Tällä hetkellä soi .....

Juutupe nakkas tämän eteen eikä ollutkaan yhtään hassumpi. Ensimmäinen ja paras kuulemani bulgarialaisbändi!
 
Roky-parka.
Bipolaarinen mielialahäiriö (paha), jota ei aikoinaan tunnistettu. 1960-luku ja huimausaineet. Suurissa määrin. Linnatuomio. Mielisairaala. Loistava levy (The Evil One), jota levy-yhtiö luuli saatananpalvonnaksi, vaikka Roky oli ns. uudelleensyntynyt kristitty, joka lähinnä piti Raamattua kirjaimellisesti totena, mutta tykkäsi myös 1950- ja -60-luvun scifi ja kauhuelokuvista ja halusi tehdä konseptilevyn, jossa joko ylisti näkemiään elokuvia tai laati genreen sopivia "käsikirjoituksia" elokuville. Kristillinen levy-yhtiö otti ja tuhosi valtaosan valmiista levyistä.
 
Lorde ei artistina sano minulle mitään. Vissiin tunnetukin, ainakin Atlantin tuolla puolen.
Silti pidän enemmän tästä pelle-versiosta.
Ja ettei pellen äänialasta jää epäselvyyttä, laitetaan live.
 
Noh, jos sitä pistetään vähän uudempaa musiikkia tuuttiin:
Kasarihitti. Meikäläinen tosin pyöri tuolloin vielä palleissa. :D
Noh, teikäläinen diggaa electronikaa ja trancea (ja ilmeisesti aika paljon muutakin musaa, mikä on helvetin asiallista), joten voinen sähkömusiikin (ja sivuilmiöidensä :)) ystävänä jakaa mistä kaikki kirjaimellisesti alkoi:
Ja tämä siis tehty kun Fremen oli just poistunut kohdusta!
 
Nyt jos en mene aivan metsään. Niin eräs Suomalaisen rokin ja vastarannankiiiskimusiikinpioneereja oli Sleepy Slepers. Joita jopa -70 luvulla suitsittiin Valtiovallan taholta.
 
Tosin sit huumorin sävyttämälle on toinen suunta.
Sleepparit myi paljon enemmän kuin Teppo tai Matti tai Teppo tai Matti
 
Back
Top