Tapaus Hussein al-Taeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aj77
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Jihadismitutkija toivoo Hussein al-Taeen oikovan väitteitään pahoittelun lisäksi: ”’Vaihtoehtoistodellisuuksiin’ nojautuvat heitot jäävät helposti elämään”

Tutkija Juha Saarinen (oik.) kommentoi vastavalitun kansanedustajan Hussein al-Taeen (sd.) ympärille kehittynyttä kohua Twitterissä sunnuntaina.(KUVA: RIO GANDARA, HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA)
Julkaistu: 22.4. 18:37

Hussein al-Taeen väitettyjen kirjoitusten salaliittoteoriat ovat jihadismitutkija Juha Saarisen mukaan ”täyttä tuubaa”.
Jihadismin tutkimukseen erikoistunut tutkija Juha Saarinenkommentoi vastavalitun kansanedustajan Hussein al-Taeen(sd) ympärille kehittynyttä kohua Twitterissä sunnuntaina. Vantaalainen al-Taee valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä.

Pian vaali-illan jälkeen esille nousi muutamia erityisesti Lähi-itää ja alueen tilannetta erikoiseen tyyliin kommentoivia Facebook- ja Twitter-päivityksiä, joiden väitettiin olevan al-Taeen kirjoittamia. Eräässä kirjoituksessa al-Taee rinnasti Israelin valtion ja terroristijärjestö Isisin.
Al-Taee on pyytänyt anteeksi joitain kommenttejaan, esimerkiksi yllä mainittua rinnastusta. Osaa väitetyistä kirjoituksista uusi kansanedustaja ei ole tunnistanut omikseen.

– En näitäkään kaikkia lähde kuitenkaan kiistämään, kun en voi olla varma. Nuorempana olin turhautunut ja kiukkuinen. Minun tapani poistaa pahaa oloani oli lähteä rakentamaan rauhaa, al-Taee totesi STT:lle viime viikolla.

Jihadismitutkija Juha Saarinen kommentoi kohua Twitterissä pitkällä viestiketjulla. Saarinen on toinen sisäministeriön tilaaman Suomen jihadistiverkostoihin pureutuvan tutkimuksen kirjoittajista.
Ilta-Sanomat tavoitti Saarisen maanantaina, mutta tutkija kertoi, ettei hänellä ole twiittiketjunsa lisäksi muuta kommentoitavaa asiaan liittyen.
SAARINEN kiinnitti al-Taeen väitetyissä kirjoituksissa erityistä huomiota kahteen asiaan: al-Taeen jakamaan Iranin entisen johtajan ajatollah Khomeinin sitaattiin, jonka mukaan Yhdysvallat loi, koulutti ja varusti terroristijärjestö al-Qaidan sekä al-Taeen omaan väitteeseen siitä, että Israelin valtiollinen tiedustelupalvelu Mossad koulutti Isisin kalifia Abu Bakr al-Bagdadia.

Yllämainittujen kaltaiset salaliittoteoriat al-Qaidasta tai Isisistä eivät Saarisen mukaan ole harvinaisia Suomessa tai kansainvälisesti. Saarinen tutkijana toivoo, että al-Taee ymmärtäisi väitteensä suhteutettuna asemaansa tunnustettuna Lähi-idän asiantuntijana ja reagoisi asiaan.

– Tällaiset "vaihtoehtoistodellisuuksiin" nojautuvat heitot jäävät helposti elämään ja haittaamaan julkista keskustelua. Ja tässä asiantuntijan/puhuvan pään vastuu on selvä. Pahoittelun lisäksi pitäisi myös lähteä oikomaan näitä väitteitä, jos ne on siis omasta kynästä.

– Toivon että hän pohtii hieman laajemmin tämän kohun merkitystä, myös asiantuntijan näkökulmasta. Ja että hän kokee itsekin reagoinnin tarpeelliseksi.

Tutkija toivoo, että al-Taee avaisi nykykäsitystään siitä, miten Isis ja al-Qaida ovat hänen mukaansa muodostuneet ja kirjoittaisi myös siitä, millaisena kannanottona hän näkee Isisin ja Israelin valtion rinnastamisen. Saarinen näkee tässä al-Taeelle mahdollisuuden anteeksipyynnön lisäksi päästä asiantuntijana pohtimaan laajemmin ”tällaisten mielipiteiden esittämisen vastuullisuutta ja mahdollisia seurauksia”.
SAARINEN lisäsi myöhemmin ketjun ulkopuolelle twiitin, jossa hän korosti, että esitetyt salaliittoteoriat eivät pidä paikkaansa.

– Ettei jää epäselväksi kenellekään, niin väitteet siitä että USA olisi luonut, kouluttanut ja aseistanut al-Qaidan tai että Mossad olisi kouluttanut Abu Bakr al-Bagdadia ovat ihan täyttä tuubaa ja saman kategorian salaliittohörhöilyä kuin kemikaalivanat ja liskoihmiset.
Sdp:n johto aikoo keskustella al-Taeen kanssa kirjoittelusta pääsiäisen jälkeen. Al-Taeen entinen työnantaja konfliktinratkaisujärjestö CMI totesi lauantaina, että al-Taee nauttii edelleen järjestön luottamusta.
Tutkija ei ota kantaa al-Taeen uskottavuuteen tai asemaan kansanedustajana sdp:ssä tai työntekijänä CMI:ssä.

– Se ei ole minun tehtäväni tai asiani, ja tuskin mahdollinen mielipiteeni näistä asioista kiinnostaisi ketään muutenkaan.

 
Mielestäni nämä ählämipolitiikot ovat saaneet jonkin verran vaikutusvaltaa, mutta toisaalta laittavat itsensä tulilinjalle, koska heiltä voi nyt käydä kysymässä kaikenlaista ristiriitaista ja heidän on melkein pakko antaa vastauksia. Tuttu ja turvallinen kysymys on tietenkin, että onko kaveri vakautunut muslimi, onko Muhammedin sana laki, pitäisikö Sharialla korvata Suomen lakipykälät (vastaus tietenkin valhetta, mutta ihan vaan alkulämmittelyksi...), sitten voi laittaa lisää vettä myllyyn että eikö vastaus ole juurikin valhetta, koska

"The word Kafir will be used in this book instead of “unbeliever”, the standard usage. Unbeliever is a neutral term. The Koran defines the Kafir and Kafir is not a neutral word. A Kafir is not merely someone who does not agree with Islam, but a Kafir is evil, disgusting, the lowest form of life. Kafirs can be deceived, hated, enslaved, tortured, killed, lied to and cheated."

ja sitten jatkaa tarinatuokiolla esim.

"In Medina, Mohammed sat all day long beside his 12-year-old wife while they watched as the heads of 800 Jews were removed by sword. Their heads were cut off because they had said that Mohammed was not the prophet of Allah. Muslims view these deaths as necessary because denying Mohammed’s prophet-hood was an offense against Islam, and beheading is the accepted method of punishment, sanctioned by Allah."

http://www.cspipublishing.com/pdfs/TheLifeOfMohammed-TheSira.pdf (osa teoksesta)
The Life of Mohammed - Bill Warner
 
Yllättikö?

Sdp:n puoluesihteeri puhutti Hussein al-Taeen: ”Emme hyväksy minkäänlaista ihmisten erottelua”




23.4.2019 15:52
  • Kuva: Alma Media / Tommi Parkkonen
    Kuva

    Arkistokuvassa sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ilmoittaa käyneensä keskustelut puolueen uuden kansanedustajan Hussein al-Taeen kanssa hänen aiemmista kommenteistaan sosiaalisessa mediassa.

Rönnholm kertoo al-Taeen selvittäneen ja pahoitelleen kirjoitteluaan tiistaina myös sdp:n eduskuntaryhmälle.
Kurdistanilaistaustainen kansalaisaktivisti Anter Yasa jakoi aiemmin blogissaan kuvakaappauksia Facebook-päivityksistä, joita hän väittää al-Taeen kirjoittamiksi. Väitetyissä päivityksissä käytetään kieltä, jonka perusteella Yasa syyttää al-Taeeta muun muassa juutalaisvastaisuudesta ja Iran-mielisyydestä.


Al-Taee on kiistänyt syytökset antisemitismistä, homofobiasta sekä Iran- ja Venäjä-mielisyydestä.

Hän ei ole kuitenkaan vahvistanut tai kiistänyt
, että kuvakaappaukset olisivat juuri hänen sosiaalisen median tileiltään.
”En ole osannut aina suhtautua maailmaan siten kuin nykyään. Olin ennen yksinäinen ja turhautunut, vihainenkin. Tiedän, että olen sanonut ja kirjoittanut typeryyksiä, joita en itse tänään allekirjoita enkä hyväksy. Kaikkia sellaisia sanoja pyydän nöyrästi anteeksi”, al-Taee totesi aiemmin.

Sdp:n puoluesihteeri Rönnholm pitää tärkeänä, että al-Taee on irtisanoutunut kommenteistaan.

Tämä on tietysti myös edellytys sille, että hän voi täysipainoisesti työskennellä sdp:n eduskuntaryhmässä. Sdp ei hyväksy minkäänlaista ihmisten erottelua uskonnon, etnisen taustan tai vastaavan perusteella”, Rönnholm kirjoittaa Facebookissa.

”Hänen [al-Taeen] työnsä rauhanvälityksessä puhuu puolestaan ja osoittaa, että rauhaa tekemällä voi myös itse löytää rauhan. Kansanedustajana hänen on nyt mahdollista jatkaa työtään entistä vaikuttavammassa roolissa. Tälle työlle sdp antaa kaiken tuen”, Rönnholm jatkaa.

Aiemmin al-Taeen työnantaja, konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiative CMI, on tukenut uutta kansanedustajaa ja todennut, että al-Taee nauttii edelleen järjestön luottamusta.

 
Suojelupoliisin on vielä kertaalleen selvitettävä kansanedustaja Hussein al-Taee
22.4.2019 18:09 Ari Pesonen
66 kommenttia
  • Kuva 1. Irakin Puolan-suurlähettiläs Asaad Sultan Hachem Abogulal vasemmalla, Hussein al-Taeen isä. Kuva on vuodelta 2015.
    Kuva 1. Irakin Puolan-suurlähettiläs Asaad Sultan Hachem Abogulal vasemmalla, Hussein al-Taeen isä. Kuva on vuodelta 2015.
  • Kuva 2. Asaad Hussein al-Taee. Ulkonäkö kuin Irakin Puolan-suurlähettiläs Asaad Sultan Hachem Abogulalilla.
    Kuva 2. Asaad Hussein al-Taee. Ulkonäkö kuin Irakin Puolan-suurlähettiläs Asaad Sultan Hachem Abogulalilla.
Käyttäjän AriPesonen1 kuva
Se on mun elämänsuunnitelma.”
Noin lausui Hussein al-Taee (sd.) Ylen haastattelussa maaliskuussa kolme vuotta sitten (Yle 5.3.2016). Hän totesi haastattelussa olevansa kotona vasta Irakissa, jonne hän toivoi muuttavansa takaisin yhdeksän vuoden päästä - siis viimeistään vuonna 2025.
Muutto takaisin Irakiin oli siis Hussein al-Taeen elämänsuunnitelma ainakin vielä vuonna 2016.
Lieneekö edelleen?
Hussein al-Taee pestattiin syksyllä 2014 Martti Ahtisaaren Crisis Management Initiative -konfliktinratkaisujärjestön (CMI) Irak-projektiin. Hussein al-Taee oli CMI:ssä Irak-ohjelman johtaja. Hän oli siis ohjelman vetäjä ja korkein käytännön toimien päättäjä.
Hussein al-Taee on useaan otteeseen ilmoittanut päämääräkseen - elämäntyökseen - rauhan saavuttamisen Irakiin. Hän katsoi CMI:n Irak-ohjelman olevan hyvän välineen tähän päämääräänsä.
****
Irakilainen yhteiskunta on heimo- ja klaaniyhteiskunta. Klaani on Irakissakin yhtä kuin sukukunta ja verisuku. Suku ja suvun uskonto on Irakissa tärkeintä. On pidettävä omista huolta.
Irak on kahden pääuskonnon yhteiskunta. Šiialaisuus ja šiiamuslimit sekä sunnalaisuus ja sunnimuslimit.
Irakin väestöstä kaksi kolmasosaa on arabeja ja loppu on pääosin kurdeja, joiden enemmistö on sunnimuslimeja. Läntistä naapurimaata Saudi-Arabiaa johtavat sunnit, itäistä naapurimaata Irania šiiat. Irak Saudi-Arabian ja Iranin välissä on šiia- ja sunnalainen valtio. Noin kolmannes Irakin koko väestöstä on sunnimuslimeja, šiiamuslimit ovat valtaväestö arabeina. Pohjoisessa naapurimaassa Syyriassa puolestaan noin 60 prosenttia väestöstä on sunneja ja vain noin 10 prosenttia šiioja.
Šiiojen ja sunnien erimielisyydet ovat keskeinen asia Irakin ongelmille, joiden todellista ratkaisua ei ole näköpiirissä Hussein al-Taeen toimista huolimatta. Pysyvät ratkaisut eivät löydy Irakin sisältä.
Irakia ajateltaessa pitäisi aluksi ratkaista Syyrian tilanne kestävällä tavalla. Kyse on Venäjän ja Iranin vaikutusvallasta Syyrissa. Koko Lähi-Idässä on kyse Saudi-Arabian, Iranin ja Israelin vaikutusvalloista, joiden sovittuihin ja yleisesti hyväksyttyihin rajoihin ei ole näköpiirissä ratkaisua. Etenkin šiialaisella Iranilla on ollut ja on suurta halukkuutta laajentaa vaikutusvaltaansa jopa sotatoimien ja terrorismin voimin. Terroristijärjestö Hamas yhtenä esimerkkinä.
****
[Hussein] al-Taeen sukuun kuuluu sekä shiioja että sunneja. Hän itse sanoo olevansa maallinen muslimi ja ennen kaikkea suomalaisen oikeusvaltion ihailija.” (HS 16.12.2016).
Tuo lause Helsingin-Sanomissa vuoden 2016 joulukuulta on varsin kaunisteleva. Hussein al-Taee on šiiamuslimi ja varsin ärhäkkä sellainen vanhojen julkisten kannanottojen perusteella. Noiden vanhojen kannanottojen perusteella hän on varsin uskonnollinen - ei maallinen - muslimi, suorastaan radikaalimuslimi.
Uskontotaustan perustella hänen oli vaikea muodostaa todellista rauhanprosessia Irakiin, ja niin hän epäonnistuikin. Tuosta epäonnistumisesta hieman enemmän myöhemmin tässä kirjoituksessa.
Kun siirryin työskentelemään konfliktinratkaisujärjestö CMI:lle, poistin työstäni johtuen lukuisia vapaamuotoisempia tai yksityiselämääni liittyviä päivityksiä sosiaalisesta mediasta.” (Uusi Suomi 18.4.2019).
Miksi al-Taeen täytyi poistaa CMI:lle siirtyessään ”vapaamuotoisempia” kannanottoja? Tuo ei ole ihmisen normikäytäntö, että vanhoja kannanottoja joudutaan ”siivoamaan”. Jo vuonna 2014 al-Taee siis tiesi, etteivät hänen viestinsä esimerkiksi Facebookissa kestä tarkempaa tarkastelua uudessa tehtävässä. Mielestäni viestit olivat jopa suomalaista lainmukaisuutta hipovia, kuten tämän luvun esimerkit osoittavat.
Viestien poistotyö on tehty melko kattavasti. On kuitenkin aina muistettava, että se, mikä kerran on nettiin laitettu, se on siellä tavalla tai toisella ikuisesti.
Kurdistanilaistaustainen kansalaisaktivisti Anter Yaşa (sd.) on jakanut blogissaan kuvakaappauksia Facebook-päivityksistä, jotka ovat al-Taeen kirjoittamia.
Ohessa on muutamia al-Taeen viestejä, jotka hän on poistanut, mutta jotka löytyvät edelleen kuvakaappauksina (Moderni Gilgamesh 15.4.2019). Kuvakaappausten aitoudesta ei ole epäilystä. Kommenttien perusteella al-Taeen englanninkieli oli vielä 2010-luvun alkupuolella heikkotasoista.
Egypt in my thoughts) Egypt happened because Iraq happened. Saudi child fuckers are next in line. Burn King Abdullah burn. The foot is on fire, let the mother fuckers burn motherfuckers burn Saudi and Mubarak, Egypt will try him and hang him just like you know who?” Hussein al-Taee, Facebook 5.2.2011.
Vapaasti suomennettuna:
Egypti on ajatuksissani) Egyptissä tapahtui, koska Irakissa tapahtui. Saudi-lapsennaijat ovat seuraavana vuorossa. Polttakaa, [Saudi-]kuningas Abdullah, polttakaa. Jalka on [jo] tulessa, anna äidinnaijien polttaa saudit ja Mubarak, Egypti koettaa häntä [= Mubarakia] ja hirttää hänet aivan kuten tiedätte kenen?
Hosni Mubarak ilmoitti eroavansa Egyptin presidentin tehtävistä 11.2.2011, kun al-Taee kirjoitti tuon Facebook-viestin 5.2.2011. Mubarak oli ärsyttänyt irakilaisia jo edellisen vuosikymmenen puolivälissä (Aljazeera 10.4.2006). Ilmeisesti Mubarak oli ärsyttänyt myös Hussein al-Taeen.
Jew doing what a Jew does best. Fucks up everybody to gain everything.” Hussein al-Taee, Facebook 21.3.2012.
Vapaasti suomennettuna:
Juutalaiset tekevät sitä, mitä osaavat parhaiten. Juutalaiset naivat kaikkea saadakseen kaiken.
The term Israel is really is Ra EI - the amalgamation of the Ancient Egyptian and Canaanite deities of Ra, Isis. And EI. The ruling bloodlines originate from Sumeria, Babylon, Canaan and Egypt. They were the original adherents of the mystery cults, the Ancient Priest Class, and Pharaohs. They became the European royal bloodlines. And the Venetian banking oligarchs." Hussein al-Taee, Facebook 18.12.2014.
Vapaasti suomennettuna:
Israel-ajanjakso on todella Ra El - Ra:n muinaisen Egyptin ja kanaanilaisen jumaluuden yhdistyminen Isikseksi. Ja El. Hallitseva verisukulaisuus ovat peräisin Sumerista, Babylonista, Kanaanista ja Egyptistä. He olivat salaperäisten kulttien, muinaisen pappisluokan ja faraoiden alkuperäisiä kannattajia. Heistä tuli Euroopan kuninkaallisten verisuvut. Ja venetsialaisten pankkien oligarkit.”
Tuo Facebook-viesti oli kirjattu ajankohtana, jolloin al-Taee oli jo CMI:n palveluksessa.
Hussein al-Taeen käyttämät Ra- ja El-termit ovat mielenkiintoisia ja viittaavat Israelin nimeen (Is-Ra-El). Is-tavu viittaa Isikseen, mutta virheellisesti (Exitchurchianity 29.8.2015). Hussein al-Taee viittaa siis Israelin nimen yhteyttä Isikseen. "Israel" olisi Hussein al-Taeen ja hänen hengenheimolaisten mukaan peräisin nimien "Isis" (= Is), "Ra" ja "El" yhdistelmästä. Is on antiikin egyptiläisen jumalattaren nimi. Tuo nimitulkinta oli käytettyä propagandaa tuolloin Israelia kohtaan, kun Isis oli vahvimmillaan. On myös muistettava, että Isis oli sunnimuslimien ääriliike.
USA established, trained and armed al-Qaeda. Al-Qaeda murders children all around the world under different names. Why should we trust Americans? - Imam Khamenei.” Hussein al-Taee, Facebook 30.7.2012.
Vapaasti suomennettuna:
Yhdysvallat perusti, koulutti ja aseisti al-Qaidan. Al-Qaida murhaa eri nimillään lapsia eri puolilla maailmaa. Miksi meidän pitäisi luottaa amerikkalaisiin? - Imaami Khamenei.
Kaikki edellä lainatut Hussein al-Taeen tekstitit ovat rajuja ja niitä voidaan pitää sivistymättöminä. Ennen kaikkea niitä voidaan pitää ei-diplomaattisina. Lienevätkö tekstit olleet erityinen peruste CMI:lle palkata kaveri rauhanneuvottelijaksi?
Al-Taeen näkemykset olivat Iran- ja šiiamyönteisiä. Al-Taeen näkemykset ovat Yhdysvallat-, Saudi-Arabia-, Israel- ja sunnakielteisiä. Irania johtaa siis šiiat ja Iranin ylin johtaja on Ali Khamenei, johon al-Taee Facebook-viesteissään viittaa. Al-Taeen kannanotot ovat hyvin hyökkääviä uskonnon nimissä.
Jos minä tai joku muu tällä Uuden Suomen blogisivustoilla kirjoittaisi noin kuin Hussein al-Taee on kirjoittanut, poliisi aloittaisi rikostutkinnan. No, demarien edustajilla sananvapaus taittaa olla Suomessa omaa erityistä luokkaansa. Perussuomalaiselle ei vastaavaa suotaisi maahanmuuttokysymyksissä. Oikeudessa on istuttu.
Noista lähtökohdista Al-Taeen olisi siis pitänyt lähteä muodostamaan rauhaa Irakiin. Eipä erityinen ihme, että hän ei työssään onnistunut.
****
Salam, I wanna Thank yu people for the great work u have done to Islam and Specially Shiasm. My special thanks love and greetings to mr. assaid haidar s. mahdi al-hakeem from Qum, and thx for the gift.” (Center of Belief Reachers).
Vapaasti suomennettuna:
"Tervehdys, haluan kiittää teitä [kaikkia] ihmisiä suuresta työtä, jonka olette tehneet islamille ja erityisesti šiialaisuudelle. Erityiskiitokseni [Iranin] Qomiin herra Assaid Haidarille/Mahdi al-Hakeemille, ja kiitos lahjasta.”
Noin kirjoitti Hussein al-Taee Center of Belief Reachers -sivustolle ajankohtana 7 ربيع الاول 1425 (Aqaed, بمركز الأبحاث العقائدية).
Hussein al-Taeen kommentti löytyy täältä. Hänen nimimerkkinsä on حسين الطائي - فنلندا / هلسينكي, suomennettuna Hussein al-Taee - Suomi/Helsinki.
En ole varma tarkoittiko Hussein al-Taee viestissä Qumilla Iranissa olevaa Qomin kaupunkia (Qum tai Kum, arabiaksi ‏قم‎‎). Qom on šiiamuslimien pyhä kaupunki ja tärkeä pyhiinvaelluskohde.
Saadakseen käsityksen Center of Belief Reachers -sivustosta, kannattaa käydä lukemassa konekäännöksenä, vaikka arabiaa ei osaisi minun tavoin sanakaan. Sivuston aineistoa konekäännöksenä lukemisen perusteella luonnehtisin sivustoa hyvin uskonnolliseksi, paikoin suorastaan äärimmäisen uskonnolliseksi tai äärišiialaiseksi.
No, tuo on vain länsimaisen ihmisen käsitys.
Keitä ovat Hussein al-Taeen mainitsemat Assaid Haidar/Mahdi al-Hakeem, jota tai joita al-Taee kiitti lahjasta? Mikä on tuo lahja, josta hän kiitti julkisesti? Ovatko oheiset nimet ei oikein kirjoitettuja? Onko kyse أسد حيدر (Asad Haider) ja مهدي الحكيم (Mahdi al-Hakim)?
Onko Mahdi al-Hakim (mahdi al-hakeem) samaa al-Hakim-sukua kuin Abdul Aziz al-Hakim, joka oli šiiateologi ja aikanaan Irakin suurimman puolueen Irakin islamilaisen vallankumouksen ylimmän neuvoston (ISCI) johtaja? Pidän al-Hakim-sukua vaikutusvallaltaan Irakin merkittävämpänä.
****
Hussein al-Taeen isän nimi on meidän suomalaisten tietämänä Asaad al-Taee. Al-Taeen perhe saapui Suomeen kiintiöpakolaisiksi marraskuussa 1993. 2000-luvun alussa Asaad al-Taee ja osa perheestä muutti takaisin Irakiin. Asaad al-Taeesta tuli sittemmin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä Najafin kuvernööri ja sittemmin Irakin Puolan-suurlähettiläs. Vuonna 2009 kuvernöörin virasta kilpailivat ja Adnan al-Zurfi ja Asaad Abu Gulal, siis Asaad Al-Taee. Adnan al-Zurfi voitti kuvernöörin paikan sekavien käänteiden jälkeen 31.1.2009. Adnan al-Zurfi oli myös Asaad Al-Taeen edeltäjä ajanjaksolla 6.3.2004-30.1.2005.
Asaad al-Taeesta löytyy vähän tietoa internetistä, hakipa tietoa tuolla hänen suomalaisella ja englantilaisella nimikäännöksellä tai arabialaisella nimellä (اسعد الطائي).
Irak on siis klaaniyhteiskunta, jossa suku on tärkein. Irakissa monilla henkilöillä on useita nimiä. Esimerkkinä Irakin pääministerinä vuosina 2006-2014 toiminut šiiamuslimi Nouri al-Maliki, joka tunnetaan myös nimillä Jawad al-Maliki tai Abu Esraa.
Mikä on al-Taee sukujaan?
Asiaan perehtymättömänä aloitin etsinnän Irakin Puolan-suurlähetystön sivuilta (Iraqi Embassy to Poland-Warsaw). Sivuston Ambassador-valikosta ja Curriculum Vitae -alavalikosta ei löydy mitään. Ei edes suurlähettilään nimeä. Sen sijaan Embassypages.com-sivustolta löytyy suurlähettilään nimi: Asaad Sultan Hachem Abogulal (اسعد سلطان هاشم ابوغولة).
Eikö Asaad al-Taee olekaan enää Irakin Puolan-suurlähettiläs? Irakin Puolan-suurlähetystön sivuilta löytyy kuitenkin kuva Asaad Sultan Hachem Abogulalista (Open the Iraqi Private School 22.4.2015). Kuva on tässä blogikirjoituksessa kuvana 1. Asaad Sultan Hachem Abogulal -nimen Google-hakusanalla tulee lähinnä puolankielisiä hakutuloksia.
Onko Asaad Sultan Hachem Abogulal yhtä kuin Asaad al-Taee? Kyllä on, kun vertaa Irakin Puolan-suurlähetystön vuonna 2015 otettua kuvaa Asaad Sultan Hachem Abogulalista (kuva 1) ja vanhempaa otettua kuvaa Asaad al-Taeesta (kuva 2).
Myös Irakin kurdistanilaistaustainen Suomessa osuva kansalaisaktivisti Anter Yaşa on selvittänyt Asaad al-Taeen oikeaa nimeä ja hänen mukaansa oikea nimi olisi Assad Sultan Hachim Abu Gulal (Moderni Gilgamesh 18.4.2019).
Hussein al-Taee on käyttänyt Suomessa nimeä Hussein Abu Gulal Al-Taee. Asaad al-Taeesta löytyy myös lyhyt Wikipedia-sivu nimellä Asaad Abu Gilel al-Taie (Wikipedia, Asaad Abu Gilel al-Taie) ja tyhjä Facebook-sivu (Facebook, Asaad Abu Gilel al-Taie).
Nettilähteiden mukaan Asaad Abu Gilel al-Taie oli uskonnollisen puolueen Irakin islamilaisen vallankumouksen ylimmän neuvoston (SCIRI, nykyisin ISCI) edustaja kuvernöörin tehtävässään (”SCIRI governor”).
Nykyisin Asaad al-Taee olisi ulkoministeriön Afrikka-osaston johtaja (”Head of Africa Department”). Mielenkiintoista on, etteivät Irakissa suurlähettiläiden ja vastaavien ulkoministeriöiden virkamiesten sähköpostiosoitteet ole valtiollisia (esim. [email protected]).
En osaa arabiaa ja en tiedä miten suuri ero on sukunimellä Abogulal ja (Abu) Gulal. Oleellinen kysymys on, mikä on al-Taeen oikea suku? Onko suku todella al-Taee vain jotain muuta, esimerkiksi Abogulal tai Gulal.
Mitähän Asaad al-Taeen passiin oli kirjattu nimeksi, kun hän saapui ensi kerran Suomeen? Passi hänellä on varmasti ollut Irakissa olleen aikaisemman asemansa perusteella. Jos suomalaisviranomaiset ovat ajatelleet, että muutettu ja keksitty sukunimi johtuu vainosta, olisivat suomalaisviranomaset langenneet varsin tavanomaiseen harhautusyritykseen.
Olipa oikeassa nimessä kyse Gulalista, Abogulalista tai al-Taeesta, kyse on kuitenkin irakilaisesta mahtisuvusta. Ei tavanomaisesta turvapaikanhakijasta. Assad Sultaan Hachim Abu Gulal ja hänen sukunsa on hyvin vaikutusvaltainen ja sitä kautta Iranin šiiahallituksen tukija Irakissa. Suvun merkittävää asemaa osoitti aikaan jo se, että Asaad al-Taeella oli mahdollisuus palata jo Irakin sodan alkuvaiheessa Najafin kuvernööriksi syrjäyttäen Adnan al-Zurfin.
Najaf on yksi šiiamuslimien pyhimmistä paikoista Irakissa. Vuonna 2004 yhdysvaltalaisten sekä brittien joukkojen ja Muqtada al-Sadrin johtaman šiialaisen aseellisen ryhmittymän - ns. Mahdin armeijan - välillä käytiin ankaria taisteluja, jotka loivat šiiamuslimien keskuudessa katkeruutta länsivaltoja vastaan. Tuo lienee vaikuttanut osaltaan myös Hussein al-Taeen ajattelutapaan.
****
Olen äärimmäisen iloinen, että tunnettu rauhanvälityksen asiantuntija Hussein al-Taee tulee täydentämään erinomaista ehdokasjoukkoamme Uudellemaalle. Hän on tehnyt hienon uran presidentti Ahtisaaren CMI-konfliktinratkaisujärjestössä, ja näille taidoille on kysyntää niin Suomessa kuin maailmallakin”, SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm (sd.) totesi eduskuntavaalien käynnistyessä, kun Hussein al-Taee oli asetettu SDP:n eduskuntavaaliehdokkaaksi (SDP Uusimaa 25.1.2019).
Puoluesihteeri Rönnholm: Al-Taeen kirjoituksista keskustellaan hänen kanssaan pääsiäisen jälkeen - ’On hyvä, että hän on omaehtoisesti sanoutunut niistä irti’” oli uutisotsikko Demokraatti-lehden sivuilla, kun Al-Taeen sanomiset sosiaalisessa mediassa tulivat julkisuuteen (Demokraatti 18.4.2019).
CMI ei hyväksy Hussein al-Taeen vanhoja kirjoituksia mutta tämä nauttii yhä järjestön luottamusta: ’Anteeksipyyntö riittää’” oli uutisotsikko Helsingin Sanomissa pitkänäperjantaina (HS 19.4.2019).
Rauhannobelisti Martti Ahtisaaren (sd.) konfliktinratkaisujärjestö CMI toiminnanjohtaja Tuija Talvitien (sd.) johdolla hyväksyy siis Al-Taeen nekin Israelia, Yhdysvaltoja, Saudi-Arabiaa ja kaikkea länsimaisuutta rankasti arvostelevat kannanotot, jotka tähänkin blogikirjoitukseen on kirjattu.
CMI hyväksyy Irak-ohjelmaa johtaneen Hussein al-Taeen ”Saudi-lapsennaijat ovat seuraavana vuorossa”-, ”Juutalaiset naivat kaikkea saadakseen kaiken”- ja ”Yhdysvallat perusti, koulutti ja aseisti al-Qaidan.” - kommentit.
Onko erimerkiksi oheiset kannanotot islamilaista ääriajattelua? En tiedä, mikä on ääriajattelua. Jos tuollaiset kannanotot eivät ole, mitä tarvitaan lisää? Ääriajattelu ei sinänsä liene kiellettyä, mutta Suojelupoliisin on syytä miettiä, millä perusteilla ja miten poliisi haluaa ehkäistä ääriajattelua (Yle 12.12.2018)
CMI siis hyväksyy nuo kannanotot. Pääsiäisen jälkeen nähdään - jos nähdään - hyväksyykö myös SDP uudelta kansanedustajaltaan nuo kannanotot.
****
Hussein al-Taeen rauhaneuvottelut Irakissa epäonnistuivat.
CMI:n ja Hussein al-Taeen tuella irakilaiset kyllä saivat valmiiksi luonnoksen kansallisen sovinnon strategiaksi. Strategialuonnos odotti Irakin hallituksen hyväksyntää siltä osin kuin mitä se oli CMI:n aikaansaamaa. Tuota hyväksyntää ei tullut. Pääministerin Haider al-Abadin hallitus istui 25.8.2018 saakka, jolloin häntä seurasi Adil Abdul-Mahdi. Asia kuivui kokoon siis viime syksynä.
CMI:n Irak-projekti on nimetty suomen kielellä kansallisen sovinnon strategiaksi, englannin kielellä CMI:n omilla sivuilla projekti on National Reconciliation Strategy (NRS). Arabian kielellä projekti on kutakuinkin إستراتيجية المصالحة الوطنية في.
Tuosta CMI:n Irak-projektista ja sen tuloksista ei Irakista löydy oikein mitään, ei arabian eikä myöskään englannin kielellä. Tietoa ei löydy Irakin parlamentin sivuilta (Council of Representatives ja مجلس النواب العراقي) eikä ministeriöiden sivuilta (esim. General Secretariat fo the Counsil og Ministers). Vanhoja juttuja kyllä löytyy joitakin lehdistöstä (esim. Aljazeera 1.9.2007), uusia ei yhtään.
Uskallan väittää, että CMI:n projekti on epäonnistunut.
Šiiamuslimien, sunnimuslimien ja kurdien välisiä kiistojen ratkaiseminen ei onnistu Irakin sisältä käsin, ellei prosessissa ole mukaan jollain tavoin vähintään prosessin hyväksynnällä Iran, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat. Nyt kun projekti on epäonnistunut, al-Taeen oli syytä jatkaa matkansa sosiaalidemokraattisessa maailmassa seuraavaan vaiheeseen kansanedustajaksi.
CMI:ltä oli virhe laittaa šiiamuslimi hieromaan rauhaa varsinkin, jos hänen taustaltaan löytyy niinkin rajuja kannanottoja, kuin mitä nyt on löytynyt.
****
Hussein al-Taee on ärsyttänyt Suomessa Irakista tullutta sunni- ja kurdiyhteisöä. Heidän viestinviejänä on ollut Irakista kurditaustaisena Suomeen muuttanut Anter Yaşa, jolle noita poistettuja al-Taeen Facebook-kommentteja on sunni- ja kurdiyhteisöstä välitetty. Kyse ei ole vain kilpailusta sosiaalidemokraattien sisällä vaan niistä ongelmista, jotka koostuvat Irakin šiiamuslimien, sunnimuslimien ja kurdien välisistä ikuisista jännitteistä.
Hän [Hussein al-Taee] myös korosti, että suojelupoliisi tekee jokaiselle CMI:n työntekijälle laajan turvallisuusselvityksen ennen sopimuksen allekirjoittamista.” (HS 19.4.2019).
Suojelupoliisi on tehnyt Hussein al-Taeelle laajan turvallisuusselvityksen, kun hän siirtyi CMI:n palvelukseen.
Supon tekemät turvallisuusselvitykset perustuvat lakiin (Finlex, Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Laajan henkilöturvallisuusselvityksen tietolähteet on kirjattu lain 27 §:ään ja tietolähteisiin kuuluu myös perusmuotoisen turvallisuusselvityksen 25 §:n tietolähdeluettelo.
Laajaa henkilöturvallisuusselvitystä laadittaessa voidaan selvittää tiedot selvityksen kohteena olevan henkilön perhe- ja sukulaisuussuhteista.
Siis voidaan, mutta tuota ei ole laissa määrätty Supolle pakolliseksi.
Mitenkähän Supon on aikanaan tehnyt Hussein al-Taeen turvallisuusselvityksen, kun edes kaverin nimi ei taida olla se, mitä julkisuuden kautta on tyrkytetty. Hänen isälläkin kun on vähintään kaksi tai kolme eri nimeä.
Kuinka Supo on selvittänyt ne Hussein al-Taeen kannanotot ennen vuotta 2014, joita voidaan pitää mm. Israelia, Yhdysvaltoja ja Saudia-arabiaa loukkaavina, jos ei nyt ihan terroristisina. Onko selvitetty, vaikka niillä ei olisi ollut vaikusta turvallisuusselvityksen lopputulokseen. Olisi pitänyt selvittää mahdollisen ääriajattelun edellyttämänä.
Laaja henkilöturvallisuusselvitys tehdään turvallisuusselvityslain 20 §:n mukaisia tehtäviä hoitavasta henkilöstä esimerkiksi silloin, kun henkilö saa työtehtävissään muuten kuin satunnaisesti käsitellä suojaustasoihin I ja II kuuluviksi luokiteltuja asiakirjoja.
Hussein al-Taee on nyt valittu kansanedustajalle ja hänellä syntyy pääsymahdollisuus Suomen turvallisuuden kannalta kriittiseen turvallisuusaineistoon. Riippuu luonnollisesti paikoista valiokunnissa.
En nyt ihan luottaisi tältä istumalta, eikö tuota aineistoa voisi välittyä al-Taeelta vaikkapa isälle Irakiin tai šiiamuslimien käsiin Irakissa tai Iranissa. Asia pitää suomalaisviranomaisten varmistaa.
Suojelupoliisin siis syytä selvittää vielä kertaalleen, mikä Hussein al-Taee ja hänen isänsä on miehiään. Aluksi, mikä on heidän oikea sukunimensä.
Asia on tärkeä, kun Hussein al-Taee on kansanedustaja ja pääsee tulevaisuudessa käsiksi Suomeen turvallisuuden kannalta salaiseenkin tietoon. Kaverihan on jo juossut ministeriöissä ”asiantuntijana” oikein urakalla.
Suomessa asioiden tarkastaminen on heikolla tasolla. Liikaa sinisilmäistä luottamusta.
SDP on useassa otteessa toistanut, että ”ihmisarvo on jakamaton” (esim. SDP 17.7.2018). Toivottavasti SDP:lle ja sen tuoreelle kansanedustalle Hussein al-Taee myös Israelin ja Saudia-Arabian kansalaisten ihmisarvo on jakamaton.

Tällä hetkellä SDP:n on turha viitata sanallakaan Perussuomalaisiin, kun puhutaan jakamattomasta ihmisarvosta. Oma pesä kuntoon ensiksi.

 
Ei itselle ole osunut vielä silmään, josko mediassa olisi käsitelty propagandisti Janus Putkosen toteamuksia Al-Taeesta...
 
Mitäs Muhammed sanoikaan...

"Kafireja vastaan saa juonitella
86:15 Totisesti heillä on juonensa, mutta Minulla [Allah] myös on suunnitelmani. Anna siis aikaa uskottomille [kafirit]; myönnä heille aikaa hetkiseksi!"

"Kafireja saa terrorisoida

8:12 Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien [kafirien] sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.»"
https://ibnmatti.blogspot.com/2018/01/sharialakia-toisuskoisille-kafir.html

Inshallah! Allah Snackbaaaaar!
 
SDP olisi voinut pyytää kirjallisesti vastaukset seuraaviin kysymyksiin rauhantakeelta:
* vallitseeko Iranissa hänen mielestään ihanteellinen tai yleensä jollain tavoin tavoiteltava yhteiskunta?
* kannattaako hän varauksetta sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia?
* hyväksyykö hän varauksetta Israelin olemassaolon oikeuden?
* vastustaako hän shariaa? (joka on looginen lopputulos kohdan 2)"kyllä" vastauksesta)

Vastausten luotettavuushan olisi sitten mitä on, mutta ainakin hänet pakotettaisiin ottamaan joku kanta.

Tuon edelliselle sivulle linkitetyn haastattelun perusteella on melko todennäköistä että SDP:llä on nyt oma shariaa kannattava kansanedustaja.

Edelleen uskon, että tämä tulee kusemaan totaalisesti SDP:n silmille jatkossa. Kriittisiä kysymyksiä ei haluttu tehdä.
 
SDP olisi voinut pyytää kirjallisesti vastaukset seuraaviin kysymyksiin rauhantakeelta:
* vallitseeko Iranissa hänen mielestään ihanteellinen tai yleensä jollain tavoin tavoiteltava yhteiskunta?
* kannattaako hän varauksetta sukupuolten tasa-arvoa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia?
* hyväksyykö hän varauksetta Israelin olemassaolon oikeuden?
* vastustaako hän shariaa? (joka on looginen lopputulos kohdan 2)"kyllä" vastauksesta)

Vastausten luotettavuushan olisi sitten mitä on, mutta ainakin hänet pakotettaisiin ottamaan joku kanta.

Tuon edelliselle sivulle linkitetyn haastattelun perusteella on melko todennäköistä että SDP:llä on nyt oma shariaa kannattava kansanedustaja.

Edelleen uskon, että tämä tulee kusemaan totaalisesti SDP:n silmille jatkossa. Kriittisiä kysymyksiä ei haluttu tehdä.

Toivottavasti jää yhden kauden ihmeeksi tai mieluummin ei edes sitäkään.
 
  • Tykkää
Reactions: PM
Hitto miten kätevää. Riittää kun vaan irtisanoutuu siitä mitä aiemmin on sanonut. Voisipa kaikki oman elämänkin mokat, kusipäisyydet ja virhearviot vaan kuitata toteamalla olevansa aivan eri ihminen nykyään.

"Halleluuja, synnistä pois!" Ei se ole tuon vaikeampaa.
 
Mitäs Muhammed sanoikaan...

"Kafireja vastaan saa juonitella


"Kafireja saa terrorisoida


https://ibnmatti.blogspot.com/2018/01/sharialakia-toisuskoisille-kafir.html

Inshallah! Allah Snackbaaaaar!
Pohdin eroa kuffar sanaan. Google kertoi:
What is the difference between "kafir" and "kuffar"?
The word Kafir (كَافِر) is the singular form while kuffar (كُفّار) is the irregular plural form.
https://www.quora.com/What-is-the-difference-between-kafir-and-kuffar

Tuossa rööperin linkissä on myös huomionarvoista:
"
Koraanin mukaan kafiria saa pettää, häntä vastaan saa juonitella, häntä saa vihata, orjuttaa, pilkata, kiduttaa ja pahempaakin. Sana voidaan kääntää "toisuskoiseksi" tai "uskottomaksi", mutta se on huono käännös. Sana "toisuskoinen" on loogisesti ja tunteen tasolla neutraali, mutta kafir on loukkaava, ennakkoluuloinen ja vastenmielinen sana millä tahansa kielellä.
...
Islam suuntaa kafireihin suunnattomasti energiaa. Suurin osa Koraanista on omistettu kafireille (64%) ja Sira käsittelee lähes yksinomaan Muhammadin taistelua heitä vastaan (81%). Haditheista (perimätieto) 32% käsittelee kafireja (1). Koko Trilogiasta 60% on omistettu kafireille.

Sharia ei käsittelee läheskään näin paljon kafireita, sillä sharia-laki koskee pääasiassa vain muslimeja. Lisäksi kafireillä on niin vähän oikeuksia, ettei niissä ole paljoa käsittelemistä.
"

Suomeen tulvii muslimeja ja se on mahtavaa... (mukailtu Stubbin lausuntoa).
 
Hitto miten kätevää. Riittää kun vaan irtisanoutuu siitä mitä aiemmin on sanonut. Voisipa kaikki oman elämänkin mokat, kusipäisyydet ja virhearviot vaan kuitata toteamalla olevansa aivan eri ihminen nykyään.
Niin ja kukaanhan ei tiedä tarkoittaako sitä mitä sanoo. Sen vuoksi tuollainen irtisanoutuminen jostain asiasta on yhdentekevää.
 
Niin ja kukaanhan ei tiedä tarkoittaako sitä mitä sanoo. Sen vuoksi tuollainen irtisanoutuminen jostain asiasta on yhdentekevää.

No siinäpä se. Lähi-itäinen kulttuuri on muutenkin kusetuskulttuurin kyllästämä epäluottamus-yhteiskunta; siellä kusettamisen vastuu on kusetetuksi tulleella. Kun kusettaminen on maan tapa, kasvot menettää se joka on niin hölmö että antautuu kusetettavaksi. Siksi nämä hiekkaprinssit vetävätkin meitä impiwaaralaisia satasella hanuriin, koska olemme tottuneet täysin päinvastaiseen luottamusyhteiskuntaan jossa rehellisyys on itseisarvo.

Tähän kun vielä lisätään muslimin oikeus ja velvollisuus valehdella vääräuskoisille, niin ollaan jo jännän äärellä; lähtökohtaisesti pitäisi olettaa että muslimi kusettaa aina, ja siksi olla luottamatta mihinkään mitä ne sanoo. Aina pitäisi pystyä varmistamaan että kusettaako se vai ei, mikä ei tietenkään usein ole mahdollista. Jos muslimi sanoo että ulkona paistaa aurinko, voi siihen melko varmasti uskoa koska hän ei saa siitä hyötyä, mutta kannattaa silti vilkaista ikkunasta varmuuden vuoksi. Jos taasen muslimi sanoo että "kadun sanojani, en tarkoittanut sitä", pitäisi taqiya-tutkan jo värähdellä.
 
Back
Top