Taksikokemuksia kotona ja ulkomailla

inscout

Respected Leader
BAN
Kuten kaikki tietävät, suuri ja kaikkitietävä Liikenne ja Viestintäministeri Anne "lastensairaala" Berner vapautti suomalaisen taksimaailman vapaan kilpailun autuuteen muutamia vuosia sitten. Aivan kuten Ruotsissa aikanaan, seurauksena ei ole ollut hintojen luvattu lasku ja kilpailu palveluiden monimuotoisuudesta, vaan surkeita kuskeja, tappeluita asemilla, tilaamisen vaikeutumista, rikoksia asiakkaita kohtaan ja nousseita hintoja. Tämän tiesi jokainen, joka oli asiaan edes hiukan perehtynyt. Luonnollisesti Berner ei siis tiennyt asiasta mitään ennen tai jälkeen.

Mutta unohtakaamme se. Takseissa koetaan monesti kaikenlaista, niin hyvää, huonoa kuin huvittavaakin. Olisi hauska kuulla kokemuksia taksimatkoista ympäri maailmaa.

Näitä riittäisi mutta pari omaa kokemusta:

1. Kuumottavin kokemus:

Tämä oli ihan kotisuomessa. Klassinen lähtö aseman tolpalta (teatterin puoli) noin kolmen aikaan. Ongelmat alkoivat 20 metriä lähdön jälkeen. Kännisankari päätti levittää itsensä autojen kulkuväylän puolelle seurauksella, että hän päätyi keulakoristeeksi taksin etuikkunaan siitä sitten lentäen jatkuvuuden lain mukaan katukivetykselle. Kuski pomppasi pihalle ja minä kömmin ulos myös.
Molemmat sitten ihmettelimme tajutonta sankaria ja pään alle kertyvää punasävytteistä lammikkoa hetken aikaa, jonka jälkeen kuski totesi minulle että matka jatkuu. Astuin takaisin autoon ja kuski huikkasi takana olevalle mittarille että soittaisi pipaa-auton. Sitten mentiin ja kovaa mentiinkin.
Olin hyvästi päissäni, mutta homma ei täysin tuntunut täyttävän sen enempää lain kuin moraalisen käytöksen kirjaimia. Vienosti asiaa kyselin, mutta vastaus oli selkeä "kyllä kaverit hoitaa". Ok. Kuskien kuviot ovat omansa. Kunnes...
Jossain vaiheessa Länsiväylää tajusin yhtäkkiä, että kaveri on täydessä shokissa. Hän puhui sinänsä järkeviä, mutta jutut eivät liittyneet toisiinsa mitenkään Täysin sekavaa sanavirtaa. Siinä sitten alettiin kännissä puhuttamaan kaveria tienposkeen. Muutama liittymä mentiin ohi kunnes kaveri alkoi tokenemaan ja auto saatiin puheella pysähtymään.
Hetki kesti tupakkaa poltellessa ja jutellessa ja sitten kaveri soitteli toisen auton hakemaan allekirjoittaneen.
En tiedä miten asiassa kävi. Jätin numeroni kuskille koska olisin voinut todistaa hänen puolestaan (hän ei nimittäin ollut syyllinen tapahtuneeseen) mutta eipä ilmennyt tarvetta.

2. Hauskin tapaus

Tämä tapahtui Taksien Taivaassa eli läntisen maailman kehdossa Kreikan Ateenassa (siihen aikaan julkinen liikenne Ateenassa=taksi). Luonnollisesti puhumme ajasta ennen Pahuutta eli Uuberia ja muuta alustapaskaa (Singapore:)).
Olin ensimmäisellä ulkomaanreissulla silloisen tyttöystäväni (nykyinen pirttihirmu) kanssa. Hänellä oli paljon kokemusta maailmalla matkaamisesta. Lähinnä varsin eksoottisissa paikoissa idässä ja syvässä etelässä. Näillä reissuilla hänelle oli kasvanut varsin voimakas epäilys taksien luotetavuuteen.
No. Lähdimme aamulla pidemmälle retkelle maaseudulle ja palasimme sieltä sitten illalla takaisin Ateenan pääbussiasemalle. Josta sitten mittari alle ja kohti hotellia.
Ignoramuksille kerrottakoon, että tuohon aikaan (2000-luvun alkupuoli) Ateenan iltaliikenne koostui 70% takseista. Jotka olivat kaikki virallisia keltaisia valolla varustettuja takseja. Mittari oli pakollinen, mutta sen paikka autossa ei ollut rajoitettu...
Istuimme siis autoon ja matka alkoi. Ja kesti noi 15 sekunttia kun älämölö alkoi. Tuleva vaimoke ei nähnyt mittaria! Voi Allah, kyllä tuli tekstiä!
Välillä haukuttiin kuskia, välillä minua. Tarina oli hieman polveilevaa, mutta oleellinen pointti oli se, että a) meitä vähintäänkin kusetetaan ja b) minä en uskalla sanoa asiasta mitään. Meteliä tuli suomeksi, englanniksi ja eteläpohjanmaan murteella (jota nykyäänkin saa kuulla kovin usein tapahtuvilla tyytymättömyyden hetkillä).
Metelin jatkuessa kuski oli hiljaa, mutta katselin, miten kaveri vajosi pikku hiljaa penkillä alemmas ja alemmas desibelien kasvaessa. Loppujen lopuksi minua alkoi huolettamaan se, näkeekö hän yleensä tietä mihin hän on menossa (muista autoista ei Ateenassa kannata huolehtia, torven soittaminen risteyksissä hoitaa ne). Kunniakkaasti hän kuitenkin taisteli eteenpäin!
Matka oli kohtuullisen pitkä. Noin 30 minuuttia eikä ruuhka-aikaan. Ja sitten pääsimme hotellin eteen. Vaimokokelaalta kuului tässä vaiheessa lievähkösti sarkastinen kommentti "no nyt sitten alkaa..." Ja niin alkoikin.
Nimittäin mittari oli keskikonsolissa mutta vetolevyn alla. Ja koko matkan hinta (30 minuuttia ilta-aikaan) oli 7 euroa 35 senttiä.
Se tapaus on tähän päivään mennessä ainoa tilanne, jossa ainakaan minun kuulleni nykyinen vaimoni on hiljennyt saman tien ja täysin.

Voi kun nykyään saisi samanlaisen taksimatkan...:cry:
 
Joskus tuli istuttua taksissa semmoisessa porukassa, jossa isoin huusi kuskille, että "On sulla kyllä hyvä musat soimassa tässä taksissa!", johon kuski vastasi, että "VIIMEISEN KERRAN! MULLA ON RADIO KIINNI!"
 
Omat kokemukset taksi uudistuksesta ovat positiiviset.
- Kustannukset laskivat
- Olen todella tyytyväinen Uber käyttäjä, ainoasta negatiivisesta kokemuksesta sain rahat takaisin seuraavana päivänä.
- Kokemukseni vanhoista takseista on pääsääntöisesti positiivinen, mutta posiitivisten kokemusten aika loppui kauan ennen uudistusta.

Tiedostan toki, ettei tilanne ole välttämättä sama koko maassa, mutta PK-seudulla uudistus on mielestäni ollut positiivinen.
 
Pitkälti Uberillä menen, muita takseja käytän vain pakosta.
Uberillä kuskeista 75% on maahanmuuttajia ja sitä yhtä onnetonta lukuunottamatta, mulla on vain positiivista sanottavaa palvelusta.

Omassa kuplassa käsitykseni ei ole mitenkään harvinainen. Tosin myös Yango on kerännyt kehuja.

Edit rähmäkäpälöintiä
 
Taidat olla aika yksin tuolla mielipiteellä. Et siis ilmeisesti enää käytä (neekerikuski)takseja vaan Überiä.
On se PK-seudun tilanne aika kaukana positiivisestä kun kuski ei löydä lentoasemalta Espooseen. Ennen uudistusta piti taksikuskin osata ulkoa monta sataa katua.
Vielä sen verran lisäystä.
Että jostain syystä se "neekeri" löytää Uberillä oikeaan paikkaan. Taksi Helsingillä ei.
 
Uberillä on kulkenut Berliinissä ja osasi perille edullisesti, Tampereella välillä hotelli Ilves - Tampere-Talo joudun opastamaan taksia navigoinnissa ja kyllä, ei kuski ollut kantaväestöä meillä.
Onneksi noita on nyt ruvettu tarkastamaan.
 
Tosin olen ollut taxi:n kyydissä Miamissa ja meistä kumpikaan ei löytänyt kohteeseen, joten joudettiin palaamaan oceandrive vitoseen.
 
Joskus viimeisinpinä markkavuosina olin palaamassa kotosalle klubin kekkereistä, taskussa oli vain tuhatlappunen, muut hillot oli muutettu nestemäiseen muotoon. No joo, saapastelin taksitolpalle ja kyselin kusklta onko antaa vaihtorahaa kyseisestä setelistä kotimatkan päätteeksi, ensimmäisellä ei mutta toisella joo. Kuski ajeli sen reilut viisi kilometriä perille, summa oli noin viisikymmppiä, setreiä ojentamaan, takaisin tuli neljä ja puolisataa. Tuumasin että viisisataa puuttuu, ukko otti rahat takaisin, sanoi että taksin kassassa ei ole noin paljon, että joutuu antamaan omasta lompakosta, laskeskeli siinä, taas tuli tukko rahaa kouraan, nyt puuttui enää satanen. Siinä vaiheessa sanoin että eiköhän lähdetä polliisiasemalle, vaikkei ne osaa lukea ja toiset kirjoittaa, kaipa ne sentään osaa laskea :giggle: . Tuli ne vaihtorahat lopuksi oikein, tilaisuus tekee näköjään varkaan kun luullaan että asiakkaalla on liikaa voita nokassa , oli muuten kotimainen kuski.
 
- Tallinna satama - keskustan hotelli, matka on lyhyt mutta käytetty aika vielä lyhyempi. Vauhtia parhaimmillaan reilu satanen ja käytössä kaikki reitit mistä auto nyt vaan mahtui. Harvoin mua autossa pelottaa mutta sen jälkeen olen kävellyt ne reissut.

- Kreikka, jossa sekä taksikuskit että hotellin omistajat ilmeisesti ihan aidosti luulee tietävänsä missä mikin paikka on. Viiden minuutin matka kesti veivauksineen n. 1 1/2 tuntia. Luonnollisesti lopuksi kauhea kinaaminen maksusta.

- Helsinki / Ruoholahti, kuski kysyi ihan ekana olenko Turusta. No en oo, sen jälkeen tauotonta turkulaisten haukkumista niin ettei meinannut perilläkään loppua.

- Helsinki / jossain, naiskuski ja idea. Onko sulla aikuista naista? Ei ollut, mutta me pojat laulettiin n. 2,5 promillen innolla koko matka. Säälittää yhä se kuski.

- Jyväskylä, kuskilla uudenkarhea bemari. Istuin autoon ja aloitin, että jaa ein Mersu olekaan. Kuski otti kilarit ja kävelin n. 5 km aamulla opiskelijakämpille.
 
Uberillä on kulkenut Berliinissä ja osasi perille edullisesti, Tampereella välillä hotelli Ilves - Tampere-Talo joudun opastamaan taksia navigoinnissa ja kyllä, ei kuski ollut kantaväestöä meillä.
Onneksi noita on nyt ruvettu tarkastamaan.
1) Ton välin melkein kävelee nopeammin kuin menee autolla. No, jos on huono sää ja hyvää päällä...
2) No, mää oon mennyt kerran Tamperetta tuntemattoman piikkin Ilveksestä Keskustorin etelälaitaan. Maksaja kaivoi ravintolan nimen esille vasta taksissa. (Takaisin me kyllä käveltiin, tytötkin.)
3) Isä on joskus nuorena poikana tullut 4H:n kanssa "maalta kaupunkiin" ja pojat päättivät mennä elokuviin katsomaan Tarzania. No, taksi komeasti Linja-autoasemalta (siinä Koskikeskuksen eteläpuolella) elokuvateatteri Hämeeseen (siinä Koskikeskusta vastapäätä.)
 
Ajoin taksilla lyhyen matkan ja mittari näytti 11.50€. Kyseisellä yhtiöllä on 12€:n minimitaksa, mutta ulkomaalaistaustainen kuski veloitti vain sen 11.50€. Hyvää palvelua.

Kerran olin Kelataksin kyydissä, kun kuski kertoi äskettäin tekemästään keikasta. Oli ajanut toipilaan Meilahden sairaalasta Helsingissä Ivaloon. Matkan hinta vajaat 2000€, josta potilas maksoi €25. Henkilön tilan takia lentokuljetus oli mahdotonta.
 
Back
Top