UCAV:it harmaassa vaiheessa ja ensimmäisinä tunteina

RPG83

Soome Majori
Miltä kuulostaisi, jos himoittujen taisteluhekojen sijaan harkittaisiin ilmarynnäköintiin Predatorin ja Reaperin kaltaisia vehkeitä? Etenkin sodan ensihetkinä voi olla ratkaiseva merkitys sillä, saadaanko panssarikolonnat pysäytettyä vai ei. Samoin noita voitaisiin käyttää painopisteen nopeaan siirtämiseen toiselle puolelle valtakuntaa. Kaksi divisioonaa hönkii 4. alueellisen taisteluryhmän päälle Kainuussa, no problem, annetaan ilmatukea.

Uskoisin tuollaisen lennokin olevan paljon laihempi maali kuin tst-hekon, mutta samaan aikaan lennokillakin voi olla 14 Hellfire-ohjusta kyydissä. Hinta on voimakkaasti lennokin puolella, kuten tod. näk. myös käyttökulut. Kykenisikö kertautettu ressu tuollaisen operointiin, vai vaatiiko kokoaikaisen lentäjän, se on hyvä kysymys. Tod. näk. kokoaikainen henkilöstö olisi paras vaihtoehto, etenkin valmiuden kannalta.

Isoin ongelma lienee, että kuka noita meille oikein myy. Viimeaikainen ulkopolitiikka ei ole välttämättä ollut kovin myönteistä potentiaalisinta myyjävaltiota, Yhdysvaltoja, kohtaan.

300px-MQ-9_Reaper_CBP.jpg

MQ-9 Reaper

300px-MQ-1_Predator_unmanned_aircraft.jpg

MQ-1 Predator

300px-Predator-c-avenger-5.jpg

Avenger
 
Olettaen, että tuollainen lennokki edes selviäisi ilmassa kantamalle asti meidän oloissa, niin onhan tuossa varmaan jotakin ideaa.

Itse varmaan laittaisin vain Longbow tutkan lennokkiin ja ohjukset olisi NH-90:ssä tai maa-alustalla. Samalla tutka varmaankin pystyisi lähettämään lähes tosiaikaista tietoa vihollisen liikkeistä muillekin ja esim. tykistö saattaisi pystyä ampumaan sen tiedon perusteella.

Toistan itseäni, mutta isoin huolenaiheeni on sen lennokin elinikä. Jos sillä ei ole mahdollisuuksia selvitä esim. BUK:n (tai TOR) ollessa alueella, niin mitä sillä lennokilla tekee? Tuon kokoluokan lennokit eivät oikein ole uhrattavissa.
 
RPG83 kirjoitti:

Vahvensin. Täsmennätkö hieman tarkoitustasi? Vieläkö enemmän pitäisi olla rähmällään Usan edessä, pitäisikö ihan sääriä syleillä ja tyystin vasalliksi ryhtyä?
 
Eivätköhän Israelilaiset myy, eli ei ole pakko nuoleskelle USA:ta. Sieltähän se edellinenkin meikäläinen UAV-ostos on tehty.
 
elso kirjoitti:

Itse odottaisin jenkkien myyvän ilman suurempia ongelmia, rahaahan ne siitä saavat. Örkki tuomioja onnistui toki sen yhden kaupan sotkemaan, mutta hän ei ole enää siinä asemassa.
 
Olisi kiva tietää, miten hyvin nuo yhteydet noihin on hoidettu. Meinaan vaan, ettei käy taas Iranit ja sitten joka kaappaa nuo meidän lennokit ja sitten... Luulisi oppineen jotakin edes, mutta... Itse en usko sinällään, että noiden alasampuminen välttämättä on mitenkään triviaalia. Toisaalta, Venäjällä on tuota kalustoa sen vertaa, että tarpeeksi kun yrittää niin varmasti onnistuu. Eikä meillä ole noita kuitenkaan varaa mielipuolisesti hommata. Olisi kuitenkin hyvä, että meillä olisi taktisten lennokkien lisäksi tuollaisia vähän järeämpiä tiedustelu- ja hyökkäyskäyttöön.
 
hessukessu kirjoitti:

Hyökkäyskäytöstä en ole niin varma, kun jos tiedustelu toimii, niin tulivoimaa pitäisi löytyä enemmän kuin lennokki pystyy toimittamaan (nykyiselläänkin). Mutta tiedustelun on toimittava. Etenkin olisi hyvä, jos joku lennokki pystyisi signaalitiedusteluun (tai ainakin sieppaamaan niitä signaaleja, itse tiedustelu on sitten laajempi kokonaisuus).
 
SJ kirjoitti:
Olettaen, että tuollainen lennokki edes selviäisi ilmassa kantamalle asti meidän oloissa, niin onhan tuossa varmaan jotakin ideaa.

Itse varmaan laittaisin vain Longbow tutkan lennokkiin ja ohjukset olisi NH-90:ssä tai maa-alustalla. Samalla tutka varmaankin pystyisi lähettämään lähes tosiaikaista tietoa vihollisen liikkeistä muillekin ja esim. tykistö saattaisi pystyä ampumaan sen tiedon perusteella.

Toistan itseäni, mutta isoin huolenaiheeni on sen lennokin elinikä. Jos sillä ei ole mahdollisuuksia selvitä esim. BUK:n (tai TOR) ollessa alueella, niin mitä sillä lennokilla tekee? Tuon kokoluokan lennokit eivät oikein ole uhrattavissa.

Riippuu vähän miten kone on tehty ja mitä pitää sisällänsä... Lentokorkeus joka tapauksessa tekee sen että ir-ohjuksilla ja ammusilmatorjunnalla tuota saa alas. Toinen on että kuinka loistaa tutkissa? Loistaa varmasti mutta kuinka kauas. Tuollainen voisi toimia ryhmissä jolloin lennekit olisivat varustettu vähän eri tavalla. Yhdessä voisi hyvinkin olla häirintälaitteistoa mukana ja toisessa vaikka tutkaan hakeutuvaa.

Itse näkisin riskinä sen että meillä olisi vastassa vihollinen jolla on kohtuu hyvät resurssit laittaa peliin häirintää sekä yrityksiä kaapata ohjaus signaali niin kuin irankin teki, mistä lienevät oppineet :a-rolleyes: Tokihan noihin saadaan laitettua varotoimenpiteitä kuten että jos signaali katoaa, pätkii niin kone palaa ennalta ohjelmoituun pisteeseen mutta se voi laskea aika tavalla tehoa jos kone heittää aina pikkupätkäsyn jälkeen ympäri... Toisena riskinä näkisin sen että noiden ohjaus perustuu pitkälti satelliitteihin ellei haluta sitoa osaa koneista linkeiksi. Meillä ei kuitenkaan ole välttämättä satelliitteja käytössä kriisiaikana tai ainakin niiden signaalia vihollinen pyrkii häiritsemään.
 
hessukessu kirjoitti:
Olisi kiva tietää, miten hyvin nuo yhteydet noihin on hoidettu. Meinaan vaan, ettei käy taas Iranit ja sitten joka kaappaa nuo meidän lennokit ja sitten... Luulisi oppineen jotakin edes, mutta... Itse en usko sinällään, että noiden alasampuminen välttämättä on mitenkään triviaalia. Toisaalta, Venäjällä on tuota kalustoa sen vertaa, että tarpeeksi kun yrittää niin varmasti onnistuu. Eikä meillä ole noita kuitenkaan varaa mielipuolisesti hommata. Olisi kuitenkin hyvä, että meillä olisi taktisten lennokkien lisäksi tuollaisia vähän järeämpiä tiedustelu- ja hyökkäyskäyttöön.

Satelliitillahan noita ohjataan mutta toinen lennokki(t) voivat toimia myös linkkinä. Rangerin kantamahan alkaa olemaan käsittääkseni aika maksimi jos toimitaan maa-asemalta suoraan lennokkiin.

En nyt tarkkaan muista hintoja niin en ala mutulta laittamaan mutta tuollainen predator on järjestelmänä sen hintainen että jos niitä meinattaisiin hommata määrä jolla on merkitystä niin rahaa palaa... Eli ei nuo HALE UAVit ole mitään halpoja leluja

edit:$120.8 million for a complete, operable CAP of four.[4] (Given the infrequency at which Reaper flies in comparison to typical combat aircraft, the four Reaper calculation is apt for comparing to manned aircraft. This issue is discussed more in later parts of this series.)

http://nation.time.com/2012/02/28/2-the-mq-9s-cost-and-performance/

Linkissä muutoinkin ihan mielenkiintoista luettavaa ja vertailua....
 
Raveni kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Olettaen, että tuollainen lennokki edes selviäisi ilmassa kantamalle asti meidän oloissa, niin onhan tuossa varmaan jotakin ideaa.

Itse varmaan laittaisin vain Longbow tutkan lennokkiin ja ohjukset olisi NH-90:ssä tai maa-alustalla. Samalla tutka varmaankin pystyisi lähettämään lähes tosiaikaista tietoa vihollisen liikkeistä muillekin ja esim. tykistö saattaisi pystyä ampumaan sen tiedon perusteella.

Toistan itseäni, mutta isoin huolenaiheeni on sen lennokin elinikä. Jos sillä ei ole mahdollisuuksia selvitä esim. BUK:n (tai TOR) ollessa alueella, niin mitä sillä lennokilla tekee? Tuon kokoluokan lennokit eivät oikein ole uhrattavissa.

Riippuu vähän miten kone on tehty ja mitä pitää sisällänsä... Lentokorkeus joka tapauksessa tekee sen että ir-ohjuksilla ja ammusilmatorjunnalla tuota saa alas. Toinen on että kuinka loistaa tutkissa? Loistaa varmasti mutta kuinka kauas. Tuollainen voisi toimia ryhmissä jolloin lennekit olisivat varustettu vähän eri tavalla. Yhdessä voisi hyvinkin olla häirintälaitteistoa mukana ja toisessa vaikka tutkaan hakeutuvaa.

Itse näkisin riskinä sen että meillä olisi vastassa vihollinen jolla on kohtuu hyvät resurssit laittaa peliin häirintää sekä yrityksiä kaapata ohjaus signaali niin kuin irankin teki, mistä lienevät oppineet :a-rolleyes: Tokihan noihin saadaan laitettua varotoimenpiteitä kuten että jos signaali katoaa, pätkii niin kone palaa ennalta ohjelmoituun pisteeseen mutta se voi laskea aika tavalla tehoa jos kone heittää aina pikkupätkäsyn jälkeen ympäri... Toisena riskinä näkisin sen että noiden ohjaus perustuu pitkälti satelliitteihin ellei haluta sitoa osaa koneista linkeiksi. Meillä ei kuitenkaan ole välttämättä satelliitteja käytössä kriisiaikana tai ainakin niiden signaalia vihollinen pyrkii häiritsemään.

Tutkaan hakeutuvaa ohjusta ei välttämättä edes tarvita, jos käytettävissä on tykistöä. Tämä toki voi olla ongelma, jos kyse on siitä vihollisen alkurynnistyksestä ja tykistöä ei vielä ole käytettävissä. Toisaalta silloin vihollisella olisi myös ilmavoimat apuna, joten lennokki tuskin mahtuisi sekaan.
 
Mitä jos maksettaisiin kiinalaisille "pöydän alta" ja ostettaisiin risteiliohjuksia kunnon kantamalla? Pakistanilaiset alkoivat suunnittelemaan "Babur" ristelyohjusta niiden Tomahawkien perusteella jota Clinton päätti ampua Al-Queda leireihin 1990-luvulla, mutta saivat myös apua kiinalaisilta suunnitteluun. Venäläiset takuulla miettisivät kahdesti ennen kuin alkaisivat pommittamaan naapuriaan summamutikassa jos puolustusvoimillakin olisi "lentäviä torpedoja".

Baburilla on kantamaa 750km ja enemmän tulevissa malleissa.
Babur_Cruise_Missile_2.jpg

Pakistan+Successfully+Tests+Hatf-VII+Babar+Cruise+Missile+multi+tube+Missile+Launch+Vehicle+%2528MLV%2529+from+a+new+caniste+submarine+launched+version+operational+%25283%2529.JPG

he Hatf 7 is a short-range, ground-launched, turbojet powered, single warhead, cruise missile. Development may have started in the 1990s as a response to the Indian cruise missile program. Little is known with certainty about the missile, but it seems to be based on the American RGM/UGM-109 Tomahawk. In August 1998, some Tomahawk missiles may have been recovered and reverse engineered by Pakistani engineers. The engine may be based on the Tomahawk, but it also seems likely that it is based on the Russian AS-15, the Russian SS-N-27 Club, or a Chinese turbojet design.
http://missilethreat.com/missiles/haft-7/?country=pakistan#pakistan

Jos siis oltaisiin tosissaan maanpuolustuksen suhteen. :camo:
 
Last edited by a moderator:
baikal kirjoitti:
RPG83 kirjoitti:
-- Viimeaikainen ulkopolitiikka ei ole välttämättä ollut kovin myönteistä potentiaalisinta myyjävaltiota, Yhdysvaltoja, kohtaan.

Vahvensin. Täsmennätkö hieman tarkoitustasi? Vieläkö enemmän pitäisi olla rähmällään Usan edessä, pitäisikö ihan sääriä syleillä ja tyystin vasalliksi ryhtyä?

Miltä kuulostaisi Major non-NATO ally?

Ainakaan ei ministerien tarvitsisi hehkuttaa Snowdenia avoimesti, eikä kritisoida heidän jokaista "muuviaan". Ei välttämättä tarvitse kannustaa, mutta ei harata vastaankaan.

elso kirjoitti:
Eivätköhän Israelilaiset myy, eli ei ole pakko nuoleskelle USA:ta. Sieltähän se edellinenkin meikäläinen UAV-ostos on tehty.

Eivätkös venäläisetkin ole asioineet sillä suunnalla? Eli en välttämättä lähtisi sieltä sitä kalustoa hakemaan...

Sitä paitsi, noista iippojen vehkeistä löytyy huonommmin tietoa, Wikissä mainitaan aseistuksesta vain esim. "27 kg warhead", mitä ikinä sitten tarkoittaakaan. Mitkään savimajojen tuhoamiseen tarkoitettuja kamikaze-lennokkeja tuskin tarvitaan. Haluaisin vähän tarkempia tietoja, minkä nimisiä ohjuksia (Spike?) mikäkin lennokki pystyy ampumaan ym.
 
No onneksi osa lennokeista ei ole kauppatavaraa ollenkaan. Niin ei tule kiusausta ruveta kyselemään.

Taitaa olla se Patrian ja kumppanit lennokkiprojektikin sellainen Iisakin kirkon rakennusprojektia vastaava, että ennen käki hautoo omat munansa kunnes siitä jotain valmista tulee.
 
Back
Top