Ukrainan konfliktin koontia 15.4.

Magistra

Kersantti
Oli muuten piiiitkään aikaan eka kerta kirjautuessa, kun uusien viestin joukosta puuttui tänään jossain vaiheessa kärkikastista tämä Ukraina-ketju. Itsekullakin välillä taisteluväsymystä seurata, mitä tapahtuu, tapahtuuko mitään...

Ukrainan tilanteen seurannasta muutama huomio. Yritin itse alkuu pysyä kärryillä, kuten minkä tahansa kv-uutisen osalta. Jossain vaiheessa (helmikuuta) alkoi tuntua, tuleeko tästä pahimman luokan vaikutuksia Suomellekin. Mutta sitten ei olekaan tapahtunut mitään dramaattista - jos sillä tarkoittaa Suomeen asti kohdistuvaa sotilaallista uhkaa. Jos et jaksa lukea tätä oksennusta, jonka kokosin ketjusta, bongaa vaikka, oletko päässyt lainatuksi. Paljon hyviä kommentteja jäi kyllä ulkopuolellekin...

Joulukuussa 2013 ukrailaisten vallankumouksellisten protestointi jatkuu. Uutisissa kuvattiin yhdeksi olennaiseksi osapuoleksi Ruslana; joka tippuu syystä tai toisesta listoilta myöhemmin. Suomesta lähetettiin Ilkka Kanerva "pelastamaan tilannetta".

Tammikuussa veikkailtiin vielä ukrainalaisten keskinäisten kahinoiden osalta tulevaa ja protestoijat uhkuivat voimaa. Osalla "asiantuntijoista" meni näin jälkiviisaana vähän pieleen tulevan veikkailu.
– Huomenna liikumme jälleen yhdessä eteenpäin. Jos se merkitsee luotia otsaan, niin sitten se on luoti otsaan, mutta rehellisesti, reilusti ja rohkeasti, oppositiojohtaja Arseniy Jatsenjuk sanoi Itsenäisyysaukiolla pitämässään puheessa. 22.1.14
Hanna Smithin mukaan todennäköisin vaihtoehto Ukrainan kriisille on, että mielenosoittajat lopulta tuskastuvat siihen, että he eivät saa vaatimuksiaan läpi ja mielenosoitukset vähitellen hiipuvat. 24.1.14

Helmikuussa 2014 alkoi tilanne kiristyä, ja lähentyä pikaisesti kv-konfliktia. Osapuolista ei ollut ihan tolkkua ja "kaikki" nokittelivat keskenään. Suomessa havahduttiin edes ihmettelemään, koskisiko asia meitäkin. Itsellänikin vilahti mielessä ajatus, nyt joudutaan testaamaan tämänkin foorumin mieskunto modernilla taistelukentällä - mitä se sitten onkaan.
"Toivottavasti tätä ketjua ei tarvitse siirtää Käynnissä olevat sodat ja konfliktit-osioon." Tvälups 6.2.14
"Hyvin etenee tuo Ukrainan pakkoliittäminen uuteen-Neuvostoliittoon." Kaukovittuilija 18.2.14
"Kyllähän tämänkin ketjun voi siirtää aktiivisten konfliktien alueelle jos se helpottaa asian seuraamista?" Setämies 19.2.14
"Voisiko ketjun otsikon muuttaa vaikka Ukrainan sisällissodaksi taikka vastaavaksi?" Ctg 20.2.14
"Inhimillisesti katsoen pidän tuota Ukraina-keissiä vakavana ja toivon, että se loppuisi mahdollisimman pian, mutta kiilusilmäinen alter egoni kuitenkin toivoo, että Venäjä sekaantuu asiaan ja tuo toimii indikaattorina eurooppalaiselle suursodalle… Sota tekisi hyvää mm. Suomen puolustusvoimille näiden pitkien rauhan vuosikymmenten tuomien lieveilmiöiden kitkemisessä." Pstsika 21.2.14
"Olympialaiset loppuvat, Venäjän reaktiota odotellessa, Venäjä ei hyväksy Ukrainan EU lähentymistä ja ainakin Kirimin ja Donetskin voi olla valmis kaappaamaan." Talvela 23.2.14

Helmikuun lopulla näytti välillä pahalta. Itsekin kyselin joka päivä (tai monta kertaa päivässä) kapparimieheltäni, tietääkö hän jotain enemmän kuin siviilit. Ihan kuin se minulle sen kertoisi. Onneksi puolustusministeri huokui turvallisuutta tuovaa asiantuntemusta...
"Panostaa vihdoin maavoimiin reservin harjoituksiin?" Creidiki 27.2.14
"Tsot tsot, ei nyt sentään, Creidiki. Parin vuoden kuluttua pitää ne kopiokoneetkin uusia ja kaikkea.....eijjei." Baikal 27.2.14
"Joko voidaan ääneen sanoa että Krimillä tapahtui venäläinen vallankaappaus? Saako jo?" aj77 27.2.14
Puolustusministeri Carl Haglund: Suomella ei tarvetta nostaa valmiustilaansa 27.2.14

Meikäläiset ihmettelivät ukrainalaisten kädettömyyttä (ja eun ja usan ja ykn ja...), mutta toisaalta Venäjän mahti kuitenkin tunnustettiin. Sotilaallisen yhteenoton puolesta ja vastaan ponnistelua.
"Sinänsä ihan järkevää reaalipolitiikkaa ukrainalaisilta, etteivät ala eskaloimaan konfliktia Krimillä. Kyseinen aluehan muuten on ollut osa Ukrainaa vasta vuodesta 1954 ja Post-Neukkulan ajan autonominen." Stagideus 28.2.14
"Tänä yönäkö kolahtaa?" Peuhkis 28.2.14

Maaliskuu 2014
Venäjä aikaansaa Krimin kansanäänestyksen ja liittämisen. Pohditaan, eikö kukaan lähde haastamaan Venäjää - edes ukrainalaiset. Kv-toimijat kovistelevat kyllä sanallisesti. Onneksi jälleen Suomesta löytyy uskottavia asiantuntijoita. Sopii pohtia, tarkoitanko Tuomiojaa vai Vonkaa, Pynnöniemeä vai ctg:tä...
– TIlanne on erittäin vakava, ja tästä tulee myös hyvin paljon seurauksia, ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo Yle Uutisille. Hän ei kuitenkaan halua arvioida, mitä seuraamuksia Venäjän mahdolliset sotatoimet Krimin niemimaalla voivat aiheuttaa. 1.3.14
"Huomaatteko, miten ihanaa maskirovkaa - anteeksi, että salaa herkuttelen tällä, kun hommaa hoidetaan näin rasvatusti: Lavrov ja Putin antavat rauhoittavia lausuntoja, kuten "Venäjä aikoo kunnioittaa Ukrainan suvereniteettia" ja samalla allekirjoittaa parlementille paperia, jossa pyytää lupaa voimankäyttöön Ukrainassa.
Nyt, tästä edespäin pelataan avoimemmin kortein sikäli, että alkaa jo tyhmemmällekin asia aueta. Kysymys kuuluu: riittääkö Krimi?" Vonka 1.3.14
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katri Pynnöniemi sanoo, ettei missään nimessä odottanut tällaista lopputulemaa Krimillä.
- En tiedä mitä sanoa. Tämä on vastoin kaikkea, mitä me tutkijat olemme viimeiset pari päivää sanoneet. Tämä on absurdia, absurdia. 2.3.14
"Kuva herättää kyllä ristiriitaisia tunteita.. "täss seison enkä muuta voi"!
Menkää ny edes ASEMIIN PERKELE!" AKE-ukki 2.3.14
"Eristää ja tuomita? Onko Tuomioja seonnut täysin?" Ctg 2.3.14
"Eniten harmittaa ettei Putin tehnyt tätä vuosi-kaksi sitten. Pv:n "uudistus" ei olisi mennyt ikikuuna nykyisenmuotoisena lävitse." Tvälups 3.3.14

Putinia arvioidaan mediassa, ihaillaankin. Kun sitten puhutaan talouspakotteista, niissä on myös "pakottajille" negatiivisia seurauksia.
"Jymäyttämisen taito voidaan jakaa esimerkiksi seuraaviin symbioottisiin osa-alueisiin:
Jatkuva sodankäyntiin valmistautuminen
Jatkuva taisteluvalmiuden ylläpitäminen
Psykologinen sodankäynti
Omien toimenpiteiden ajoituksen suunnittelu ja toteutus
Oikean hyökkäyshetken määrittäminen
Suhteellisen edun saavuttaminen
Vihollisen havaintojen ja toiminnan manipulointi
Näkyvien ja peitettyjen operaatioiden käyttö
Henkilökohtaiset johtamistaidot
Joukkojen johtamistaidot
Juonittelun ja petoksen käyttö
Suostuttelun käyttö
Oppineisuuden käyttö
Kun tarkastellaan jo tähän mennessä tapahtunutta, tapahtumien etenemisketjua, "uutiskommentteja", "lausuntoja" ym. infoa
sekä sitä mitä missäkin vaiheessa on OIKEASTI tapahtunut, voi olla että tästä "verettömästä valtauksesta" tulee kouluesimerkki siitä, miten "Jymäyttäminen" onnistuu kaytännössä." KorpiSISSI 4.3.14
"Kuule, mikään ei ole tässä maailmassa niin varmaa kuin se, että lasku lankeaa aina lopulta, tavalla tai toisella, tavallisen suomalaisen veronmaksajan maksettavaksi..." Tähystäjä 4.3.14

Suomalaisia ammattisotilaita ei tilanne saa epäilemään omaa toimintakykyämme - ainakaan julkisesti. Joka päivä voi kysyä uudelleen, joko tilanne tänään etenisi vauhdilla - suuntaan tai toiseen. Itseeni iski pullamössösukupolven herätys.
Miten Suomessa on valmistuttu ns. tunnuksettomien sotajoukkojen vastatoimintaan? "Hyvin". MPKKn strategiaan laitoksen kapteeni Teirilä 5.3.14
"Siitä se lähtee pikkuhiljaa eskaloitumaan... Venäjän on pakko provosoida että saavat hyvän syyn aloittaa sota toimet joilla "vakauttaa" itäinen ukraina myös venäjän hellään syleilyyn." Raveni 10.3.14
80-luvulla syntyneet eivät ole koskaan nähneet todellista reaalipolitiikkaa
Putin repi pullamössöt pois pumpulista 10.3.14
"Uutiskirjoittelu Ukrainasta ja Krimiltä on hiljentynyt. Tarkoittanee, ettei eurooppalaisia enää kiinnosta? Kun omat asiat on vielä kunnossa niin mitäs muista. Tulkoot toimeen omillaan. Mitä ovat syntyneet Venäjän naapuriin. Oma vika." KIM 12.3.14

Farssinomainen toiminta tai toimimattomuus jatkuu.. Ukrainan vastineet Venäjälle laahaavat jonkinverran jälkijunassa.
"Peuhkis, moni ajattelee sinun lailasi. Järki sanoo, että on hyvä, etteivät ukrainalaiset ole menettäneet malttiaan ja että heidän olisi syytä vetäytyä hyvässä järjestyksessä, mutta sydän ja historian opetukset sanovat, että tällä menettelyllä he menettävät lopullisesti oikeutensa Krimiin. Häntä koipien välissä pois, mutta minkäs teet!" Taitolaji 18.3.14
"Nato tai ei, mutta mikäli Ukraina odottaa, että muut käyvät taisteluun sen puolesta niin olisi sangen suotavaa heidän itsensäkin tekevän jotain puolustautuakseen..." Tvälups 20.3.14
Ukraina varoittaa Venäjää: Rajanylitykseen vastattaisiin sotatoimin 20.3.14
Ukrainan hallitus tervehtii Krimiltä palaavia sotilaita sankareina 22.3.14
"Cybergeneral on oikeassa. USA:n ja EU:n on vietävä tämä sotaan saakka. Ennen se ei pysähdy. Välillä vetää henkeä mutta sitten jatkaa." Vonka 23.3.14
"Vielä yksi sota kaikkien sotien lopettamiseksi?" JOKO 23.3.14
Ukrainan ulkoministeri ja Nato huolissaan Venäjän aikeista 23.3.14

"Kun näitä asioita koettaa yhdistellä, niin tulee vakuuttuneeksi, että jossain biolaboratoriossa on risteytetty Stanley Kubrick ja Kafka ja saatu oikea kunnon käsikirjoittaja. Pirukaan ota selvää, mitä kaikkea tuolla velloo. Mutta eräs asia kannattaa varmaan huomata: mitä epäselvempi tilanne, sitä parempi Venäjälle. " Baikal 30.3.14
"Ketä tai mitäs varten nuo ukrainalaiset sitten sotalaitostaan ylläpitivät? Mikä oli uhkakuva? kaluston rappeutuminen ja palkanmaksun epämääräisyys?" Tvälups 31.3.14

"Noh prkls! Eilen tiedotusvälineet sekä jopa Suomen Sotilas uutisoi "aamulla välittömästi alkavasta Venäjän laajamittaisesta invaasiosta Ukrainaan!"
Eikö (taaskaan) pitänyt kutiaan tämä "uutinen" ?" Tvälups 9.4.14
"No mulle tulee tästä Venäjän nykypolitiikasta mieleen lähinnä George Bushin kuuluisa lausahdus.
"fool me once, shame on you... fool me twice, you can't get fooled again?"
Nyt näyttää vähän siltä että euroopaa on höynäytetty." Late347 9..4.14
"Palataksemme Ukrainaan. Jotenkin tuo meno näyttää samalta kuin veisi tikkarin lapselta. Veikkaan, että parin viikon sisään näemme joko itä-Ukrainan "liittymisen" Venäjään tahi nykyhallinnon kaatumisen. Mahdollisesti molemmat." Kaislajääkäri 12.4.14

Ja homma kiteytyy tähän kommenttiin:
"Taikka sitten ei tapahdu yhtään mitään merkittävää, ja sama homma pyörii seuraavat kuuskyt sivua samoissa merkeissä." Ctg 12.4.14

Ja just kun avaan uudelleen uutiset, jotain näyttää tapahtuvan. Pitäisikö sanoa: vihdo
 
Heikki Aittokosken teksti iski tämän oman ihmettelyni keskellä.

Tänään oli taas päivä, jolloin kyselin kotona, nytkö siihen paljon puhuttuun pilliin vihelletään - täälläkin.

Samaa olen minäkin kysellyt jo monta päivää. Ei vaan ole lähipiirissä ketään joka osaisi vastata. Pitäisiköhän opetella ampumaankin, kun olen kuitenkin intinkin käynyt ihan aseellisena...

Toi hesarin artikkeli on ilmeisesti poistettu. Miksi?

Avautui minulle, oletko lukenut viikon sisällä viisi hesarin juttua? Sillä on nykyään maksumuuri, mutta se on helppo kiertää. Googlaa "hesari maksumuuri", eka sivu osumia näytti olevan pelkästään ohjeita tuohon.
 
Hyvää koonnosta foorumin uusi jäsen on suorittanut. Osa 2 tullee sitten jossain vaiheessa?
 
Jaa mulla tuli vaan että juttua ei löytynyt. Pittääpä selvittää.
Tätäkö kaipaatte?

Uutiset Ulkomaat
1397481461592.gif

HS-analyysi
Historian vauhtiviikoilla illuusiot menivät säpäleiksi


Ajat ovat omituiset. Suomenkin tulevaisuutta muokataan Kramatorskin kunnantalolla.
15.4.2014 8:09 65



Heikki Aittokoski

Helsingin Sanomat

Maxim Dondyuk / AP
1305813327486

Venäläismieliset asemiehet valtasivat poliisiaseman Kramatorskissa Itä-Ukrainassa sunnuntaina.


Ihmisluontoon kuuluu taipumus alkaa pitää epänormaaleja, jopa perverssejä tapahtumia tavanomaisina.

Niin kuin nyt Ukrainassa.

Jos joku olisi vuoden alussa väittänyt, että Euroopassa valtio kaappaa pian naapuriltaan 27000 neliökilometrin maapalan sotilasvoiman turvin, häntä olisi pidetty hulluna.

Maapalan, jonka pinta-alakin on niin suuri: Uusimaa kertaa kolme.

Venäjä otti Krimin niemimaan maaliskuussa. Eikä kukaan enää edes puhu siitä, koska Krim on fait accompli, kuten kansainvälisessä politiikassa hienosti ranskaksi sanotaan: tapahtunut tosiasia.

Sen sijaan katseet ovat kääntyneet Itä-Ukrainaan.

Sielläkin tapahtuu tosiasioita, jotka vielä vähän aikaa sitten olisi kuitattu uhkakuvia maalaavien houreisiksi fantasioiksi. Kuten että konetuliaseita heiluttavat kommandopipopäät pitävät valtaa poliisiasemilla.

Historialla on näinä viikkoina hoppu, ja se on alkanut tuntua pelottavan normaalilta.

Kuten Venäjä-tutkija John Lough brittiläisestä Chatham Housesta kirjoitti maanantaina: "Se, mikä tähän asti on tuntunut mahdottomalta ajatella, on muuttumassa mahdolliseksi: sota Venäjän ja Ukrainan välillä."

Ihmisluontoon kuuluu taipumus keskittyä omaan elämäänsä. Se on täysin tervettä.

Mistä saan höyheniä palmusunnuntain virpomisoksiin? Irtoaako asuntolaina, ja millä marginaalilla? Lähtisinkö viikonlopuksi maalle?

Ja samaan aikaan meneillään on historian vauhtiviikot.

Harvoin on niin ilmeistä, että tapahtumien kulku juuri nyt muokkaa meidänkin elämäämme vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Marraskuussa saattoi vielä tuudittautua siihen, että Kiovan katumielenosoitukset olivat jotain etäistä ja itäistä. Ukrainan sisäinen asia, siis.

Illuusio meni säpäleiksi viimeistään Krimillä maaliskuussa. Ei tässä pelkästään Ukrainaa piirretä uusiksi. Kansainvälistä järjestystähän tässä pannaan uusiksi, meidän elinaikamme Euroopan oloja.

Ajat ovat omituiset. Kramatorskin kunnantalolla muokataan Suomenkin tulevaisuutta.

Onhan tämä nyt posketonta, onhan tämä epänormaalia.

Ja enemmänkin. Tämä on hirmuista.

Heikki Aittokoski HS
[email protected] Kirjoittaja on ulkomaantoimituksen toimittaja.

Vai tätä seuraavaa?


Uutiset Ulkomaat
1397539530448.gif

HS-analyysi
Reunavaltiot vuosimallia 2014


EU-jäsenistä viidellä on raja Venäjän kanssa. Yhteisestä poliittisesta linjasta ei silti voi puhua.
16.4.2014 4:35 19



Heikki Aittokoski

Helsingin Sanomat

Markku Ulander Lehtikuva
1397539476531

Taavi Rõivas


Jos siirtää katsettaan kartalla Itämeren itäistä rantaviivaa pohjoisesta etelään, katse liukuu – tietenkin – vanhoissa reunavaltioissa: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola.

Olisi houkuttelevaa niputtaa viisi maata yhteen ja puhua reunavaltiopolitiikasta. Sillä nimellä kutsuttiin samojen maiden 1920-luvun yhteistyöpyrkimyksiä, jotka perustuivat – perustellusti, kuten myöhemmin ilmeni – Neuvosto-Venäjän koettuun uhkaan.

Reunavaltiopolitiikka jäi kuolleeksi kirjaimeksi, muun muassa maiden erilaisuuden takia. Suomi irtautui ideasta virallisesti vuonna 1935.

Vuonna 2014 Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat Euroopan unionin ainoat jäsenmaat, joilla on rajanaapurina Venäjä.

Kaikki viisi maata ovat seuranneet Ukrainan kriisiä erityisen huolestuneina. Kaikki viisi ovat joutuneet jälleen asemoimaan itsensä suhteessa Venäjän koettuun uhkaan.

Silti olisi harhaanjohtavaa puhua maaviisikosta tai reunavaltioiden ryhmästä, puhumattakaan reunavaltiopolitiikasta.

Maiden yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelua tämä ei toki estä. Yhteiset nimittäjät ovat suuria, ennen kaikkea EU-jäsenyys siihen kuuluvine arvoineen.

Kuten Helsingissä vieraillut Viron tuore pääministeri Taavi Rõivas tiistaina kiteytti: "Viro ja Suomi EU:n jäseninä – ja Viro myös Naton jäsenenä – tuntevat itsensä paljon turvallisemmiksi kuin monet muut kansat."

Samaan lauseeseen mahtui suurin eroavaisuuskin. Viro, Latvia, Liettua ja Puola kuuluvat sotilasliitto Natoon, toisin kuin Suomi.

Turvallisuuspoliittista valintaa selittää vahvasti historia. Baltian maat joutuivat neuvostoikeeseen vuonna 1940, ja Puola sodan jälkeen neuvostosatelliitiksi.

"Me emme enää ikinä halua jäädä yksin", Rõivas totesi.

Historian kaikuja oli toisenkin Helsingissä tiistaina vierailleen poliitikon, Latvian ulkoministeri Edgars Rinkevicsin puheessa.

"Ukrainan tilanteessa on yhtymäkohtia Latvian 1930- ja 1940-lukuihin", Rinkevičs sanoi.

Erilaiset kokemukset selittänevät myös, miksi "EU:n reunavaltiot" suhtautuvat eri tavoin Venäjään kohdistettaviin vastatoimiin. Karkeasti voi sanoa, että Puola on jyrkin ja Suomi ylivoimaisesti varovaisin.

Viimeksi tiistaina uutistoimisto Reutersin haastattelussa Puolan puolustusministeri Tomasz Siemoniak esitti Nato-tukikohdan perustamista maahansa.

"On todella tärkeää vahvistaa Naton itäistä sivustaa", Siemoniak painotti.

Venäjälle idean toteutuminen olisi taatusti punainen vaate.

Euroopan unioni on ollut Ukrainan kriisissä avaintoimija, ja se on onnistunut esiintymään yhtenäisenä.

"Pahin painajainen olisi se, että jonkun tärkeän EU-kokouksen jälkeen pitäisi tulla ulos kertomaan, ettei päätöksiä ole", Rinkevičs totesi.

Pakotepolitiikan kovuudesta on kuitenkin selviä näkemyseroja. Pääministeri Jyrki Katainen toisti tiistaina Kesärannassa Suomen kannan, jonka mukaan on edettävä asteittain ja harkiten.

Rinkevičs puolestaan totesi HS:n haastattelussa diplomaattisesti, että EU:n sopisi käyttää kovempiakin otteita. "Olen verraten yllättynyt, ettemme ole saaneet aikaan asevientikieltoa."

Reunavaltioiden käsite on historiallisesti ontuva ennen kaikkea siksi, ettei 1920-luvulla haikaillulle reunavaltiopolitiikalle ole nyky-Euroopassa tarvetta.

Koska Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola kuuluvat jo valitsemiinsa laajoihin liittokuntiin, niillä on paljon muitakin kuin toisensa.

Poliittisesti maat ovat kaukana reunalta. Jää maantiede.

 
Hyvää koonnosta foorumin uusi jäsen on suorittanut. Osa 2 tullee sitten jossain vaiheessa?
Tekstiä tuli ensin 16 sivua :) Eli paljon asiaa varsinkin uutispuolelta (ei faktapuolelta o_O) jäi pois. Kiitos Tvälups uutisvirrasta!
Yritän tajuta Ukrainaa itseni, mutta myös hissanopetyöni takia - yritä tätä sitten keskenkasvuisille selittää.



Kiitos Taitolajille yllä olevasta tekstistä!
 
Back
Top