Tutkimus: Suomalaiset haluavat säilyttää puolustusvoimat ennallaan

Tvälups

Ylipäällikkö
Tutkimus: Suomalaiset haluavat säilyttää puolustusvoimat ennallaan
VU Kotimaa SUVI UUSITALO 01.02.2012 12:16

Suomalaiset luottavat puolustusvoimiin ja kannattavat sotilaallista liittoutumattomuutta.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS julkaisi keskiviikkona vuosittaisen tutkimuksensa kansalaisten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, maanpuolustusta ja turvallisuutta koskevista mielipiteistä.

Kansalaisilla on vahva luottamus puolustusvoimien toimintaan, ja maanpuolustustahto on pysynyt kyselyn valossa korkealla. Puolustuspolitiikan hoito saa vahvan kannatuksen.

Keskustan kannattajista 94 prosenttia, SDP:n 88, kokoomuksen 83, perussuomalaisten 82, vihreiden 73 ja vasemmistoliiton kannattajista 69 prosenttia pitää puolustuspolitiikkaa hyvin hoidettuna.

Nykyinen järjestelmä saa tukea

Puolustusvoimien uudistamisesta on keskusteltu vilkkaasti, sillä hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus käynnistää laajan puolustusvoimien uudistamisen. Lisäksi puolustusvoimien säästötavoitteiden toteuttaminen edellyttää säästötoimenpiteiden käynnistämistä heti nykyisen vaalikauden alussa.

Nykyisen järjestelmän säilyttämistä tukee 59 prosenttia MTS:n mielipidekyselyyn vastanneista. Mahdollisiin muutoksiin suhtaudutaan varauksellisesti. Runsas kaksi kolmannesta, 71 prosenttia, on sitä mieltä, että reservi pitäisi säilyttää nykyisen suuruisena.

Nykyistä, miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmää tukee 63 prosenttia vastaajista.

Varusmieskoulutuksen saavien määrän vähentämistä valikoivuutta lisäämällä sekä siihen liittyen reservin koon pienentämistä kannattaa neljännes, 26 prosenttia, ammattiarmeijaan siirtymistä yhdeksän prosenttia. Verrattuna vuoteen 2010 luvut ovat saman kaltaisia.

Puolustusvoimien säästöjä halutaan kohdentaa kansainvälisiin rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin osallistumiseen (45 prosenttia), kertausharjoituksiin (29 prosenttia), varuskuntiin ja harjoitusalueisiin (20 prosenttia), puolustusmateriaalihankintoihin ja henkilöstööön (19 prosenttia).

Ei Natoon

Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on hieman laskenut: 70 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että Suomen ei tule hakea Naton jäsenyyttä.

Viidennes vastaajista on sitä mieltä, että Suomen pitäisi pyrkiä Naton jäseneksi. Kokoomuksen kannattajista tätä mieltä on 55 (vuonna 2010 48) prosenttia, vihreiden 16 (15), SDP:n 14 (22), keskustan ja perussuomalaisten 12 (15 ja 27) ja vasemmistoliiton kannattajista seitsemän prosenttia (4).
Naton kannatus on siis laskenut eniten SDP:n ja perussuomalaisten keskuudessa. Vuonna 2010 jäsenyyden kannalla oli 25 prosenttia vastaajista.

MTS on pysyvä parlamentaarinen komitea, joka on perustettu vuonna 1976. Tutkimuksen haastattelut tehtiin 21.11.–11.12.2011. Virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy MTS:n toimeksiannosta. Siihen haastateltiin 965 henkilöä eri puolella Suomea.
 
Vihreät ja vasemmistoliitto vierastava asevelvollisuutta
yle 1.2. klo 12:47

Yli puolet vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajista ei halua säilyttää asevelvollisuusjärjestelmää nykyisellään. Tämä käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n vuotuisesta selvityksestä, jossa on tutkittu kansalaisten mielipiteitä ulko- ja puolustuspolitiikasta.

MTS on selvittänyt kansalaisten maanpuolustustahtoa säännöllisesti vuodesta 1964 lähtien. Sinä aikana mielialoissa tapahtuneet muutokset ovat olleet vähäisiä. Maanpuolustustahto on pysynyt vuodesta toiseen korkealla tasolla – neljä viidestä suomalaisesta on sitä mieltä, että maata on puolustettava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta.

Myös puolustus- ja ulkopolitiikan hoito saa kansalaisilta hyvän arvosanan. Kun 90 prosenttia kansalaisista vuonna 1964 piti Suomen ulkopolitiikkaa hyvin hoidettuna, syksyllä osuus oli yhä 76 prosenttia, vaikka suunta edellisiin vuosiin nähden oli lievästi laskeva.

Suomen turvallisuutta eniten lisäävänä tekijänä kansalaiset näkivät EU:n jäsenyyden, Suomen osallistumisen EU:n yhteiseen puolustukseen sekä Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden. Kansalaisilta kysyttiin myös, millaisten tekijöiden varaan rakentuu Suomen uskottava puolustus. Sotilaallisen valmiuden sijaan ylivoimainen enemmistö oli sitä mieltä, että tärkeintä ovat hyvät suhteet naapurimaihin.

Kansalaisilta tiedusteltiin myös, millaiset tekijät aiheuttavat heille eniten huolta. Kärkeen nousivat Euroopan talouden näkymät (84 %), työllisyystilanne ja hyvinvointipalvelut Suomessa (75 %) sekä rahoitusmarkkinoiden kriisi (74 %). Esimerkiksi Venäjän kehitys (47 %) tai sen varustelumenojen kasvattaminen (43 %) eivät kansalaisia samalla tavoin huolettaneet.

Yleisen asevelvollisuuden pitämistä nykyisellään kannattaa 63 prosenttia koko väestöstä. Vain vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien enemmistö oli toista mieltä. Heidän mukaansa vain osa ikäluokasta tulisi ottaa varusmieskoulutukseen tai pitäisi siirtyä kokonaan ammattiarmeijaan.
 
Minä ainakin olen vanhan kannalla, vaikka olisi miten huono. Tiedän millainen se on. En halua, että salakähmitään muutos, ja ilmoitetaan "tämmönen tuli". No, eipä tuolla väliä, mitä yksi kansalainen haluaa.
 
Touhottaja kirjoitti:

Maailma vaan ei tuppaa pysähtymään. Aika kuluu ja kehitys kehittyy, myös sotavaltion kohdalla.

Olishan se hienoa, jos ajankulku olisi pysähtynyt vaikka vuoteen 1989. Neukkula olisi vielä hengissä, asevelvollisuus vielä todellisuutta, kertausharjoitukset pyörisivät täyttä vauhtia, lama ja säästöt olisivat tuntematon käsite ja Suomi olisi pohjolan japani. :a-cool:

Jatketaan fiilistelyä alhaalta kotiutuneen vääpelin Mersua ihastellen. Oikein coupe-mallinen, ilmastointi ja kaikki. Majuri Puheloista juilii ajaa Taunuksella, mutta talous ei anna periksi vaihtaa Sierraan ja Puheloinen miettii, josko vaimo päästäisi lähtemään rauhaa turvaamaan. Samaan aikaan kirjuri kiroaa takeltelevaa kirjoituskoneen mustenauhaa ja polkaisee Helkamalla sotkuun. Sotkussa kolmannen saapumiserän harmaisiin pukeutuneet nahkasaappaiset alokkaat yrittävät epätoivoisesti jonottaa sotkun kolikkopuhelimiin.

Mahtoiko se olla niin hienoa aikaa sekään?
 
skärdis kirjoitti:

Henk. koht. en tuollaista aikaa edes kunnolla muista. :D

Kehitys kehittyy, ei se ole ongelma. Se että yhteiskuntaa palveleva palvelu kehittyy itsekseen rautaesiripun takana, on hanurista. Se että faktoja ei lyödä tiskiin, saa mieluumin kannattamaan tunnettua järjestelmää, jonka faktat on tiskissä. Vaikka olisi ihan paska. Ennemmin selkeä kakkaläjä, kuin säkillinen jotakin.
 
Jos oikein muistan, niin ei se 80-lukukaan mikään totuuden vuosikymmen ollut..
 
skärdis kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Henk. koht. en tuollaista aikaa edes kunnolla muista. :D

Kehitys kehittyy, ei se ole ongelma. Se että yhteiskuntaa palveleva palvelu kehittyy itsekseen rautaesiripun takana, on hanurista. Se että faktoja ei lyödä tiskiin, saa mieluumin kannattamaan tunnettua järjestelmää, jonka faktat on tiskissä. Vaikka olisi ihan paska. Ennemmin selkeä kakkaläjä, kuin säkillinen jotakin.

Jos oikein muistan, niin ei niitä faktoja 80-luvullakaan kovin laveasti ollut tarjolla. Ei sotavaltiosta eikä muistakaan asioista.

Jos jokin oli faktaa, niin neuvostovastaisuudesta tuli bänniä nopeammin kuin nettipalstoilla kuunaan.

Se oli silloin se, eikös nyt pitäisi kehittyä, kuten aiemmin oli mainittu? Soisin nykyään olevan vähän avoimempaa kehitystä.
 
Touhottaja kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Henk. koht. en tuollaista aikaa edes kunnolla muista. :D

Kehitys kehittyy, ei se ole ongelma. Se että yhteiskuntaa palveleva palvelu kehittyy itsekseen rautaesiripun takana, on hanurista. Se että faktoja ei lyödä tiskiin, saa mieluumin kannattamaan tunnettua järjestelmää, jonka faktat on tiskissä. Vaikka olisi ihan paska. Ennemmin selkeä kakkaläjä, kuin säkillinen jotakin.

Jos oikein muistan, niin ei niitä faktoja 80-luvullakaan kovin laveasti ollut tarjolla. Ei sotavaltiosta eikä muistakaan asioista.

Jos jokin oli faktaa, niin neuvostovastaisuudesta tuli bänniä nopeammin kuin nettipalstoilla kuunaan.

Se oli silloin se, eikös nyt pitäisi kehittyä, kuten aiemmin oli mainittu? So

Olen täysin samaa mieltä, mutta nähtiinhän se tässä varuskuntauudistustakin koskevassa asiassa. Ensi viikolla siitäkin kuullaan, kun vaalit ovat turvallisesti ohitse. Eihän se nyt mitenkään käy päinsä, että voitaisiin puhua oikeistakin asioista.
 
Olisi kyllä ollut mukavaa että joku pv edustaja olisi edes yrittänyt kertoa vähän syvällisemmin kansan syville riveille mikä virka varuskunnilla Suomen puolustamisessa on ja miksi niitä nyt lakkautetaan ilmeisesti kovallakin kädellä. Ja mikä olisi vaihtoehto jos yhtäkään varuskuntaa ei lakkautettaisi. Vaikka Persuja eduskuntaan äänestinkin, niin kyllä v..ttaa tiettyjen ehdokkaiden jorinat siitä kuinka yhtäkään varuskuntaa ei saisi lakkauttaa! Asia kun nyt on vaan niin että sitä vähemmälle jää joukkojen harjoittelu ja puuttellisemmaksi varustus/aseistus mitä enemmän rahaa syydetään puoliteholla käyviin varuskuntiin.

ps. katsotaan nyt toki tänään se ilta kympin pintaan asiaa ruotiva ohjelma, pääseekö järjen ääni esiin ollenkaan vai onko vastakkain taas vain Nato/palkka-armeija laita ja mihinkään ei saa koskea laita.
 
Sen verran pitää vielä kommentoida, että Suomessa on perinteisesti voinut luottaa viranomaisiin. Henk. koht. en luota enää poliittisiin päättäjiin pätkääkään, olen täysin vieraantunut siitä maailmasta (tai se minun maailmastani?) Kenttäviranomaisiin luotan ihan satasella (polliisit, skapparit, palomiehet, tullivirkailijat...), mutta ylempien viranomaisten toiminta alkaa vaikuttaa ihan turhalta. Luotto häviää.

Ymmärrän kyllä ylivelkaantumisen tuoman taakan. Sen käsittely voisi kenties olla erilaista. En oikein ole poliittisesti mitenkään suuntautunut, ehkä enemmän kieroutunut. Mutta jos itse olisin maksuvaikeuksissa, en ensimmäisenä leikkaisi pois omia elintoimintoja ylläpitäviä asioita (ruoka esim.). Muusta voi luopua, eikä luopumisen tarvi olla pysyvää. Minusta on älyttömän hyvä, että me tuetaan ulkomaitakin. Ihan jees silloin kun meillä on siihen varaa. Onko meillä nyt? Kannattaako valtion laitosten alasajo? Meidän on aivan turha leikkiä mitään maailmanparantajaa. Meidän pitää hoitaa itsemme ensin ja sitten auttaa muita.
 
Mitä korkeammalle noustaan, sitä kauemmas katoaa objektiivisuus. Valitettavasti näin.
 
Pöh

Taas herravihaa ja yleistämistä pursuavaa postausta.

Kyllä tässä maassa pyritään löytämään ratkaisuja. Yleensä vaan ratkaisut eivät kaikkia suosi, vaan ratkaisut ovat jonkinlaisia kompromisseja, joissa joudutaan ottamaan huomioon ristiriitaisia tavoitteita ja etuja.

Mitä nyt saa jos kysyy, haluatko jatkaa kuten ennen vai hypätä tuntemattomaan? Saa useimmilta saman vastauksen. Arvaat minkä.
 
adam7 kirjoitti:

Sitten on se kolmas vaihtoehto. Ajetaan röyhkeästi omaa etua muiden kärsimyksistä välittämättä. Kun tämä kostautuu, niin sitten aletaan itkemään suvaitsemattomuutta ja herravihaa.
 
JOKO kirjoitti:
Sitten on se kolmas vaihtoehto. Ajetaan röyhkeästi omaa etua muiden kärsimyksistä välittämättä. Kun tämä kostautuu, niin sitten aletaan itkemään suvaitsemattomuutta ja herravihaa.

No demokratiassa voi aina valita uudet edustajat, kuten viime eduskuntavaaleissa kävi. Kun osa uusista paljastui kolmannen asteen hölmöilijöiksi ja esittivät aivan käsittämättömiä, ja tän puljun tekemisiä arvosteltiin, niin viimeiset 20 v. muita arvostellut pomomies alkoi itkemään arvostelusta. :D

Ja yhtäkkiä vaikeni puoluetuen arvostelu ;)

Tapaus on tietenkin täysin vailla todellisuuspohjaa, koska tuollaista porukkaa ei todellisuudessa ole olemassa, ja jos olisi, ei heitä saa arvostella.
 
Pöh, en minä ainakaan herroja vihaa. Joskus pitää vain miettiä, onko järjestelmä kansalaisiaan varten vai kansalaiset järjestelmää? Toimiva systeemihän kai sisältäisi vähän molempia.

Ihminen on itskekeskeinen sosiaalinen psykofyysinen kokonaisuus. Kyllä, useimmiten katsantokannat vääntyy oman navan kautta. On myös tyhjästä valittajia. Sitten on niitä, joiden napaa vedetään suuntaan, johon ne ei halua. Valittaminen ei auta mitään tai ketään. Demokratiassa äänestetään, jos sopivia ehdokkaita ei löydy, saa itse asettua ehdolle.

Minä toivioisin asioita hoidettavan eri tavalla, mutta jos niitä ei hoideta, niitä ei hoideta. Siihen on varmasti syynsä. Toivisin, että noita syitä haastettaisiin välillä esiin ja keskustelu olisi muutenkin avoimempaa. No, kaikki asiat eivät ole avoimia. Ei voida olettaa, että päättäjät laativat jokaiselle kansalaiselle joka asiasta henkilökohtaisesti räätälöidyn selvityksen, jonka kansalainen takuulla ymmärtää. Eikä kaikkia voi miellyttää. Ikävä tosiasia.

Silti, niin kauan kun henkilöt ovat töissä meille kaikille, eli myös minulle, meillä on oikeus kritisoida. Vaikka omat päätöksemme samassa tilanteessa johtaisivatkin perikatoon. Meillä on oltava oikeus arvostella julkisen vallan käyttöä. Jos ei meillä ole, se ei enää ole julkista valtaa. Julkisen vallan käyttäjien pitää tämä kritiikki myös kestää. Mutta turha itku ei auta mitään. Vaikuttaa voi kunnalisvaltuustojen ja eduskunnan kautta.
 
adam7 kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Sitten on se kolmas vaihtoehto. Ajetaan röyhkeästi omaa etua muiden kärsimyksistä välittämättä. Kun tämä kostautuu, niin sitten aletaan itkemään suvaitsemattomuutta ja herravihaa.

No demokratiassa voi aina valita uudet edustajat, kuten viime eduskuntavaaleissa kävi. Kun osa uusista paljastui kolmannen asteen hölmöilijöiksi ja esittivät aivan käsittämättömiä, ja tän puljun tekemisiä arvosteltiin, niin viimeiset 20 v. muita arvostellut pomomies alkoi itkemään arvostelusta. :D

Ja yhtäkkiä vaikeni puoluetuen arvostelu ;)

Tapaus on tietenkin täysin vailla todellisuuspohjaa, koska tuollaista porukkaa ei todellisuudessa ole olemassa, ja jos olisi, ei heitä saa arvostella.

Vaalikoneiden vastausten ja hallitusneuvotteluiden perusteella 40% valituista kansanedustajista vaihtoi linjaa vaalien jälkeen. EU-kriittiset voittivat vaalit selvin numeroin. Kansa äänesti ei EU:n tukipaketeille. Suomeksi sanottuna kansalaiset äänestivät yhtä ja saivat toista. Tällainen ei ole demokratiaa. Eduskuntavaalit osoittautuivat demokratiaa esittäväksi näytelmäksi. Suomessa nähtiin aivan yhtä surkea näytelmä, kuin Venäjällä kaikkien vaalien yhteydessä. Tällaisessa tilanteessa väkivallan käyttö on moraalisesti täysin oikeutettua ja siihen tämä tulee nykyisellä menolla johtamaan. Vain kulissit on jäljellä. Kansanvaltainen tasavalta on kuollut.

Niitä pieniä havaintoja, jotka kertovat tulevaisuudesta:

UK riots: paratroopers are trained in riot control

Hundreds of soldiers from 3rd battalion The Parachute Regiment spent last week learning how to contain and arrest "rioters" in a series of exercises mirroring last summers violence.

Defence sources have confirmed that if violence were to return to British cities, especially during the Olympic Games, the Paras would be "ideally placed" to provide "short-term" support to police forces around the UK.

Such a request would have to be made by the Home Office and would have to have Prime Ministerial approval, according to the source.

During the exercises at the Lydd training base in Kent, the elite troops were pelted with petrol bombs and missiles and "fought" running battles with gangs of protesters as part of the battalion's "public order training"...

http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/defence/9046668/UK-riots-paratroopers-are-trained-in-riot-control.html

Koko juttu linkistä.

Tokihan se pitää armeija kouluttaa olympialaisia vastustavien mielenosoittajien vastaiseen taisteluun. Siellähän voi joku heittää limupullon tai puhua rumasti. :dodgy:

Vielä tässä taitaa olla yksi vapaussota edessä.
 
Näitä "tuotevastuu-aktivisteja" pitää saada Suomeen enemmän. Maailmallahan moni joutuu asetelmaan, jossa vaalilupaukset tulevat vastaan pitkin edustuskautta, ja erityisesti ennen seuraavaa äänestyskierrosta. Siis sekä lupaukset että niihin liittyvät tosiasialliset edustustoimet (äänestykset, lausunnot jne.).

Saisikohan näistä eniten pihalla olevista milloinmikinasiaontärkeä-aktivisteista koulutetuksi oikeasti hyödyllisiä kansanvallan palvelijoita? Kukas ottaisi urakakseen?
 
Hei, kansanvallassa kansan pitäisi valvoa valtaa. Monessako se tekee sen, monessako edes pystyy tekemmään sen?
 
JOKO kirjoitti:
http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/defence/9046668/UK-riots-paratroopers-are-trained-in-riot-control.html

Koko juttu linkistä.

Tokihan se pitää armeija kouluttaa olympialaisia vastustavien mielenosoittajien vastaiseen taisteluun. Siellähän voi joku heittää limupullon tai puhua rumasti. :dodgy:

Vielä tässä taitaa olla yksi vapaussota edessä.

Älähän nyt Joko. Jokainen rivipoliisi on koulutettu noihin hommiin, ja mitä tulee rivisotilaisiin, niin tuo on sitä sensaationhakua oikeiston torygraphilta. Sillä halutaan sanoa aivan jotain toista kuin mitä sä kuvittelet.

Ne mellakat mitä sä näit viime kesänä ei ollut aivan samanlailla verrattavissa kuin ne mitä tapahtuu Belfastissa, missä jokainen rivipoliisi on käynyt jossain suhteessa armeijansa läpi. Nuo Parat käyvät tuota harjoitusta läpi, koska niitä voidaan myös käyttää yllättävissä paikoissa myös juuri tuohon, kun parat tulevat esim rakennetulle alueelle. On aivan toista pystyä hallitsemaan joukkoja pelon ja kurin avulla, kuin suoraan murhaamalla niitä arabian kevään kahakoiden tapaan.
 
Back
Top