Tuomioja: Uudet kaasuputkihankkeet ei turvallisuuspoliittinen asia

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 16.8.2012 klo 7:00
Tuomioja: Uudet kaasuputkihankkeet ei turvallisuuspoliittinen asia
Ylen A-studio kertoi keskiviikkona, että Nord Stream-yhtiö haluaisi tutkia uusia putkilinjauksia, jotka kulkisivat Viron ja Suomen talousvyöhykkeillä.


Ulkoministeri Erkki Tuomioja ei näe uusia Itämeren kaasuputkihankkeita turvallisuuspoliittisena kysymyksenä. Ylen A-studio kertoi keskiviikkona, että Nord Stream -kaasuputkiyhtiö haluaisi tutkia uusia putkilinjauksia, jotka kulkisivat Viron ja Suomen talousvyöhykkeillä.

Kaasuyhtiö on jättänyt työ- ja elinkeinoministeriöön hakemuksen uusia putkilinjoja koskevien tutkimusten tekemisestä. Hakemus jätetään lähiviikkoina myös Viroon. Virossa jo rakennettua kaasuputkea kritisoitiin aikoinaan ankarasti turvallisuuspoliittisista syistä.

Tuomiojan mukaan Suomessa suhtaudutaan mahdollisten lisäputkien rakentamiseen ennen kaikkea ympäristölupakysymyksenä.

- Itämeren alue on ympäristöllisesti erittäin haavoittuva, ja sen vuoksi se on se päällimmäinen kriteeri, jolla tätä arvioidaan.

Tuomioja sanoo, että kysymys on Venäjää ja Länsi-Euroopan markkinoita yhdistävästä putkesta, joka luo yhteisen intressin eli keskinäistä riippuvuutta. Tuomiojan mukaan Venäjä ei tee mitään kaasuputkella, jonka toisessa päässä ei ole varmoja ja halukkaita ostajia.

- Tiedän, että jossain halutaan nähdä tämä turvallisuuspoliittisena kysymyksenä, mutta sitähän se ei tietenkään ole.

Nord Stream on jättämässä lähiaikoina tutkimuslupahakemuksen myös Virolle. Viimeksi Viro kieltäytyi yhteistyöstä eikä antanut edes tutkia talousvesialueitaan, koska siellä nähtiin turvallisuuuspoliittisia ulottuvuuksia.

Tuomioja sanoo, ettei osaa arvioida, kuinka Viro suhtautuu tällä kertaa.

- Se on virolaisten itsensä tietysti ratkaistava, mutta kyllä minä näkisin, että olisi varmasti Vironkin etujen mukaista, että suhtautuisivat siihen myönteisesti.
 
Eikun vaan vaalitappion korventama Paavo L. naftaliinista kehiin "konsultoimaan" energiamammutin uusia hankkeita. Kyllä joku 200 euroa saa Paavon taas hyvälle mielelle. Hyrrr, Paavo hyrisee.

Putket eivät ole turvallisuuspoliittisia, mutta niillä voidaan tehdä politiikkaa. Tosin keppihevonen löytyy aina tarvittaessa, kun halutaan.
 
Se "yhteinen intressi" syntyy sinne Keski-Eurooppaan, jossa on intressi jättää hankala häirikkömaa Suomi Venäjän armoille, kunhan halpa kaasu virtaa.
 
skärdis kirjoitti:
Taitaa Tuomiojakin siirtyä putkikonsultiksi.
"Kaasuputkikonsultteja" on ollut suvussaan aiemminkin. Luen just desantti-/vakoiluoikeudenkäynneistä tehtyä kirjaa. Isoäitinsä Hella Wuolijoki tuomittiin menettämään Neuvostoliitolta sodan aikana saamansa vakoilupalkkio 10.000mk valtiolle...Maanpetostuomion yhteydessä.
 
skärdis kirjoitti:
^ Kyllä, tunnen tuon Eliitti-Erkin taustat.

Liekkö nyky-yleisradion provokatiivinen toimintakin peruja jo H.W. -ajoilta?

Tuo Marski-provo ainakin kun palvelee kaikkein eniten erään vieraan valtion kansalaismielipiteiden vakoilutarpeita :a-grin: ja ruokkii sisäistä eripuraa, jopa sadan vuoden takaisiin tapahtumiin pohjaten.

Sitten ihmetellään iltapäivälehdissä ja nettipalstoilla "vihakirjoituksia" ja "tappouhkauksia". Olisikko jo paikallaan provosoivan median tuomitseminen ja sanktioiden asettaminen harkitusta vihaprovokaatiosta?
(sori meni jo ohi otsikon, mutta en malttanu)
 
Olen tähän asti äänestänyt kukkarollani, enkä ole maksanut sentimeäkään reporadiolle. Nyt YLE-veron aattona tilanne näyttää pahalta, pahemmalta kuin koskaan.
 
skärdis kirjoitti:
Olen tähän asti äänestänyt kukkarollani, enkä ole maksanut sentimeäkään reporadiolle. Nyt YLE-veron aattona tilanne näyttää pahalta, pahemmalta kuin koskaan.
Lisää YLE-aiheesta käsitellään varmaankin TUOLLA ?
Samoin ko. "tuotannollistajan" jatkoa tehtävässää, mikäli yhtään arvostetaan yksittäisten kansalaisten näkökulmia ja kansallista turvallisuutta.
 
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 16.8.2012 klo 7:00
Tuomioja: Uudet kaasuputkihankkeet ei turvallisuuspoliittinen asia

Tuomioja sanoo, että kysymys on Venäjää ja Länsi-Euroopan markkinoita yhdistävästä putkesta, joka luo yhteisen intressin eli keskinäistä riippuvuutta. Tuomiojan mukaan Venäjä ei tee mitään kaasuputkella, jonka toisessa päässä ei ole varmoja ja halukkaita ostajia.

Eikä länsieurooppa tee mitään kaasuputkella jonka toisessa päässä ei ole varma ja halukas toimittaja.

Jos Suomi on tässä välissä ja pyrkii hakemaan länsieuroopasta (NATO:sta) vastapainoa Venäjälle niin kyllä tällä on myös turvallisuuspoliittiset vaikutuksensa. Minun on vaikeaa uskoa että Erkki on niin naiivi ettei ymmärtäisi tätä.
 
Creidiki kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
yle uutiset Kotimaa 16.8.2012 klo 7:00
Tuomioja: Uudet kaasuputkihankkeet ei turvallisuuspoliittinen asia

Tuomioja sanoo, että kysymys on Venäjää ja Länsi-Euroopan markkinoita yhdistävästä putkesta, joka luo yhteisen intressin eli keskinäistä riippuvuutta. Tuomiojan mukaan Venäjä ei tee mitään kaasuputkella, jonka toisessa päässä ei ole varmoja ja halukkaita ostajia.

Eikä länsieurooppa tee mitään kaasuputkella jonka toisessa päässä ei ole varma ja halukas toimittaja.

Kyllähän maakaasun toimitusvarmuus on ollut huippua, Punaisen lokakuun rautateiden tasoa. Kumpikin neuvostoinstanssi toimi häiriöittä Neuvostoliiton luhistumisen, vallankaappauksien, Jeltsinin kooman ja nykyisen Tikun ja Takun aikakaudellakin. Jos 80-luvun alussa olisi kristallipallosta nähty tulevaisuuteen, olisi varmasti maakaasun käytäjä kylmännyt. Esim. Tampereen kaupungin kaukolämmöstä on noin 70 %:a venäläisellä maakaasulla tuotettua.

Uusien kaasuputkien rakentaminen on varmastikin Venäjän vastine kaavailluille ryhtyä rahtaamaan Eurooppaan nesteytettyä maakaasua maailman ääristä. Sen nimeenhän Suomessakin on viime päivinä vannottu. Vanja rakentaa putkia ja tekee sellaisen tarjouksen, ettei nesteyttäminen ja uudelleen höyrystyttäminen ole taloudellisesti kannattavaa.
 
"teen tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä"

with Vito Corleone
 
Saksalaisilla nyt ainakaan ei ole pahemmin vaihtoehtoja tuolle maakaasulle. Siellä kun on valtakunnankansleri Päättänyt, että ympäristötaiston Lopullinen Voitto saavutetaan salaisilla aseilla, joista ei nyt viitsitä pahemmin hiiskua kenellekään.

Eli käytännössähän siellä joudutaan sisäpoliittisista syistä rakentamaan hurja määrä lisää maakaasuun ja kivihiileen perustuvaa energiantuotantoa, eikä siinä leikissä paljon nyt ehditä miettimään, kuinka luotettavana Venäjän toimitukset pysyvät - kunhan pysyvät seuraaviin vaaleihin saakka. Jos ympäristöministerikin kerran on virallisesti sitä mieltä, että hiiltä ja kaasua tarvitaan paljon lisää, niin ei siellä sitten ole ihan hirveän pitkälle näitä asioita mietitty...

http://www.4-traders.com/RWE-AG-436529/news/RWE-AG-Environment-Minister-Germany-Needs-More-Coal-Gas-Power-Plants-14461100/

Tuota Suomen asemaa voisi tosiaan hiukan pohtia, kun tuossa vuoden 2020 tienoilla on tosiasia, että jos kaasuhana menee kiinni, niin viimeistään kolmen vuorokauden sisällä Saksassa ryhdytään sammuttelemaan valoja ja sitten koko yhteiskuntaa. Jos saksalainen tuossa energiakumouksessaan onnistuu, niin riippuvuus ehkä vähenee joskus v. 2050, tai sitten ei - mutta siinä on joka tapauksessa ainakin parikymmentä vuotta, jona aikana Venäjällä on käsissään aika hirmuinen valttikortti. En tiedä voiko se aivan täysin sanella mitä Saksa saa tai ei saa tehdä, mutta jonkinasteinen veto-oikeus sillä tulee käytännössä olemaan.

Olen tästä ennenkin sanonut ja sanon edelleenkin, että meille on huonompaa, jos esimerkiksi päätös Saksan satamien tai Itämeren kautta Suomelle lähetettävästä sotilaallisesta avusta tulee tuolla aikavälillä esityslistalle. Voihan toki olla että Saksassa on silloin johdossa joku Churchillin inkarnaatio, vaan voi myös olla, että siellä on joku kaasuputkikonsultti.
 
Erkki-höppänä höpisee jo omiaan.
Sama ukko esitti taannoin aseiden säilytystä siirrettäväksi syrjäisille ampumaradoille massoittain "turvaan" (ihmisiltäkö?).

Samaa linjaa Eki jatkoi arvioillaan Makarovin puheista vain " kenraalin henkilökohtaisena mielipiteenä".

Viimeisin möläytys oli varomaton kommentti suomen suunnitelmista Euro-katastrofin varalle. Ja selitellähän sitä taas piti...

En ottaisi Ekin puheita kovin vakavasti. Enemmänkin ajatuksen virtaa.
 
Einomies1 kirjoitti:
Erkki-höppänä höpisee jo omiaan.
Sama ukko esitti taannoin aseiden säilytystä siirrettäväksi syrjäisille ampumaradoille massoittain "turvaan" (ihmisiltäkö?).

Kun poliitikko tekee tuollaisen ehdotuksen, niin kansan pitäisi olla varuillaan.
 
Deeiii kirjoitti:
Saksalaisilla nyt ainakaan ei ole pahemmin vaihtoehtoja tuolle maakaasulle. Siellä kun on valtakunnankansleri Päättänyt, että ympäristötaiston Lopullinen Voitto saavutetaan salaisilla aseilla, joista ei nyt viitsitä pahemmin hiiskua kenellekään.

Eli käytännössähän siellä joudutaan sisäpoliittisista syistä rakentamaan hurja määrä lisää maakaasuun ja kivihiileen perustuvaa energiantuotantoa, eikä siinä leikissä paljon nyt ehditä miettimään, kuinka luotettavana Venäjän toimitukset pysyvät - kunhan pysyvät seuraaviin vaaleihin saakka. Jos ympäristöministerikin kerran on virallisesti sitä mieltä, että hiiltä ja kaasua tarvitaan paljon lisää, niin ei siellä sitten ole ihan hirveän pitkälle näitä asioita mietitty...

http://www.4-traders.com/RWE-AG-436529/news/RWE-AG-Environment-Minister-Germany-Needs-More-Coal-Gas-Power-Plants-14461100/

Tuota Suomen asemaa voisi tosiaan hiukan pohtia, kun tuossa vuoden 2020 tienoilla on tosiasia, että jos kaasuhana menee kiinni, niin viimeistään kolmen vuorokauden sisällä Saksassa ryhdytään sammuttelemaan valoja ja sitten koko yhteiskuntaa. Jos saksalainen tuossa energiakumouksessaan onnistuu, niin riippuvuus ehkä vähenee joskus v. 2050, tai sitten ei - mutta siinä on joka tapauksessa ainakin parikymmentä vuotta, jona aikana Venäjällä on käsissään aika hirmuinen valttikortti. En tiedä voiko se aivan täysin sanella mitä Saksa saa tai ei saa tehdä, mutta jonkinasteinen veto-oikeus sillä tulee käytännössä olemaan.

Olen tästä ennenkin sanonut ja sanon edelleenkin, että meille on huonompaa, jos esimerkiksi päätös Saksan satamien tai Itämeren kautta Suomelle lähetettävästä sotilaallisesta avusta tulee tuolla aikavälillä esityslistalle. Voihan toki olla että Saksassa on silloin johdossa joku Churchillin inkarnaatio, vaan voi myös olla, että siellä on joku kaasuputkikonsultti.

Saksa pärjää aina. Se on viikko ja siellä hiilivoimalat käryää.
 
Back
Top