Talvisodan nuoret täydennykset

Kiinnostaa, että miten pitkä ja minkälainen koulutus talvisodan nuorille täydennyksille ylipäänsä annettiin? Entä sijoitettiinko heidät rintamalla kotiseudun miesten joukkoon, vai tarpeen mukaan johonkin muualle? Oma isoisäni nimittäin ehti olla talvisodassa vapaaehtoisena 2 viikkoa, jonka jälkeen lievästi haavoittui. Sotasairaalaasta päästyään hän sitten jo astuikin suoraan varusmiespalvelukseen (-20 syntynyt).

Itse hän ei noista asioista puhunut, joten kysytään nyt täältä.
Käsittääkseni/tietääkseni tuossa ei ollut yhtä selkeää linjausta. Osa astui kutsuntojen kautta palvelukseen tammi/helmikuussa 1940 ja näistäkin osa saatettiin sijoittaa sotaa käyviin joukkoihin, osa jatkoi palvelustaan koulutuskeskuksissa. Osa liittyi "suoraan" sotaa käyviin joukkoihin vapaaehtoisina. Esim. 17-vuotiaita ja nuorempiakin viipurilaisia osallistui Summan taisteluihin taustanaan lähinnä suojeluskuntakoulutus.
Ikäluokkaa 1923 ollut P.K. toimi vapaaehtoisena taistelulähettinä ja kulki lähes koko sodan yksikkönsä mukana aina sodan kolmanneksi viimeiseen päivään asti, jolloin paria kuukautta alle 17-vuotiaan nuorukaisen elämä päättyi vihollisen luotisuihkuun Viipurinlahden torjuntataisteluissa.
 
Back
Top