Turvallisuus uutisia Ruotsista

Lainausta:

"Briteissä poliisi ei saa rikoksia selvitettyä paikallisten (yleensä entisten...) poliisien mukaan koska voimakkaasti byrokratisoituneessa järjestelmässä jokaisen pidätyksen tai rikoksen kirjaamisen yhteydessä pitää täyttää yli 40(!) A4-liuskaa lomakkeita. Systeemi on paljon huolestuneempi täsmällisestä paperityöstä jota luodaaan koko ajan lisää sekä siitä onko jonkin toimenpiteen yhteydessä tapahtunut jotain syrjinnäksi tulkittavaa joka voisi loukata jotain uhri- tai vähemmistöryhmää kuin esimerkiksi rikoksen ratkaisusta.

Lisäksi rikolliset päästetään kuitenkin yleensä aina välittömästi takaisin kadulle, eivätkä oikeustoimet silloin harvoin kun niitä käytetään johda juuri mihinkään. Tämä ei ole omiaan motivoimaan niitä poliiseja joita vielä muuten kiinnostaisi.

Ruotsalaisesta mallista hoitaa asioita jotain tietävänä arvelen, vaikka en esitä faktana, että taustalla voi olla joitain yllämainituista syistä myös Kansankodissa... Joitakin yhtäläisyyksiä on: erityisesti varkauksien ja murtojen olematon ratkaisuprosentti (#1 koska ne ovat niin yleisiä sillä kukaan ei pelkää jäävänsä kiinni, ja vaikka jäisivätkin sillä ei ole mitään väliä #2 kulttuurinen rikkaus #3 poliiseja ei kiinnosta edes selvittää enää omaisuusrikoksia, koska niitä tapahtuu niin paljon), suuri määrä sekä hitaat response-ajat yksittäistapausten yhteydessä.#
 
madmax kirjoitti:
Lehti: Ruotsi lisäsi poliiseja, ratkaistut rikokset romahtivat
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011022213234197_ul.shtml

Kuinka monta poliisia on aidosti mennyt tutkintaan ja kentälle?
Vai onko byrokratiaa kasvatettu?

Tuttu suomalainen poliisi kertoi, etteivät ruotsalaiset virkaveljet saa tietyillä alueilla minkäänlaista apua paikalliselta väestöltä. Osa porukasta ei halua sanoa mitään ja loput eivät uskalla. Tästä keskustelusta on tosin yli vuosi, mutta tuskin tilanne on parantunut. Tuli aikanaan puheeksi tuhotuista poliisiautoista. Autoja pantu romuksi talon edessä, kun poliisit ovat sisällä. Ei yhtään silminnäkijää.

Saas nähdä milloin ensimmäisen kerran Suomessa.
 
Kyllä alkaisi ketä tahansa ketuttaa työnteko näissä ympäristöissä.

Malmön ongelma lähiö 2009

Göteborg 2009. Nuoriso polttaa autoja ja hyökkää poliisin sekä pelastushenkilökunnan kimppuun. Palokunta käyttää kiertoteitä hyökkäysten pelossa. Ihmiset eivät uskalla liikkua iltaisin. Päivisinkin on turvatonta. Talon seinään on kirjoitettu "Hän, joka tappaa poliisin, pääsee paratiisiin."
"Kun poliisi tulee tänne ja leikkii Allahia, niin he saavat takaisin mitä ansaitsevat." tokaisee väkivaltaiseksi äityneen Ruotsalaisen nuorison edustaja. "Me teemme päätökset täällä."
http://www.youtube.com/wa...l_Oyk&feature=related
 
Last edited by a moderator:
Back
Top