TS: Teleoperaattorit halutaan vastuuseen vihapuheista

JOKO

Ylipäällikkö
BAN
Teleoperaattorit saatetaan laittaa vastuuseen verkon vihapuheista, uutisoi Turun Sanomat. Asia käy ilmi Turun Sanomien haltuunsa saamasta muistiosta, jonka ovat laatineet poliisi ja syyttäjä.

Toistaiseksi rikosvastuuseen on joutunut loukkaavan viestin kirjoittaja tai tekstin julkaisija, eli esimerkiksi viestin julkaissut verkkosivusto.

Tuomioistuimet eivät ole puuttuneet teleoperaattoreiden rooliin. Turun Sanomien mukaan teleoperaattoreita suojaa sähkökauppalaki, joka osittain vapauttaa ne vastuusta.

Valtionsyyttäjä Mika Illman toivoo, että teleoperaattorin vastuuseen liittyviä tapauksia tulisi oikeuskäsittelyyn. Näin niistä saataisiin tuomioistuinratkaisuja.

– Sanomalehden verkkokeskusteluista vastuu voi olla lehden toimituksella, mutta kysymys kuuluukin, miten iso vastuu on operaattorilla, joka vain pitää yllä tekniikkaa, mutta myötävaikuttaa kuitenkin aineiston saatavilla pitämiseen, Illman sanoo Turun Sanomille.

Teleoperaattorit Telia-Sonera, Elisa ja Dna tyrmäävät rikosvastuun lisäämisen.

– Miten olisi käytännössä mahdollista, että sellainen taho, joka tarjoaa pelkän tietoliikennepalvelun, voisi olla vastuussa sisällöstä? Vastuu on aina julkaisijalla, muuten valvonta menee helposti sensuurin puolelle, Telia-Soneran lakimies Karol Mattila sanoo.

http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2011/12/19/ts-teleoperaattorit-halutaan-vastuuseen-vihapuheista/201119312/12?offset=10#comments

Aivan mieletön linjaus Illmanilta.

Tässä maassa ollaan menossa pirun vaaralliseen suuntaan. Vastaava sananvapauden suitsiminen on aina johtanut hirveisiin inhimillisiin kärsimyksin.

Vaihtakaa vihapuheen tilalle vastavallankumouksellinen, niin alkaa historiankirjoista selvitä tulevaisuus.
 
Onneksi LVM hallinnoi myös fyysistä tieliikennettä. Saadaan tielläliikkujien rötökset tienpitäjien vastuulle, niin alkaa vihdoin ilmetä kunnollista ja kattavaa liikennevalvontaa. "Mopoilija keuli Tuupakantiellä - liikennesuunnitteluviraston päällikölle rapsut!" ja "Nelostien synkät sankarit - Oy Nelostie Ab konkurssissa ylilastattujen ajoneuvoyhdistelmien johdosta" kirkuvat roskalehdet.
 
Nyt olisi mahdollisuus päästä kuuntelemaan oikeaa vihapuhetta Helsingissä.

http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91762-radikaalisaarnaaja-khalid-yasin-luennoi-suomessa

Radikaalisaarnaaja Khalid Yasin luennoi Suomessa

"Helsingin Roihuvuoren moskeija on kutsunut tunnetun radikaalisaarnaajan sheikki Khalid Yasinin luennoimaan kahdeksi päiväksi Helsinkiin.

Amerikkalainen Yasi toimii Hollannista käsin. Hän saa rahoitusta kansainväliselle toiminnalleen Saudi-Arabiasta. Yasin kiertää saarnaamassa tiukkaa wahhabilaista islamin tulkintaa.

Manchesterissa pitämässään syyskuun 11. päivän iskuja käsitelleessä tilaisuudessa Yasin pyysi paikallla olijoita sulkemaan nauhurinsa, sillä nauhoitetta "voitaisiin käyttää häntä vastaan".

Yasin oli toinen karismaattisista saarnaajista, joita oikeuden mukaan manchesterilainen ryhmä käytti rekrytoidakseen uusia jihadisteja Afganistaniin. Yasin on sanonut, että Yhdysvallat oli World Trade Centerin terrori-iskujen totettuaja ja Balin vuosien 2002 ja 2005 terrori-iskut olivat oikeutettuja (Khalid Yasin: "The New Voice of Islam?" Sunday (Australia), 9.10.2005).

Yasinin mukaan muslimi ja ei-muslimi eivät voi olla ystäviä eikä hän usko länsimaiseen yhteiskuntaan sopeutumiseen. Yasinin mukaan sharia-laki on hyvin selkeä siinä, että homoseksuaalisuuden rangaistuksena on kuolema. Sitä "ei voi selittää parhan päin, se ei ole meidän lakimme, vaan koraani". Muslimien ei tulisi Yasinin mukaan käydä yliopistoa, koska se portti kääntymykseen, pois islamista.

Shariasta Yasin totesi englantilaisen Channel 4:n salaa kuvaamassa materiaalissa, että "naisten yhtäläiset oikeudet ovat harhaa ja järjetön ajatus". Samassa ohjelmassa Yasin sanoo pitävänsä turhana keskusteluja kristittyjen ja juutalaisten kanssa "siitä saastasta, mihin he uskovat". Hänen mukaansa muslimit on "määrätty tekemään aivopesua"."

Helsingin Muslimit järjestää Khalid Yasin tapahtuman la-su 21–22.1.2012 kello 13.45–19:00
Lipun voi varata täältä:
0453402266/ [email protected]
http://www.helsinginmuslimit.com/index.php/helsingin-muslimit/13-helsingin-muslimit/33-ajankohtaista
0458825681/ [email protected]
 
Pidetään tämä ketju teleoperaattori-aiheessa......
 
Hommafoorumilla nettipoliisi (nimimerkki fobba) korjaa uutista. Keskustelu koskee vihapuhemuistiota, jota poliisi on foorumilaisten avustuksella työstänyt.

http://hommaforum.org/index.php?topic=57236.msg873546;topicseen#msg873546

suora lainaus:

"Ei se taas hyvin mennyt. Piti tulla tänne lomilta päivittämään näitä höpöhöpöjuttuja.

Tänään uutisoitiin näin:
http://www.ts.fi/online/kotimaa/290264.html?forumid=9&topicid=124521&parentid=0&docid=290264&topicsortorder=0&topicpage=1&commentsortorder=0&commentpage=3&commentpagesize=4&action=0

Valitettavasti TS teki aiheesta toisen juttunsa ja se toinenkin meni pieleen ensimmäisen tapaan. Illman ei todellakaan halua lisätä operaattorien vastuuta asiassa. Tätä halua ei ole kenelläkään muulla työryhmän jäsenellä. Toimittaja teki jutun haastatellen mua ja Illmania, mutta jostain syystä paperiversiossa olleet jutut muuttuivat melko erilaisiksi nettiversioon.

Se että juttuja saataisiin oikeuskäsittelyyn olisi hyvä sen takia, että saataisiin aiheesta oikeuskäytäntöä. Tämä ei siis tarkoita sitä, että raapaistaampa nyt kaikista mahdollisista vihapuheista rikosilmoitus, vaan sitä, että silloin viisaammat olisivat jo näyttäneet jotain suuntaa meille ruohonjuuritason puuhastelijoille miten hommat pitää hoitaa.

Kerrottakoon vielä, että toimittaja ei ole saanut käsiinsä keskeneräistä työryhmän työtä, vaan ainoastaan sen muistion jota täällä hommassakin työstettiin.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että työryhmämme työstä tulee hyvä ja sen tarkoituksena ei ole ruoskia sananvapautta. Kunhan tuotos saadaan ulos ensi vuoden puolella, niin lukekoon jokainen sen silloin ja sitten saa alkaa vapaasti heittelemään kiviä."
 
Back
Top