T-paita ja haalarit eivät enää riitä - vartija tarvitsee luotiliivit ja varustevyön

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 30.1.2013 klo 14:59
T-paita ja haalarit eivät enää riitä - vartija tarvitsee luotiliivit ja varustevyön

Vartijan on oltava koko ajan valmiina. Päälle voidaan tulla nyrkein, puukoin tai huumeneuloin.

- Turvallisuusalan työ on mennyt vuosi vuodelta siihen suuntaan, että vartiointia ei enää kunnioiteta siten kuin aikaisempina vuosikymmeninä. Vartijoita uhkaillaan ja teräaseita pitää varoa, sanoo Jari Kemppinen.

Kemppisen perustamalla Mikkelin Vartiointikeskuksella on 16 työntekijää ja kohteita alueella, joka ulottuu Jyväskylän kupeesta Mäntyharjulle asti.

Murtautuminen kerrostaloasuntoon on yhtä helppoa kuin omakotitaloonkin.

- Jari Kemppinen

Kemppinen kertoo, että ihmisiä joudutaan poistamaan esimerkiksi kauppakeskuksista. Siellä vartijoita uhkaillaan. - Vastapuoli saattaa ryhtyä voimakeinojen käyttöön erilaisin laittomin astaloin varustautuneena.

- Kauppakeskus on hankala kohde järjestyksenvalvonnassa. Ihmisillä on oikeus oleskella aulassa. Kun hoitaa aulan järjestyksenvalvontaa, pitää miettiä, että ei mennä puuttumaan ihmisten perusoikeuksiin.

Voimankäyttövälineet varustevyössä

- Alkuaikoina vartijan varustukseen saattoi kesällä kuulua vartijanhaalari, jonka alla oli pelkkä T-paita. Kun vartija tänä päivänä lähtee töihin, hänellä on luotiliivit päällä ja voimankäyttövälineitä varustevyössä: käsiraudat, kaasuase, patukka.

- Pitää olla valmiina, sillä niitä voi joutua käyttämään. Voimankäyttövälineitten kantaminen vaatii koulutusta ja käyttämistaitojen ylläpitoa vuosittain.

- Melkein koko ajan joutuu olemaan valmiina, että jonakin päivänä väkisinkin jotakin sattuu.

"Meillä ei ole mitään varastettavaa"

Suuri osa vartiointiliikkeen työtä on asuin- ja liikekiinteistöjen vartiointia. Miten hyvin tavallinen suomalainen pitää huolen tärkeimmästä omaisuudestaan eli kodistaan?

- Omakotitalojen ja asuntojen suojaus on ruvennut lisääntymään, mutta vieläkin moni ajattelee, että "meillä ei ole mitään varastettavaa", vastaa Jari Kemppinen.

- Moni ottaa vain ihan peruslukituksen ja aamulla töihin lähtiessään katsoo, että ovet ovat lukossa ja luotetaan, että ei sinne kukaan murtaudu.

Miten kallis on tavallisen omakotitalon hälytysjärjestelmä?

Varustukseen saattoi kesällä kuulua vartijanhaalari, jonka alla oli pelkkä T-paita.

- Jari Kemppinen

Jari Kemppinen kertoo, että uusi langaton hälytysjärjestelmä, joka sisältää liikeilmaisimia ja savuilmaisimia, maksaa asennettuna 600-1000 euroa riippuen ilmaisimien määrästä eli asunnon koosta. Järjestelmän antamien tietojen seuraamisesta joutuu maksamaan vartiointiliikkeelle reilu 20 euroa kuukaudessa.

Mikä on otollisimman näköinen koti varkaalle?

- Kaupunkialueen ulkopuolella, vähän syrjässä oleva omakotitalo, missä naapuri ei ole näkemässä.

- Jos kotona on iso kotiteatterijärjestelmä ja sen näkee ikkunasta sisään kurkistamalla, se on helppo hakea sieltä ja muuttaa rahaksi. Korutkin kelpaavat hyvin.

- Jos asukas on useita päiviä pois kotoa, kannattaa sopia jonkun kanssa, että lumityöt käydään tekemässä. On hyvä laittaa myös joku valo kellokytkennän taakse, jotta illalla talo näyttää asutulta.

- Murtautuminen kerrostaloasuntoon on yhtä helppoa kuin omakotitaloonkin. Kerrostalossa naapurit ovat tottuneet rappukäytävän ääniin eivätkä ole katsomassa, mitä käytävässä tapahtuu.
 
Back
Top