Tvälups
Ylipäällikkö
Tämän kakkasi kertoo sinusta
il Keskiviikko 27.3.2013 klo 18.08
Uloste voi kertoa paljon ihmisen terveydestä.
Se kuinka usein vessassa käynti on tarpeellista, ja kuinka paljon tavaraa tulee ulos, voi kertoa paljon ruuansulatuskanavan terveydestä.
- Ruuansulatuskanavan sisällä on enemmän bakteerisoluja, kuin koko kehossa. On erittäin tärkeää, että suolisto pysyy kunnossa, jotta se imee kaikki tärkeät ravintoaineet, mutta poistaa ruuat, kemikaalit ja bakteerit jotka voivat olla haitaksi, sanoo Marylandin yliopiston lääketieteenlaitoksen gastroenterologi Jean-Pierre Raufman.
Vaikka suurin osa ihmisistä ei halua ajatellakaan ulostettaan, on hyvä tietää milloin sen vuoksi kannattaa huolestua. Usein vaivat johtuvat vain ruokavaliosta, mutta toisinaan ne saattavat olla merkki vakavammasta, kuten infektiosta.
Väri
Ulosteen väri kertoo usein siitä mitä olet syönyt. Erilaiset versiot ruskeasta väristä ovat normaaleja, mutta musta tai keltainen uloste ei.
- Musta uloste voi kertoa verenvuodosta vatsassa tai ohutsuolen alkupäässä, Raufman kertoo.
Hyvin vaalea tai keltainen uloste voi puolestaan kertoa sappiongelmista.
Joskus uloste saattaa värjäytyä mustaksi kuitenkin myös ruuan, kuten mustikan tai salmiakin vuoksi.
Muoto
Jos uloste on hyvin ohutta, se saattaa olla merkki paksusuolen syövästä ja siitä, että suolessa on tulos joka ei päästä ulostetta ohi normaalisti.
Haju
Kakka harvemmin tuoksuu hyvältä, mutta välillä se voi haista normaaliakin pahemmalta. Mikäli hajuhaitat jatkuvat pitkään, tai ovat poikkeuksellisen karmaisevia, voi olla syytä kääntyä lääkärin puoleen.
- Jos ulosteessa on verta se voi haista normaalia erikoisemmalle. Muita syitä pahanhajuiseen vessareissuun voivat olla pitkään suolessa kökkinyt kakka, tulehdus tai uloste, jossa on liikaa rasvaa. Rasvainen uloste puolestaan voi kertoa siitä, ettei kehosi hajota rasvoja riittävästi.
Ummetus
Kuiva ja kova uloste, jota on vaikea puskea pönttöön, ovat merkkejä ummetuksesta. Ummetuksen aiheuttajia ovat huono ruokavalio, liikunnan puute, tietyt lääkkeet, nestehukka ja erilaiset suoliston häiriöt. Ummetus on yleinen vaiva ja useimmat ihmiset kokevat sen vähintään kerran elämässään.
Ummetuksen huomioimatta jättäminen voi aiheuttaa peräpukamia tai peräsuolen verenvuotoa. Paras tapa lievittää oireita on noudattaa tasapainoista kuitupitoista ruokavaliota, juoda runsaasti vettä, liikkua tarpeeksi ja käydä säännöllisesti vessassa.
Ripuli
Ripulista puhutaan silloin, kun uloste on vetistä ja ohittaa suoliston liian nopeasti. Yleensä ripuli kestää päivän tai kaksi ja katoaa itsestään.
- Se on kehon normaali tapa päästä eroon myrkyllisistä aineista, kuten bakteereista ja virusinfektioista. Myös runsas purukumin, pastillien tai salmiakin syöminen voi aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia, jotka näkyvät vatsavaivoina.
Jos ripuli on kestänyt vähintään neljä viikkoa se voi johtua ärtyvän suolen oireyhtymästä tai Chronin taudista.
Lähde: MyHealthNewsDaily