The new weapon of the Russian army

Sinällään kiva video, mutta tuossa kun katsoo tuota menoa, niin voisi kuvitella viestin olevan: "Koska miehittämätön, siksi ampuu nopeammin kuin BMP:n miehistö tai vihollisen PST -ryhmä" (tarkoitan tällä sitä, että miksi BMP:n miehistö ei pystyisi ampumaan ihan yhtä tehokkaasti, verrattuna miehittämättömään vempaimeen). Tuollaisen vehkeen 360 näkymän antavat sensorit ovat toki kivat, mutta jotenkin veikkaan, että ainakaan naapuri ei ihan heti raaski hankkia tarpeeksi IP kameroita siihen tarkoitukseen, eli modernilla tankilla on tietynlainen etu, tai ainakin on tasavertainen maalin havaitsemisessa(jos/kun IP-kamera on vain n. yhdessä vinkkelissä).
 
Tuo saattaa olla tulevaisuutta mutta mietin samaa kuin SJ:kin. Jos tuo olisi automatisoitu täysin eli hyökkäys havaittuihin kohteisiin tapahtuisi automaattisesti kun sensorit havaitsevat jotain niin tuohan olisi ärhäkkä peli koska tietokone pystyy käytännössä havainnoimaan kaikilta sensoreita tulevaa data virtaa yhtaikaa jolloin reagointi nopeus ja tulittaminen sekä sen tarkkuus olisi omaa luokkaansa. Käytännös se kuitenkin hyökkäisi erottelematta kaiken sopivan herätteen antaman kimppuun välittämättä siitä onko siellä piipun toisessa päässä vihollinen, siviili tai oma. Mikäli taas toimitaan komento ohjauksella niin siinä olisi pakko olla siltikin automatiikkaa ja ampuja huolehtisi napin painamisesta ja ohjauksesta. Reagointi aika olisi tällöin ehkä hieman parempi kuin mitä se muutoin olisi... Tuollaisen tosin saisi rakennettua oikeaankin, miehitettyyn vaunuun. Mikäli homma toimii tuollaisessa vehkeessä täysin manuaalisesti eli käyttäjä hoitaa ohjaamisen, sensoreiden tiedon lukemisen, tähtäyksen ja maaliin vaikuttamisen niin menee aivan varmasti räpeltämiseksi eikä toimi todellakaan niin kuin elokuvissa.
 
Yksi vakava puute tuossa vempaimessa muuten on: Siinä ei ole periskooppia! Siis jos tuollaisen vehkeen tekee ja tietää, että yleensäkin kaikki on tuota vehjettä korkeampaa, niin ensimmäinen vehje siihen laitetaan on periskooppi tai muu vastaava vempain. Mahdollisesti sellainen jolla voisi kurkottaa nurkan ympäri.

Tuollaiseen vehkeeseen lisätään kunnollinen periskooppi, niin sen käyttöarvo lisääntyy moninkertaiseksi sillä sekunnilla.
 
Tuohon suuntaan ollaan takuulla menossa, mahdollisesti yllättävänkin nopeasti. Videolla on lapinlisää melko paljonkin, mutta periaatteessa mitään aivan mahdottomia siinä ei esitetä. Nyt jo olisi mahdollista rakentaa tommoinen asetorni, joka ampuu automaattisesti esim. laserskannauksen paljastamaan optiikkaan. Automaattinen suunnistus on sekin jo mahdollista. Varmaan vuodessa saisi aikaan kohtalaisesti toimivan proton semmoisesta vehkeestä, jolle voi vaikka ipadin karttanäytöllä osoittaa kohteen, jonne se osaa ajella omatoimisesti (tai pysähtyä ja soittaa kotiin, jos tulee tenkkapoo), ja osaisi tulittaa automaattisesti havaitsemiaan maaleja. Siihen on sitten vielä matkaa, että parvi tommoisia vehkeitä osaisi vaikka omatoimisesti väijyttää panssarivaunuparin...

Tietokone ei väsy, hiero silmiään tai unohda tarkkailla jotain nurkkaa. Se ei myöskään hätäile ja yliohjaa tornia, ja ballistisen laskennan toteuttaminen on aika yksinkertaista, joten se ei ammu lyhyitä sarjoja yleiseen suuntaan vaan osumia heti lähtöönsä. Joten melko varmasti se reagoi keskimäärin nopeammin kuin mikään miehitetty torni. (Lisäksi joissain tapauksissa saattaa vaikuttaa se, että miehittämätön torni on kevyempi = kääntyy nopeammin.) Mutta hintana on sitten todella se, että vielä nykyisillä algoritmeilla vääriä havaintoja tulee todennäköisesti aika lailla. Jos se ei ole ongelma, eli kaikkea epäilyttävää saa ampua, niin tuontapainen vehje voi olla oikeasti aika pelottava. Toisaalta, tuonkokoista vekotinta ei saa kyllä mitenkään panssaroitua edes kertasinkoa kestäviksi.

Toki saman tekniikan saa miehitettyihinkin vehkeisiin, mutta kaipa tuossa on suuri ajatus myös se, että mönkijää ei tarvi lähettää kotiin sinkkiarkussa.
 
Back
Top