Kirsi Vainio-Korhonen:Hävittääkö tiedonhallintalaki historiamme?
KOLUMNIT Turun Sanomat 28.9.2018 3:00 6
Suomalaista arkistolainsäädäntöä ollaan muuttamassa kovalla kädellä. Osittain uudistus tulee tarpeeseen, kun asiakirja- ja arkistointiprosessit sähköistyvät kovaa vauhtia. Nyt pesuveden mukavana näyttää kuitenkin menevän humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus.
Arkistoaineistot, sekä paperiset että sähköisessä muodossa olevat, muodostavat oman tieteenalani tutkimuksen kivijalan. Nyt valmisteilla oleva laki uhkaa murentaa tuota perustaa kahdelta suunnalta.
Tiedonhallintalaki-nimellä kulkevassa esityksessä tulevien tutkimusaineistojen kohtalon ratkaisisi kolmen vuoden välein nimitettävä tiedonhallintalautakunta, jonka puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olisivat juristeja.
Lautakunnan yhdestätoista muusta jäsenestä vain kolme voisi olla ”tieteellisen tai historiallisen tutkimuksen” edustajia. Tämä viisasten kerho päättäisi koko Suomen julkishallinnon arkistoitavista ja tuhottavista tietoaineistoista, ja siten esimerkiksi koko tulevan historiankirjoituksemme lähteistöstä.
Vastuu on siis valtava enkä näe, miten tehtävän menestyksekäs hoito tulee onnistumaan elimeltä, jossa ei synny tiedollista jatkuvuutta ja jonka enemmistöllä ei ole mitään osaamista kansallisen kulttuuriperinnön pohjalta tehtävästä tutkimuksesta.
Esityksen perusteluissa otetaan lisäksi jo nyt voimakkaasti kantaa siihen, mitä ovat nuo tietoainekset, joka ”olennaisella tavalla kuvaavat Suomen historiallista, valtiollista, yhteiskunnallista, taloudellista, väestöllistä ja sivistyksellistä kehitystä”.
Esityksen mukaan keskeisiä tulevan tutkimuksen rakennuspuita ovat ”viranomaisten tuottamat toimintakertomukset, tilastot ja muut selvitykset”. Jos ilmiö on kuvattu tilastollisesti, esitys edellyttää erityisperusteita muunlaiselle arkistoinnille. Silloin on perusteltava, ”mistä syystä tilastokäyttöön kerätty aineisto ei ole riittävää yhteiskunnan olosuhteita kuvaaviksi tiedoiksi myöhemmin tapahtuvaa tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten”.
Yksilön historiasta esitys ei ole lainkaan kiinnostunut, sillä ”mitä yksilökohtaisemmasta päätöksestä on kysymys, sitä vähemmän sillä on merkitystä yksittäisenä asiakirjana”. Yksilön historiaa ei pidetä esityksessä ”olennaisena” suhteessa viranomaispäätöksentekoon.
Tähän asti suomalainen tutkimus on voinut tukeutua yhtenäisin menetelmin koottuun, laajaan ja myös yksittäisen ihmisen historian huomioon ottavaan arkistoaineistoon. Samalla esimerkiksi historiantutkimus on entistä määrätietoisemmin pyrkinyt antamaan äänen päättäjien ja voittajien sijaan myös tavallisille ihmisille.
Nykytutkimus korostaa, että on tärkeää saada kunkin ajan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen menneisyys esiin kattavasti häviäjiä ja heikkoja unohtamatta.
Tältä osin valmisteilla oleva lainsäädäntö veisi pohjan tulevalta humanistiselta ja yhteiskunnalliselta tutkimukselta.
Valtionvarainministeriössä valmistellusta esityksestä paistavat läpi rajut säästötavoitteet. Pahimmillaan kulttuuriperinnöstämme kertova tieto puristetaan tiiviiseen tilastopakettiin, jotta kalliit säilytysratkaisut saadaan minimoitua.
Raha ei kuitenkaan saa ratkaista sitä, mitä me nyt jätämme tuleville polville jäljelle omasta kulttuuristamme ja historiastamme.
Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian professori ja tietokirjailija.
https://www.ts.fi/mielipiteet/kolum...en++Havittaako+tiedonhallintalaki+historiamme
KOLUMNIT Turun Sanomat 28.9.2018 3:00 6
Suomalaista arkistolainsäädäntöä ollaan muuttamassa kovalla kädellä. Osittain uudistus tulee tarpeeseen, kun asiakirja- ja arkistointiprosessit sähköistyvät kovaa vauhtia. Nyt pesuveden mukavana näyttää kuitenkin menevän humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus.
Arkistoaineistot, sekä paperiset että sähköisessä muodossa olevat, muodostavat oman tieteenalani tutkimuksen kivijalan. Nyt valmisteilla oleva laki uhkaa murentaa tuota perustaa kahdelta suunnalta.
Tiedonhallintalaki-nimellä kulkevassa esityksessä tulevien tutkimusaineistojen kohtalon ratkaisisi kolmen vuoden välein nimitettävä tiedonhallintalautakunta, jonka puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja olisivat juristeja.
Lautakunnan yhdestätoista muusta jäsenestä vain kolme voisi olla ”tieteellisen tai historiallisen tutkimuksen” edustajia. Tämä viisasten kerho päättäisi koko Suomen julkishallinnon arkistoitavista ja tuhottavista tietoaineistoista, ja siten esimerkiksi koko tulevan historiankirjoituksemme lähteistöstä.
Vastuu on siis valtava enkä näe, miten tehtävän menestyksekäs hoito tulee onnistumaan elimeltä, jossa ei synny tiedollista jatkuvuutta ja jonka enemmistöllä ei ole mitään osaamista kansallisen kulttuuriperinnön pohjalta tehtävästä tutkimuksesta.
Esityksen perusteluissa otetaan lisäksi jo nyt voimakkaasti kantaa siihen, mitä ovat nuo tietoainekset, joka ”olennaisella tavalla kuvaavat Suomen historiallista, valtiollista, yhteiskunnallista, taloudellista, väestöllistä ja sivistyksellistä kehitystä”.
Esityksen mukaan keskeisiä tulevan tutkimuksen rakennuspuita ovat ”viranomaisten tuottamat toimintakertomukset, tilastot ja muut selvitykset”. Jos ilmiö on kuvattu tilastollisesti, esitys edellyttää erityisperusteita muunlaiselle arkistoinnille. Silloin on perusteltava, ”mistä syystä tilastokäyttöön kerätty aineisto ei ole riittävää yhteiskunnan olosuhteita kuvaaviksi tiedoiksi myöhemmin tapahtuvaa tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten”.
Yksilön historiasta esitys ei ole lainkaan kiinnostunut, sillä ”mitä yksilökohtaisemmasta päätöksestä on kysymys, sitä vähemmän sillä on merkitystä yksittäisenä asiakirjana”. Yksilön historiaa ei pidetä esityksessä ”olennaisena” suhteessa viranomaispäätöksentekoon.
Tähän asti suomalainen tutkimus on voinut tukeutua yhtenäisin menetelmin koottuun, laajaan ja myös yksittäisen ihmisen historian huomioon ottavaan arkistoaineistoon. Samalla esimerkiksi historiantutkimus on entistä määrätietoisemmin pyrkinyt antamaan äänen päättäjien ja voittajien sijaan myös tavallisille ihmisille.
Nykytutkimus korostaa, että on tärkeää saada kunkin ajan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen menneisyys esiin kattavasti häviäjiä ja heikkoja unohtamatta.
Tältä osin valmisteilla oleva lainsäädäntö veisi pohjan tulevalta humanistiselta ja yhteiskunnalliselta tutkimukselta.
Valtionvarainministeriössä valmistellusta esityksestä paistavat läpi rajut säästötavoitteet. Pahimmillaan kulttuuriperinnöstämme kertova tieto puristetaan tiiviiseen tilastopakettiin, jotta kalliit säilytysratkaisut saadaan minimoitua.
Raha ei kuitenkaan saa ratkaista sitä, mitä me nyt jätämme tuleville polville jäljelle omasta kulttuuristamme ja historiastamme.
Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian professori ja tietokirjailija.
https://www.ts.fi/mielipiteet/kolum...en++Havittaako+tiedonhallintalaki+historiamme