Tulli epäilee: Suomalaisfirma välitti luvatta pimeänäkölaitteita Espanjaan

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Kotimaa 5.9.2013 klo 13:51
Tulli epäilee: Suomalaisfirma välitti luvatta pimeänäkölaitteita Espanjaan

Kyseiset laitteet on luokiteltu sotilastarvikkeiksi ja niiden kauttakuljetukseen Yhdysvalloista Espanjaan olisi tarvittu lupa, jota yritys ei ollut hankkinut.

Tulli epäilee suomalaisyritystä sotilastarvikkeiksi luokiteltujen pimeänäkölaitteiden luvattomasta välittämisestä Espanjaan.

Tullin talousrikosyksikkö on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa forssalaisen yrityksen epäillään vuosina 2011-2012 järjestelleen noin 50:n Yhdysvalloissa valmistetun pimeänäkölaitteen kuljetuksen Suomen kautta Espanjaan. Lisäksi oli järjestelty laitteiden takuuhuoltokuljetuksia.

Pimeänäkölaitteet ovat EU:n luokittelussa sotilastarvikkeita, joiden kuljetukseen on hankittava lupa. Yritys ei ollut kuitenkaan hankkinut puolustusministeriöstä lupaa kauttakuljetukseen.

Rikoksesta epäiltynä on mies, joka oli teon aikana forssalaisyrityksen toimitusjohtajana. Yritys on erikoistunut turvallisuusviranomaisten suojavarusteiden valmistamiseen.

Esitutkinnassa tekoa on tutkittu nimikkeellä puolustustarvikkeiden maastavientirikos.

Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Kanta-Hämeen syyttäjänvirastoon.
 
Mihinkähän ovat päätyneet? Mutta ainakaan Opama ei ole vinkannut, että josko annetaan jutun olla.
 
Pah, joku lappu jäänyt täyttämättä ja kauhea meteli. EVVK.
 
Back
Top