Tänään alokkaana - kertauskäsky tulee osalle 2 - 4 vuoden päästä

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Kotimaa 12.7.2013 klo 15:16
Tänään alokkaana - kertauskäsky tulee osalle 2 - 4 vuoden päästä

Kertausharjoitusten säästölinja jatkuu vielä ensi vuoden ajan. Vuodesta 2015 alkaen on puolustusvoimat tavoittelee jo 18 000 reserviläisen kouluttamista.

Puolustusvoimien kertausharjoituksissa jatketaan vielä niukkaa säästölinjaa. Ensi vuonna kertaamaan käsketään noin 5 000 reserviläistä eli suunnilleen saman verran kuin tänä vuonna.

Puolustusvoimien tavoitteena on kuitenkin, että vuodesta 2015 alkaen kertauksissa päästäisiin takavuosien tasolle. Tavoitteena on noin 18 000 reserviläisen koulutus.

Majuri Timo Hänninen pääesikunnan henkilöstöosastolta sanoo, että puolustusvoimat on muokannut sisäiset rakenteensa sellaisiksi, että 18 000 koulutettavan määrään päästäisiin. Viime kädessä asian ratkaisee kuitenkin valtion budjetti.

Tällä viikolla palvelukseen astuneista varusmiehistä osa menee kertaamaan jo vuosina 2015 – 2017.

- Käskyt kertausharjoituksiin vaihtelevat paljon. Käskyn saaminen riippuu siitä, mihin henkilö reservissä sijoitetaan, sanoo Hänninen.

Säästöjen aikana kertauksiin on käsketty avaintehtävissä olevat, esimerkiksi johtajat ja erikoiskoulutuksen saaneet.

- Erikoistehtävissä ammattitaitoa joudutaan pitämään yllä jatkuvasti.

Hänninen toteaa, että puolustusvoimille tulee kyselyitä, milloin kertamaan pääsee.

- Aktiivisia reserviläisiä on valtava määrä.

Ennen säästövelvoitteita puolustusvoimat piti kertausharjoituksia vuosittain enimmillään jopa 30 000 reserviläiselle.
 
Sukulaismiehen kanssa juteltiin vähän aikaa sitten kertausharjoituskierrosta. Heille sanottiin aikanaan, että rajajoukoilla on kertaukset 3 vuotta kotiuttamisesta. Kotiutuspäivä oli vuoden 1968 loppuvuodesta ja kertausharjoitusvuorokausia tällä ukolla on 12. heinäkuuta 2013 kertynyt 0.

- Aktiivisia reserviläisiä on valtava määrä.

Paskapuhetta. MPK:n sotilaalliseen koulutukseen osallistui vuonna 2009 18 000 koulutettavaa ja 2000 kouluttajaa. Tuohon sopii ihmisiä 18-60 ikävuoden väliltä. Ei mikään hirveän iso määrä huomioiden, että noihin ikäluokkiin menee toista miljoonaa intin käynyttä miestä ja naista.
 
pstsika kirjoitti:

20 000 harrastajaa on kuitenkin suhteellisen suuri määrä ihmisiä.

Monessa trendi-vihervasemmisto-ihmisvihaaja harrastuksessa on vähemmän.
 
Talous on sen verran kuralla ettei tule onnistumaan, ellei sitten persut voita vaaleja ja hanki puolustusministerin salkkua
 
HAH! Hupaisaa nuo päätökset ja tavoitteet siitä, miten paljon pitäisi kertausharjoituttaa ja miten aiotaan jatkossa kertausharjoituttaa. Totuus on karu ja se näkyy siltä viivalta, jossa lukee, paljonko OIKEASTI ollaan kertausharjoitutettu joukkoja. Säälittävän vähän. Mutta hei, Katainen tarvitsee taas lisää rahaa Kreikkaan, kyllä se nyt parempi käyttötarkoitus veroeuroille on, eiks jee?
 
PV:n ei pitäisi antaa lupauksia, joita se ei pysty pitämään. Mutta moni varmasti muistaa että koko laitos perustuu varusmiesaikanakin pelkkiin tyhjiin ja katteettomiin lupauksiin.
 
hessukessu kirjoitti:
HAH! Hupaisaa nuo päätökset ja tavoitteet siitä, miten paljon pitäisi kertausharjoituttaa ja miten aiotaan jatkossa kertausharjoituttaa. Totuus on karu ja se näkyy siltä viivalta, jossa lukee, paljonko OIKEASTI ollaan kertausharjoitutettu joukkoja. Säälittävän vähän. Mutta hei, Katainen tarvitsee taas lisää rahaa Kreikkaan, kyllä se nyt parempi käyttötarkoitus veroeuroille on, eiks jee?

Katainen ja katainen.. Voi elämä, eikö persujen maanpuolustussiipi voisi vähin erin vaihtaa levyä?

Kertausharjoitukset ovat olleet supistettuna ja välilä täysin pysähdyksissäkin jo 90-luvun alusta lähtien. Siitä alkaa olemaan neljännesvuosisata (25 vuotta), kun viimeksi on suuria joukkoja kertautettu ja rotaatio on esim. kerran 10 vuodessa pyörähtänyt koko reservin ympäri.

Nyt kuluneena neljännesvuosisatana on syynä käytetty millon lamaa, milloin ilmavoimiin, merivoimiin, kv-toimintaan ja herra ties mihinkä panostamista. Maavoimien suurten reservien vuoron on pitänyt tuleman aina seuraavaksi, kunhan nyt ensin saada tämä ja tuo hoidettua alta pois.. Sitä päivää ei ole näköpiirissä, eikä varmasti tulekaan, ellei sota oikeasti uhkaa.

Mitä perussuomalaisiin tulee, niin eiväthän nekään saaneet Jönssin puoluekokouksessaankaan yhtään minkäänlaista kantaa EMU-jäsenyyteen eli euroon. Ei ole olemassa kerrassaan mitään takeita, etteikö persut "yllättäen" kannattaisikin euroa, jos vaan pääsevät hallitukseen..
 
skärdis kirjoitti:

Nyt paljon kohkatun uuden taistelutavan myötä on saanut myös lukea kuinka kertausharjoitukset ovat jatkossa entistäkin tärkeämmässä asemassa. Seuraavassa lauseessa sitten todetaan tavoitetason laskevan suoraan samassa suhteessa, kuin ilmoitettu sodanajan joukkojen määrä. En ole huomannut kenenkään missään tiedotusvälineessä ihmettelevän, miksei tavoitetasoa ole nostettu esim. 50%, jos harjoitusten merkitys kerran kasvaa?

Toinen mielenkiintoinen kysymys on sodanajan joukkojen määrä. Alkuun kaavailtiin paikallisjoukkoihin 60000 miestä. Näin suureen porukkaan ei nyt olekaan varaa, joten pieneneekö kokonaisvahvuus vastaavasti, vai joudutaanko tuosta vahvuuden puolittuessa pois jäävästä 30000 ukon porukasta rahanpuutteen takia nyt varustamaan paikallispataljoonien sijaan operatiivisia prikaateja? Joka kierroksella jää se vaikutelma, että ilmoitetusta vahvuudesta pitää vähentää suunnilleen kolmannes, jotta päästään kiinni todelliseen vahvuuteen. Leikkaukset näyttävät etenevän yhden kierroksen ilmoitusten edellä. 230.000 miehen vahvuus vaikutti realistiselta ennen viimeisintä supistuskierrosta. Nykytodellisuus lienee 150.000 ukon tasolla.

Tilanne on joka tapauksessa se, että kaikki oikeaksi todennettavissa oleva tieto on kansalaisilta, sekä poliittisten päättäjien valtaosalta, salattavaa ja tiedotusvälineiden kauttaa pukkaa jatkuvasti ilmeisen valheellista infoa. Todellisuus jää siis arvailujen varaan. Se on joka tapauksessa selvää, että meillä ei rakenneta sitä järjestelmää, mitä julkisesti esitellään. Samoja komponentteja löytyy, mutta painopiste on muualla, eikä esim. reservi ole elävässä todellisuudessa millään muotoa merkittävässä roolissa kuin kotiutumista seuraavan viisivuotisjakson tms.
 
Reservin kertausharjoitukset ovat helppo säästökohde ja vakiintuneen käytännön mukaisesti niistä säästetään ensimmäisenä. Muussa tapauksessa säästöt jouduttaisiin kohdentamaan muihin kohteisiin, mikä saattaisi johtaa esimerkiksi hankintojen jäädyttämiseen, joukko-osastojen lakkauttamisiin tai jopa sotilaiden irtisanomisiin.

Hieman kärjistäen provosoivasti kysynkin, että mikä ihmeen reservi ja mitä ihmeen olioita reserviläiset ovat?

Tässä maassa kansalaiset jaetaan PV:n näkökulmasta seuraaviin ryhmiin:
- ammattisotilaat
- siviilit
- pienenä marginaaliryhmänä sotahullut siviilit eli aktiivireserviläiset

Kun tämän pyhän kolminaisuuden sisäistää, niin Puolustusvoimissa vallalla olevan mentaliteetin kokonaisuuden hahmottaminen muodostuu huomattavan helpoksi. :a-cool:
 
Laamanator kirjoitti:

Arvot ja arvostukset ovat tosiaan käyneet selviksi, jos keskittyy katsomaan mitä kädet tekevät sen sijaan, että kuuntelisi sitä liturgista shaibaa, mitä juhlapuhujat suustaan päästävät. Sitä en aina ymmärrä, että oikeastaan kukaan ei ole tätä asiaa millään näkyvällä foorumilla julki lausunut. Hyvin on sidosryhmät ja media Pv:n toimesta saunotettu...

Linjauksessa sinällään ei ole suuresti moitittavaa. Hiljattain palvelleet ja toisaalta kokeneemmat avainhenkilöt ovatkin ne, joiden varaan hommaa pitää ensisijaisesti rakentaa. Se ei kuitenkaan ole hyväksyttävää, että virkakoneisto suoltaa niin räikeää puppua, kuin mitä lähes päivittäin joudumme vaikkapa lehdistä lukemaan. Taas kerran on päässyt unohtumaan kenen eteen ne virkamiehet töitään tekevät. Yksityispuolella vuosikymmeniä jatkettu "omistajan" harhauttaminen ei olisi mahdollista ilman merkittäviä sanktioita.
 
Back
Top