THL:n hämäräbisnekset ja kansanterveys

sotajätkä

Majuri
Kootaan tähän ketjuun THL:n parhaita paloja nyt kun koronaepidemiakin on erittäin hienosti otettu haltuun.

7aaea911.jpg

Influenssarokkotteet

Useat korkeassa asemassa työskentelevät ja alallaan arvostetut lääkärit arvostelevat kovin sanoin rokotustutkimusta, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tekee lääkejätti GlaxoSmithKlinen (GSK) rokotteella. He kyseenalaistavat tutkimuksen eettisyyden. He arvioivat, että tutkimuksen seurauksena ihmishenkiä vaarantuu, kun lapsia rokotetaan vähemmän kattavalla rokotteella ja ikäihmisille ei suositella rokotetta.
Lääkärien mukaan THL pyrkii voimakkaasti ja vastoin perusteellista tieteellistä näyttöä vaikuttamaan siihen, ettei ikäihmisiä rokoteta pneumokokkirokotteella. THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön yksikönpäällikkö Taneli Puumalainen on arvioinut hyvin kriittisesti ikäihmisten rokottamista siirryttyään lääkeyhtiöltä valtiolle. Puumalainen on GSK:n entinen lääketieteellisten asioiden johtaja (Head of Medical Affairs).

Puumalainen työskenteli GSK:ssa 2007–2012, kunnes hän siirtyi STM:ään ylilääkäriksi ja kansallisen rokotusasiantuntijatyöryhmän KRAR:n jäseneksi ja 2014 THL:n rokoteyksikköön – eli käytännössä myyjän puolelta ostajan puolelle.
THL poisti terveiden ikääntyneiden pneumokokkirokotussuosituksen maaliskuussa 2018 ilman selitystä. Ratkaisu on poikkeuksellinen, sillä länsimaissa yleisesti suositellaan pneumokokkirokotusta ikäihmisille.

Oikeuskanslerin pyytämää selvitystä ei ilmeisesti toimitettu aikarajaan mennessä. :LOL:

Sikainfluenssa
BMJ: Lääkejätti salasi varhaiset haittatiedot
Hätätilanteessa Euroopan lääkevirasto myönsi myyntiluvan brittiläisen lääkejätin Glaxo Smith Klinen (GSK) Pandemrix-rokotteelle kiireaikataululla.

Suomessa sikainfluenssarokotteen hankintapäätöksen teki THL.

Juuri sitä ennen THL oli saanut GSK:lta yhdeksän miljoonan euroa tutkimushankkeeseensa.

Osa EU-valtioista toimi toisin. Esimerkiksi Puola jätti Pandemrixin hankkimatta turvallisuussyistä.

Rokotteen nopea valmistaminen sisälsi riskejä. GSK onnistui poikkeuksellisesti sopimaan, että vahingoista vastaavat rokotuksia jakavat valtiot.
Sittemmin THL:ltä riisuttiin valta tehdä rokotehankintoja.
THL lupasikin vuoden 2011 haittaraportissaan selvittää vielä rekisteritutkimuksin, onko muun muassa neurologisten ja autoimmuunisairauksien esiintymisellä yhteyttä rokotuksiin.

Tällaista tutkimusta ei ole vieläkään julkaistu.

Suosittelen lukemaan koko artikkelit.
 
Back
Top