Tällä hetkellä soi .....

Vaikka muotia onkin moittia ns. ysäriä, eli 1990-luvun musiikkia, on syytä muistaa, että osa etenkin alkupään julkaisuista muutti musiikkiteollisuutta pysyvästi. Yksi näistä pioneereista oli London Beat, joka pohjasi vahvasti toisaalta englantilaisen työväenluokan piirissä syntyneeseen oi-musiikkiin, etenkin äärioikeistolaiseen siipeen, ja toisaalta korkeakulttuuriin ja historiaan.
Yhtyeen tunnetuin kappale, jonka myöhemmin on katsottu perustavalla tavalla vaikuttaneen NSBM-genren (National Socialist Black Metal) syntyyn, otti pohjavireen tekstiinsä James Joycen "Odysseuksesta" (mammutti, joka tapahtuu yhden päivän aikana) ja kuvaa eräiden hra Hitlerin ja hra Hessin kuvitteellista keskustelua Landsbergin vankilassa epäonnistuneen Bierhalleputschin jälkeen.
Vaikka aihe onkin karmiva, kappale onnistuneesti kuvaa Hitlerin monomaanisuutta, kun hän toistelee Hessille "ajatelleensa juutalaisia".
Komeaa, mutta synkkää.

 
Focuksen taitavuus avautuu täydellisesti vasta livetaltioinneista. Ensin huomio tietenkin kohdistuu van Leerin jodlaukseen, mutta enemmän kannattaa seurata Jan Akkermanin kitarointia eikä van der Linden rummuissa ole huono.
 
Stairway to Heaven Led Zeppelin - Kennedy Center Honors

Kappale on vuosien varrella äänestetty usealle kaikkien aikojen kappaleiden listalle.
Rolling Stone -lehden vuoden 2004 500 Greatest Songs of All Time -listalla ”Stairway to Heaven” on sijalla 31.

Ann ja Nancy Wilson (Heart) vetävät kavereineen HELVETIN hienon setin kunnioituksenosoituksena alkuperäisen kappaleen tekijöille.


 
Vaikka muotia onkin moittia ns. ysäriä, eli 1990-luvun musiikkia, on syytä muistaa, että osa etenkin alkupään julkaisuista muutti musiikkiteollisuutta pysyvästi. Yksi näistä pioneereista oli London Beat, joka pohjasi vahvasti toisaalta englantilaisen työväenluokan piirissä syntyneeseen oi-musiikkiin, etenkin äärioikeistolaiseen siipeen, ja toisaalta korkeakulttuuriin ja historiaan.
Yhtyeen tunnetuin kappale, jonka myöhemmin on katsottu perustavalla tavalla vaikuttaneen NSBM-genren (National Socialist Black Metal) syntyyn, otti pohjavireen tekstiinsä James Joycen "Odysseuksesta" (mammutti, joka tapahtuu yhden päivän aikana) ja kuvaa eräiden hra Hitlerin ja hra Hessin kuvitteellista keskustelua Landsbergin vankilassa epäonnistuneen Bierhalleputschin jälkeen.
Vaikka aihe onkin karmiva, kappale onnistuneesti kuvaa Hitlerin monomaanisuutta, kun hän toistelee Hessille "ajatelleensa juutalaisia".
Komeaa, mutta synkkää.

Vähän tuoreempaa settiä, mutta old school... cheers

 
Olen laittanut tän ennenkin, mutta pakko laittaa uudestaan vähintään kerran vuodessa :). On sen verran huippuesitys...


Ja tuossa pelkistetty versio live 1975-1985 albumilta, joka jäi nuorukaisena lähtemättömästi mieleen.

 
Viimeksi muokattu:
Tuosta valoa emittoivasta diodi-ilmalaivasta ja porraskäytävästä taivaaseen tuli ajukopassa mielleyhtymäksi hieno instrumentaalitulkinta upeissa maisemissa kuvatun videon kera:

Laitetaan bonuksena vielä GOT -teemoja saman soittajan tulkitsemana:
 
Tää on kyllä ihan asiallinen versio klassikosta... ja juuri kuin rutinoitunut musa-videoiden katsoja alkaa olla sitä mieltä että eikö tässä nyt edes saa ihailla laulajan peppua... noh, enpä pilaa yllätystä.

Hieno altto, ja hyvin pysyy nuotissa. Ja nätti takapuoli :cool: .

 
Varmaan kaikki tällä palstalla yhtyy tähän.
6.7. Nevöfoget!
ME EMME LAIMENNA EMMEKÄ LIENNYTÄ!
 
Lääkäri: Sinulla on kolme minuuttia elinaikaa!
Minä: Mutta tämä kestää 3 minuuttia ja 40 sekuntia?
WOTAN: VOIT KUUNNELLA LOPPUUN!
 
Back
Top