Tuomioja: Nato-kantaa ei tarvitse muuttaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Uutiset Politiikka 5.9.2013 klo 6:44
Tuomioja: Nato-kantaa ei tarvitse muuttaa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoo, ettei Suomella ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tarvetta muuttaa kantaansa Nato-jäsenyyteen. Tuomioja linjasi kantaansa keskiviikkona Paasikivi-seurassa pitämässään puheessa.

Tuomioja täsmensi, että kanta voi säilyä nykyisellään seuraavien eduskuntavaalien yli eikä sitä tarvitse muuttaa myöskään vaalien jälkeisen hallituksen ohjelmassa.

Tuomioja korosti, että Suomen linjauksen mukaan Nato ei toisi Suomelle sellaista turvaa, että jäsenyys olisi tarpeen.

Pohjoismaisen yhteistyön edelleen kehittämistä Tuomioja tukee, mutta sanoo, että siinäkään ei ole tarvetta Suomen ja Ruotsin väliseen puolustusliittoon.

- Molemmat maat tekevät jatkossakin päätöksensä itsenäisesti, mutta ennen päätöksiä ne ovat aina ensin katsoneet mitä naapuri aikoo tehdä, sanoo Tuomioja.

Tuomiojan puheesta uutisoi ensimmäisenä Demokraatti-lehti.
 
Viimeaikaisten lausuntojen perusteella (Niinistö ja Tuomioja) natokiima on nyt lauennut?
 
Tämähän oli tosiaan vain yhden vapautta vastustavan vanhan radikaalin näkemys, kuten uutisessakin lukee. Mikään ei toisaalta myöskään takaa sitä, että Tuomioja tai SDP olisi seuraavien vaalien jälkeen päättämässä tuosta asiasta hallituksessa, joten on aika rohkea veto heittää jotain spekulaatiota siitä, mitä seuraava hallitus tekee tai on tekemättä. Tämänkin vanhan aktivistin, kuten muuten muidenkin poliitikkojen puolueesta tai taustoista riippumatta, tulisi mielestäni keskittyä enemmän nykyisiin ongelmiin, kuin ajatella mahdollisesti katkolla olevaa poliittista kärriääriään ja tulevia kieroiluja.

NATO kysymys on joka tapauksessa sellainen fakin ikuisuuskysymys, että ainakin minulla alkaa olemaan rajoittimet pikkuhiljaa tapissa. Aikaa on ollut kohta saatana neljännesvuosisata ja tilanne ei ole juuri muuttunut. Vaaliaseeksi se ei enää kelpaa, koska edes ns. ”oikeisto” ei tuo tuota esille kuin vaaleja edeltävissä paskapuheissaan. Pikemminkin vaaliaseeksi kävisi Puolustusvoimien rahoitus ja toimintakyky tulevaisuudessa. Silläkään ei tosin ole välttämättä merkitystä, koska nykyinen pääministeripuoluekin pyörsi vallanhimossaan puheet siitä, kuinka puolustusbudjetti pidetään vähintäänkin samantasoisena tai sitä jopa hieman nostetaan. Tulevissa vaaleissa ratkeaa lähinnä se, että miten paljon leikataan seuraavaksi… Lisärahoitusta ei tule jos oraakkelin kykyni yhtään pitävät kutinsa.
 
Tvälups kirjoitti:
Viimeaikaisten lausuntojen perusteella (Niinistö ja Tuomioja) natokiima on nyt lauennut?

Se laukesi reisille 2008, vaikka sitä ei myönnetä kirveelläkään. Olen melkoisen varma, että tuo polku kävi kaitaiseksi tuolloin.
 
Back
Top