T-34, sodan voittava tankki?

John Hilly

Ylipäällikkö
The T-34 Was a War-Winning Tank
Iconic Russian tank wasn’t revolutionary, but it could blow Panzers to Hell

On June 22, 1941, Nazi German launched Operation Barbarossa, a massive attack on the Soviet Union that was the largest invasion in history.

More than three million German soldiers, 150 divisions and 3,000 tanks comprised three mammoth army groups that created a front more than 1,800 miles long.

The Germans expected to face an inferior enemy—the Slavs whom Adolph Hitler called untermenschen. Giddy from victories in Poland and France, Hitler and many in his military high command believed it was the destiny of Germany to invade Russia. “The end of the Jewish domination in Russia will also be the end of Russia as a state,” Hitler announced in his manifesto Mein Kampf.

For months Germans won victory after resounding victory. But then the attack stalled—and the appearance of a new Soviet tank stunned the Wehrmacht.

It was the T-34. The new armored vehicle had an excellent 76-millimeter gun and thick sloped armor and cruised at more than 35 miles per hour. It possessed many advanced design features for the time—and it could blow German Panzers to Hell.

The T-34 had its problems—something we often forgotten when discussing a tank with a legendary reputation. The shortfalls included bad visibility for the crew and shoddy Soviet workmanship.

“They were good, but they were not miracle weapons and they had their faults,” writes Philip Kaplan in Rolling Thunder: A Century of Tank Warfare. “But the T-34, for all its faults, is now often referred to by tank experts and historians as possibly the best tank of the war.”

World War II German Field Marshall Ewald Von Kleist was more succinct. “The finest tank in the world,” is how he described the T-34.

1*xGJqqxIjfadZEK-Wy4aFlg.jpeg

Above—a T-34–85 tank. Photo via Wikipedia. At top—a U.S. Army schematic of a T-34. Author’s collection
The origins of the T-34 are simple enough. The Red Army sought a replacement for the BT-7 cavalry tank, which was fast-moving and lightly armored for use in maneuver warfare. It also had Christie suspension, one reason for the tank’s increased speed.

But during a 1938-to-1939 border war with Japan, the BT-7 fared poorly. Even with a low-powered gun, Japanese Type 95 tanks easily destroyed the BT-7s. Tank attack crews also assaulted the BT-7s with Molotov cocktails, reducing the Soviet tank to a flaming wreck when ignited gasoline dripped through chinks between poorly welded armor into the tank’s engine compartment.

The T-34 was the solution. It kept the Christie suspension, replaced the gasoline engine with a V-2 34 V12 diesel power plant and offered the crew speeds that were 10 miles per hour faster than the German Panzer III or Panzer IV.
Furthermore, the T-34’s high-velocity gun was capable of killing any tank in the world at the time.

“In 1941 when Hitler launched Barbarossa, the tank was indisputably the best in the world,” Jason Belcourt, a veteran of the U.S. Army who served in the armor branch, told War Is Boring. “The combination of sloped armor, big gun, good speed and good maneuverability was so much better than anything the Germans had on tracks.”

By mid-1941, the USSR had more than 22,000 tanks—more tanks than all the armies of the world combined, and four times the number of tanks in the German arsenal.

1*JS4Mfctr9tzA9dcurjH-cQ.jpeg

T-34s rolling off of a Russian assembly line. Photo via Wikipedia
By the end of the war, the Soviet Union had produced nearly 60,000 T-34 tanks—proving the point that quantity does have a quality all of its own.

At first, the Germans were at a loss when it came to countering the threat the T-34 posed. The Germans’ standard anti-tank guns, the 37-millimeter Kwk36 and the 50-millimeter Kwk 38, couldn’t put a dent in the Soviet tank with a shot to its front.

That left the Germans with a limited set of tactics. German tankers could attempt flank shots with their guns. The Wehrmacht could lay mines. Soldiers risked their lives in close assaults employing satchel charges and Molotov cocktails.

In what could be called an act of desperation, the Germans even used modified 88-millimeter anti-aircraft guns to stop attacking T-34s with direct fire.

But the Russians never had enough trained crews for the tanks the Red Army fielded. The Soviets wasted the T-34 and its crews in vast numbers.
By the time the Soviets trained enough crews to man the T-34s, the Germans had tanks with high-velocity guns and better anti-tank weapons like the Panzerfaust, a recoilless anti-tank weapon with a high-explosive warhead.

But the Russians always had more T-34s than the Germans had Panzers or Tigers.

“Where the tank was decisive was in the battle of production,” Belcourt said. “From June 1941 until the end of the war, the Soviets were always producing a tank that was often good and never worse than adequate.”

The final verdict on the T-34 perhaps is less glowing than the legend that the Soviets weaved around the tank—but is still complimentary. The T-34 tipped the balance in favor of the USSR when it came to armored battle; mass production of the tank outmatched anything the Germans could do when it came to manufacturing.

The T-34 in the hands of determined Soviet tankers routed the Germans at Kursk, the greatest tank battle of all time.

The T-34 was “undeniably revolutionary, but it was not the first in anything except how to combine thick sloped armor with a diesel engine, wide tracks and a big, relatively powerful gun,” Belcourt said. “They had all been done before, but never together.”


https://warisboring.com/the-t-34-was-a-war-winning-tank-662ba112774f#.649dn4p8p
 
Onpas kepeää jutustelua. Alkupään T-34:n tykkiä ei voi parhaalla tahdollakaan kutsua high-velocity guniksi. Vuoden 1940 versiossa pääaseena on vielä L-11, joka L/30.5 kaliiperimitallaan on käytännössä haupitsi (lähtönopeus 612 m/s). Korvaaja F-34 on jo L/42.5 (ja 655 m/s), missä se painii samassa sarjassa Pz.IV:n pitkäputkisen version kanssa. 88:n käyttö panssarintorjuntaan taas on jo Ranskan sotaretken peruja. Artikkelin sanamuodossa taas yritetään ilmeisesti antaa kuva, että NL:llä olisi ollut operaatio Barbarossan alkuaikoihin 22 000 T-34:ää. Niitä lienee ollut tuohon aikaan ehkä nelisen sataa, kaikki lyhyellä L-11 -tykillä. Sen a-tarvikkeen läpäisy oli 62 mm @ 500 m, millä ei oltaisi tultu läpi esmes muutamasta ranskalaisten vaunusta (mm. Somua S-35 ja Char B1).

En nyt pyri vähättelemään T-34:ää, mutta ne ylisanat voisi valita totuudenmukaisemminkin.
 
Olihan T-34 aika järkytys saksalaisille, mutta siinä oli omat heikkoutensa. Pahin oli 2 miehen torni, jossa komentaja toimi samalla ampujana. Ja radioita oli ylensä aika harvassa. Vasta T-34/85 sai 3 miehen tornin ja komentajan kupolin jne. Sitä edeltävissä malleissa miehistön tilannetietoisuus oli aika heikko.

Toisaalta taas T-34 oli varsin kestävä, kohtuullisen helppohuoltoinen ja aikaansa nähden hyvin panssaroitu hyvällä liikkuvuudella. Lisäksi konstruktio oli hyvin sopiva massatuotantoon. Siinä mielessä sekä länsimaiden Sherman ja venäläisten T-34 olivat sodan voittaneita tankkeja. Saksalaisilla oli sinänsä tehokkaampia mutta liian monimutkaisia ja hitaasti valmistettavia konstruktioita, kun taas liittoutuneet pystyivät massatuottamaan kohtuullisia tankkeja valtavia määriä.
 
T-34:ssä oli muitakin puutteita. Designissä pahin puute liian pienen tornin (tää tosin oli ilmeisesti tietoinen valinta - radiot eivät kuuluneet venäläiseen doktriiniin kuin komentovaunutasolla) lisäksi 22-levyinen (!) kytkin oli ongelmallinen. Kokematon kuski poltti sen helposti. Myös tähtäinlaitteet olivat ajastaan jäljessä ja ampumatarvikkeet keskinkertaisia. Huollettavuus oli varmasti hyvä, mutta osien lyhyt elinkaari söi etua. Täysremontti oli edessä noin 500 km ajon jälkeen (tosin saksalaisten Pantherin sivuvälityskoneistot kosahtivat 150 km kohdalla).
Panssaroinnin hyvyyttäkin korostetaan usein vuoden 1941 näkökulmasta, jolloin saksalaisilla ei ollut kunnollisia vaunukanuunoita. Vuoden 1942 puolivälin jälkeen tilanne korjaantui, ja sodan loppupuolella T-34 oli panssaroinniltaan jo kevyestä päästä.
 
T-34:n parhaita attribuutteja olivat hyvä liikkuvuus ja maastokelpoisuus sekä valtava lukumäärä. Tankkia eri alatyyppeineen valmistettiin enemmän kuin mitään muuta vaunua. Panssarointi oli kohtalaisen hyvä, tosin vaunukanuunoiden ja ammusten kehitys muutti sodan kuluessa asetelmaa tältä osin. Pääase ja torni kokivat sodan aikana suurimmat muutokset. T-34 oli vaunu, joita myös saksalaiset käyttivät kun saaliiksi saivat.

Sodan kuluessa eri maissa tuli käyttöön tuli uudempia ja monella osa-alueella parempia vaunuja. Mikään ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan lähimaillekaan niitä tuotantomääriä, mitä T-34 latoi tiskiin. Valtavatkin tappiot pystyttiin sodan loppupuolella paikkaamaan suhteellisen vaivattomasti.

War winning? Ehdottomasti. Miksi? Lukumäärä. Näitä oli kuin sopuleita vaellusaikana.
 
T-34:n parhaita attribuutteja olivat hyvä liikkuvuus ja maastokelpoisuus sekä valtava lukumäärä. Tankkia eri alatyyppeineen valmistettiin enemmän kuin mitään muuta vaunua. Panssarointi oli kohtalaisen hyvä, tosin vaunukanuunoiden ja ammusten kehitys muutti sodan kuluessa asetelmaa tältä osin. Pääase ja torni kokivat sodan aikana suurimmat muutokset. T-34 oli vaunu, joita myös saksalaiset käyttivät kun saaliiksi saivat.

Sodan kuluessa eri maissa tuli käyttöön tuli uudempia ja monella osa-alueella parempia vaunuja. Mikään ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan lähimaillekaan niitä tuotantomääriä, mitä T-34 latoi tiskiin. Valtavatkin tappiot pystyttiin sodan loppupuolella paikkaamaan suhteellisen vaivattomasti.

War winning? Ehdottomasti. Miksi? Lukumäärä. Näitä oli kuin sopuleita vaellusaikana.

Väitteet tosin koskevat myös Shermania.
 
War winning? Ehdottomasti. Miksi? Lukumäärä. Näitä oli kuin sopuleita vaellusaikana.
Noinhan se oli. Ja määrä on laatua. Noihin sotkan puutteisiin voisi lisätä myös heikon optiikan. Saksalaisethan asensivat sotasaalis-sotkiinsa usein pz IV:n prismakehän.
 
Pekka Kantakosken kirjassa Punaiset panssarit kerrottiin, että kun ampuja käänsi tornia, sähköjärjestelmä jatkoi kääntämistä omatoimisesti vielä n. 5 astetta. Hienosäätö tehtiin käsin.
 
Sodan kuluessa eri maissa tuli käyttöön tuli uudempia ja monella osa-alueella parempia vaunuja. Mikään ei kuitenkaan kyennyt vastaamaan lähimaillekaan niitä tuotantomääriä, mitä T-34 latoi tiskiin. Valtavatkin tappiot pystyttiin sodan loppupuolella paikkaamaan suhteellisen vaivattomasti.

War winning? Ehdottomasti. Miksi? Lukumäärä. Näitä oli kuin sopuleita vaellusaikana.

Näinpä, ja vielä täsmentäisin että vaikka T-34 ei edustanut huipputeknologiaa, se oli kohtuullisen toimiva useimmilla osa-alueilla, jotta sillä saatiin riittävästi vaikutusta vihollisen kalustoon. Tämän jälkeen kyse oli sitten kertolaskusta että kumpi ehtii tuottaa tankkeja enempi.

Tämä on mielestäni hyvä pitää mielessä nykyaikaisessa sodankäynnissäkin. Vanhemmallakin aseella voidaan saada siedettävä vaikutus oikealla käytöllä, ja toisaalta jos huipputeknologista tuotetta on vain muutama kappale niin sillä ei välttämättä pitkälle pötkitä. Eli se hinta/laatusuhde lopulta ratkaisee.
 
Kuinkakohan suuri vaikutus vanjan saamalla Lend-Lease avulla oli T-34:n tuotantomääriin?
Jos saadut sadat tuhannet kuorma-autot, tuhannet tankit ja melkein 2000 veturia olisikin jouduttu valmistamaan itse, minkälaisiin määriin T-34:n tuotannossa olisi päästy?
 
Viimeksi muokattu:
Myös saksalaiset käyttivät saaliiksi jääneitä T34-vaunuja. Sodan lopulla käytössä oli jopa satoja T34:sia.
Lähde: http://www.pkymasehist.fi/t-34.html

T-34 SAKSALAISTEN PALVELUKSESSA
Itärintaman taisteluissa saksalaiset saivat käyttöönsä muutamia satoja T-34:n eri versioita. Maaliskuussa 1945 oli vielä käytössä yli 300 T-34:sta. Suurin osa näistä oli mallia T-34/76 (tyypit A - F) ja vain pieni osa tehokkaampaa mallia T-34/85. Suurin osa T-34/76:a oli saatu saaliiksi vuoden 1941 ja alkuvuoden 1943 välillä, jolloin enimmän osan aikaa venäläiset perääntyivät ja Saksa oli niskan päällä. T-34/85:t ilmaantuivat taistelukentille talvella 1943-44, jolloin saksalaiset olivat jo perääntymässä NL:n onnistuneiden operaatioiden jälkeen.

image26.jpg


Ensimmäinen T-34/76 astui Saksan sotavoimien palvelukseen jo kesällä 1941 aivan operaatio Barbarossan alkuvaiheilla. 1., 8. ja 11. Panssaridivisioona saivat ensimmäisenä käyttöönsä näitä tankkeja. Maaliskuussa 1943 SS:n panssarijoukkojen uudelleenvallatessa Kharkovin, saatiin saaliksi noin 50 eri mallista T-34/76:a.

Nämä olivat olleet korjattavana paikallisessa traktoritehtaassa, jonka saksalaiset saivat haltuunsa. Myöhemmin ne korjattiin ja maalattiin saksalaisten käyttöön sopiviksi juuri samassa tehtaassa, joka oli nimetty SS Panzerwerkiksi. Nämä vaunut luovutettiin 2.SS-Panzerdivision Das Reichin käyttöön. . Kaikki T-34:t koottiin samaan yksikköön, 3.Panzer Bataillon. Tästä pataljoonasta Hauptscharführer (vääpeli) E. Seibold tuhosi 67 vaunua kesä- ja elokuun välisenä aikana 1943 Kurskissa omalla vaunullaan. Myös 3.SS-Panzerdivision Totenkopf käytti T-34:a ja kesällä 1943 jopa muutamat italialaiset miehistöt saivat ajella T-34:lla. Talvella 1943 - 44 20. Panssaridivisioona sai saaliikseen paljon T-34:a (mallia 1943), jotka otettiin nopeasti käyttöön. Vuonna 1944 5.SS-Panzerdivision Wiking saalisti ensimmäisen T-34/85:n Puolassa.

image27.jpg


T-34:n aiheutti saksalaisille aikamoisen järkytyksen ilmaantuessaan taistelukentille 1941 ja saksalaiset olivat enemmän kuin tyytyväisiä saadessaan näitä vaunuja käyttöönsä. Vastauksena T-34:lle Saksa alkoi vuonna 1942 kehittää PzKpfw V Pantheria, johon oli otettu monia T-34:n ominaisuuksia. Saksalaiset pitivät T-34:a suuressa arvossa ja niiden liittäminen Saksan sotavoimiin ei ollut tarkoitettu tilapäiseksi vaan pysyväksi toimenpiteeksi. Esimerkiksi eliittipanssaridivisioona Großdeutschland käytti T-34:a lähes koko sodan ajan.

image28.jpg


Loppuvuodesta 1941 lähtien, haltuunsaadut T-34:t kuljetettiin Riikaan, jossa ne korjattiin ja maalattiin. Vuodesta 1943 lähtien tankkeja korjattiin myös Mercedes-Benzin Marienfelden ja Wumagin Gorlitzin tehtailla. Saksalaiset antoivat T-34:n uudeksi nimeksi Panzerkampfwagen T-34 747(r). Tankit muutettiin saksalaisiksi vaihtamalla niihin komentotornit vioittuneista Pz III:sta ja IV:sta. Joihinkin asennettiin myös Schürtzenit (lue ed. numero), jotka tekivät ne hieman Pantherien näköisiksi. Muita muutoksia, esim. Notek-valo, säilytyslaatikot, radiot, tehtiin myös epävirallisesti käyttäjien toimesta. Yksi mielenkiintoisimmista T-34:n versioista oli Flakpanzer T-34(r), jossa T-34:n alustalle oli sijoitettu 20 mm Flakvierling 38, nelipiippuinen it-ase.

image29.jpg


Haltuun otettuja T-34:a käytettiin harvoin aivan etulinjassa, koska ne sekoittuivat helposti vihollisvaunuihin. Tästä syystä niitä käytettiin usein jalkaväen tukena, jolloin tunnistusongelma väheni. Jotta omien tunnistus helpottuisi, miehistöt maalasivat tankkeihinsa suuret tunnukset, jopa hakaristejä. Oli hyvin yleistä maalata tornin päälle risti tai hakaristi, varoittaakseen omia lentokoneita.
 
Ei neukkujenkaan teollisuutta pidä väheksyä, hämmästyttävää tuotantoa siellä pystyttiin pitämään yllä ottaen huomioon aluemenetykset. Se on kuitenkin varmaa, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta siirtyä hyökkäykseen ilman lend-leasea.
 
Ei neukkujenkaan teollisuutta pidä väheksyä, hämmästyttävää tuotantoa siellä pystyttiin pitämään yllä ottaen huomioon aluemenetykset. Se on kuitenkin varmaa, että heillä ei olisi ollut mahdollisuutta siirtyä hyökkäykseen ilman lend-leasea.
Pitää paikkansa, ilman Studebaker-kuorkkeja he olisivat lampsineet Wehrmachtin lailla lähinnä toiseksi hitaimman landser-joukkueen tahtia (hitaimman istuessa traktorin lavalla nasset päässä rankaistusmielessä)
 
Taisi olla vielä, että jopa 90% lentokonealumiinista tuli USA:sta...ilman sitä NL:n oma lentokonetuotanto olisi ollut aika onnetonta.
 
Suomi taisi saada ensimmäisen Sotkan itselleen rintamien välistä. Jostain syystä ryssä oli hylännyt sen sinne. Lehväslaihon kirjasta luettua joten pienellä varauksella.
 
Kuinkakohan suuri vaikutus vanjan saamalla Lend-Lease avulla oli T-34:n tuotantomääriin?
Jos saadut sadat tuhannet kuorma-autot, tuhannet tankit ja melkein 2000 veturia olisikin jouduttu valmistamaan itse, minkälaisiin määriin T-34:n tuotannossa olisi päästy?

Voisi melkein sanoa, että sota voitettiin kuorma-autoilla, eikä tankeilla.
 
Jostain luin joskus arvion, että siitä oli arvaamattoman suuri apu, kun vetureita ja rautatiekalustoa ja kiskoja tuottavat tehtaat saatiin panssarivaunutuotantoon. Saksalaiset joutuivat tuottamaan ne itse.
 
Jatkosodan alussa saatiin T-34 vaunuja sotasaaliiksi ja nopeasti ne laitettiin hyötykäyttöön. Vastapuolellakin oli hyvin rajoitusti aseita jotka tepsivät siihen.

Suomalaisilla sattui melko alkeellinen moka sotasaallis panssareihin liittyen. Jatkosodan alussa miehille oli luvattu lomaa tuhotusta panssarista. Sotasaalliksi saaduista vaunuista ei oltu luvattu mitään. Useissa tapauksissa miehet räjäyttivät käyttökunnossa saadun panssarin loman varmistamiseksi.
 
Back
Top