Minä vastaan sotakysymyksiin ym. realistisesti jos 6-vuotias niitä kysyy. On myös tullut mainittua Neuvostoliiton ja Saksan hyvin hyvin tuhmista johtosedistä 70 vuotta sitten. Mutta asiaan liittyvät ohjelmat ym tulee kyllä käännettyä pois jos tuntuvat liian ahdistavilta, joskin poika innostui kun näki vahingossa pätkän jostain tv-sarjasta missä oli kohtaus Amerikan sisällissodasta...
Enpä ole aikoihin tänne iltavapaisiin eksynyt, kun ei enää (onneksi) näy uusissa viesteissä. Mutta hyvin te isäihmiset täälläkin vedätte.
Kyllä sitä pikkutytärten äitini mietin, millä heitä suojelisi. Mallioppimistahan tämä kasvatus paljon on: jos ruokapöydässä puhutaan politiikkaa, sotahistoriaa jne. niin esikoinen ainakin ottaa jo parhaansa mukaan osaa keskusteluihin - ja on siis kuusivuotias. Jos joskus saan televisiovuoron ja pyöritän hissan dokkareita, lapset voivat katsoa mukana. Sitten keskustellaan, jos on kysyttävää. Puhutaan, että ihmisiä kuolee sodissa ja sotaa ei kukaan toivo. Viimeksi katsoimme sen Vietnamin sodan loppu-sarjan. Paljonhan lapsilta menee yli hilseen. Painajaisia ei ole kukaan nähnyt, tietääkseni. Ja kuten aiemmin olen todennut, kyllä muksut kysyy, miksi isä "harjoittelee sotaa". Jotain selitystä on oltava takataskussa, kun nytkin leiri kesti kolme viikkoa putkeen - plaah näin kotona olijoiden kannalta, mutta hyvä Suomelle... Ja kun isä saapui kotiin, minä livistin vapaaehtoiseen harjoitukseen.
Meillä esikoululaisen tarvitsi isomman repun - yhdessä isänsä kanssa valitsivat sitten Mil-Tecin mallin. Minä olen aina iloinen, kun muksut livistävät pihasta leikkimään metsään ja roikkuvat aidalla katsomassa, kun pojat softaavat pöpelikössä. Toivon, että muksuille välittyy tietoa ja realismia, mutta ei sodan ihannointia. 20 vuotta kun pysyisi rauha, niin sitten likat pystyisivät huolehtimaan itsestään ja ymmärtäisivät reaalipolitiikkaa. Se on pitkä aika...
