Maanpuolustustahto asevelvollisen koulutuksen ja palveluksen onnistumista selittävänä tekijänä
Risto Sinkko 2015
https://www.doria.fi/handle/10024/113698
Tiivistelmä:
Lähtökohta tälle tutkimukselle oli havainto siitä, että varusmiehillä maanpuolustustahto ja taisteluluottamus korreloivat. Tämä huomio oli mahdollista tehdä aikaisemmissa varusmiesaineistoilla tehdyissä tutkimuksissa, joissa olin ollut mukana. Tutkimuksen aineistoina olivat useat puolustusvoimissa kerätyt varusmiesten kyselytutkimusaineistot. Vertailuaineistoina käytin reserviläisille kertausharjoituksissa tehtyjen kyselyiden aineistoja. Olennaista oli selvittää, säilyikö havaittu riippuvuus kun muita mahdollisia tekijöitä otettiin huomioon.
Tutkimus oli aikaisemmin kerättyjen aineistojen sekundaarianalyysi ja tutkijana en ollut voinut vaikuttaa kyselyjen sisältöön tai käytettyjen muuttujien ja mittareiden valintaan. Aineistot on kerätty kuvaileviin tarkoituksiin ja tästä syystä tämä tutkimus oli tilastollisesti kuvaileva. Keskeiset käytetyt aineistot olivat varusmiesten kotiuttamiskyselyiden eli loppukyselyiden aineistot kaikista varuskunnista vuosilta 2000 – 2008 sekä vuonna 2010 Siilasmaan työryhmää varten kerätty aineisto kolmesta varuskunnasta. Vuoden 2010 varusmiestutkimus oli toteutettu siten, että kysely tehtiin sekä palveluksen alussa että lopussa. Tässä aineistossa käytettiin monipuolisesti varusmiesten psykososiaalisen toimintakyvyn erilaisia mittareita.
Maanpuolustustahto on käsitteellisesti laaja kokonaisuus, kuitenkin tässä tutkimuksessa se oli operationalisoitava käytettävissä olleiden osioiden avulla. Maanpuolustustahtoa tarkasteltiin sekä henkilökohtaisena että yleisenä maanpuolustustahtona sekä niiden yhdistelmänä, josta käytettiin myös nimitystä maanpuolustusajattelu. Käsitteellisesti suppeampi taisteluluottamus operationalisoitiin siten, että muuttujana se kuvasi varusmiehen luottamusta aseisiinsa, saamaansa koulutukseen sekä lähiryhmäänsä. Taisteluluottamuksen mittaamisen taustalla oli ajatus siitä, että tämän yksilökohtaisen mittarin keskiarvo on joukon koulutuksen onnistuneisuuden estimaatti. Taisteluluottamus oli tutkimuksessa varsinainen tulosmuuttuja.
Tulosten perusteella yksittäisten varusmiesten psykososiaalisessa toimintakyvyssä on eroja. Erityisesti erottui yksittäisenä tekijänä sosiaalisuus, joka summamuuttujana oli muodostettu varusmiestutkimus 2010:n aineistossa Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteen laitoksen laatimista osioista. Sosiaalisuus ennusti voimakkaasti varusmiehen etenemistä koulutuksessa aina johtajakoulutukseen saakka. Sosiaalisuuden kontrollointi tilastollisesti ei poistanut maanpuolustusajattelun ja taisteluluottamuksen välistä riippuvuutta.
Varusmiestutkimus 2010 aineistossa oli mahdollista tarkastella maanpuolustusajattelun muutosta palvelusaikana ja muutoksen yhteyttä psykososiaalisen toimintakyvyn kuvaajiin. Stressaantumistaipumus ja neuroottisuus olivat yhteydessä maanpuolustustahdon laskuun. Tunteiden hallinnan kyky tuki varusmiehen maanpuolustustahdon ja taisteluluottamuksen kehittymistä.
Tilastollinen kuvaus toteutettiin Mplus-ohjelmistolla lasketulla rakenneyhtälömallilla. Aineistoon sopiva malli oli mahdollista löytää. Mallin mukaan sosiaalinen pääoman yksilökohtaisena resurssina antaa mahdollisuuden kehittää ja säilyttää maanpuolustusajattelua, joka on yhteydessä itseluottamuksen luontoiseen taisteluluottamukseen varusmieskoulutuksen päättyessä. Koulutuksen aikana joukkoon kehittynyt kiinteys ja luottamus tukevat tätä kehitystä. Joukkotuotantomallilla saadaan aikaan joukkoja, joissa taisteluluottamus on yleensä tarvittavalla tasolla ja niitä voidaan käyttää osoitettuihin tehtäviin. Kertausharjoitukset ylläpitävät kiinteyttä, taisteluluottamusta ja sitä kautta joukon suorituskykyä.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että pysyvissä miehistön ryhmissä, joissa ryhmänjohtaja ja/tai jäseniä ei vaihtunut, koulutuksen tulokset olivat parempia kuin muuttuneissa ryhmissä. Edelleen havaittiin, että 12 kuukautta palvelleiden miehistön jäsenten joukossa palvelusmotivaatio laski enemmän kuin muissa varusmiesryhmissä.
Yhdestätoista koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijasta koottu ryhmä arvioi tutkimuksen tuloksia sovelletulla Q-menetelmällä Facilitate Pro -ohjelmistoa käyttäen. Menettely tuotti lisänäkökohtia tulosten arviointiin sekä niiden soveltamiseen.
LINKKI Verkkoversio.pdf
EDIT Lainausta
"
Yksi terminologinen huomautus on tässä paikallaan. Sosiaalipsykologisessa kirjallisuudessa käytetään yleisesti termiä ryhmäkiinteys (group cohesion). Tässä ryhmällä ei tarkoiteta pelkästään sotilasorganisaation ryhmää (yleensä squad), vaikka usein niin saatetaankin tehdä. Suomen kielessä sekaantumisen välttämiseksi tässä käytetään ilmaisua joukon kiinteys. Sieboldin mukaan sopivin joukko ryhmäkiinteyden mittaamiseksi on joukkue (platoon), vaikka ryhmäkohtainen vaihtelu voikin olla suurempaa kuin saman yksikön joukkueiden välillä. Ryhmäkiinteyden katsotaan toimivan prosessina myös komppanian kokoisissa yksiköissä. Komppanioita suurempiin joukkokokonaisuuksiin mentäessä puhutaan myös muista ilmiöistä (joukko-osastoylpeys, moraali, esprit de corps). Kiinteys- ja luottamustutkimuksessa on viitattu myös luontaisten ihmisyhteisöjen kokoon. Amerikkalainen kädellisten tutkija ja psykologi Robert Dunbar esittää, että noin 150 jäsentä on luontainen alkukantaisen ihmisyhteisön jäsenmäärä. Tämä perustuu siihen, että tämän kokoisessa yhteisössä kaikilla on mahdollisuus tuntea kaikki toiset, ja suusta korvaan viestintä on usein aivan riittävä tapa välittää tietoa. Useissa asevoimissa peruskomppania on juuri tätä kokoluokkaa.
Tästä ei pidä kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että kiinteyttä olisi tutkittu pelkästään tyypillisissä jalkaväkiyksiköissä. Kiinteyttä voidaan tutkia ja onkin tutkittu maailmalla myös muiden aselajien yksiköissä, muun muassa panssarijoukoissa, laivastossa ja ilmavoimissa. Suomessa varusmiesten koulutuksessa on vähintäänkin vuosikymmenen ajan pyritty tietoisesti ottamaan kantaa joukon kiinteyteen koulutuksessa. Uutta joukkotuotantojärjestelmää silmällä pitäen on vuoden 1997 puolustuspoliittisessa selonteossa todettu joukkojen kiinteydestä seuraavasti: ”Uusi palvelusaikajärjestelmä lisää sodan ajan joukkojen sisäistä kiinteyttä, kun koulutettava yksikkö pysyy koossa kuuden kuukauden koulutusjakson ja siirtyy samassa kokoonpanossa reserviin.” Tästä yleisluontoisesta toteamuksesta voi kylläkin huomauttaa, että ei koulutettavan perusyksikön (komppania/vast) miehistö (jääkärit/tykkimiehet/vast) ole sellaisenaan koossa koulutuksessa tuota koko kuuden kuukauden aikaa, koska kuuteen kuukauteen sisältyy myös kahdeksan viikon peruskoulutuskausi, jonka aikana mukana ovat myöhemmin johtajakoulutukseen ja erikoiskoulutukseen komennettavat varusmiehet. Varusmiesjohtajat tulevat mukaan yksikön alemmiksi esimiehiksi edellisestä saapumiserästä."
....
3.2 Joukon kiinteyden käänteisistä puolista
"
Sosiaalipsykologisessa peruskirjallisuudessa käsitellään joukon kiinteyden negatiivisena puolena groupthink -ilmiötä, joka voitaisiin kääntää vaikkapa ”ryhmämieleksi”. Termin on töissään tehnyt laajemmin tunnetuksi sosiaalipsykologi Irving Janis. Alkuperäisessä muodossaan se kuvaa tilannetta, jossa joukon jäsen tekee tekoja, joita ei yksin yksilönä tekisi, mutta joiden ajattelee olevan joukon muiden jäsenten toiveiden ja joukon tavoitteiden mukaisia. Tähän liittyy ryhmäprosesseja, joissa ryhmän ”päätöksiin” kriittisesti suhtautuvat katsotaan epälojaaleiksi, ja usein he taipuvat hiljaisiksi, ja hiljaisuus tulkitaan myöntymisen merkiksi.
Sotilasorganisaatiossa tällä tarkoitetaan sitä, että joukon sisäinen koheesio, itsetunto ja arvostus kasvavat niin suureksi, että joukko alkaa erottautua muusta omasta organisaatiostaan. Jäsenet alkavat hyljeksiä joukon ulkopuolisia, katsovat itsensä muita paremmiksi. Äärimmäisyytenä tällainen joukko jopa kieltäytyy ottamasta vastaan käskyjä varsinaiselta esimieheltään, tai tulkitsee saadun käskyn ja tehtävän omien sisäisten normiensa ja näkemystensä mukaan. Tällainen käyttäytyminen voi johtaa vääriin päätöksiin taistelussa (esimerkiksi Tarnak Farm friendly fire -tapaus kun amerikkalainen hävittäjälentäjä tulitti liittolaisia) tai suoranaisiin väärinkäytöksiin taistelutilanteessa.
Tienvarsiräjähteen kohteeksi joutunut ryhmä alkaa tulittaa ja tappaa paikalla olevia syyttömiä siviileitä tai kostaa siviileille ja heidän perheenjäsenilleen epäillyn yhteistoiminnan ”vihollisten” kanssa. Tällaiseen käyttäytymiseen liittyy myös virallisen säännöstön mukaisen kurin höltymistä, alkoholinkäyttöä ja niin edelleen. Joukon ylempi johto saattaa myös katsoa tällaista käyttäytymistä läpi sormiensa, koska näin käyttäytyvää joukkoa saatetaan pitää tehokkaana tai sen tuloksia hyvinä. Johto joutuu puuttumaan tilanteeseen vasta, kun ärsyke siihen tuleekin oman organisaation ulkopuolelta."
EDIT (04.11.16 /21:00)
Tästä Risto Sinkkosen väitöksestä löytyy paljon myös sivilimaailmaan sopivaa
Esim LUOTTAMUS on keskeisin tekijä koheesion syntyyn (s106)
"Tuotantoelämän kannalta luottamusta tarkasteltaessa erityisesti tuotantotalouden psykologian näkökulmasta se on jaettu kolmeen alatyyppiin, laskelmoivaan luottamukseen (
calculus-based trust), kognitiiviseen luottamukseen (
cognition-based trust) ja tunneperäiseen luottamukseen (
affection-based trust).
Sosiologian näkökulmasta luottamus vähentää tehokkaasti erilaisten ihmisten yhteistyöstä aiheutuvaa kitkaa organisaatioissa, instituutioissa ja yhteiskunnan päätöksenteossa ja toimii kitkaa vähentävän öljyn tavoin lisäten näkemystä yhteistyön hyödyistä.
Organisaatiotutkimuksissa luottamuksen on todettu olevan keskeinen menestystekijä esimiestyössä, perinteisesti toimivissa tuotekehitystiimeissä samoin kuin viestintä- tekniikan välityksellä kommunikoivissa virtuaalitiimeissä ja -organisaatioissa. Virtuaalisen luottamuksen ja esimerkiksi virtuaalisen projektityön tutkimuksessa on noussut esiin käsite, swift trust (*linkki wikipediaan*), ”pikaluottamus”. Kysymys on siitä, että organisaatiolla ei enää ole mahdollisuutta rakentaa perinteisillä tavoilla luottamusta, vaan luottamuksen on nopeasti synnyttävä esimerkiksi osallistujien ammattitaidostaan antaman kuvan sekä sosiaalisten ja kommunikaatiotaitojen perusteella. Luottamusta vaatii keskeisesti yhteisesti omaksuttu tavoite projektin tehtävän täyttämisestä. Sen jälkeen virtuaaliryhmä hajoaa, ja usein jäsenet liittyvät toisiin ryhmiin tai projekteihin.
Sotilasorganisaatioiden kannalta asiaa tarkastellen taistelukentän muuttunut kuva, toiminnan kasvaneet nopeusvaatimukset tai yhtälailla rauhanturvatehtävien monimutkaistunut kokonaisuus ovat tutkimusten mukaan johtaneet myös tilanteisiin, joissa swift trust -tyyppinen ilmiö syntyy tai sitä tarvitaan. Tietyn tehtävän suorittamiseksi kootaan nopeasti yksikkö osista, joihin kuuluvat miehet eivät välttämättä tunne toisiaan etukäteen, tai jos tuntevatkin, ovat roolit uudet ja erilaiset. Aikaa ennen tehtävää synnytettävään keskinäiseen luottamukseen ei ole. Organisaation osallisten on luotettava siihen, että tehtävän aikana eri osat yksiköt tekevät oman osansa ammattitaitoisesti. Tehtävän toteuduttua yksikkö hajoaa ja sen osat palaavat alkuperäisiin yksiköihinsä.
Luottamus on tekijä, joka mahdollistaa uuden tiedon luomisen, oppimisen sekä tekniikan ja myös palveluiden kehittämisen verkostoyhteistyössä. On olemassa jo tutkimustuloksia, jotka tukevat odotusta luottamuksen ja innovatiivisuuden – tai oma-aloitteellisuuden – välisestä yhteydestä. Luottamus mahdollistaa uusiin ideoihin ja kehittämishankkeisiin väistämättä liittyvän riskin ottamisen ja eri osapuolten välisen yhteistyön."
---- s.117 on kiintoisaa tekstiä sodan kuvan muutoksesta ja sen vaikutuksesta johtajuuteen ---
"Muuttuneen sodan kuvan taistelijan on löydettävä luottamus myös omassa joukossaan. Haaste tälle vaatimukselle on se, että sodan hektinen luonne ja taistelutehtävien vaihtuvat vaatimukset edellyttävät joukon rakenteelta joustavuutta.
Taisteleva joukko kootaan uudestaan aina jokaista tehtävää varten. Perinteiseen joukon sisäisen luottamuksen rakentamiseen ei jää aikaa, joukon on rakennettava sisäinen luottamuksensa (switf trust) nopeasti.
Ben-Shalom ym. ovat tutkineet israelilaisia taisteluyksiköitä Al-Aqsa Intifadan aikana. Heidän lähtökohtansa on se, että taistelevien joukkojen toimintaa ei enää voi rakentaa perinteisen kiinteyskäsitteen varaan.
He kirjoittavat:
”Instead of socially cohesive structures (based upon mutual, continuous, and common experiences), the action of these combat units during operations is based upon temporary frameworks based on short-term, ad hoc, and diverse components.”
Taistelevan joukon muodostamisessa korostuu siis väliaikaisuus ja tehtävänmukaisuus. Tehtävän tultua suoritetuksi joukon osat palaavat omiin yksiköihinsä. Tämän tyyppinen toiminta ei toki ole eikä ole ollut tuntematonta Suomenkaan puolustusvoimissa, joukkoja on kyllä osattu alistaa toisen komentajan alaisuuteen tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.
Ben-Shalom ym. kirjoittavat kuitenkin, että heidät yllätti se monimutkaisuus joukkojen käytössä tässä konfliktissa, joka oli nopea, intensiivinen ja väkivaltainen. Todettu tulos joukkojen toiminnan tehokkuudesta oli kuitenkin se, että tehokkuudessa ei hävitty verrattuna perinteiseen tapaan koottuihin joukkoihin. Keskeistä tutkijoiden mukaan on käytettävissä olevan lyhyen ajan pakote. Joukkoa koottaessa syntyy dynamiikka, joka perustuu esimerkiksi komppanian päälliköiden ja heidän komentajiensa intensiiviseen esittäytymiseen, jossa selvitetään kunkin kokemus aseista ja taistelusta. Koska muuta vaihtoehtoa ei ole, osapuolten on luotettava siihen, että toinen osaa tehtävänsä.
Kirjoittajat toteavat myös kuvatunlaisen joukon muodostamisen vaikuttavan johtamiseen.
Jonkin yksikön johtajaksi tulee ”asiantuntija” riippumatta hänen virallisesta sotilasarvostaan. Nopeasti muodostetut joukot nähdään tällaisen asiantuntemuksen varastona, esimerkkinä vaikkapa vaunukomppanian päällikkö, joka neuvoo jalkaväkipataljoonan komentajaa vaunujen sijoittamisessa."
Suomennettuna tässä on kyse ME-hengestä.
..ja aiheuttaa tunneperäisiä oireita, jos joku ulkoinen tekijä pyrkii hajottamaan yhtenäisyyttä.
