Tagged! Haastettu! Desantteja!

noska

Ylipäällikkö
Pistetääs malliksi toinekin haastetopikki kehiin. Idean selityksen voi lukea tuon ketjun avausviestistä.

Aisti-ilmavavonta havaitsee iltahämärissä yksinäisen vihollisen kuljetuskopterin lentävän melkoista siksakkia tutkakatveessa ja suorittavan noin kymmenkunta laskeutumista puurajan alapuolelle . Laskeutumiset ovat riittävän pitkiä, jotta niiden aikana kykenisi desanttiryhmä jalkautumaan. Pitäjän ABC:lle tulee tieto asiasta alle vartissa ja siinä yhteistuumin todetaan, että kolme paikoista on oman pitäjän alueella. Lähin poliisi partio on juuri kuljettamassa rattijuoppoa verikokeeseen noin 200 kilmetrin päässä ja puolustusvoimien tehonyrkki ehtii paikalle aikaisintaan seuraavana aamuna puoleen päivään mennessä. Yhteistuumin pitäjän miehet toteaa että nyt on jottain tehtävä, mutta mitä?

Ja haastetaan tällä kertaa hirviporukan piällysmies tvälups ja viime aikoina ansiokkaan aktiivisna ollet juhapar ja koponen.
 
Pirkale kun ei ole ABC:tä lähimaillakaan, mutta josko Teboil käy?

Nyt jäi lähtökohtatilanteessa avoimeksi onko kyseessä SA, RA vaiko "harmaa vaihe", mutta oletan viimeisintä.

Soitetaan lähistön asukeille ja kysytään mitä siellä näkyy ja kuuluu. Samalla soitetaan hirviporukka läpi ja annetaan valmiuskäsky: "yöperhonen on koteloitunut"

Edellämainittujen temppujen ansiosta on parikymmenpäinen hirviporukka varustautunut asianmukaisin varustein, viestivälinein ja asein. Porukkaa voidaan näinollen käskyttää ampuma- ja ajoketjuihin oletetuille toimintasuunnille. Suunta selviää alkuasukkaiden antamien ennakkotietojen perusteella.
 
Kiitos, Noska, haasteesta.

Harmaata vaihetta ajatellen veikkaan etten olisi itse paikkakunnalla vaan jossain ihan toisaalla kurkkusalaatin sisällä. Mutta jos paikkakunnalla olisin (pari kuukautta sitten muuttaneena), niin tiedustelisin parilta paikkakuntaa tuntevalta työkaverilta, josko rupeaisi tekemään Tvälupsin mainitsemaa soittokierrosta ja käskisin merkitä havainnot kartalle. Sitten rupeaisin soittelemaan ja varoittelemaan erästä lähitienoon laitosta ja kyselemään toimintaohjeita. Paikkakunnan hirviseurueisiin ei ole yhteyksiä, mutta eiköhän nekin jostain löytyisi.
 
Haastetaan omine mielipiteineen ketjuun: ironside, aapee ja pstsika. Olkaahan hövelit; areena on avoin!
 
Onko kyse nyt siitä myyttisestä harmaasta ajasta?

Jos on, ihmeteltyäni ensin että miksi helvetissä helikopteria ei pakotettu alas (tai ammuttu alas) sen tultua rajan yli, alkaisin kiivetä komentoketjua kuin merimies kohti klyysiä. Paikallisten sheriffien puutteessa ensimmäinen soitto menisi Suojelupoliisiin, seuraava PVTIEDK:hon ja kolmas Keskusrikospoliisiin; luultavasti jossain näissä olisi asialla oleva tyyppi joka ottaisi asian tosissaan, varsinkin jos siitä kopterista olisi kuvamateriaalia tai useampi bongaus punaisista tähdistä kyljissä. Nämä saisivat toivon mukaan sytytettyä liekin moottorin alla niin, ettei asiallisesti aseistettua vastausta tarvisi odottaa tuomiopäivään saakka.

Missään nimessä en lähtisi minkään hirviporukan kanssa jahtaamaan maahan viisumitta saapuvia itänaapureita, koska vaarallisimman riistan jahtaus innokkain amatöörivoimin kuulostaa verilöylyltä.
 
ironside kirjoitti:
Onko kyse nyt siitä myyttisestä harmaasta ajasta?

Jos on, ihmeteltyäni ensin että miksi helvetissä helikopteria ei pakotettu alas (tai ammuttu alas) sen tultua rajan yli, alkaisin kiivetä komentoketjua kuin merimies kohti klyysiä. Paikallisten sheriffien puutteessa ensimmäinen soitto menisi Suojelupoliisiin, seuraava PVTIEDK:hon ja kolmas Keskusrikospoliisiin; luultavasti jossain näissä olisi asialla oleva tyyppi joka ottaisi asian tosissaan, varsinkin jos siitä kopterista olisi kuvamateriaalia tai useampi bongaus punaisista tähdistä kyljissä. Nämä saisivat toivon mukaan sytytettyä liekin moottorin alla niin, ettei asiallisesti aseistettua vastausta tarvisi odottaa tuomiopäivään saakka.

Missään nimessä en lähtisi minkään hirviporukan kanssa jahtaamaan maahan viisumitta saapuvia itänaapureita, koska vaarallisimman riistan jahtaus innokkain amatöörivoimin kuulostaa verilöylyltä.

Aivan, hekopataljoonan heiniähän nämä ovat. Toivottavasti repee ihan joka paikkaan ammattiväkeä hoitamaan ko. haastavia tilanteita. Ettei vain kävis kuin talvisodassa, että reserviupseerien niskaan kaatuu koko paska kentällä ja sitä mukaa ihan tavissuomalaisen maanpuolllustajan laariin.
 
baikal kirjoitti:
Aivan, hekopataljoonan heiniähän nämä ovat. Toivottavasti repee ihan joka paikkaan ammattiväkeä hoitamaan ko. haastavia tilanteita.

Ainakin minä toivon näin. En minä lähettäisi minkään pyssymiehen perään länkkäreistä tuttua posseakaan koska sitä varten on ammattimiehet.

Ettei vain kävis kuin talvisodassa, että reserviupseerien niskaan kaatuu koko paska kentällä ja sitä mukaa ihan tavissuomalaisen maanpuolllustajan laariin.

Paitsi että talvisodassa keskimääräisen tavissuomalaisen maanpuolustajan koulutustilanne oli hiukan erilainen (suojeluskuntien takia), myös sen ajan desantit olivat siviilistä napattuja vakoilijoita. Rintamallahan niillä selustassa harhailevilla venäläissotilailla oli jopa huonompi sotilaskoulutus kuin mitä keskivertosuomalaisella. Ja tuota noin, nykyään desanttien tilalla käytetään spetsnazovetsejä. Ja heidän peräänsä jos hirviporukka lähtisi, niin veikkaan että kuonoon tulisi niin että tukka lähtee.
 
Ilmoitukset sotilas- ja siviiliviranomaisille ja mahdollisuuksien mukaan alueen "avainkohteiden" vartioinnin järjestäminen sekä näkyvää aluevalvontaa yleisesti, jotta desanttien kulkemista voidaan rajoittaa ja ohjata itselle edullisempaan suuntaan apujoukkoja odottaessa. Jos väkeä riittää, niin tulppia noiden "ajolinjojen" varsille ja päihin hidastamaan ja kuluttamaan vihollista.

Lähden siitä, että hirviporukka ei merkittävästi eroa maakuntajoukkojen joukkueesta tai vahvennetusta joukkueesta kuin materiaalin ja ikärakenteen osalta. Hirvikivääri on ihan yhtä tappava kuin rk ja VHF-radioilla saadaan tässä tapauksessa samat jutut suoritettua kuin LV-241+Sanla yhdistelmällä. Sotilaspuvun tilalla olisi joku Jahti-Jakt, mutta mitä sitten? Ukot kuitenkin osaavat ampua, tuntevat toisensa, ovat saaneet sotilaskoulutuksen, toimivat Tvälupsin komennossa johdettuina sekä tuntevat toiminta-alueen ja pärjäävät maastossa. Nuo ovat ihan hyvät lähtökohdat puutteista huolimatta.

Edit.

Haastan Iivon, Teräsmiehen ja Peiperin.
 
Vastaan hiukan kuristin vedettynä.

Pikainen tarkastus siviili- ja/tai sotilaslennonjohdon (jopon) numerosta että ollaan oikealla asialla.

Oman lähiorganisaation herätys talviunilta. Vasteaika lyhyt.

Muutamia soittoja siviili- ja sotilasviranomaisille sekä eräisiin yrityksiin.

Muutamia soittoja alueella toimivalle sotilasjoukolle ja sen nopean toiminnan reserviin.

Perusajatuksena aktivoida valvontaverkosto, nostaa suojaustasoa ja saavuttaa tiedustelukosketus tai ainakin todentaa vihollistoiminta alueella ja rajoittaa toiminnan vapautta.

Oma tekeminen tuossa vaiheessa liittyisi varmaankin jonkin sotajoukon tekemisiin.

Vihollisen erikoisjoukon toimien rajoittamiseen on omia haihattelureseptejä, mutta eipä niistä sen enempää. Varmaankin lopputulema olisi se, että traktorit mylvien kilpaa Valkyrioiden lennon kanssa rynnäköisimme speksnapsit läjään. Oma paikkani Valtran katolla Molotovin coctaileilla tulta osoittamassa.
 
Tvälups kirjoitti:
Haastetaan omine mielipiteineen ketjuun: ironside, aapee ja pstsika. Olkaahan hövelit; areena on avoin!

ironside kirjoitti:
Onko kyse nyt siitä myyttisestä harmaasta ajasta?

Jos on, ihmeteltyäni ensin että miksi helvetissä helikopteria ei pakotettu alas (tai ammuttu alas) sen tultua rajan yli, alkaisin kiivetä komentoketjua kuin merimies kohti klyysiä. Paikallisten sheriffien puutteessa ensimmäinen soitto menisi Suojelupoliisiin, seuraava PVTIEDK:hon ja kolmas Keskusrikospoliisiin; luultavasti jossain näissä olisi asialla oleva tyyppi joka ottaisi asian tosissaan, varsinkin jos siitä kopterista olisi kuvamateriaalia tai useampi bongaus punaisista tähdistä kyljissä. Nämä saisivat toivon mukaan sytytettyä liekin moottorin alla niin, ettei asiallisesti aseistettua vastausta tarvisi odottaa tuomiopäivään saakka.

Missään nimessä en lähtisi minkään hirviporukan kanssa jahtaamaan maahan viisumitta saapuvia itänaapureita, koska vaarallisimman riistan jahtaus innokkain amatöörivoimin kuulostaa verilöylyltä.

Hyvin pitkälti samoilla linjoilla.
 
Mietin asiaa uudelleen eri näkökulmasta. Nyt ei ole mukana kännykkä jossa liian helposti liian oikeiden paikkojen numerot. Ei olla kotitanhuvilla, vaan olen kömpinyt serkkupojan takkahuoneesta pää kipeänä aamukahville sikäläiselle ABC:lle "syvällä tukialueella", kun edellisiltana tutuksi tulleet reippaat veikkoset jakavat huoltansa yöllä kuullusta.

Otan pöytäseurueen johtooni, ja järjestämme seuraavaa:
- porukan verkottunein soittelee ilmoituksia sinne tänne
- automiehet tankkaavat autot ja putsaavat tuulilasit, mukaan ostetaan myös evästä
- kartta löytyy infopisteestä, ja siellä sovitaan valvontapisteet ja ajoreitit
- kukin autokunta lähtee surruttelemaan kohti havaintoalueita ja sieltä kohti mahdollisia kohteita, mutta koukkaa lähimpien asekaapillisten kautta; mahdollisille kyselijöille torrakot selitetään aikeella mennä Pylkkerönmäen radalle kohdistamaan

Toimintatapa:
- jos jotain poikkeavaa löytyy, soitetaan ABC:n päivystävälle upseerille, tai oikeastaan viestipäivystävälle verkottujalle
- jos ei löydy, niin soitellaan silloin tällöin notta papa viis vihree
- jos tulee kosketus, niin koitetaan selvitä hengissä tilanteesta karkuun, mutta ennen kaikkea soitetaan notta papa kuus tulipunainen

ABC-deski annostelee voimaa tilanteen mukaan eri suuntiin, ja ottaa johtoonsa paikalle saapuvat viranomaiset ja kansainvälisen avun.

Oma paikkani Hesburgerin tiskistä oikealla.

Puolivakavammin, erittäin hankala on luoda satulasta toimivaa valvontaverkostoa jos valmisteluja ei ole tehty ennakkoon. Vielä hankalampaa on kyetä tavoittamaan osaava vastustaja, ja edelleen haastavammaksi menee jos vielä pitäisi pystyä vaikuttamaan/tuhoamaan vihollinen harjaantumattomalla joukolla. Todennäköisyys sille että metsästäjäporukalla (esim. meidän seuran keski-ikä reilusti 60+) saadaan saaliiksi muutama Valtra, yksi mehto, naapurin Hilma mutta ei desantteja on noin sata. Ja nämä ovat kuitenkin metsässä liikkumisen ja tappamisen eksperttejä joukossamme...

Jos koittaisi taas saada koulutetuksi johonkin järkeviin menetelmiin pystymetsästä kerätyn joukon, niin ei ole helppoa sekään, ja aika kuluu ennen kuin tehtävälle lähdetään.

Ehkä sitä pitäisi saada vain "tekstiviestitulva" aikaiseksi niin, että kaikki puoleksikin valvonta- ja itsepuolustuskykyiset alueen (luotettavat) henkilöt hälytetään uhkaan, ja kerrotaan missä on tilannehuone sillä hetkellä. Eikä se huone ehkä ole siellä ABC:lla.
 
Heitänpä väliin kommenttia, josta voi saada jotakin ajatuksia omiin vastauksiin.

Jätin tuo ajankohdan tarkoituksella määrittämättä, mutta teitte sen itse sovittaen harmaaseen vaiheeseen, mikä sopii hyvin skenaarioon.

Tuo joskus pomppimiseksi kutsuttu tapa hekoille on itse asiassa jenkkien jo Vietnamissa kehittämä. Ideana on, että kun heko laskeutuu ja nousee usein ei kauempana oleva tarkkailija kykene sanomaan missä kohtaa kyydistä on jotain jätetty tai kyytiin otettu. Aluetta valvova joukko joutuu siten hajoittamaan voimansa ja tarkistamaan kaikki kohteet. Etenkin talvella pudotuspaikalle jää aina jälkiä.

Sitten mietittävää:
Mikä olisi sellaista tiedustelutietoa, mitä voisi koota valmiiksi seuraavana päivänä saapuvalle pv:n osastolle?
Mitä tiedustelumuotoja pitäisi käyttää?
Oletetaan, että tieto viranomaisille on jo kulkenut, koska tiedetään pv:n porukan tuloaika ja poliisipartionkin sijainti. Viisaat päät ovat jo varoittaneet mahdollisia kohteita teollisuudessa, mitä muita kohteita voisi varoittaa tai tarkkkailla?
Onko haja-asutuksessa asuvia varoitettava ja mitä ohjeita heille antaa?
Onko vaikutusta asiaan, sillä onko kesä vai talvi?
 
noska kirjoitti:
Sitten mietittävää:
1. Mikä olisi sellaista tiedustelutietoa, mitä voisi koota valmiiksi seuraavana päivänä saapuvalle pv:n osastolle?
2. Mitä tiedustelumuotoja pitäisi käyttää?
3. Oletetaan, että tieto viranomaisille on jo kulkenut, koska tiedetään pv:n porukan tuloaika ja poliisipartionkin sijainti. Viisaat päät ovat jo varoittaneet mahdollisia kohteita teollisuudessa, mitä muita kohteita voisi varoittaa tai tarkkkailla?
4. Onko haja-asutuksessa asuvia varoitettava ja mitä ohjeita heille antaa?
5. Onko vaikutusta asiaan, sillä onko kesä vai talvi?

1. Vihollisen määrä, varustus, aseistus ja erikoistuntomerkit. Laskettu oloaika alueella.
2. Tarkkailu, tähystäminen sekä kuuntelu (korva-).
3. Antennimastot, tukiasemat, voimalat, muuntajat, vedenpuhdistamot, sillat ja siltarummut.
4. On varoitettava. Valmius kodinpuolustukseen tai evakkoon.
5. On vaikutusta.

Vanha haaste voimassa myös jatkokysymyksen osalta.
 
Muistakaapa vastata haasteissiinne ja mikäli olette jo vastanneet, niin haastaa seuraavan ja vaikka hiukan potkia takapuolelle haastettua jonka vastaus viipyy.
 
Back
Top