Totaalikieltäytyjälle pitkä vankeustuomio - Asevelvollisuus on orjuutta

Ana Kango

Korpraali
Uutinen lainattu tämän päivän Iltasanomista, tuosta yhdestä maamme suurimmista roskalehdistä.

"Totaalikieltäytyjälle pitkä vankeustuomio
11.06.2010 18:39

19-vuotias hyvinkääläinen totaalikieltäytyjä Ville Horila sai perjantaina 139 vuorokauden ehdottoman vankeusrangaistuksen Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Tuomiosta kertoo Aseistakieltäytyjäliitto tiedotteessaan.

Liiton mukaan Horilaa syytettiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Hän oli suorittanut siviilipalvelusta vajaat kolme kuukautta ennen kuin kieltäytyi sen jatkamisesta viime vuoden marraskuussa.

Aseistakieltäytyjäliiton mukaan Horila pitää asevelvollisuusjärjestelmää pakkotyönä, jollaista ei nykyisessä yhteiskunnassa voi hyväksyä.

- Asevelvollisuus asettaa sen kohteeksi joutuvat miehet myös eriarvoiseen asemaan palveluksesta vapautettuihin Jehovan todistajiin ja naisiin verrattuna, hän toteaa.

Siviilipalvelusta hän pitää kohtuuttoman pitkänä varusmiespalvelukseen verrattuna.

Aseistakieltäytyjäliitto toteaa, että tuomiot ovat ihmisoikeuksien kannalta kyseenalaisia ja yleinen rangaistustaso huomioon ottaen kohtuuttoman pitkiä.
IS"

Täähän on jo kovempi tuomio mitä raiskaajille ja pedofiileille yleensä annetaan. Ymmärrän sen ettei kaikista ole asepalvelusta suorittamaan, mutta luulisi aikuisen ihmisen siviilipalveluksesta selviytyvän kunnialla, jos edes vähän on yritystä. Olis köyhälä valtiola pareempaakin käyttöä rahoillensa kuin elättää tämmösiä turhia vankeja. Sielä ny sitte syödään muutama kuukausi valtion leipää ja lomaillaan jossain kivassa leirikeskuksessa niinkuin mr iso housu aikoinaan prkl. :maija:
 
Tässä muutama vuosi sitten pitäjässä oli oikein itsensä kuuluisaksi tehnyt totaali. Toitotti lehdissä rauhaa ja rakkautta ja substraalia. No ei siinä mitään. Olin sitten paikallisen matkailuihmeen kokkohotinoissa juhannuksena kera ihanan vaimoni. Ihmeteltiin mistä helvetistä kuuluu tuollainen älämölö ja tappelun jytke, karjunta oli sellainen, että siihen nähden Johnny Weissmuller oli joutava astmaattinen pihisijä. No kukas se siellä nuorisotappelun päällimmäisenä mäiski muu kuin pitäjämme kuuluisa Mr. Rauha ja Rakkaus, Hra Totaali? Voehan juutas, mites se nyt näin saattoi mennäkään? Minua alkoi vituttamaan rankasti, kun mietin näitä elämän ihmeitä.
 
yle 17.12.2013 klo 7:36
Totaalikieltäytyjien määrä näyttää kasvaneen - taustalla voi olla mahdollisuus pantarangaistukseen
Poliisin tietoon tulleiden siviili- ja asepalveluksesta kieltäytymisten perusteella totaalikieltäytyjien määrä näyttää viime vuonna lähes tuplaantuneen aiemmista vuosista. Myös Rikosseuraamuslaitoksen tilastoissa totaalikieltäytyjien määrä on kääntynyt kasvuun.

Totaalikieltäytymisestä on ollut mahdollisuus saada vankeusrangaistuksen sijaan kotiarestinomainen valvontarangaistus marraskuusta 2011 lähtien.
Kuva: Isto Janhunen / Yle
Vuosien laskevan trendin jälkeen totaalikieltäytyjien määrä näyttää taas kääntyneen nousuun.

Viime vuonna poliisin tietojen mukaan totaalikieltäytyjiä oli 41, kun vuosina 2008-2011 siviili- ja varusmiespalveluksesta kieltäytyvien määrä on vaihdellut 20-30 välillä. Myös tänä vuonna totaalikieltäytyjien määrä noussee poliisin tilastoissa neljäänkymmeneen.

Poliisin tietoon tulleet ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytymiset

200831
200927
201024
201121
201241
Lähde: Poliisi

Rikosseuraamuslaitos puolestaan tilastoi asevelvollisuudesta tai siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tuomittuja, jotka ovat saapuneet vapaudesta vankilaan tai valvontarangaistukseen.

Myös Rikosseuraamuslaitoksen tilastoissa näkyy, että totaalikieltäytyminen on alkanut taas kasvattaa suosiotaan. Tänä vuonna joulukuun alkuun mennessä rangaistustaan kärsimään saapuneita totaalikieltäytyjiä tilastoitiin yhteensä 40, kun viime vuosina määrä on ollut vaihdellut 20 molemmin puolin.

Rikosseuraamuslaitoksen tilastoissa on viive verrattuna poliisin tietoon tulleeseen rikollisuuteen, koska kieltäytymisilmoituksesta rangaistuksen kärsimiseen kuluu aikaa totaalikieltäytyjillä yleensä seitsemästä kahdeksaan kuukautta.

Rangaistustaan kärsimään saapuneet totaalikieltäytyjät rikosseuraamuslaitoksen mukaan

VankilaPantarangaistus
200056
200145
200272
200355
200455
200560
200653
200739
200838
200922
201024
201120
201266
2013 (1.12. mennessä)1228
Lähde: Rikosseuraamuslaitos

Rikosseuraamuslaitoksen tilastojen mukaan totaalikieltäytyjien määrä on vähentynyt tasaisesti 2000-luvun alusta, jolloin totaalikieltäytyjiä oli vielä 45-70.

Aseistakieltäytyjäliiton analyysin mukaan 2000-luvun alun tasainen lasku tilastoissa johtuu siitä, että palveluksesta on nykyään helpompi saada vapautus kuin aiemmin.

- Meidän tulkinnan mukaan tässä joukossa, jotka nyt saa vapautuksen, on sellaisia, jotka muuten olisivat kieltäytyneet kokonaan palveluksesta, kuvailee järjestösihteeri Kaj Raninen.

Taustalla pantarangaistus ja yhteiskunnallinen keskustelu

Lapinjärven Siviilipalveluskeskus tekee rikosilmoituksia poliisille kieltäytymisilmoitusten perusteella. Niin ikään keskuksen johtajab Mikko Reijosen tilastojen mukaan viime vuonna totaalikieltäytyjien määrässä oli piikki. Viime vuonna Reijonen laski tehneensä 49 rikosilmoitusta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä.

Hän uskoo, että kasvun taustalla on marraskuusta 2011 lähtien ollut mahdollisuus saada totaalikieltäytymisestä vankeusrangaistuksen sijaan kotiarestinomainen valvontarangaistus.

- Suurin kasvu varmasti johtuu siitä, että nyt alle puolen vuoden tuomioista voidaan määrätä tällainen pantarangaistus. Se kosketti varsin paljon kyllä siviilipalveluksesta kieltäytyjiä, siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen arvioi.

Reijosen tilastojen mukaan kasvu saattaa kuitenkin olla taittunut tänä vuonna. Lokakuun alkuun mennessä Siviilipalveluskeskus teki ainoastaan 26 rikosilmoitusta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Reijonen kuitenkin arvelee, että rikosilmoitusten määrä noussee vielä noin neljäänkymmeneen.

- Ehkä pantarangaistus oli tultuaan paljon esillä mediassa, mutta nyt totaalikieltäytymisen suosio on tasaantunut, Reijonen pohtii.

Myös Aseistakieltäytyjäliitto näkee, että kasvun taustalla on todennäköisesti mahdollisuus pantarangaistukseen. Todennäköisempänä syynä se näkee kuitenkin syynä totaalikieltäytymisen suosioon voi myös olla kieltäytymisestä käyty yhteiskunnallinen keskustelu.

- Vihdoin Suomessa on alettu käymään laajempaa keskustelua asevelvollisuusjärjestelmän tulevaisuudesta ja oikeutuksesta. Sen seurauksena entistä useampi nuori mies haluaa protestoida sitä järjestelmää vastaan myös totaalikieltäytymisen muodoilla, uskoo järjestösihteeri Kaj Raninen.

Vuoden 2012 notkahdus vaikeampi selittää

Aseistakieltäytyjäliiton järjestösihteeri Kaj Raninen pitää erikoisena Rikosseuraamuslaitoksen tilastoissa viime vuoden notkahdusta rangaistusta kärsimään saapuneiden totaalikieltäytyjien määrässä.

Tilaston mukaan vuonna 2012 vai 12 ihmistä tuli kärsimään rangaistusta totaalikieltäytymisestä.

Raninen arvelee, että taustalla saattaa olla se, että vaikka pantarangaistus tuli vuonna 2011 mahdollisuudeksi alle kuuden kuukauden eli 180 päivän tuomioille, rangaistus totaalikieltäytymisestä oli kuitenkin tällöin vielä 181 päivää, jolloin sitä ei ollut mahdollista suorittaa kokonaan pantarangaistuksena.

- Monet kieltäytyjät kiersivät sitä menemällä päiväksi siviilipalvelukseen kertomaan, että aikovat kieltäytyä. Se saattoi siirtää rangaistusten käsittelyä, Raninen pohtii.

Varmaa Rikosseuraamuslaitoksen tilaston perusteella on ainakin se, että yhä useampi aseistakieltäytyjä suorittaa pantarangaistuksen. Viime vuonna pantarangaistusta saapui suorittamaan 6 totaalikieltäytyjää ja tänä vuonna 28 totaalikieltäytyjää.

Siviili- ja asepalveluksesta kieltäytyminen on kuitenkin yhä todella harvinaista verrattuna palvelusten suorittamiseen. Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 30 000 ja siviilipalveluspaikan saa vuosittain 1 800.


*aamun radiossa joku totaali nillitti miten rankka kokemus se oli. Sniif s-tana!
 
Eli jos elämä pyörii jo valmiiksi pleikkarin ja instagramin väliä, niin saa touhulle rahoituksen yhteiskunnalta "rangaistuksen" ajaksi. Mikäs siinä, orjuutta, orjuutta...
 
No asevelvollisuus on ihan selvästi perustuslakimme vastainen, koska se asettaa eri asemaan uskonnon ja sukupuolen perusteella. Jos tähän vetoaa ja meillä olisi riippumaton oikeuslaitos niin joko asevelvollisuutta pitäisi korjata koskemaan kaikkia tai romuttaa koko systeemi tai suoraan kirjoittaa perustuslakiin että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia lain edessä.
 
Back
Top