Tulevaisuuden taistelukenttä?

Oli millainen oli niin muutaman sadan slaavierikoisjampan uittaminen sisämaahan alkaa olla jo hieman hankalampi operaatio ilman kiinnijäämistä valmisteluvaiheessa meidän maassamme.
Muutenkin nämä fantasianomaiset mässäilyt täysin housut kintuissa yllättämisestä aiheuttavat kipinää aivolohkossa, mitä hyötyä näistä loppupeleissä on?

Mikäli tällainen "yllätys" sitten kuitenkin sattuisi, esimerkiksi Uudellamaalla voitaisiin olettaa joidenkin tuntien (6-8?) jälkeen olevan vastahyökkäykset käynnissä näiden vieraiden käsiin joutuneiden kohteiden takaisin valtaamiseksi. Tätä edeltävänä aikana alueet olisi eristetty, valmiutta nostettu (LKP yms.) ja kohteet olisivat tähystyksen alla.
Tavastlandin alueella kävisi myös huonosti, erittäin huonosti, veikkaisin sen pohjalta mitä näitä Hämeen Hurjia tunnen... ;)

Sen verran haluan myös selventää käyttäjälle Iso-Mursu, että on olemassa Erikoisjääkäreitä ja ErikoisRAJAjääkäreitä. Ensin mainitut ovat palkattua henkilökuntaa, joita ei lähtökohtaisesti tarvitse kutsua reserveistä ja toiset taas sisäministeriö-intistä varusmiespalveluksessa tuotettuja reserviläiserikoisjoukkoja.
 
Eikös täälläkin ole jo useasti todettu, että vastatoimet suorastaan nopeutuisivat jos naapurin erikoispojat poistaisivat sen kyseenalaisimman elementin eli Arkadianmäen komentoketjusta :D.
 
Oli millainen oli niin muutaman sadan slaavierikoisjampan uittaminen sisämaahan alkaa olla jo hieman hankalampi operaatio ilman kiinnijäämistä valmisteluvaiheessa meidän maassamme.
Muutenkin nämä fantasianomaiset mässäilyt täysin housut kintuissa yllättämisestä aiheuttavat kipinää aivolohkossa, mitä hyötyä näistä loppupeleissä on?

Mikäli tällainen "yllätys" sitten kuitenkin sattuisi, esimerkiksi Uudellamaalla voitaisiin olettaa joidenkin tuntien (6-8?) jälkeen olevan vastahyökkäykset käynnissä näiden vieraiden käsiin joutuneiden kohteiden takaisin valtaamiseksi. Tätä edeltävänä aikana alueet olisi eristetty, valmiutta nostettu (LKP yms.) ja kohteet olisivat tähystyksen alla.
Tavastlandin alueella kävisi myös huonosti, erittäin huonosti, veikkaisin sen pohjalta mitä näitä Hämeen Hurjia tunnen... ;)

Sen verran haluan myös selventää käyttäjälle Iso-Mursu, että on olemassa Erikoisjääkäreitä ja ErikoisRAJAjääkäreitä. Ensin mainitut ovat palkattua henkilökuntaa, joita ei lähtökohtaisesti tarvitse kutsua reserveistä ja toiset taas sisäministeriö-intistä varusmiespalveluksessa tuotettuja reserviläiserikoisjoukkoja.

Nyt on pakko kysyä ja saada tietää että mikä joukko suomessa 6-8h:n jälkeen yllätysvaltauksesta tulee suorittamaan menestyksekkään vastahyökkäyksen tai hyökkäykset?
 
Joo.. On täällä Hämeessä iskuvalmiita :D sudeettisissejäkin :D
ainakin kerran viikossa reenaavat, kuulema :eek: ja 24/7 valmiudessa ympäri vuoden, siltä pohjalta mitä TIEDÄN :cool:
"PORRRASSSALMELLA minäkin..." Sano Sven Dufvan isä, vanha kersantti kun poikaansa sotaan saattoi. Tuollapa tarinaa tosi TAISTELIJASTA > LINKKI

Paljon puhutaan krimin/ukrainan kaltaisita operaatioista, strategisista iskuista ja siitä että kenraalit valmistautuu edelliseen sotaa vaikka tulevaisuuden tst-kenttä on cybermeininkiä jne. Itse uskon, että venäjän tuleva invaasio suomeen on hybridi uutta ja vanhaa, mutta erityisesti vanhaa. Eli kyllä se on ne panssarikärjet jalkaväkineen, jotka tänne hyökkää jos haluavat ottaa maa-alueita haltuunsa esim. Eteläisen rantamaan. Okei, olen vanhanaikainen...
 
Venäjä ei välttämättä laita sotilaitaan ollenkaan kentälle. Se vain pommittaa aseidemme kantaman ulkopuolelta infran ilman, että pystymme tekemään asialle mitään. Suomen infran pommittaminen ilman, että yhtäkään venäläistä sotilasta ylittää rajan olisi kansainväliselle yhteisölle hankala tilanne. Raketit vain lensi ja infra meni, ja sitten vain ihmetellään, että mitä.

Kaikissa suomalaisten sotilaiden laatimissa skenaarioissa on sellainen keskeinen ajatus, että sotilaat esittävät joukkonsa tarpeellisuutta tukevia skenaarioita.
Toki koulutettu ryhmänjohtaja ajattelee hänelle koulutetun erikoistehtävän kautta kuvitellen karttaharjoituksessaan, että vihollinen toimii näin ja minä toimin näin. Että, kuvitellaan, että Venäjän hyökkäysurat etenevät puolustusvoimien kalvoissa esitetyllä tavalla ja, että jokainen sotilas kentällä tekee omaa rooliaan. Kuvitelkaa, että Venäjä ei toimi teille koulutetulla tavalla niin voitte olla lähempänä oikeata lähestymiskulmaa. Aivan varmasti tapahtumat eivät mene itse asettamiemme odotusten mukaisesti. Toivottavasti tämä seikka ei tule liian rankkana yllätyksenä.

Suomen armeijan tehtävä on estää sodan syttyminen. Meillä pitää olla suunnitelmat joilla pystymme nostamaan ihan minkä tahansa Venäjän kuvitteleman asian rajaa ylemmäs.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on pakko kysyä ja saada tietää että mikä joukko suomessa 6-8h:n jälkeen yllätysvaltauksesta tulee suorittamaan menestyksekkään vastahyökkäyksen tai hyökkäykset?

Hyvin.

No, ei vaineskaan, mutta ihan julkisiakin kokoonpanoja tutkimalla saa hahmotettua paljonko Uudellamaalla on nopeasti ruotuun saatavia joukkoja. Nämä tukisivat ja taistelisivat rinnan operaatioon osallistuvien maa- ja merivoimien erikoisjoukkojen, sekä Kaartin ja muutaman muun varuskunnan kokoonpanojen kanssa. Yhteistoimintaan osallistuisi myös muita turvallisuusviranomaisia. En lähde näitä ruotimaan sen tarkemmin, koska pohjaan väittämäni osaksi MUTU-tuntumaan ja toisaalta mielestäni tässä tapauksessa tämän asian tarkka pohdinta (mm. erilaisten joukkojen ja osastojen tarkka listaus) julkisella foorumilla ei palvele kenenkään etuja tällä puolella rajaa, puhumattakaan siitä, että osa kokoonpanoista ei liene julkisia. Ehkä keulin hieman aika-arviossani, jos tilanne lähtee ihan oikeasti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kuvittelisin operaation toteutuksen joka tapauksessa etenevän kohde kerrallaan, muiden ollessa sillä välin eristettynä.

Nopea vastaus esitettyyn haasteeseen oli ensimmäinen reaktio, joka minulta irtosi edellisessä viestissäni. Toinen, vähemmän nahkapääratkaisu lienee se, että kohteet eristetään ja pannaan toimeen täysimittainen LKP, jota suojataan siihen jyvitetyillä korkean valmiuden joukoilla.
 
Pohdin heti alkuun tarkoittaako tulevaisuuden taistelukenttä vain Suomea vai koko planeettaa. Suomea taistelukenttänä on käsitelty niin monessa viestiketjussa tässä foorumissa, että yksi lisää ei toki ole pahitteeksi. Että, jos ehdottaisin, että käsitellään tässä ketjussa koko planeetan mittakaavaista taistelukenttää. Otsikkokin on sopivan yleinen.

Olen eri ketjuissa väläytellyt, että ihmiskunnan tärkein ongelma on ylikansoitus, saastuminen, luonnonvarojen loppuminen, ilmastonmuutos, korruptio ja kleptokratia. Nämä kaikki yhdessä valtiossa tarkoittaa aika varmasti siinä valtiossa alkavaa anarkiaa ja näitä valtioita ei ole vain yksi vaan kokonainen ketju Pohjois-Koreasta Namibiaan. Että tämän laajuinen tulevaisuuden taistelukenttä, jossa tilanne riehuu anarkiana. Siitä tulee valtaisa satojen miljoonien ihmisten pakolaisaalto, jonka käsitteleminen on ylivoimaisen mahdotonta. Pakolaisaalto on niin suuri, että sen edestä voi vain paeta. Satojen miljoonien ihmisten humanitaarinen avustaminen voi nielaista ulkopuolisten valtioiden valtiontalouden.

Suurien alueiden muututtua ylikansoituksen ja saastumisen ja ilmastonmuutoksen takia elinkelvottomiksi sadat miljoonat ihmiset joutuvat siirtymään, ja alueet joihin he siirtyvät joutuvat välittömästi ongelmiin tämän väenpaljouden takia. Paikallisten ja pakolaisten kesken syttyy verisiä levottomuuksia. Tässä yhteydessä pakolaiset pakottavat paikalliset pakenemaan koska pakolaisia on yksinkertaisesti liikaa. Ryösteltyään paikat pakolaiset jatkavat matkaa koska heidän on pakko tehdä niin löytääkseen ruokaa ja vettä. Saatettuaan paikalliset pakolaisiksi he kasvattavat tällä tavalla pakolaisten määrää ihmisten joutuessa pakenemaan invaasion edessä.

Ehkä kuuluu http://maanpuolustus.net/threads/luonnonvarojen-loppupeli-ja-turvallisuuspolitiikka.527 osioon paremmin tämä minun aihe. Tässä ketjussa siis käsitellään alustajan aloittamaa aihetta aiheesta taktiikka ja strategia. Tarkoitukseni ei myöskään ollut irvailla pakolaiskauhuisille. En kirjoittaessani ajatellut lainkaan moista.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä ei välttämättä laita sotilaitaan ollenkaan kentälle. Se vain pommittaa aseidemme kantaman ulkopuolelta infran ilman, että pystymme tekemään asialle mitään. Suomen infran pommittaminen ilman, että yhtäkään venäläistä sotilasta ylittää rajan olisi kansainväliselle yhteisölle hankala tilanne. Raketit vain lensi ja infra meni, ja sitten vain ihmetellään, että mitä.

Kaikissa suomalaisten sotilaiden laatimissa skenaarioissa on sellainen keskeinen ajatus, että sotilaat esittävät joukkonsa tarpeellisuutta tukevia skenaarioita.
Toki koulutettu ryhmänjohtaja ajattelee hänelle koulutetun erikoistehtävän kautta kuvitellen karttaharjoituksessaan, että vihollinen toimii näin ja minä toimin näin. Että, kuvitellaan, että Venäjän hyökkäysurat etenevät puolustusvoimien kalvoissa esitetyllä tavalla ja, että jokainen sotilas kentällä tekee omaa rooliaan. Kuvitelkaa, että Venäjä ei toimi teille koulutetulla tavalla niin voitte olla lähempänä oikeata lähestymiskulmaa. Aivan varmasti tapahtumat eivät mene itse asettamiemme odotusten mukaisesti. Toivottavasti tämä seikka ei tule liian rankkana yllätyksenä.

Suomen armeijan tehtävä on estää sodan syttyminen. Meillä pitää olla suunnitelmat joilla pystymme nostamaan ihan minkä tahansa Venäjän kuvitteleman asian rajaa ylemmäs.

Tahtoisin kyllä satamat, rataverkon ja monet tärkeät tietkin melko ehjänä, jos haluaisin tehokkaasti käyttää pohjoisrantaa. Kaappaus olisi parempi. Jos kyse on vain terroripommituksista ilman muuta tarkoitusta, kuin Suomen lyöminen varmuuden vuoksi Baltiaa tukemasta, taitaisi kaikenlaista murkulaa lentää sinnekin.

Ja silloin on parasta panna suojaviitta päälle ja pysyä hetki montussa. Eikä pidä nostaa nuppia liian aikaisin, sillä tuuli tuo mukanaan kerrostaloja ja busseja.
 
Sen verran haluan myös selventää käyttäjälle Iso-Mursu, että on olemassa Erikoisjääkäreitä ja ErikoisRAJAjääkäreitä. Ensin mainitut ovat palkattua henkilökuntaa, joita ei lähtökohtaisesti tarvitse kutsua reserveistä ja toiset taas sisäministeriö-intistä varusmiespalveluksessa tuotettuja reserviläiserikoisjoukkoja.

Olen kuullut moisista kavereista
 
Venäjä ei välttämättä laita sotilaitaan ollenkaan kentälle. Se vain pommittaa aseidemme kantaman ulkopuolelta infran ilman, että pystymme tekemään asialle mitään. Suomen infran pommittaminen ilman, että yhtäkään venäläistä sotilasta ylittää rajan olisi kansainväliselle yhteisölle hankala tilanne. Raketit vain lensi ja infra meni, ja sitten vain ihmetellään, että mitä.

Kaikissa suomalaisten sotilaiden laatimissa skenaarioissa on sellainen keskeinen ajatus, että sotilaat esittävät joukkonsa tarpeellisuutta tukevia skenaarioita.
Toki koulutettu ryhmänjohtaja ajattelee hänelle koulutetun erikoistehtävän kautta kuvitellen karttaharjoituksessaan, että vihollinen toimii näin ja minä toimin näin. Että, kuvitellaan, että Venäjän hyökkäysurat etenevät puolustusvoimien kalvoissa esitetyllä tavalla ja, että jokainen sotilas kentällä tekee omaa rooliaan. Kuvitelkaa, että Venäjä ei toimi teille koulutetulla tavalla niin voitte olla lähempänä oikeata lähestymiskulmaa. Aivan varmasti tapahtumat eivät mene itse asettamiemme odotusten mukaisesti. Toivottavasti tämä seikka ei tule liian rankkana yllätyksenä.

Suomen armeijan tehtävä on estää sodan syttyminen. Meillä pitää olla suunnitelmat joilla pystymme nostamaan ihan minkä tahansa Venäjän kuvitteleman asian rajaa ylemmäs.
Tuo on se Kosovon sodan skenaario. Pidin joskus sitä hyvinkin mahdollisena, mutta Georgian ja Ukrainan perusteella se ei ole Venäjän tapa käydä sotaa.
 
Ei ole olemassa mitään kiveenhakattua 'Venäjän tapa käydä sotaa'-doktriinia. Venäjä käyttää juuri sellaisia menetelmiä mitkä sen hetkisessä poliittisessa tilanteessa ja armeijan suorituskyvyssä ovat mahdollisia. Aina ei tarvita koko armeijan LKP:tä, eikä ydinaseita, eikä niitä kaikkien kuranteimpia joukkoja, tai ensi-iskua täsmäaseilla, jnejne. Vaihtoehtoisia toimintamalleja on äärettömästi.
 
Paitsi että yleisesti asevoimat toimivat niiden doktriinin mukaisesti. Doktriinista poikkeaminen aiheuttaa usein paljon ongelmia ja sekasortoa omien joukossa.
 
Venäjä ei välttämättä laita sotilaitaan ollenkaan kentälle. Se vain pommittaa aseidemme kantaman ulkopuolelta infran ilman, että pystymme tekemään asialle mitään. Suomen infran pommittaminen ilman, että yhtäkään venäläistä sotilasta ylittää rajan olisi kansainväliselle yhteisölle hankala tilanne. Raketit vain lensi ja infra meni, ja sitten vain ihmetellään, että mitä...

Tahtoisin kyllä satamat, rataverkon ja monet tärkeät tietkin melko ehjänä, jos haluaisin tehokkaasti käyttää pohjoisrantaa. Kaappaus olisi parempi. Jos kyse on vain terroripommituksista ilman muuta tarkoitusta, kuin Suomen lyöminen varmuuden vuoksi Baltiaa tukemasta, taitaisi kaikenlaista murkulaa lentää sinnekin.

Ja silloin on parasta panna suojaviitta päälle ja pysyä hetki montussa. Eikä pidä nostaa nuppia liian aikaisin, sillä tuuli tuo mukanaan kerrostaloja ja busseja.

Vonka tässä pukee sanoiksi sitä (epätodennäköistä?) vaihtoehtoa, että idästä tultaisiin VAIN tuhoamaan. Kuten aiemmin olen pohtinut, miksi pommittaa infra tuusannuuskaksi, jos aluetta haluaa hyödyntää valloitusmielessä.
 
Doktriinista on paha poiketa ilman uudelleenkoulutusta ja tarkoituksenmukaista kalustoa. Miehet ja materiaali ainakin asettavat reunaehdot doktriininmuutoksille.

Valloituskin voi jäädä puolitiehen, jos vastustaja panee kampoihin, vaikka valloittajana olisi ylen sankia priha.
 
Vonka tässä pukee sanoiksi sitä (epätodennäköistä?) vaihtoehtoa, että idästä tultaisiin VAIN tuhoamaan. Kuten aiemmin olen pohtinut, miksi pommittaa infra tuusannuuskaksi, jos aluetta haluaa hyödyntää valloitusmielessä.

Ja etenkin kun sieltä olisi tulossa porukka, jonka johdossa on sakkia jotka hyvin mielellään ottaisi paikalliset bisnekset omistukseensa.
 
Tiedän että en osaa ilmaista asiaani kunnolla, mutta mietin vain että sittenkin voisiko seuraava maaottelu ollakkin muuta kuin hirveiden panssarikärkien myllerrystä valtateitä pitkin.

Separatismille tai kapinalle ei ole sijaa nykyisen yhteiskuntamme puitteissa. Sehän ei tietenkään tarkoita, etteikö tilanne voisi muuttua tulevaisuudessa. Riittävän pahasti ryssitty yhteiskunta avaa aina tilaisuuksia vieraille voimille. Jos Suomi ajetaan Kreikkaa vastaavaan tilanteeseen Unionin vallan alla, avaa se jo pelipaikan Venäjälle. Valtava työttömyys ja miljoona ulkomaalaista nuohoamassa katuja. Venäjälle ei olisi kovinkaan vaikeata puhaltaa Suojeluskunta II liekkeihin ja tarjota tälle koulutus- ja aseapua.
 
Olen eri ketjuissa väläytellyt, että ihmiskunnan tärkein ongelma on ylikansoitus, saastuminen, luonnonvarojen loppuminen, ilmastonmuutos, korruptio ja kleptokratia.

1. Ylikansoitus: Viimeisten tilastojen valossa populan kasvutahti näyttää taittuneen, ainoa murheenkryyni tässä suhteessa on Afrikka. Elintason nousu ja ennen kaikkea naisten koulutus tuntuu toimivan.

2. Saastuminen: Tämä on paikallinen ongelma ja joka tapauksessa teknologinen kehitys, elintason nousu ja ihmisten ympäristötietoisuuden paraneminen lisää paineita löytää ratkaisut.

3. Luonnonvarojen loppuminen: Luonnonvarat eivät lopu ikinä. Piste. Jos puhutaan uusiutumattomista luonnonvaroista niin niitä käytetään niin pitkään kun se on taloudellisesti mielekkäin vaihtoehto. Esimerkiksi maaoljyä käytetään vain niin pitkään ja sellaisissa kohteissa joissa maaöljypohjainen ratkaisu on halvempi kuin muiden raaka-aineiden käyttö. Raha on hyvä konsultti ja markkinataloudessa mikään luonnonvara ei ikinä lopu koska markkinahinta ohjaa sen käyttöä.

3. Ilmastonmuutos: Maapallon ilmasto on muuttunut aina. Nykyään elämme ns. pienen jääkauden loppuaikoja jossa maapallon ilmasto on hiljalleen saavuttamassa normaalitilaa. Historiasta tunnetaan useampiakin nykyistä lämpimämpiä jaksoja ja kaikki nämä jaksot ovat olleet ihmiskunnalle siunauksia. Keskiajan lämpöjakso mahdollisti kulttuurin ja tieteen jättiloikan joka tunnetaan renesanssina. Kasvitieteilijöiden mukaan vhreät, yhteyttävät kasvimme ovat aikanaan kehittyneet ja sopeutuneet ilmakehään jonka hiilidioksidipitoisuus oli reippaasti nykyistä korkeampi.

4. Korruptio ja kleptokratia: Molemmat ovat autoritaaristen hallintomallien kirouksia. Länsimaiselle demokraattiselle läpinäkyvää hallintokultttuuria harjoittaville kansalaisyhteiskunnille ja oikeusvaltioille vieraampia. Sitä mukaa kun länsimainen yhteiskuntamalli etenee, nämä vitsaukset menettävät voimaansa.

Mad Max ja muut vastaavat dystopiat ovat viihdettä, eivät vakavasti otettavia skenarioita.
 
Kyllä täällä putleristeja ja anarkisteja on sekä värvättyjä asiamiehiä. Pitäisi olla joku pakkokeino- ja internointilaki sitten.

On täällä myöskin reservistejä joilla on sekä tahto että kyky puolustaa tätä meidän yhteistä elämänmuotoamme jos kakka lävähtää tuulettimeen oikein kunnolla. Joskus historian tekemiseen riittää että oikeaan aikaan oikeassa paikassa on yksi päättäväinen mies ja kivääri.
 
Back
Top