Tulli pysäytti aselastin

SJ

Supreme Leader
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201310190011645_uu.shtml

Tulli on pysäyttänyt ison ase- ja ammuslastin Kotkan Mussalon satamaan. Aselasti löytyi jo viime kesäkuussa Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteiseen Merilinna-projektiin kuuluvassa tarkastuksessa. Kotkaan lisälastia hakemaan tulleesta laivasta löydettiin peräti kahdeksan merikontillista aseita ja ammuksia.
Tulli kertoi jättikokoisesta aselöydöstä lyhyesti viime viikolla ilmestyneessä Tulliviesti-lehdessään. Lehden mukaan aseet olivat matkalla mahdollisesti Syyriaan.

- Meillä on meneillään vielä joitakin tarkastuksia tämän lastin suhteen, sanoi Tulliviestilehdenkin haastattelema tulliylitarkastaja Tapio Leinonen eilen Iltalehdelle.

- Sen enempää, mitä asiasta on tullin lehdessä kerrottu, en valitettavasti pysty asiasta vielä kertomaan, hän totesi.

Tullin rikostorjuntapäällikkö Petri Lounatmaan mukaan osa aselastista oli menossa keskieurooppalaiseen EU-maahan, osa taas EU:n ulkopuoliseen maahan, joka ei kuitenkaan tulliasiakirjojen mukaan ole Lähi-idässä.

- Mitään varmaa ja pitävää näyttöä siitä, että aseet olisivat olleet menossa Syyriaan, ei ole löytynyt.

Lounatmaa ei halua kertoa, mistä Kotkaan viime kesäkuussa aselastissa tullut laiva oli tulossa ja mihin se Kotkasta jatkoi matkaansa.

Kahdeksan laivakontillista aseita ja ammuksia. Mahtaakohan nuo päätyä PV:n käyttöön? Vaikka muutamia PKM:iä lisää jakoon ja jotakin AK variantteja takalinjan joukoille.
 
Eikö vasta ollut juttua kiinni jääneistä T-72 vaunujen varaosista? Onko tämä eri lasti?
 
..............

Kahdeksan laivakontillista aseita ja ammuksia. Mahtaakohan nuo päätyä PV:n käyttöön? Vaikka muutamia PKM:iä lisää jakoon ja jotakin AK variantteja takalinjan joukoille.

Suomessa ? Eihän meillä nyt toki niin "fiksusti" voida toimia. Jos kamat eivät seilaa pois Suomesta, niin stenaus ja pokkaus lienevät päivän sanoja.... :cool:
 
Suomessa ? Eihän meillä nyt toki niin "fiksusti" voida toimia. Jos kamat eivät seilaa pois Suomesta, niin stenaus ja pokkaus lienevät päivän sanoja.... :cool:

Tulliviranomainen voi valvonnan yhteydessä pysäyttää lastin satamassa ja tarvittaessa myös takavarikoida, mikäli perusteet asian tarkemmalle selvittelylle on tarpeen. Puolustusvoimien rooli on tällaisessa tapauksessa tarjota lakisääteisenä virka-apuna tullille/poliisille tarpeelliset säilytystilat takavarikoidulle materiaalille näiden suorittaman tutkinnan ajaksi. Takavarikoidun materiaalin omistusoikeus ei siirry alkuperäiseltä omistajaltaan Puolustusvoimille ja materiaalin lopullisen kohtalon päättää virka-apua vastaanottava viranomainen.

Eikä sitä toisen omaisuutta tai sen omistusoikeutta voi ihan noin vain oman käden oikeudella itselleen ottaa, vaikka tavara olisi kuinka suomalaisen viranomaisen takavarikoimaa. Meillä Suomessa sellaista toimintaa kutsutaan yleisesti varastamiseksi.
 
Mutta omaisuus voidaan tuomita valtiolle menetetyksi!
 
Back
Top