Tuntematon sotilas III

Fencer

Kenraali
http://yle.fi/uutiset/hs_aku_louhim...a_elokuvaa_tuntemattomasta_sotilaasta/7490746

Elokuvaohjaaja Aku Louhimies suunnittelee uutta sotaelokuvaa Väinö Linnan kuuluisasta teoksesta, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden mukaan Louhimiehen elokuvan pohjana olisi Linnan Sotaromaani.

Vuonna 2000 julkaistu Sotaromaani on sensuroimaton versio Tuntemattomasta sotilaasta. Helsingin Sanomien mukaan Louhimies ei itse halua kommentoida uutta elokuvaa. Hän on kuitenkin hakenut Elokuvasäätiöltä tukea Sotaelokuva-nimiselle hankkeelle. Louhimiehen uuden elokuvan on tarkoitus valmistua vuonna 2017, jolloin Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta. Tuntemattomasta sotilaasta on tehty aiemmin kaksi elokuvaa. Edvin Laineen versio valmistui vuonna 1955 ja Rauni Mollbergin värielokuva vuonna 1985.


Mitä ajatuksia herättää? Itsellä vähän ristiriitaiset tunnelmat: mitä uutta kolmas filmatisointi voisi tuoda? Jos tuo toteutuu, niin millä näyttelijäkaartilla hoidetaan, että olisi edes hieman uskottava? Vai onko kyseessä ns. kulttuurielokuva?
 
http://www.tapioarjo.com/?s=blog&sivu=Blogi 1&p=4&rajaus=1346446791-1343768391

Vinkkejä Ylelle tulevasta draamatuotannosta
16/8/2012
Kun Mustalla marskilla on nyt päästy hyvään alkuun suomalaisen elokuvataiteen uudistamisessa, niin tässäLauri Kiviselle ja Erkko Lyytiselle (sukunimi taitaa olla enne) pieniä vinkkejä seuraaviin Suomi-elokuviin.

YVJ6.jpg


Tuntematon sotilas.

Menossa on pyssymies Honkajoen ilmoittautuminen.

YVJc.png


Alikersantti Antti Rokka samasta elokuvasta.

YVJK.jpg


Kokonaan uusi taideteos.

Siinäpä noita.

Lisää löytyy tarvittaessa.

Soittakaa vain.

Hinta on 20 000 euroa per idea.
 
Sotaromaani on kielenkäytöltään ja muutoinkin vähän raflaavampi kuin Tuntematon Sotilas. Ongelmaksi muodostunee, kuinka sijoittaa tuohon filmiin pakolliset Jenni Banerjee, Pihla Viitala ja kumppanit? Linnan romaanissa ei kovin montaa naisolentoa seikkaile.
 
Sotaromaani on kielenkäytöltään ja muutoinkin vähän raflaavampi kuin Tuntematon Sotilas. Ongelmaksi muodostunee, kuinka sijoittaa tuohon filmiin pakolliset Jenni Banerjee, Pihla Viitala ja kumppanit? Linnan romaanissa ei kovin montaa naisolentoa seikkaile.

Lotta Kotilainen.

Luin Sotaromaanin eli toimittamattoman alkuperäiskäsikirjoituksen. Suurin osa on toimituksellisia poistoja, joita kaikille kirjailijoille tehdään. Kun ajattelee, että Linna oli kansakoulun käynyt itseoppinut sähköasentaja, poistoja ja muutoksia on hyvin vähän, miltei olemattomasti. Oli siellä pari kohtaa, jotka olisin jättänyt mutta niissä oli kieltämättä saarnaava sävy, joka ei vetävään romaaniin sopinut.

Elokuvaan siis Sotaromaani ei tuo mitään uutta aineistoa.

Mollberg oli Linnan romaanille uskollisempi mutta otti pois huumorin kokonaan. Laineen elokuva taas on kuin retki Pyynikin kesäteatterissa (mahtavat näyttelijät) - mutta siihen on ympätty muutama kiva arkistofilmi. Ja Tauno Suuri on messissä...

Louhimiehelle onnea projektiin!
 
Suomalaista kulttuurielämää: samaa kirjaa, vaikkakin nyt hieman eri muunnosta, filmataan uusiksi jo kolmatta kertaa, vaikka maa on täynnä hyviä sotaromaaneja. Tämä on tätä "luovuutta"?
Mielestäni Mollbergin pohjanoteeraus oli jo tarpeeton. Pitäisikö Louhimiehelle lähettää lista hyvistä sotaromaaneista?
 
"Uusi Tuntematon sotilas aiotaan kuvata ensi vuonna
Hankkeeseen on haettu Suomesta yksityistä rahaa sijoittajilta
5.6.2015 2:00
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1433387895585

Valmistelut uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekemiseksi etenevät. Ohjaaja Aku Louhimies on hankkeesta vaitonainen, mutta sotaelokuvan käsikirjoitustyö on Louhimiehen mukaan "mahtavalla mallilla". Suunnitelmien mukaan elokuva kuvataan ensi vuonna, jolloin Puolustusvoimat aikoo antaa Pahkajärven ampuma-alueen Kouvolasta elokuvantekijöiden käyttöön.

"Asiat etenevät omaa hyvää tahtiaan", Louhimies sanoo.Uuden Tuntemattoman valmistelua on seurattu kiinnostuksella sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat uutisoi elokuvan valmistelutyöstä viime syksynä. Valmisteilla olevasta kirjafilmatisoinnista käytetään työnimeä Sotaelokuva, joka viittaa Väinö Linnan kirjoittaman jatkosotaa käsittelevän teoksen Tuntemattoman sotilaan editoimattomaan ja pidempään Sotaromaaniin.

"Mitään virallista uutta sanottavaa Tuntemattomasta ei ole", Louhimies sanoo. Mutkatonta suuren sotaelokuvan tekeminen ei ole. Elokuvasta aiottiin jo virallisesti tiedottaa kesäkuun alussa, mutta tuntemattomasta syystä tiedotustilaisuus peruttiin. Ilmeisin hanketta viivyttävä syy on rahoitus. Sotaelokuvan budjetiksi on elokuva-alalla arvioitu vähintään neljä–viisi miljoonaa euroa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan Suomen elokuvasäätiö on sitoutunut tukemaan hanketta suurella tuotantotuella, kunhan muu rahoitus saadaan kasaan. Elokuvasäätiön nykyohjeiden mukaan tuotantotuki voi olla yli miljoona euroa Tuntemattoman sotilaan kaltaiselle kansallisesti isolle hankkeelle. Elokuvan virallinen julkistus on tulossa kesällä tai viimeistään syksyllä – jos siis rahoitus järjestyy – sillä ensi vuonna elokuvaa pitää jo ryhtyä kuvaamaan. Uutisia elokuvan näyttelijäkiinnityksistä voi olla luvassa syksyllä.

Aikataulua määrittelee aiottu ensi-ilta. Elokuvan pitäisi olla valmis teatteriensi-iltaan vuonna 2017, jolloin vietetään Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Elokuvaa tuettaneen myös rahoista, joilla rakennetaan itsenäisyyden juhlavuoden tapahtumia. Yleisradio harkitsee Louhimiehen elokuvan rahoittamista. Tavanomaisesti tv-yhtiöt rahoittavat elokuvia hankkimalla elokuvien esitysoikeuksia etukäteen.

"Asiasta neuvotellaan", sanoo elokuvien ja draaman minisarjojen tilaamisesta Ylellä vastaava Erkki Astala. Astala ei halua arvioida, olisiko aiheesta syntymässä samalla myös televisiosarja. "Elokuvan esitysajasta televisiossa neuvotellaan myös", Astala sanoo. Hankkeeseen on haettu Suomesta HS:n tietojen mukaan yksityistä rahaa sijoittajilta.

Elokuvaa aiotaan kuvata Vekaranjärven varuskunnan yhteydessä toimivalla Pahkajärven ampuma-alueella. "Ollaan toistaiseksi varauduttu tukemaan elokuvaprojektia", sanoo esikuntapäällikkö Rami Saari Karjalan prikaatista. Kangasmaan mukaan Puolustusvoimat antaa elokuvaryhmälle käyttöön kuvausalueen lisäksi muun muassa majoitusta, tiloja räjähteiden säilyttämiseen, sammutustukea mahdollisten tulipalojen vuoksi sekä sotahistoriallista asiantuntemusta.

Käsikirjoitusta on tehnyt Louhimiehen kanssa tämän monivuotinen aisapari, käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala. Lisäksi hanketta on valmistellut tuottaja Mikko Tenhunen. Elokuvaa on tuottamassa elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017, jonka osakkaana on Louhimiehen lisäksi Kimmo Nieminen."
 
No niin! Radio Rockissakin jo tehtiin castingia, ainakin seuraavat mainittiin:

  • Samuli Edelmann pitää olla vänr. Kariluoto, ja puolet leffasta alasti
  • Mikko Kouki Rokkana, ja sen pitää vetää tumppuunsa jossain välissä
Itse haluaisin lisäksi Petteri Summasen johonkin, koska sen nassu kuuluu jokaiseen Suomi-elokuvaan. Martti Suosalo oli hyvä Talvisota-elokuvassa, joten sitä ei parane tuohon laittaa.

Jotenkin en pidätä hengitystäni hyvää leffaa odotellessa, itselleni Mollen versio oli jo riittävän hyvä (kuulunen n.25% vähemmistöön kun se kolahtaa Laineen versiota paremmin)
 
Mielestäni kaksi aiempaa versiota riittää. Niissäkin jälkimmäinen on mielestäni turha.
 
Niissäkin jälkimmäinen on mielestäni turha.

Ei se turha ollut, kyllä siitä monet tykkäävät enemmänkin eikä siitä toisaalta ole haittaakaan sille enemmistölle.

Laineen versio nyt on joka tapauksessa valikoitunut ikuiseksi esitettäväksi 6.12. joten ei edes sillä tavalla tee pahaa kenellekään tuo m/1985 Tuntematon että pilaisi jonkun tradition.
 
Mitenköhän olisi pienet taiteelliset vapaudet tämän kolmannen tulkinnan osalta?

Esim:
  • Pieni ja sisukas Suomi voittaa, mutta hyvänä kakkosena tulee Neuvostoliitto
  • Kaarna säilyy hengissä ja johdattaa joukon suon yli että heilahtaa
  • Lotta Kotilainen on seksikäs povipommi joka jakaa linnunpesää auliisti elokuvan päähahmoille - näyttelijäksi esim. Miss Helsinki Rosanna Kulju
  • Lahtinen teilaa yksin kk:lla koko hyökkäyksen ja lähettää kaikki nahkurin orsille
  • Omia ei teloiteta, vaan kieltäytyjät osallistuvat Operaatio Vastatuuleen
  • Riitaoja on rohkea ja tekee sankaritekoja
  • Lehto on kiltti ja sympaattinen hahmo
 
Sotaromaani on kielenkäytöltään ja muutoinkin vähän raflaavampi kuin Tuntematon Sotilas. Ongelmaksi muodostunee, kuinka sijoittaa tuohon filmiin pakolliset Jenni Banerjee, Pihla Viitala ja kumppanit? Linnan romaanissa ei kovin montaa naisolentoa seikkaile.

Jenni Banerjee esittää Rokkaa, jne. Jos uutta Tuntematonta aletaan väsäämään niin voidaan tehdä erillainen versio.


Suomalainen elokuva kun on kysessä niin alastonkohtauksia pitää olla mahdollisimman paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin en pidätä hengitystäni hyvää leffaa odotellessa, itselleni Mollen versio oli jo riittävän hyvä (kuulunen n.25% vähemmistöön kun se kolahtaa Laineen versiota paremmin)

Kuulumme sitten samaan vähemmistöön.

Vaikka Mollbergin versiossa on puutteensa niin kokonaisuutena se on minusta olennaisesti tasapainoisempi ja tavoittaa kirjan pasifistisen hengen paremmin - no, menee kyllä ehkäpä jopa sitä pidemmällekin - eikä ole Laineen version kaltainen rillumarei-tuotos. Toki Laineen versiossa on omat vahvuutensa ja useat otokset ovat erinomaisia, mutta kokonaisuus tuntuu näin vanhemmalla iällä katsottuna hetkittäin jopa "lapselliselta" ja aivan liiaksi ajanhenkeen jämähtäneeltä vrt. sitten vaikkapa Lewis Milestonen v. 1930 filmatisointiin Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta, joka on monella tapaa ajaton ja kuolematon.

Muistan kun Mollbergin tuntematonta filmattiin Lappeenrannassa Linnoituksessa (Äänislinnan valtaus) ja olimme historian tunnilla kun kyseisen päivän filmausten päätyttyä kalustoa ajoi koulun ohi (Lönnrotin ya) nykyisen MPO:n alueelle ja poikkeusellisesti saimme seurata kaluston ja miehistön ohimarssia ikkunoista historianopiskelun sijaan.

vlad.
 
Muistan kun Mollbergin tuntematonta filmattiin Lappeenrannassa Linnoituksessa (Äänislinnan valtaus) ja olimme historian tunnilla kun kyseisen päivän filmausten päätyttyä kalustoa ajoi koulun ohi (Lönnrotin ya) nykyisen MPO:n alueelle ja poikkeusellisesti saimme seurata kaluston ja miehistön ohimarssia ikkunoista historianopiskelun sijaan.


No SIKSI siis se kohtaus näyttää niin oudon tutulta!

Juurikin näin. Olen muuten myös jokseenkin varma, että Lappeenrannan tuolloisen joukko-osaston Uudenmaan Rakuunapataljoonan varusmiehet marssivat ekstroina tässä "Petroskoin valtausparaatissa". Mollen versiota kuvattiin myös Pahkajärven maastoissa ja KarPr:n varusveijareita oli mukana.

 
Back
Top