Terrorismin vaikutusten rajoitus

Benelli

Respected Leader
Eli ketju terroristisen toiminnan vaikeuttamisesta ja sen vaikutusten vähentämisestä yleisellä tasolla.
En nyt tarkoita erikoisjoukko temppuja vaan esimerkiksi eduskuntatalon portaat pääsisi kohtuu helposti ylös maastokykyisellä ajoneuvolla mutta yksinkertaiset fyysiset esteet kuten teräbetoni kolmiot jotka on päällystetty paremman näköiseksi jollain laatalla, peitetty kukilla ja asetettuna niin että yksi laita on talon suuntaisesti että puolustaja voi hakea näistä suojaa mutta hyökkääjä jää tulen alle ainakin yhdestä suunnasta voisivat tarpeeksi kestävinä pysäyttää erilaiset ajoneuvopommit.
Eivät estä räjäytystä ulompana mutta mitä enemmän kohteen ja panoksen välillä on ilmaa niin sitä vähemmän vaikutusta kohteeseen.

Tai Bostonissa osa uhreista pelastettiin nippusiteillä, trauma yksikköjen perustaminen, tavallista suuremmasta veren tarpeesta huolehtiminen, epäilyttävien kohteiden kuten laukkujen käsittely kun pommiryhmät ovat jo muualla kiinni, puiden istuttaminen näkösuojaksi, väestönsuojien käyttö hyökkäyksen alaisessa rakennuksessa, CCW luvat kriittisten kohteiden kuten autolauttojen henkilökunnalle, toiminta panttivankina, henkilökohtainen EA-varustus, toiminta hyökkäyksen alaisena olleessa/olevassa kohteessa, oman tulen välttäminen, jne.
Todennäköisyys sille että osa 900 000 reservistä on paikalla jos SHTF Suomessa on kohtuu suuri.
 
Mitä muuta luetteloosi voi enää lisätä? Ei mitään! Tyhjensit pakan aika kattavasti.

Kertauksen vuoksi ruohonjuuritaso:

-Kädentaidot (EA, kamppailulajit, alkusammutus, ajaminen, ampuminen)
-Pieni käsivalaisin (Suomessa on suurimman osan vuodesta Pimeää isolla p-kirjaimella, sähkökatkon kokeneessa kauppakeskuksessa vielä enemmän)
-EA-välineet (käsineet, hemostaatti, kiristysside, iipposide - unohda elvytyssuoja, elvytyksestä ei traumapotilaan tapauksessa ole juuri mitään hyötyä)
-Matalaprofiiliset suojavarusteet (mikäli uhkataso kasvaa liikaa/riittävästi oikeuttaakseen niiden aiheuttaman epämukavuuden)

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: tilannetietoisuus! Ei ihmislaji ole selvinnyt näin pitkään vain sattumalta. Kyllä vaistojaankin kannattaa käyttää ympäristön havainnoinnissa: yksinäinen reppu, talvitakkiin pukeutunut etninen muslimi kesäkuumalla - mitä hyvänsä, mikä ei tunnu oikealta. Samaten kauppakeskuksia ja suuria liikennekeskittymiä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää etenkin ruuhka-aikoina, hiljaiset ajankohdat ja pienemmät erikoisliikkeet kunniaan. Muista myös vanha sotilasviisaus, pisin reitti on usein turvallisin.
 
Pariisin iskujen jalkeen Briteissa julkaistiin seuraava video:

http://news.sky.com/story/1608279/run-hide-tell-advice-for-uk-terror-attack

Erityispainotus oli silla miten valtyt joutumasta poliisin iskuryhman uhriksi kun he iskevat kohteeseen... eli tottele kaikkia kaskyja, ala mouhoa ja pida kadet nakyvilla kokoajan.

Ehka tarkeimpana lisayksena tahan ketjuun omasta mielestani:

 
No niinpä niin mutta ei ne pommikoirat mitään estä...räjähtävät viattomat koirat ohjaajineen vaan itsekin kun keksivät "teron" jonosta...
Koiramiehellä saisi olla mielellään parina kaveri jolla on vähintään MP5.
http://www.theguardian.com/world/2013/feb/24/afghan-security-suicide-bombing-kabul

Ja mielellään sumppujen syntymistä pitäisi vältää.


Islam keskuksiin, yhdistyksiin ja niiden toimintaan sekä moskeijoihin ja värväystoimintaan jota tehdään joka puolella pitäsi keskittyä... mutta eipä sekään ole helppoa mutta suunta olisi oikea jos vaan tahtoa löytyy...mitä ei näköjään vaan löydy..pikemminkin päin vastoin.
Vaikea sanoa tässä vaiheessa. Jos meillä on omia myyriä noissa niin siitä ei huudella.
 
Etukäteen ei tiedetä mikä sairaala joutuu painopisteeseen.

 
Hyvä idea mutta millä resursseilla ja minkä viranomaisen/ kenen toimesta ajattelit että tämä tehtäisiin...? :rolleyes:
Varustamoiden ja tiettyjen muita ensisijaisia maaleja omistavien yhtiöiden turvatoimien kuluista voitaisiin tehdä verovähennyskelpoisia tiettyyn rajaan asti ja antaa näille muita lakihelpotuksia kuten CCW lupia jotka ovat voimassa kohteessa ja sen lähiympäristössä ja sallia Suomen lipun alla seilaavien alusten aseistaminen jossain määrin itsepuolustukseksi.
 
Varustamoiden ja tiettyjen muita ensisijaisia maaleja omistavien yhtiöiden turvatoimien kuluista voitaisiin tehdä verovähennyskelpoisia tiettyyn rajaan asti ja antaa näille muita lakihelpotuksia kuten CCW lupia jotka ovat voimassa kohteessa ja sen lähiympäristössä ja sallia Suomen lipun alla seilaavien alusten aseistaminen jossain määrin itsepuolustukseksi.

Valitetettava totuus on se että kukaan palvelun tuottaja ei halua maksaa turvallisuudesta...itse asiassa irtisanoisivat kaikki turvallisuuhenkilöt jos voisivat...:confused:
 
- Lehtien jeesustelut ja sympatian hakeminen bänniin. Parempia otsikoita olisi vaikka että miten valtio voisi kostaa terrori-iskun.

- Enemmän "propagandaa" joka muuttaa ihmisten suhtautumista terrorismiin, pelosta vihaan olisi hyvä vaihtoehto. Käy mikä tahansa muu kuin pelko. Pelko tarkoittaa että terot on voitolla.

- Teloitus tuomituille terroristeille, turhaan niihin rahaa poltetaan. En tiedä olisiko narun päässä heiluva ja housuun kuseva tero vähän liian groteski näky nykymaailmaan. Tietty jonkun mielestä se voisi olla jopa tarpeellinen näky.
 
- Lehtien jeesustelut ja sympatian hakeminen bänniin. Parempia otsikoita olisi vaikka että miten valtio voisi kostaa terrori-iskun.

- Enemmän "propagandaa" joka muuttaa ihmisten suhtautumista terrorismiin, pelosta vihaan olisi hyvä vaihtoehto. Käy mikä tahansa muu kuin pelko. Pelko tarkoittaa että terot on voitolla.

- Teloitus tuomituille terroristeille, turhaan niihin rahaa poltetaan. En tiedä olisiko narun päässä heiluva ja housuun kuseva tero vähän liian groteski näky nykymaailmaan. Tietty jonkun mielestä se voisi olla jopa tarpeellinen näky.
Jossain välissä Venäjä uhkasi kääriä terroristien ruumiit siannahkoihin. Siinä olisi paras pelote teroille mutta eihän tuo nyt käy päinsä suvaitsevaisessa yhteiskunnassa.
 
Terroritekoja ei onneksi tarvitse suvaita. Niiden tekijää kylläkin mikä minua ainakin risoo. Siksi olisi parasta näyttää mitä teroille käy ja miten täälläkin osataan maksaa palvelus takaisin.

Siannahkat voisi toimia mutta huonona puolena siinä suuttuu myös sivulliset. Tietty jos radikalisoituminen olisi vain ja ainoastaan varma reitti hautaan niin meno voisi vähän rauhoittua. Aina kun riittää niitä hulluja jotka jossain uskon hurmoksessa räjäyttää itsensä.. Koirannahka voisi olla sopiva säilytys/kuljetusväline pinseteillä kerätyille teroille.
 
Jossain välissä Venäjä uhkasi kääriä terroristien ruumiit siannahkoihin. Siinä olisi paras pelote teroille mutta eihän tuo nyt käy päinsä suvaitsevaisessa yhteiskunnassa.
Myös koirille syöttäminen toimisi, Jordanian kuningashan uhkasi muistaakseni, että Jordanian sotilaiden kimppuun käyvät ISIS-taistelijat syötettäisiin koirille.
 
Myös koirille syöttäminen toimisi, Jordanian kuningashan uhkasi muistaakseni, että Jordanian sotilaiden kimppuun käyvät ISIS-taistelijat syötettäisiin koirille.
Kun tämä nyt meni tällaiseksi mässäilyksi niin Kyösti Pietiläisen omaelämänkerrallisesta (voi ehkä sanoa lainausmerkeissä) kirjassa Verinen Keidas on varsin opettavainen tapa käsitellä terroristien ruumiita: Ne sidottiin Jeepin konepellille ja ajettiin ympäri kyliä näyttämässä mitä on luvassa terroritekojen tekijöille.
 
Kun tämä nyt meni tällaiseksi mässäilyksi niin Kyösti Pietiläisen omaelämänkerrallisesta (voi ehkä sanoa lainausmerkeissä) kirjassa Verinen Keidas on varsin opettavainen tapa käsitellä terroristien ruumiita: Ne sidottiin Jeepin konepellille ja ajettiin ympäri kyliä näyttämässä mitä on luvassa terroritekojen tekijöille.

Väkivallalla mässäily ei ole tarkoituksena. Väkivaltaan vastaaminen väkivallalla olisi minusta parempi vaihtoehto kuin nyky meno. Kun pommi räjähtää jossain niin täällä keksitään uusia tapoja olla hissukoita, kuten poistamalla Aziz the Combat Fighter Kummelista tai että ulkomailla aletaan pelätä jostain pilakuvista tulleita tappouhkauksia. Tuotahan ne perhanan terroristit juuri haluaa että jokainen länsimaalainen kävelee kusi sukassa.

Edelleen painotan että tarkoitus olisi läpsäyttää terroristeja kasseille ja lujaa, ei koko islamia seuraavaa ihmismassaa.
 
Yksi porukka talla planeetalla ainakin tietaa miten pannaan viesti perille:

Meir Har-Zion (Hebrew: מאיר הר ציון‎; February 25, 1934 – March 14, 2014) was an Israeli military commando.
As a key member of Unit 101, he was highly praised by Chief of Staff Moshe Dayan who described him as "the finest of our commando soldiers, the best soldier ever to emerge in the IDF".[1] Ariel Sharon described him as "the elite of the elite."[2] His three-year military career was ended by injuries sustained in battle.

The Har-Zion Affair
In the middle of February 1955 Har-Zion's sister, Shoshana, along with her boyfriend Oded Wegmeister from Degania Bet, both 18, were captured, abused and murdered by Bedouin tribesmen from Wadi al-Ghar (the central section of the stream called in Hebrew Nahal Arugot, which ends at Ein Gedi)[18] while on an illegal cross-border hike across the Judean desert on Jordanian territory. When he heard of her death, Har-Zion was inconsolable and vowed revenge. On March 4, he and three ex-members of the 890th Battalion drove to the Armistice Line with Jordan. In Wadi al-Ghar, 9 km from the border, they captured six Bedouin from the Jahaleen and 'Azazme tribes. The prisoners were interrogated and five of them killed, four with knives and the fifth was shot. One of the dead was 16 years old. The sixth was sent back to his tribe to tell what happened. The men probably had nothing to do with the killing of Har-Zion's sister, and had merely belonged to the same tribes as the murderers. David Ben-Gurion told the cabinet that the Israelis did not know enough Arabic to understand what their prisoners were saying. Ariel Sharon wrote that it was "the kind of ritual revenge the Bedouins understood perfectly." But the repercussions of what Har-Zion had done were very 20th century. The Jordanians made a formal complaint to the UN."[19]
On their return, Har-Zion and three of his companions were held in custody for 20 days. They were released without charge, as a result of protection and stonewalling by them and their colleagues in the army, and soon rejoined their old unit. Sharett, who suspected that Dayan had advance knowledge of the raid, and who deplored such actions, noted critically in his diary: "The dark soul of the Bible has come alive among the sons of Nahalal and 'Ein Harod".[20]

Itse ryhdyn hetkeakaan eparoimatta vihollisen kaltaiseksi, jos vaihtoehto on kuolla vihollisen uhrina. Nain se vaan on.
Jos ne haluaa ampua, niin se ampu kylla tulee :).
 
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Ranska Israel tekniikka-49675


Pariisin iskut olisi ehkä voitu estää - Ranska sanoi ei Israelin tekniikalle
ARNO RYDMAN
7 tuntia ja 9 minuuttia sitten(päivitetty 1 tunti ja 1 minuutti sitten)
Asiantuntijan mukaan Ranska hylkäsi israelilaisyrityksen tarjouksen terroristien seurantaohjelmistosta.

  • 736d08a5603ac36764a350473f87c09c280f1aa3197b140c65135fbd00fc6f59


    Pariisilaiset toivat kukkia Bataclanin konserttitalolle iskuissa kuolleiden muistolle.

    (Lehtikuva/Heli Sorjonen)
Ranskan turvallisuusviranomaiset hylkäsivät israelilaisyhtiön tarjouksen terroristien jäljitysohjelmistosta, jonka avulla he olisivat voineet laittaa Pariisin iskeneen terroristisolun seurantaan.

Asiasta kertoo Fox Newsin haastattelema israelilainen turvallisuusasiantuntija.

Tarjous tehtiin Ranskan tiedustelupalvelu DGSI:lle (Direction Générale de la Sécurité Intérieure). Viranomaiset olisivat voineet kerätä ohjelmiston avulla tietoa kokonaiskuvan luomiseksi.

Ohjelmistoa käytetään analysoimaan ja sovittamaan yhteen hajanaisia tiedusteluraportteja useista kansallisista ja kansainvälisistä tietokannoista. Siten agentit saavat päivitettyä tietoa potentiaalisista terroristeista.

Israelilaisen terrorismiasiantuntijan mukaan tarjous kuitenkin hylättiin.

– Ranskalaisviranomaiset pitivät ohjelmistosta, mutta virkailija palasi takaisin ja sanoi, että ylemmältä taholta tulleiden ohjeiden mukaan israelilaisteknologiaa ei pidä ostaa, nimettömänä pysyttelevä asiantuntija kertoo.

Hän ei paljasta israelilaisohjelmiston yksityiskohtia enempää, mutta uskoo, että ranskalaisviranomaiset olisivat voineet mahdollisesti estää sekä Pariisiin että Brysseliin tehdyt terrori-iskut. Pariisissa kuoli viime marraskuussa 130 ihmistä. Brysselissä kuoli maaliskuussa 32 ihmistä.

Asiantuntijan mukaan tarjouksen hylkäämiselle ei annettu virallista syytä. Hän toteaa, että kyseessä saattoi olla huoli ohjelmiston alttiudesta hakkeroinnille. Yleisesti kuitenkin uskotaan, että kyse oli politiikasta.
 
Back
Top