommittamisen. USA:lle oppitunti miltä Venäläinen turva ja tulitauko-alue näyttää.
 
Jahas, USA ilmeisesti poisti eteläisten kapinallisten suojan virallisella lausunnolla. Nyt ne saa nuijia ihan vapaasti.

Tulee vaikuttamaan huomattavan heikentävästi jenkkien luottamukseen partajehujen keskuudessa. Toisaalta oliko sitä aikaisemminkaan?
 
Saadaanko lähiaikoina lukea uutisia turva-alueen kapinallisten tekemistä sotarikoksista? Meinaan että joku syy jenkkien päätökselle on oltava.
 
Se syy on ettei haluta proxy-sotaa Venäjän kanssa. Toisaalta USA:lla on aika iso "mandaatti" jo toisaalla Syyriassa, sitäkään ei haluta vaarantaa ja siellä kyllä nakellaan pommia Assadin joukkojen niskaan jos tulevat liian lähelle.

Assad esitti juuri äskettäin USA:ta vähätteleviä kommentteja Venäjän tv:n haastattelussa, tiesi että sopimuksen rikkomiselle on täysi Venäjän tuki.
 
Voin olla jonkinlaisen stereotyyppisen mielikuvan uhri, mutta USA:n kenraali Votelin vierailulta SDF:n luona Manbijissa otetun videon kohdassa 1:09-1:10 näkyvä USA:n sotilas vaikuttaa sen sortin tyypiltä, joita ei toivoisi vastapuolella olevan sodassa. Liekö jotain erikoisjoukkojen "karismaa".

Meillä on isompia ja rumempiakin, kyllä Suomesta löytyy upseereitakin jotka rakastavat napalmin tuoksua aamuisin, kaikki tappajat pidetään pois julkisuudesta näin rauhan aikana.
 
Meillä on isompia ja rumempiakin, kyllä Suomesta löytyy upseereitakin jotka rakastavat napalmin tuoksua aamuisin, kaikki tappajat pidetään pois julkisuudesta näin rauhan aikana.
Muistan lukeneeni tanskalaisen ex erikoisjoukkojen jäsenen kirjan jossa mainitsi irakissa jenkki kolleegojen olleen machoja mutta korvien välissä ei ollut yhtään mitään.
 
Muistan lukeneeni tanskalaisen ex erikoisjoukkojen jäsenen kirjan jossa mainitsi irakissa jenkki kolleegojen olleen machoja mutta korvien välissä ei ollut yhtään mitään.
Juu, ainahan sen oman yksikön jäsenet ovat parhaita ja kauneimpia.

Käytännössä noilla amerikkalaisillakin erikoismiehillä on aina korkeakoulututkinto takana, puhuvat useita kieliä yms. Ei siellä mitään älykääpiötä ole.
 
Viimeksi muokattu:
Sama linja siis jatkuu. Pakotteilla ei ole mitään tekemistä kansainvälisen oikeuden tai yleisten moraalisääntöjen rikkomisesta, vaan pakotteet ovat vain keino niiden valtioiden nitistämiseksi, jotka toimivat jollakin tavalla lännen etujen vastaisesti.

Näinhän se menee.

Venäjä on onnekseen niin iso ja omavarainen maa, etteivät pakotteet ole sitä nitistäneet. Toivottavasti Syyriakin kestää ja aggressorit ajetaan pois Syyrian maaperältä.
Et taida nyt oikein ymmärtää mitä pakotteet tarkoittaa. Siinä maa tai ryhmä maita kieltäytyy myymästä tai toimittamasta valmistamiaan hyödykkeitä maalle jolle pakotteet kohdistetaan ja siksi, että tämä maa toimii vastoin pakotteet laatineiden maiden etua.

Aika humaani sodankäyntikeino kun vaihtoehto olisi vastata tavalla johon pakotteiden kohde on syyllistynyt. Venäjän suhteen pakotteiden sijaan voisi vallata Venäjältä Krimin kokoisen alueen. Syyriassa voisi tiputtaa klooria hallituksen niskaan jne.

Aika epätoivoista on syyttää pakotteiden laatijoita siitä, etteivät suostu myymään valmistamiaan hyödykkeitä kenelle tahansa. Ja mitä tahansa rahaa vastaan.

Niinhän se Venäjäkin pakotteitaan laatii, kieltäytyy ostamasta ja myymästä. Ahtaassa poliittisessa tilanteessaan ja varallisuuden puutteessaan Venäjän pakotteet tosin jäävät näennäisiksi. Ja vahingon monesti kärsii venäläinen itse.

Mutta onhan Venäjällä vaihtoehto. Ryhtyy valmistamaan korkeateknologiaa itse ja laatii niille pakotteet ettei länsimaat saa niitä ostaa. Ja voi sillävälin vallata lisää alueita välittämättä tekemistään kansainvälisistä sopimuksista.
 
Viimeksi muokattu:
Käytännössä noilla amerikkalaisillakin erikoismiehillä on aina korkeakoulututkinto takana, puhuvat useita kieliä yms. Ei siellä mitään älykääpiötä ole.
No enpä menisi vannomaan että läheskään kaikilla jenkkien erikoisjoukkosotilailla on korkeakoulut käytynä, poikkeuksena tietty upseerit. Ja taitaa olla enempiki CIA, joka niitä useampia kieliä puhuvia ja lahjakkaimpia pyrkii värväämään.

Ja vaikken minä niitä jenkkejä ihan miksikään älykääpiöksi väitä, niin esim. tosi tapahtumiin perustuvasta Lone Survivor leffasta käy ilmi miten ne jenkit(kin) välillä mokailee.
 
Totta kai mokailee, ihmisiä nekin on.

Mitä tulee koulutukseen:
https://www.quora.com/Are-special-forces-normally-highly-educated

Ja useimmat tosiaankin puhuvat muutakin kuin Englantia.
 
Laitetaan nämäkin vielä:
4. They have their own university -- and are likely to have a college degree

The Special Operations university, called the Joint Special Operations University, is located at the MacDill Air Force Base in Florida. The university serves active duty, reserve and civilian faculty members from the Army, Navy, Air Force and Marine Corps. The university is offered at no cost to the student.

5. They know how to speak a language beside English

Special Operations isn't just about brawn -- troops are also valued for their superior intelligence. They score better than average at the Armed Services Vocational Aptitude Battery and many have college degrees.
Once they join, they receive cultural and language training to give them a deep understanding of the regions in which they'll eventually operate. All Special Operations forces know how to speak a language other than English. They also have the opportunity to learn any of 35 different languages taught at the U.S. Air Force Special Operations School.

https://edition.cnn.com/2015/10/05/politics/special-operations-forces-facts/index.html
 
[
Totta kai mokailee, ihmisiä nekin on.

Mitä tulee koulutukseen:
https://www.quora.com/Are-special-forces-normally-highly-educated

Ja useimmat tosiaankin puhuvat muutakin kuin Englantia.
Elikkä upseerille piisaa alempikorkeakoulututkinto
Ba/Bs. Myös greenbereteistä moni on käyny collegen, eli eikös se juuri ole tuo Ba/Bs

Tuosta voidaankin olla sitte montaa mieltä että onko korkeasti koulutettu vai ei. Maisterit ja Tohtorit on tietysti sitä mieltä että "AMK:t" on kirjekursseja
 
Totta kai mokailee, ihmisiä nekin on.

Mitä tulee koulutukseen:
https://www.quora.com/Are-special-forces-normally-highly-educated

Ja useimmat tosiaankin puhuvat muutakin kuin Englantia.
Tuon linkin perusteella upseereilla on aina ja vanhemmilla aliupseereilla lähes aina tutkinto plakkarissa, mutta joka miehellä tuskin on aina tutkintoa takanaan, kuten sinä alkuun väitit.

4. They have their own university -- and are likely to have a college degree

The Special Operations university, called the Joint Special Operations University, is located at the MacDill Air Force Base in Florida. The university serves active duty, reserve and civilian faculty members from the Army, Navy, Air Force and Marine Corps. The university is offered at no cost to the student.

5. They know how to speak a language beside English

Special Operations isn't just about brawn -- troops are also valued for their superior intelligence. They score better than average at the Armed Services Vocational Aptitude Battery and many have college degrees.
Once they join, they receive cultural and language training to give them a deep understanding of the regions in which they'll eventually operate. All Special Operations forces know how to speak a language other than English. They also have the opportunity to learn any of 35 different languages taught at the U.S. Air Force Special Operations School.
Eipä tuokaan vielä tarkoita, että kaikilla olisi tutkinto, vain että on mahdollisuus suorittaa jos jaksaa ja on kiinnostusta kaiken muun päälle. "likely"

Ja mitä niiden kielitaitoon tulee niin sitäkin soppii epäillä, että osaako joka ukko toista kieltä sujuvasti. Sen kyllä tiedän että esim. Green Berettien koulutukseen on kuulunut kielten opiskelu olennaisesti ihan yksikön perustamisesta lähtien 50-luvulta, kun piti pystyä toimimaan vihollislinjojen takana muun väestön seassa mm. Euroopan maissa. Voi riippua yksiköstä, että osaako jokainen toista kieltä, kuinka sujuvasti ja onko tästä toisesta kielestä kuinka hyötyä siinä maassa missä soditaan (tyyliin espanjan kurssit läpäisty lukiossa/high schoolissa ja sitten koitetaan muutaman viikon kurssin jälkeen mongertaa jotain pashtua Afgoissa).

All in all, en epäile etteikö 99.9% jenkkien erikoisjoukoista olisi tarpeeksi älykkäitä suorittamaan jonkun korkeakoulututkinnon, mutta moni on vaan voinut jättää collegen väliin ja liittyä armeijaan suoraan high schoolista ja se high school päättötodistus riittää että voi hakea erikoisjoukkoihin - tietty älykkyys- ja psyykkiset testit täytyy läpäistä.
 
Back
Top