Taistelija 2020

Samses

Ylipäällikkö
[En tiedä onko tästä jo topikki olemassa - jos on, modet heivatkaa oikeaan paikkaan tavalliseen tapaan.]

Puolustusvoimien vuosikertomuksessa 2012 (luettavissa tuoreeltaan intin nettisivuilla) on paljon poliittisliturgistista lätinää, mutta yhden konkreettisen uutisenkin sieltä löysin, nimittäin tämän:

***
Taistelijan järjestelmän kehittäminen: Taistelija 2020

Taistelijan varustuksen kehittäminen on eräs uudistettuun taistelutapaan siirtymisen peruspilareista. Aiemmin taistelijan varustus ymmärrettiin lähinnä vaatetusvarustukseksi, mutta nyt keskitytään taistelijan kokonaissuorituskyvyn kehittämiseen. Onkin parempi puhua taistelijan järjestelmästä.

Taistelijan määritelmä sisältää etulinjan rynnäkköjääkärit, tulenjohtajat, taistelupioneerit, eri aselajien taistelijat sekä johtajat.

Tutkimus taistelijan suorituskykyjen kehittämisestä 2020-luvulle aloitettiin jo vuonna 2004. Tutkimus on sisältänyt puolustusvoimien omaa määrittelytyötä ja testausta, eri tiedeyhteisöjen tuottamaa tietoa ja myös kotimaisen teollisuuden osallistumista tulevaisuuden teknologioiden kehittämiseen. Tutkimuksen lähtökohtana on ollut taistelijan ja johtajan päätehtävän toteuttaminen ja sen tukeminen uusilla tulevaisuudessa palveluskäyttöön tulevilla teknologioilla.

Työn painopiste on luotu tilannetietoon, sen ymmärtämiseen ja esittämiseen eri organisaatiotasoilla. Taistelijan kokonaissuorituskyky on osiensa summa, joten vaikuttamiskykyä, selviytymiskykyä ja liikkuvuuden kehittämistä on tutkittu tilannetietoisuuden ja johtamiskyvyn rinnalla.

Teknologiaohjelman tulokset käyttöön

Tutkimus tilannetietoisuuden tukemisesta vaativissa toimintaympäristöissä saatettiin päätökseen vuonna 2010. Selkeä jatkumo tälle oli puolustusvoimien teknologiaohjelma 2010:n taistelijahanke, jossa demonstroitiin ja testattiin uusilla teknologisilla ratkaisuilla saatavaa hyötyä taistelijan ja johtajan päätehtävän toteuttamiseen.

Teknologiaohjelma 2010 saatettiin päätökseen vuonna 2012 ja sen tulokset – niin raportit kuin teknologiademonstraattorit – ovat käytettävissä vuoden 2013 alusta. Tutkimustuloksia hyödynnetään vuonna 2014 alkavissa hankkeissa.

Työ on ollut pitkäjänteistä ja vuonna 2014 käynnistyy kuusi hanketta, jotka tukevat suoraan tai välillisesti taistelijan suorituskykyjen kehittämistä. Taistelijat jaetaan tehtävien vaativuuden ja joukkotyyppien perusteella neljään eri luokkaan. Palveluskäytössä olevaa materiaalia pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon.
Täydellinen taistelija 2020 -varustekokonaisuus tulee olemaan osajärjestelmiensä osalta integroitu kokonaisuus, joka on verkottunut osaksi johtamis- ja tiedustelu- sekä valvontajärjestelmää.

***

Tuo taistelijoiden jakaminen eri luokkiin tehtävien mukaan vaikuttaa järkevältä, rahaa ei varmasti ole hankintoihin kaikille; toivottavasti kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä että parasta varustusta hankitaan vain merkityksettömän pienelle kouralliselle.

Termi "rynnäkköjääkäri" on ainakin minulle uusi ja luvalla sanoen huvittava. Tarkoitetaankohan sillä yksinkertaisesti etulinjan joukkojen jalkaväkitaistelijaa?
 
Samses kirjoitti:
..

Sturm Gruppe - Sturm Jäger --- syöksyjääkäri taisi olla jo Saksan Keisarin armeijan syöksyjoukoissa :a-rolleyes:

Uuteen taistelutapaan liittyy joukkojen ja niiden kalustamiseen/varustamiseen tehtävän ja alueen mukaisesti. Ei kaikille kaikkea, vaan kaikille sitä mitä eniten tarvitsevat suoriutuakseen asetetusta tehtävästä. Tämä koskee joukkoja ja myös jakoa joukon sisällä?

Tämä pätenee jo osaston/ryhmän sisäistä jakoa tarkastetaessa...

RYNNÄKKÖOSASTO? (TORJUNTAOSASTO?)
RYNNÄKKÖRYHMÄ? (TORJUNTARYHMÄ?)

RYNNÄKKÖJÄÄKÄRI?
TUKIASEPARTIO?
OHJUSPARTIO?
TILANNEAU?
MAALINTAJA?
 
Rynnäkköjääkäri-nimikkeen muistan nähneeni ohjesäännöissä tms. kirjallisuudessa jo 80-luvulla. Ihan niin kuin kuvitellakin saattaa, sitä käytettiin esim. täsmentämään mikä osa jostain suuremmasta pumpusta hoitaa ne sottaisimmat hommat.
 
Hande kirjoitti:

Joo, näin oli. Meille tykkimiehillekin kevyesti koulutettiin nuo rynnäkköjääkärin hommat, ennen kuin keskityttiin oman alan tehtäviin.
 
Samses kirjoitti:
Termi "rynnäkköjääkäri" on ainakin minulle uusi ja luvalla sanoen huvittava. Tarkoitetaankohan sillä yksinkertaisesti etulinjan joukkojen jalkaväkitaistelijaa?

Taitaa olla lähinnä termien inflaatiota. Tulee tieteellistä, kun ilmaisee asian mahdollisimman hullusti.

...teknologiademonstraattorit...

= Prototyypit.

Taistelijan varustuksen kehittäminen on eräs uudistettuun taistelutapaan siirtymisen peruspilareista. Aiemmin taistelijan varustus ymmärrettiin lähinnä vaatetusvarustukseksi, mutta nyt keskitytään taistelijan kokonaissuorituskyvyn kehittämiseen. Onkin parempi puhua taistelijan järjestelmästä.

= Valitaan taktiikkaan sopivat varusteet.

Täydellinen taistelija 2020 -varustekokonaisuus tulee olemaan osajärjestelmiensä osalta integroitu kokonaisuus, joka on verkottunut osaksi johtamis- ja tiedustelu- sekä valvontajärjestelmää.

= Sotilaille hankitaan radiot.
 
Taiselija 2020
http://verksamhetsberattelse.forsvarsmakten.fi/?id=13

thumb.php
 
En tiedä jos te olette hoksaneet että sitä voi myös lukea suomeksi

http://vuosikertomus.puolustusvoimat.fi/
http://vuosikertomus.puolustusvoimat.fi/?id=13
 
Hejsan kirjoitti:
Taiselija 2020
http://verksamhetsberattelse.forsvarsmakten.fi/?id=13

thumb.php

Toivon hartaasti että nuo punaiset hanskat eivät ainakaan tuonvärisinä ole osa tulevaa jakovarustusta...
 
Ei ideavirta tosiaan ole yksisuuntainen. Vaikka koko ajan käytävät sodat tuovat paljon uutta siviilipuolelle, mikään ei estä myös sotilaiden hyödyntämästä siviilipuolen innovaatioita. Noissa protoissa kun mikään ei ole viimeisteltyä, saattaa värimaailma olla se mitä inhasta siviilivalikoimasta sillä hetkellä löytyy.
 
Jos nyt hanskat edes ovat mitään protoja vaan ihan normaalit hanskat jotka sattuivat käteen. Mallihan taitaa olla Utin kaveri päätellen liivistä ja kypärästä. Jollekin taistelija 2020:lle ei tuollaisia varusteita tule vaan se on ihan nykypäivää niille jotka kuuluvat joukkoon jolla varusteet ovat samalla tasolla kuin normaalilla jalkaväentaistelijalle Yhdysvalloissa tällä hetkellä.
 
Guide 5005L - työkäsine synteettistä nahkaa.

Tää kaveri on ostanut nää jostain rautiasta tai prismasta itse. :a-grin:
 
Taktiset hanskat ovat niin ylihinnoiteltuja että monet käyttävät työ- tai ratsastushanskoja pyssyhommissa. Esim. Mechanix Wearin hanskat ovat kovasti suosiossa, nehän olivat työhanskat autohommiin alunperin. Mutta kun niistä tuli ominaisuuksien puolesta suosittuja sotahommissa tehdään niistä nykyään malleja joissa kirkkaita värejä on korvattu muilla väreillä ja lisätty sana "tactical" tms.
 
commando kirjoitti:

Mulla on ihan perusmechanixeja joku 4 paria. Parit kojootinväriset oli afgoissa mukana, ne camelbackin harmaat meni auttamatta rikki. Näppäryys riittää haulikonkin kanssa toimiessa. Woodland- kuvioiset on ihan lempparit.

5.11 ja blackhawk- merkkiset vahvemmat hanskat on tullut joskus ostettua heräteostoksena, mutta ovat niin paksut ja vahvat että käytän niitä vain prätkähanskoina.
 
Samses kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Taiselija 2020
http://verksamhetsberattelse.forsvarsmakten.fi/?id=13

thumb.php

Toivon hartaasti että nuo punaiset hanskat eivät ainakaan tuonvärisinä ole osa tulevaa jakovarustusta...

Mikä tuo tähätin on? ei näytä perinteiseltä lämpötähtäimeltä
 
JOKO kirjoitti:
Samses kirjoitti:
Termi "rynnäkköjääkäri" on ainakin minulle uusi ja luvalla sanoen huvittava. Tarkoitetaankohan sillä yksinkertaisesti etulinjan joukkojen jalkaväkitaistelijaa?

Taitaa olla lähinnä termien inflaatiota. Tulee tieteellistä, kun ilmaisee asian mahdollisimman hullusti.

...teknologiademonstraattorit...

= Prototyypit.

Taistelijan varustuksen kehittäminen on eräs uudistettuun taistelutapaan siirtymisen peruspilareista. Aiemmin taistelijan varustus ymmärrettiin lähinnä vaatetusvarustukseksi, mutta nyt keskitytään taistelijan kokonaissuorituskyvyn kehittämiseen. Onkin parempi puhua taistelijan järjestelmästä.

= Valitaan taktiikkaan sopivat varusteet.

Täydellinen taistelija 2020 -varustekokonaisuus tulee olemaan osajärjestelmiensä osalta integroitu kokonaisuus, joka on verkottunut osaksi johtamis- ja tiedustelu- sekä valvontajärjestelmää.

= Sotilaille hankitaan radiot.

:a-grin: Hienosti tulkittu! JOKO tuntuu osaavan tiivistää tuollaisen modernin tieteellisoloisen konsulttiliirumlaarumin selkokielelle. Tosin kirjoittajia puolustan sitten siinä, että kun taistelijat laitetaan neljään vaatimusluokkaan, niin eipä ole helppo nimetä tyyppejä ja tehtäviä. Toivottavasti ei mitään "kolmannen luokan huoltosotamies" -hirvityksiä kuitenkaan...
Niin, ja winsulle komppausta :a-smiley: että mechanixin woodland-käsineet ovat tuntumaltaan superia, "melkein kuin ilman" kuten eräässä toisen alan mainoksessa sanottiin.
 
:D onko se vasempan puolella joku Boba Fett (star wars)

secret_russian_military_project_by_ghost141-d5h4pkt.jpg
 
Back
Top