Tapaus Hussein al-Taeen

aj77

Greatest Leader
Anter Yasan väitteet uudesta "lelusalakuljettajasta" vain kiihtyvät. Tämä sopisi jo kohta Sisäinen turvallisuus-osioon tai sitten Vihapuheeseen.- Väitteet ovat kovia. Nyt on jo mainittu Janus Putkosen Verkkomedia.

Anter Yaşa
28 min ·
Hussein al-Taee: Ryysyistä rikkauksiin ja politiikan huipulle?
Saamieni tietojen mukaan Hussein al-Taee esiintyy Suomessa tällä hetkellä eri nimellä, kuin aikaisemmin. Tietojeni mukaan mm. hänen isänsä oikea nimi on Assad Sultan Hachim Abu Gulal.
Assad Sultaan Hachim Abu Gulal on hyvin vaikutusvaltainen Iranin shiahallituksen liittolainen Irakissa.
Hussein al-Taeella on luonnollisesti näin ollen myös hyvin läheiset välit Irakin hallitukseen sukunsa kautta. Kyseinen Irakin hallitus tunnetaan pitkälti Iranin vaikutusvallan sätkynukkeina. Se selittäisi myös Hussein al-Taeen erittäin positiivisen suhtautumisen Iranin islamilaiseen hallitukseen.
Kuten aikaisemmassa artikkelissani, haluan painottaa, että Iran ja Venäjä ovat hyvin läheisiä liittolaisia geopoliittisesti. Jos väitteet al-Taeen kytköksistä Verkkomedia.org (venäjämielinen valemedia) pitävät myös paikkansa, niin voimme päätellä, että kyseessä on mahdollisesti Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta hyvin tärkeä asia tutkituttaa. Vaikka kytköksiä ei valemedioihin olisikaan, kytkökset Irakin Iran myönteisen hallituksen elimiin ovat näiden selvitysten puitteissa mielestäni ilmiselvät.
Kansallisen turvallisuuden lisäksi vaikutusvaltaiset Iran myönteiset kytkökset omaavat päättäjät vaarantavat myös toisinajattelijoiden ja pakolaisten turvallisuuden Euroopassa.
Lue pidempi selvitys! Mukana myös 30 min puhelinhaastattelu Hussein al-Taeen aikaisemmin hyvin läheisesti tunteman lähteen kanssa.
 
"Kun Allah saapuu kaupunkiin.."
 
Koko Yasan kirjoitus ja video puhelinkeskustelusta. Kyllä, tuon (yhdistettynä Yasan ensimmäiseen tekstiin al-Taeesta) lukeminen saa vahvan kompostin tuoksun nenään. Yasa tuskin on ihan pihalla epäilyineen,

Muutettu identiteetti, Liettuan presidentin kanssa poseeraava suurlähettiläs-isä, lapsipakolaistausta, linkit Iraniin ja Irakin shiia-johtoon...
 
Näihin saadaan aika nopeasti vastaus. Al-Taee kyllä kiistää ne varsin äänekkäästi jos väitteet ovat tuulesta temmattuja. Katsotaan miten käy?
 
SDP:n uusi kansanedustaja kovien syytösten alaisena - väitteiden mukaan toivoi presidenttien tappamista ja vihjaili Yhdysvaltojen terrorikytköksistä: "Olen sanonut typeryyksiä"

Tänään klo 16:47
Irakilaistaustainen Hussein al-Taee valittiin eduskuntaan Uudeltamaalta.

  • SDP-taustainen kansalaisaktivisti syyttää kansanedustaja al-Taeeta tökeröistä kirjoituksista Facebookissa vuosien varrella.
  • Väitetyissä kommenteissa on kyse muun muassa kovista herjauksista Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen suuntaan.
  • Al-Taee ei muista kirjoittaneensa päivityksiä, muttei myöskään kiistä väitteitä.
Vantaalla varttunut Hussein al-Taee valittiin eduskuntaan SDP:n listalta.

Vantaalla varttunut Hussein al-Taee valittiin eduskuntaan SDP:n listalta. MAURI RATILAINEN /
 
Kannattaa lukea tuo juttu!
Kaverilla heti poliitikon muisti..Näyttökuva 2019-04-18 kello 17.53.16.png
 
Rauhanrakennuksen ammattilainen CMI:stä. :ROFLMAO:
"Crisis Management Initiative (CMI) on suomalainen konfliktinratkaisujärjestö, joka ehkäisee ja ratkaisee väkivaltaisia konflikteja epävirallisen neuvottelun ja vuoropuhelun avulla."
 
Näihin saadaan aika nopeasti vastaus. Al-Taee kyllä kiistää ne varsin äänekkäästi jos väitteet ovat tuulesta temmattuja. Katsotaan miten käy?

Päivän uutisten perusteella toistaiseksi ainakin HS tuntuu vielä olevan kiinnostuneempi Halla-ahon 10 vuotta vanhoista blogikirjoituksista. Odotellaan rauhassa, koska huomio kiinnittyy hieman ajankohtaisempiin.
 
Nyt koetellaan SDP:n arvopohjaa oikein isolla kädellä...

"Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja Isisin välillä" – kansanedustajaksi valittu al-Taee pyytää anteeksi kirjoituksiaan
  • STT
Kansanedustajaksi valitun Hussein al-Taeen (sd.) kirjoitukset Facebookissa eroavat selkeästi linjasta, jolla hän on julkisuudessa viimeisimmän lähes viiden vuoden ajan kommentoinut terrorismia ja Lähi-idän tilannetta. Hän oli jo aloittanut konfliktinratkaisujärjestö CMI:n työntekijänä syksyllä 2014, kun eräässä Facebook-ryhmässä oli keskustelua Ruotsin aikeesta tunnustaa Palestiinan valtio.
–  Nyt siis alkaa lähtölaskenta siitä, miten Ruotsiin vaihdetaan hallitus + alkaa Tukholmassa tai Malmössä todennäköisesti räjähtelemään. Mossad ei antaisi tätä Ruotsille anteeksi, koskaan, al-Taee kirjoittaa viitaten Israelin tiedustelupalvelun toimintaan.

Tämä ja monet muut päivitykset olivat yhä torstaina nähtävillä Facebook-ryhmässä Uutisryhmä: Gazan sota - Lähi-idän tilanne - uutisseuranta. Ryhmän ylläpitäjiin kuuluu Janus Putkonen, joka vuonna 2014 toimi Verkkomedia.org-julkaisun päätoimittajana. Ryhmän kuvauksessa kerrotaan nyt, että "Täältä leviävät uutislinkit, keskustelut ja vinkit Verkkomedia.org uutispalvelulle". Myös al-Taee toimi aiemmin ryhmän ylläpitäjänä.

Vantaalainen al-Taee valittiin eduskuntaan SDP:n listalta Uudeltamaalta, jossa vaalien ensikertalainen sai yli 4  000 ääntä. Hän mainosti kampanjassaan olevansa konfliktinratkaisun ammattilainen ja käyvänsä jatkuvasti asiantuntijana kuultavana eduskunnassa ja ministeriöissä.

Al-Taee ei kiistä yhä löytyviä kommentteja

Paljolti politiikan aiheisiin keskittynyt Verkkomedia.org-sivusto kuvasi itseään lännen valtamedian haastajaksi. Artikkeleissaan sivusto piti esillä esimerkiksi Venäjä-myönteisiä ja rokotekriittisiä kantoja, mutta Israelin ja Yhdysvaltojen toimintaa sivusto kritisoi jatkuvasti. Myös al-Taeen suosimassa Facebook-ryhmässä on nähtävissä selkeät jakolinjat. Yhdysvaltojen, Israelin ja äärijärjestö Isisin katsotaan olevan Lähi-idän väkivaltaisuuksien takana ja jopa yhteistyössä keskenään, kun taas Iran, Venäjä ja palestiinalaiset ovat hyvien puolella.
Myös al-Taeen kirjoituksissa vihjaillaan Israelin ja Yhdysvaltojen kouluttaneen Isis-terroristeja. Syyskuussa 2014 ryhmässä harmiteltiin Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin selviytymistä Yhdysvaltojen iskusta.
–  ...Sitäpaitsi Lähi-Idän terrorismista on vastuussa radikalismi ja lännen aseistus ja koulutus. Ei ne omia poikiaan tapa, ellei käytä ensin loppuun, al-Taee kirjoitti vastauksessaan.

Hän myös jakoi syyskuussa 2014 jutun, jonka mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad koulutti sotilaallisesti al-Baghdadia vuoden ajan. Lisäksi al-Taee vertaa toistuvasti Israelin ja Isisin toimintaa.

Kirjoitusvirheet ovat alkuperäisissä päivityksissä.
–  ...Enkä itse näe suurta eroa Israelin valtion ja ISIkSen välillä, toinen on valloittajana paljon nuorempi. Molemmissa tapauksessa alueelle on hyökännyt joukko miehiä lännen tukemina valtaamaan alkuperäisväestöltä "heille historiallisesti kuulumia alueita" ja ovat rakentaneet "valtion", jota nyt yrittävät puolustaa. Kumpikin rekrytoi nuoria miehiä ja naisia ympärimaailmaa asiansa edistämiseksi. ISkSen riveissä on yhtä monta kansallisuutta kuin Israelia perustettaessa, al-Taee kirjoitti lokakuun lopulla 2014 Facebook-ryhmässä Moderni Lähi-itä.

Nyt Al-Taee haluaa pyytää anteeksi. Hän ei kiistä avoimista Facebook-ryhmistä yhä löytyvien kommenttien aitoutta.
–  Haluan pyytää anteeksi sitä, että olen rinnastanut Israelin ja Isisin, koska se kommentti on yksiselitteisesti typerä eikä millään tavalla edusta omaa ajatteluani tai arvomaailmaani, al-Taee sanoo STT:lle.

Keskustelua Janus Putkosen kanssa

Al-Taee kommentoi ryhmässä toistuvasti Janus Putkosen ryhmään linkkaamia Verkkomedian kirjoituksia. Al-Taee ei epäile lähteen luotettavuutta vaan joko kommentoi Putkosen jakamia kirjoituksia tai tykkää niistä.
–  En ole ihan varma, tiedänkö nytkään, kuka Janus Putkonen on, mutta en allekirjoita hänen ajatuksiaan. Koen hänen ajattelumaailmansa hyvin ongelmallisena ja vastenmielisenä. Kun henkilökohtaisesti aloin näkemään Venäjä-mielistä ajattelua, niin en lähtenyt sellaiseen mukaan ja poistuin näistä ryhmistä, al-Taee sanoi STT:lle torstaina.

Putkonen joutui maaliskuussa Ukrainan pakotelistalle. Hän oli toiminut Venäjän tukemien vallanpitäjien hyväksymänä vaalitarkkailijana vaaleissa, jotka järjestettiin marraskuussa niin kutsutuissa kansantasavalloissa Itä-Ukrainassa. Hän on myös toiminut siellä lehdistökeskuksen päällikkönä.

CMI: Kyse yksityisajattelusta

Irakista pakolaisena Suomeen tullut al-Taee aloitti työskentelyn suomalaisessa konfliktinratkaisujärjestössä Crisis Management Initiativessä syyskuussa 2014. Vuonna 2015 hän nousi suomalaismedioiden vakiokommentaattoriksi, joka analysoi Isisin hirmuhallintoa Irakissa ja Syyriassa sekä äärijärjestön Euroopassa tekemiä iskuja. Lisäksi hän arvioi Irakista Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden tilannetta.

CMI ei halunnut torstaina antaa al-Taeen kirjoituksista haastattelua STT:lle.
–  Kyse on Hussein al-Taeen yksityisajattelusta, eivätkä kommentit edusta CMI:n kantoja, CMI:n viestinnästä vastattiin torstaina sähköpostilla.
Al-Taee sanoo, että kirjoituksia ei ole ikinä käyty CMI:n kanssa läpi. Hän kuitenkin korostaa, että suojelupoliisi tekee jokaiselle CMI:n työntekijälle laajan turvallisuusselvityksen ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Näiden avoimissa ryhmissä olevien al-Taeen kirjoitusten lisäksi STT on syksyn ja talven aikana pyrkinyt selvittämään saamiaan ja myöhemmin verkossa levinneiden jyrkkää kieltä vähemmistöistä sisältävien kuvakaappausten todenmukaisuutta, mutta ei ole pystynyt niitä todentamaan.

Kuvakaappaukset on väitetysti otettu vuonna 2015.
STT kysyi näiden kuvakaappausten aitoudesta Al-Taeelta ensimmäisen kerran marraskuussa. Hän kutsui tuolloin asiaa "mustamaalausyritykseksi".

CMI oli tuolloin STT:hen yhteydessä ja kiisti kuvakaappausten aitouden. STT on kevään aikana ollut muutamiin kuvakaappauksissa kirjoittaviin henkilöihin yhteydessä, ja myös he ovat sanoneet kuvakaappausten olevan väärennettyjä.
–  En näitäkään kaikkia lähde kuitenkaan kiistämään, kun en voi olla varma. Nuorempana olin turhautunut ja kiukkuinen. Minun tapani poistaa pahaa oloani oli lähteä rakentamaan rauhaa, al-Taee sanoo nyt STT:lle.

STT tavoitteli torstaina al-Taeeta kommentoimaan avoimista Facebook-ryhmistä löytyviä kirjoituksia. STT lähetti myös al-Taeen pyynnöstä tällä viikolla otetut kuvakaappaukset hänelle nähtäväksi. Yhteydenoton jälkeen hän kirjoitti Facebookiin, että hän tunnistaa osan kirjoituksista omikseen, mutta sanoi myös, ettei tunnista kaikkia vanhempia päivityksiä omikseen. Hän myös täsmensi STT:lle, että ei pysty muistamaan kaikkia vanhoja Facebook-päivityksiään, joten hän ei pysty varmasti sanomaan jyrkkää kieltä vähemmistöistä sisältävien kuvakaappausten aitoudesta.

Al-Taee sanoo, että hän ei ole keskustellut vanhoista kirjoituksistaan SDP:n kanssa.

Viimeksi muokattu:
Epämiellyttävät asiat on vain jotenkin saatava pois julkisuudesta, tai estettävä niiden julkaisu. Itse yritin HS:n juttuun ;sananvapaus parantunut Suomessa Toimittajat ilman rajoja järjestön mukaan kun Jessikka Aron herjaajat saatu tuomiolle, kommentoida että taitaa nyt kissa itse nostaa häntäänsä kun sattuu olemaan ko järjestön hallituksessa. No ei tietenkään mennyt läpi, ikävää tietoa. Itse herjaamisesta olen kyllä oikeuden kanssa samansuuntaisilla linjoilla.
 
- En muista, kiistän, oho sori.
- Putkosen ryssämedian ylläpitäjä.
- CMI kiistää ja valehtelee.
- SST tiesi jo marraskuussa.
- Ramppaa "asiantuntijana" eduskunnassa ja misteriöissä.

Kohtalaisen tuuheaa paskaa jälleen kerran, uutta normaalia.
 
Saas nähdä mitä tästä vielä tulee esiin, kyseessä on kuitenkin SDP:n uusi kultapoika joka on ollut Ahtisaaren koulutettavana jo jonkun vuoden...
 
Back
Top