Tanner

chigeen'a

Kapteeni
Vahva OT, mutta Tannerin voi nähdä toisellakin tavalla

Esim. sen, minkä joku näkee maanpetoksellisuutena Tarton neuvottelussa, joku toinen voi nähdä viisautena. Samoin kuin esim. Sivenin voi nähdä isänmallisena sankarina tai vaarallisena fanaatikkona.

Vaikea arvioida ihmisiä ajalta, jolloin ääriajattelu oli enemmänkin normia. Jos esimerkiksi olisi menty jääräpäisesti Holstin ajatusten mukaan rauhaa ei olisi syntynyt ja olisimme saaneet todennäköisesti kuokkaamme jo 20-luvulla jonka seuraukset olisivat voineet olla nuorelle Suomen valtiolle tuhoisat kun maa oli muutenkin sisällissodan jälkeen sekaisin.

OT off.
Mikäli on uskominen Paasikiven muisteloita Moskovan neuvottelusta ennen talvisotaa niin Molotov kuin myös Stalin vetosivat useaan otteeseen suomalasten pragmaattisuuteen Tarton rauhan neuvotteluissa 1920. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että silloin jo ymmärrettiin antaa periksi ryssille kuhan vaan ollaan neuvottelevinaan. Tämä oli erittäin suuri painolasti Moskovassa koska näihin neuvotteluihin oli valtuuskunta kutsuttu juurikin siitä lähtökohdasta ja kokemuksesta miten naiveja suomalaiset ovat.

1939 kyseessä oli, yksiselitteisiesti koko Suomen miehittäminen ja likvidointi, mutta yllättäen suomen asenne olikin muuttunut joksikin aivan muuksi kuin oli uumoiltu. Ei Suomen kohtalo ollut kiinni siitä kuuluiko Repolan ja Porajärven länsiosat Suomen valtakuntaan vaan siitä, että Tarton rauhan opetusten perusteella Stalin laittoi arvovaltansa peliin lähtemällä näihin teatteri neuvotteluihin uskoen, että hommat lutviutuu samoin kuin 1920.

Täytyy muistaa, että ryssät pelasivat täysin joustamatonta neuvottelu taktiikkaa Tartossa niin kauan sota 1920 Puolaa vastaan meni hyvin. Kun sitten aivan voiton kynnyksellä Puolan armeija kääntääkin varman tappion voitoksi tuli ryssille kiire solmia rauha Suomen kanssa. Mitkä olisivat olleet tuossa katastrofi tilanteessa lopulliset ehdot, ellei Tanner olisi paljastanut kaikkea jo etukäteen ryssille.

Jos jotain on historia opettanut niin ainakin sen, että Suomen kannalta parhaat sopimukset on saatu aikaan siinä pienessä aikaikkunassa, jolloin meistä riippumattomista syistä, ryssän kannalta on ollut muiden ulkovaltojen pelossa niihin syytä myöntyä. Esimerkkeinä tästä maamme itsenäistyminen, välirauha, ehdottomasta antautumisesta luopuminen, joitain mainitakseni.

Tällainen sama aikaikkuna oli raollaan myös 1920 kun Puola työntyi syvälle Valko-Venäjälle ja ryssät oli paniikissa. Jälleen kerran ryssät kuvitteli tämän olleen mahdollista vain länsivaltojen avustuksella josta toki oli juuri bluffiin tarvittavia viitteitä ja näin ollen suostuivat hädän hetkellä näennäisesti heikomman vaatimuksiin vahvempien ulkovaltojen pelossa. Kuten suostuivat Suomen kanssa välittömästi niihin rauhan ehtoihin jotka 1920 olivat pöydällä. Tai siis pöydällä oli virallisesti Repola ja Porajärvi mutta kiitos Tannerin ryssät tiesivät neuvottelukunnan aiemman hajaannuksen minimi ja maksimi vaatimusten suhteen. Joten aikaikkuna käytettiin hyväkseen mutta Tannerin ansiosta suomen tingityillä minimi ehdoilla.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvottelujen eteneminen liittyi vahvasti Puolan ja Venäjän väliseen sotaan. Puolan armeijan eteneminen Neuvosto-Venäjälle keväällä 1920 pakotti bolševikit etsimään rauhaa Suomen suunnalla. Rauhanneuvottelut käynnistyivätkin Tartossa 12. kesäkuuta 1920. Puna-armeijan sotaonnen käännyttyä bolševikeille edulliseksi Tarton neuvottelujen alkuvaiheessa väheni venäläisten halu myönnytyksiin Suomelle. Suomalaisten kannalta Puolan voitto elokuussa 1920 Varsovan edustalla ja edelleen koko Puolan takaisinvalloitus mahdollisti Suomelle paremmat asemat Neuvosto-Venäjän kanssa käydyissä Tarton rauhanneuvotteluissa. Rauhanneuvottelut päättyivät allekirjoitukseen lokakuussa 1920.


Tannerille henkilökohtaisesti oli Petsamon satama ajatus ainoa "jäykkä" vaatimus ryssille. No se saatiin ja 19 vuotta myöhemmin sitäkin ryssät käytti verukkeena oman turvallisuutensa kannalta haitallisena myönnytyksenä Suomelle. Voidaanko siis ajatella että Tanner loi pohjan talvisodalle myymällä pari rajapitäjää Petsamon hinnalla. Eli olisiko talvisota voitu välttää jos Tanner olisi joustanut vielä Petsamonkin kohdalla 1920? Turhaa jossittelua mutta lienee selvä että Tannerin toiminta myyränä omien joukossa ei ole mitenkään tarkasteltuna oikeaa eikä maan etua palvelevaa neuvottelu taktiikkaa, varsinkin kun vastapuolena on Leninin ja Stalin kaltainen murhaaja-roisto bolsevikkilauma. Tanner ei edustanut tuolloin mitään kultaista keskitietä vaan äärimmäisen vaarallista suomettumisen esiastetta. Tämän hän löysi myöhemmin edestään kun suomut alkoivat karisemaan omilta silmiltään ja sai kokea mikä on yhteistyömyyrän kohtalo takinkäännössä. Pääsy nyljettävien jonoon nahkurin orsille. Tätä kohtaloa halutaan nykyään nostaa esiin Tanneria muistellessa mutta harvoin jos koskaan tuodaan esiin sitä seikkaa että kuinka hän hankki itselleen petturin maineen neuvostobolsevikkien silmissä. Mitä korkeammat ovat odotukset jonkun henkilön suhteen, sitä korkeammalta pudotaan. Tällaisiin odotuksiin joita Tanneriin kohdistui on oltava jo vahvoja näyttöjäkin.

Myöhemmällä iällä Tanner sai maistaa itsensä kaltaisten poliitikkojen selkään puukotuksen ja tämä viimein muutti miehen. Siitä eteenpäin voin minäkin sanoa että kelpo mies…..sosialistiksi.
 
Mikäli on uskominen Paasikiven muisteloita Moskovan neuvottelusta ennen talvisotaa niin Molotov kuin myös Stalin vetosivat useaan otteeseen suomalasten pragmaattisuuteen Tarton rauhan neuvotteluissa 1920. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että silloin jo ymmärrettiin antaa periksi ryssille kuhan vaan ollaan neuvottelevinaan. Tämä oli erittäin suuri painolasti Moskovassa koska näihin neuvotteluihin oli valtuuskunta kutsuttu juurikin siitä lähtökohdasta ja kokemuksesta miten naiveja suomalaiset ovat.

1939 kyseessä oli, yksiselitteisiesti koko Suomen miehittäminen ja likvidointi, mutta yllättäen suomen asenne olikin muuttunut joksikin aivan muuksi kuin oli uumoiltu. Ei Suomen kohtalo ollut kiinni siitä kuuluiko Repolan ja Porajärven länsiosat Suomen valtakuntaan vaan siitä, että Tarton rauhan opetusten perusteella Stalin laittoi arvovaltansa peliin lähtemällä näihin teatteri neuvotteluihin uskoen, että hommat lutviutuu samoin kuin 1920.

Täytyy muistaa, että ryssät pelasivat täysin joustamatonta neuvottelu taktiikkaa Tartossa niin kauan sota 1920 Puolaa vastaan meni hyvin. Kun sitten aivan voiton kynnyksellä Puolan armeija kääntääkin varman tappion voitoksi tuli ryssille kiire solmia rauha Suomen kanssa. Mitkä olisivat olleet tuossa katastrofi tilanteessa lopulliset ehdot, ellei Tanner olisi paljastanut kaikkea jo etukäteen ryssille.

Jos jotain on historia opettanut niin ainakin sen, että Suomen kannalta parhaat sopimukset on saatu aikaan siinä pienessä aikaikkunassa, jolloin meistä riippumattomista syistä, ryssän kannalta on ollut muiden ulkovaltojen pelossa niihin syytä myöntyä. Esimerkkeinä tästä maamme itsenäistyminen, välirauha, ehdottomasta antautumisesta luopuminen, joitain mainitakseni.

Tällainen sama aikaikkuna oli raollaan myös 1920 kun Puola työntyi syvälle Valko-Venäjälle ja ryssät oli paniikissa. Jälleen kerran ryssät kuvitteli tämän olleen mahdollista vain länsivaltojen avustuksella josta toki oli juuri bluffiin tarvittavia viitteitä ja näin ollen suostuivat hädän hetkellä näennäisesti heikomman vaatimuksiin vahvempien ulkovaltojen pelossa. Kuten suostuivat Suomen kanssa välittömästi niihin rauhan ehtoihin jotka 1920 olivat pöydällä. Tai siis pöydällä oli virallisesti Repola ja Porajärvi mutta kiitos Tannerin ryssät tiesivät neuvottelukunnan aiemman hajaannuksen minimi ja maksimi vaatimusten suhteen. Joten aikaikkuna käytettiin hyväkseen mutta Tannerin ansiosta suomen tingityillä minimi ehdoilla.

Suomen ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvottelujen eteneminen liittyi vahvasti Puolan ja Venäjän väliseen sotaan. Puolan armeijan eteneminen Neuvosto-Venäjälle keväällä 1920 pakotti bolševikit etsimään rauhaa Suomen suunnalla. Rauhanneuvottelut käynnistyivätkin Tartossa 12. kesäkuuta 1920. Puna-armeijan sotaonnen käännyttyä bolševikeille edulliseksi Tarton neuvottelujen alkuvaiheessa väheni venäläisten halu myönnytyksiin Suomelle. Suomalaisten kannalta Puolan voitto elokuussa 1920 Varsovan edustalla ja edelleen koko Puolan takaisinvalloitus mahdollisti Suomelle paremmat asemat Neuvosto-Venäjän kanssa käydyissä Tarton rauhanneuvotteluissa. Rauhanneuvottelut päättyivät allekirjoitukseen lokakuussa 1920.


Tannerille henkilökohtaisesti oli Petsamon satama ajatus ainoa "jäykkä" vaatimus ryssille. No se saatiin ja 19 vuotta myöhemmin sitäkin ryssät käytti verukkeena oman turvallisuutensa kannalta haitallisena myönnytyksenä Suomelle. Voidaanko siis ajatella että Tanner loi pohjan talvisodalle myymällä pari rajapitäjää Petsamon hinnalla. Eli olisiko talvisota voitu välttää jos Tanner olisi joustanut vielä Petsamonkin kohdalla 1920? Turhaa jossittelua mutta lienee selvä että Tannerin toiminta myyränä omien joukossa ei ole mitenkään tarkasteltuna oikeaa eikä maan etua palvelevaa neuvottelu taktiikkaa, varsinkin kun vastapuolena on Leninin ja Stalin kaltainen murhaaja-roisto bolsevikkilauma. Tanner ei edustanut tuolloin mitään kultaista keskitietä vaan äärimmäisen vaarallista suomettumisen esiastetta. Tämän hän löysi myöhemmin edestään kun suomut alkoivat karisemaan omilta silmiltään ja sai kokea mikä on yhteistyömyyrän kohtalo takinkäännössä. Pääsy nyljettävien jonoon nahkurin orsille. Tätä kohtaloa halutaan nykyään nostaa esiin Tanneria muistellessa mutta harvoin jos koskaan tuodaan esiin sitä seikkaa että kuinka hän hankki itselleen petturin maineen neuvostobolsevikkien silmissä. Mitä korkeammat ovat odotukset jonkun henkilön suhteen, sitä korkeammalta pudotaan. Tällaisiin odotuksiin joita Tanneriin kohdistui on oltava jo vahvoja näyttöjäkin.

Myöhemmällä iällä Tanner sai maistaa itsensä kaltaisten poliitikkojen selkään puukotuksen ja tämä viimein muutti miehen. Siitä eteenpäin voin minäkin sanoa että kelpo mies…..sosialistiksi.

Jos arvioidaan Tannerin toimintaa Tartossa 1920 on mielestäni turhaa miettiä vuoden 1939 tapahtumiin. Kukaan ei tiennyt 1920 mitä tapahtuisi 20 vuotta myöhemmin eikä esimerkiksi Stalinin tulevasta roolista voinut kukaan tietää silloin mitään. 1939 on oma keskustelunsa joskin toki 1920 tapahtumien suhdetta siihen voi ja kannataa miettiä.

Tarton rauhan taustalla oli hyvin epäselvä tilanne Suomen ja silloisen Venäjän välillä. Ei ole mielestäni mitenkään liioiteltua sanoa, että Suomi harjoitti resursseihinsa nähden hyvin ekspansionistista politiikkaa yrittäen suur-Suomen luomista. Jatkuvat puoliviralliset hyökkäilyt (heimoretket) itään jopa Tarton rauhan jälkeen ovat selvä todiste tästä.

Mitä tulee itse neuvotteluihin, niin molemmat osapuolet viivyttivät niitä omien etujensa vuoksi. Suomessa uskottiin Bolsevikkien kaatumiseen ja siihen, että sitä kautta saataisiin isompi lohko kaapattua itselle. Kuten sanottua, silloinen ulkoministeri Holsti teki ehdot mitkä olivat täysin mahdottomat:

"Ulkoministeri Holsti sen sijaan antoi Suomen valtuuskunnalle tavoitteeksi vetää itäraja LaatokanSyvärinÄänisenVienanmeren linjalle sekä liittää Petsamo ja koko Kuolan niemimaa Suomeen.[15] Ainoastaan vaatimukset Kirjasalosta tai Inkerinmaasta jätettiin sivuun, koska niiden tavoittelua ei pidetty realistisena Pietarin läheisen sijainnin vuoksi. Inkeriläisille päätettiin suositella kulttuuriautonomiaa.[18]"


Tiukkana pysyminen ei olisi johtanut todennäköisesti mihinkään muuhun kuin sodan jatkumiseen jo tuolloin ja mahdolliseen tappioon. Tai ainakin seuraavaan sotaan hyvin pikaisesti kun Bolsevikkihallinto voitti sisällissodan joka alkoi olemaan jo selvää Tarton rauhan aikoihin. Se, että sota syttyi sitten 1939 ei ollut eikä voinut olla kenenkään tiedossa tuolloin. Ainakaan tiukkana pysyminen ei olisi johtanut parempaan lopputulokseen. On myös huomattava, että Tanner ei suinkaan ollut ainoa neuvottelija joka oli hyväksymässä ehdot (joskin oli tosiaan se neuvottelija joka ainakin suuresti vaikutti omalla toiminnallaa kompromissiehdotuksen syntyyn).

"Yhteisymmärryksen syntyyn myötävaikuttivat Suomen valtuuskuntaan kuuluneen sosiaalidemokraattien edustajan Väinö Tannerin käymät luottamukselliset yksityiskeskustelut Venäjän valtuuskuntaan kuuluneen Platon Keržentsevin kanssa. Tannerin ohella vain Paasikivi tiesi näistä keskusteluista. Tanner vihjasi Keržentseville, että Petsamon saaminen oli suomalaisille ensisijaista Repolan ja Porajärven säilyttämiseen nähden. Tannerin ehdotuksesta Venäjän valtuuskunta esitti viimeisenä tarjouksenaan näiden alueiden vaihtamista, mihin suomalaiset suostuivat 7. syyskuuta.[20][19] Yleisen mielipiteen painostama ulkoministeri Holsti vaati vielä sähkeessään pitämään kiinni Repolasta ja Porajärvestä, mutta Suomen valtuuskunta ei halunnut enää repiä auki kuukausien työn jälkeen syntynyttä sovintoa"

Omasta mielestäni suomalainen historiankirjoitus sievistelee suomalaisten roolia varsinkin 20-luvun osalta. Suomi on esitetty jatkosodan jälkeen jonkinlaisena "pienenä rauhannomaisena naapurina". 1919-1921 tapahtumat selkeästi osittavat että suomessa löytyi aivan samanlaista valloitushenkeä kuin NL:ssä. Toki pienemmässä mittakaavassa mutta se johtui vain resursseista. Tämä henki eli vahvasti 30-luvulla kuten Akateemisen Karjala-Seuran toiminta osoittaa.


En sano että 1939 tapahtumat olisivat Suomen syytä, mutta Bolsevikkien epäluulolla Suomea kohtaan oli kyllä ihan hyvät perusteet. Asia jonka esimerkiksi Stalin varmasti hyvin tiesi, koska oli ollut Leningradissa "hommissa" (lue: teloittamassa kansanvihollisia) 1920 ja varmasti oli tietoinen tapahtumista 1919-1920 alueella.
 
Se on tullut selväksi, että venäläiset kyllä vaikka keksivät tyhjästä syitä joiden varjolla väitetään maansa olevan uhattuna. Näin oli tilanne juuri 1939 jolloin uudelleen ja uudelleen palattiin Tarton rauhaa edeltäviin tapahtumiin. Vaikka tuolloin olisi tehty valtiosopimus ehdoilla millä hyvänsä, Stalin olisi venkoillut Suomen vastuuksi minkä tahansa ulkoisen uhan, vaikka niiden syntyyn ei Suomella olisi ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

Tarton rauhan osalta itseäni on vaan nyppinyt se seikka, että sen tulkinta elää niin voimakkaasti ajassa. Paasikivikin alkoi puhumaan liian hyvästä sopimuksesta vasta muistelmissaan 50-luvulla. Tästä on sitten jatkojuonnettu sitä nykyistä tulkintaa, jonka mukaan talvisodan juurisyyt luotiin Tartossa 1920 ja sitä edeltävissä heimosodissa. Puhdasta yya-liturgiaa joka istuu tiukassa. Venäjällä tämä näkemys vielä höystetään Suomen ja ties minkä läntisen suurvallan (lähinnä Englanti) yhteisillä pyrkimyksillä hyökätä Venäjälle. Tästä harhaisesta mielikuvasta on ollut sekä suurta haittaa mutta hiukan hyötyäkin mm. välirauhan aikaansaamisessa.

Tannerin toimintaa, jos tarkastellaan ilman näitä kulloisenkin poliittisen tuulahduksen ohjaamia historian tulkintoja, niin se mitä olen yrittänyt sanoa on, että Suomen presidentin ja hallituksen antamien ehdottoman salaisten minimivaatimusten vuotaminen vastapuolelle 1920 on katastrofi. Sen enempää kuin että eivät voineet tietää mitä tulevaisiuus tuo tullessaan ei voinut Tanner tietää mitä olisi saavutettu ilman että hän vesittää neljä kuukautta kestäneet neuvottelut pelkäksi teatteriksi. Paasikivi kun sai tietää, että Tanner oli vuotanut nämä salaiset tiedot vastapuolelle, hän realistina ymmärsi, että neuvotteluja on enää turha jatkaa sillä mitään Baltian maiden kaltaista hyvää sopimusta ei enää Suomella ollut mahdollisuus saavuttaa vaan on myönnyttävä siihen mitä Neuvosto-Venäjä sillä hetkellä tarjoaa. Lupaukseen Itä-karjalan autonomiasta ja oikeudesta kansanäänestykseen ei juuri uskonut enää muut kuin Tanner.

Emme voi tietää mitä olisi voitu saavuttaa ilman Tannerin toimintaa tai mitä haittavaikutuksia sillä olisi ollut, jos Suomi olisi onnistunut neuvottelemaan yhtä hyvät ehdot kuin esim. Viro. Sen tiedämme, että Tannerin omavaltaisuus vuotaa nimenomaan huippusalaiset hallituksen ohjeet viholliselle, jonka kanssa oltiin sotatilassa, on ehdottoman tuomittavaa, oli jälkiseuraukset myöhemmin mitkä hyvänsä. Tästä on kyse.

Sinisilmäinen hölmön usko, jota hän romantisoi omassa idealistisessa pääsään työläiskansan hallinnoimasta rauhantahtoisesta auvosta, kesti siihen asti kunnes pommia alkoi putoamaan. Tuolla hetkellä Tanner viimein ymmärsi kuinka väärässä hän oli ollut kaikki nämä vuodet suhteessa ryssiin. Tästä omantunnon kolkutuksesta kumpusi sittemmin se kiivas kommunismin ja Paasikiven-Kekkosen linjan vastustaminen. Nämä herrat, erityisesti Kekkonen, kun käyttivät juuri niitä samoja menetelmiä joihin Tanner oli itse sortunut vuonna 1920.

Kun nyt itse tämän matopurkin kantta raotin niin haluan sanoa että minulla ei ole mitään erityistä syytä hyökätä Tanneria kohtaan. Arvostan hänen toimintaansa talvisodan puhkeamisesta eteenpäin suuresti vaikka kyseessä olikin reipas takinkääntö. Koiviston mainitseminen samassa lauseessa Tannerin kanssa onkin sitten jo puhdasta demari propagandaa. Tannerin puuteiden aktiivinen peittely ei ole älyllistä historian tutkimusta, mutta sopii mainiosti siihen poliittiseen tarkoitukseen johon sitä sotien jälkeen on käytetty. Tässä vaan näyttää käyvän toisin kuin Tanner glorian hehkuttajat olisivat halunneet. Halla-Aho ilmoitti esikuvakseen Väinö Tannerin ja ”oikeistodemarien” joukkopako persuihin. Eihän sen nyt näin pitänyt mennä. Vai mitä, Lasse Lehtinen?
 
Kukaan ei tiennyt 1920 mitä tapahtuisi 20 vuotta myöhemmin eikä esimerkiksi Stalinin tulevasta roolista voinut kukaan tietää silloin mitään.
Tällä ei ole mitään merkitystä, koska Uljanoville, Dzugasvilille tai Bronsteinille Suomi ei ollut loppuunkäsitelty asia; toisin sanoen sen menetys oli vain väliaikaista, kuten 'irtautuminen yhdistymistä varten' -skenaario (Tuomo Polvinen) piti alunperinkin olla. Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin, mutta joukkojen vetämistä viivyteltiin, koska suomalaisten punaisten odotettiin aloittavan vallankaappauksen. Temppu kusi ja sen toteuttaminen siirtyi odottamaan parempaa tilaisuutta, joka sitten tuli Neuvostoliitolle kolmannen valtakunnan aseveljeyden turvin.

Sama koski muuten niin Puolaa, Ukrainaa ja kuin Baltian maitakin ja kas kummaa: niihin kaikki hyökättiin tilaisuuden tullen, tosin ensiksi mainitulta saatiin ekassa erässä turpaan ja se nöyryytys maksettiin myöhemmin saksalaisen aseveljen kanssa kimpassa takaisin, näin aloittaen toinen maailmansota Euroopassa.

Tuo vallitseva sotatila (vallankumouskomitea, joka edusti venäläistä sotaväkeä Suomessa, ilmoitti 28.01.1918 olevansa seuraavasta päivästä lähtien sodassa suomalaisia 'valkokaarteja' eli senaatin eduskunnan antamalla valtuutuksella hallituksen joukoiksi nimittämiä suojeluskuntia vastaan) Suomen ja neuvosto-Venäjän välillä tekee Tannerin toiminnasta tiukasta laillisuusnäkökohdasta katsottuna melkoisen tuomittavaa.

Jos hallitus olisi vakavasti tukenut Vienan tai Aunuksen liittämistä suurelta osin tai kokonaisuudessaan Suomeen, se olisi lähettänyt vakinaisia joukkoja vapaaehtoisten valloittamille alueille, mutta se jyrkästi kieltäytyi sitä tekemästä. Itäkarjalaisten aktiivisuus Repolassa teki tästä tietenkin poikkeuksen, ja halvallahan se sitten kaupattiinkin. Niin halvalla, että Bobi Siven ei enää kehdannut kotiinsa palata.

En sano että 1939 tapahtumat olisivat Suomen syytä, mutta Bolsevikkien epäluulolla Suomea kohtaan oli kyllä ihan hyvät perusteet.
Et sano, mutta sanot kuitenkin. Epäluulo, vainoharha ja konspiratiivisuus olivat uljanovilaisten ja laajemminkin venäläisten vallankumouksellisten ajattelun ytimessä. Verrattuna muihin 'pikku Ententen' valtioihin, epäluulot olivat vieläkin pienemmät Suomea kohtaan ja sen tiesi Isä Aurinkoinenkin hyvin.

Koska kysymys ei ollut epäluulosta, vaan Venäjälle 'kuuluvien' alueiden palauttamisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top