Unohdetut esineet

noska

Ylipäällikkö
Eli kun te lähdette kertausharjoitukseen tai sitten siihen suureen koitokseen, jos siihen joskus joudutte lähtemään, tai rauhanturvaajat lähtevät "alas", niin mitä sellaisia varusteita otatte mukaan mitä tiedätte tarvitsevanne, mutta mitä ei puolustusvoimat jaa tai muuten saa hankittua paikanpäällä?
Siis tässa ei haeta sellaisia esineitä, jotka otatte mukaan korvataksenne jakovarusteen, kuten käsineet, kengät, alusvaatteet tms. Ellei sitten kyseisellä varusteella ole jotain sellaista erikoisominaisuutta, että sitä ei millään jakovarusteella pysty huonostikaan korvaamaan.
Mikä on se varuste, joka teiltä aina unohtuu ja muistatte sen vasta perustamispaikalla?

Esimerkkilistaa:
Rannekello, puukko, varasilmälasit, aurinkolasit, silmälasikoteloita kaikille laseille (itse en käytä laseja mutta olen huomannut, että monet unohtavat niiden päässä olevien kotelon tai varalasit kokonaan), tupakansytytin tai muu sytytysväline, kynsisakset tai -leikkurit, parranajovälineet, leatherman tai muu monitoimityökalu, pieni jakoavain. Itse unohdan useimmiten nuo kynsienhoitojutut.
 
Minähän en ole kerrannut kertaakaan, mutta noilla MPK:n kursseilla tulee (on tullut) rampattua ja voisin kuvitella että varustustilanne ei välttämättä eroa kovinkaan paljoa siitä mihin meikäläisen koulutustaustan omaava reserviläisen-turhake sijoitettaisiin (eli kertakäyttöiset miinan polkijat). Tää on nyt tämmöinen lista jotka on niitä potenttiaalisia kohteita. Pikkuhiljaa kuintenkin on oppinut osan noista muistamaan.

-Nuo kakkulakotelot kyllä unohtuu varmasti edelleen. Tosin kun vaihtoehdot on ne että ilman laseja ei voi toimia niin lasit on käytännössä aina päässä. Jopa nukkuessa. Eipä noista haittaa olisi monesti makuupussiiin ahtautuessa ajattelee etät ei se rintatasku välttämättä kakkuloille mikään ideaali paikka ole...
-paperia hanurin pyyhkimiseen, tosin minulla on repun sivutaskussa hätävälinepussukka (="aina unohtuvien välineiden pussukka") jossa on myös kakkapaperia. Tuolta löytyy myös muistiin panovälineet.
-Tupakoita tarpeeksi. Normikulutus kertaa kaksi, joskus jopa kolme. Tässä asiassa oppi meni perille aika nopeasti, mutta kyllä niitä virheitä tapahtuu edelleen.
-Nikotiinikorvausvehkeitä. Ei tarvitsisi aina väijyssä polttaa ja päivän "tupakat" mahtuu huomattavan pieneen tilaan. Tosin ne "lääke-foliot" tablettien ja purukumien pakkauksissa ei kestä hankausta, noille pitäisi löytää jonkinlainen muovinen rasia. No hällä väliä koska nämä unohtuu jokatapauksessa ja varmasti. Ne muistaa siinä vaiheessa kun tupakat on poltettu.
-Hygienia tarvikkeet (hammasharja, kynsileikkurit ja parranajovälineet). Unohtuu aina.
 
Tavaroiden pakkaaminen mukaan perustuu listoihin joita sitten päivitän, aina kun tarpeelliseksi näen. Tavaroilla on myös omat paikat maastopuvun taskuissa ja repussa. Tavara yliviivataan listasta vasta sitten kun se on sijoitettu oikeaan paikkaan.

Oma listani on vaatteista ja majoitustavaroista karsittuna seuraavanlainen:

jätesäkit 2 kpl
leatherman
puukko
sytkäri
tulitikkuja 2 askia
avaruushuopa
kompassi ! (miten helvetissä tämä on puuttunut listalta tähän asti. Siellähän se on ollut yleensä maastopuvun taskussa valmiina... Assumption is the mother of all fuckups!)

muistiinpanovälineet + kynä
(opas tai oppaita)
paperit (litterat, ohjeet yms.) Nämä pakataan vedenpitävästi esim. minigrippiin.

ensiapupakkaus
ensiside
käsidesi
saippukotelu (vedenpitävä)
saippua
partahöylä
hammasharja
nenäliinoja kaksi pakettia

ompelutarvikkeet
muovikassi
särmärit
korvatulpat
nimilaput 2 kpl
kertakäyttösadetakki
hyttysmyrkky
aurinkovoide

lusikkahaarukka
pakki tai kattila
kuksa
vissypullo ja jotain syötävää

mustaa roudarinteippiä
narua muutama metri
taskulamppu
varapatterit
 
Rannekello, hyttysmyrkky ja hammasharja ovat ainakin joskus jääneet kotiin. Tavaroita palautettaessa taas olen lahjoittanut puolustusvoimille ainakin pohjallisia ja irtohihnoja.

"Hinttipussin" sisältö vaihtelee harrastuksesta toiseen. Metsäreissulla siellä on vessapaperin kaverina kosteuspyyhkeitä ja jesseteipin vieressä vähän jekkulankaa ja nippusiteitä. Lisäksi löytyy ainakin jotain lääkkeitä, urheiluteippiä, rakko- ja metrilaastaria, desinfiointiaine, tulitikut+sytytyspaloja, korvatulpat, naurettavan pieni retkipyyhe, saman kaliiperin jakoavain ja Leatherman. Pussin koko on n. 8 x 15 x 20 cm ja se tosiaan on joku vanha meikkipussi.

Kurkkusalaattireissulle otan pussin lisäksi puukon, muistiinpanovälineet ja kompassin sekä toiset tulitikut. 2 l Minigrip-pussiin voin säilöä kaiken erittäin salaisen paperimateriaalin.

Eräällä syysjotoksella partiotoverilta unohtuivat kotiin kaikki alushousut, lyhyet. Sillä reissulla kenelläkään ei ollut vaseliinia tai vastaavaa. Mies sai pitää hänelle lainatun huulirasvapuikon.
 
Roger Mike kirjoitti:

Mihinkäs tuota vaseliinia/huulirasvaa tarvittiin tässä tapauksessa? Oliko niin että jakovaatetus olisi hiertänyt nivusista ihon rikki?

Meikäläisellä on lennellyt aika monet alushousut kyseisestä syystä hevon helvettiin, saumat hiertää pidemmillä juoksulenkiellä nivustapiesta nahkan pois. Jostakin syystä ne sitten aika useinkin sattuu olemaan jalassa kun tulee inspis heittää pitempi lenkki.

Ei nyt liity jakokalustoon ja kertausharjoituksiin mutta näin talvella unohtuu helposti näköjään ylimääräiset alushousut lenkille lähtiessä. Hieman jos on kylmempi niin tämmöinen isomminkin varustettu :a-rolleyes: mieshenkilö saa tunkea nahkahansikkaita ja pipoa jalkoväliin että ei tippara palellu.
 
Second kirjoitti:

Pyydä vaimoa neulomaan harmaasta villalangasta sellainen pussukka, johon panet nauhat, joilla voit kuroa pussukan vyötärön takaa kiinni. Käske neuloa tarpeeksi iso kassi ettei purista...senhän voi vielä huovuttaa niin rupeaa tarkenemaan secondinkin kalusto.
 
Minulta meinaa aina unohtua ottaa käteistä sopivan kokoisena (pieniä seteleitä, isoja kolikoita). Yleensä mennään korttimaksuilla ja kotona on käteistä lähinnä työreissujen ei-euro-kohdemaiden valuuttoina.

Secondin pohdinnat "jakokalustosta" ( ! ) ovat sinällään tärkeitä: jos on kovin jäätynyt niin tiedä vielä ettei "jakokalusto" unohdu ihan kivutta saunajakkaran rakoseen. Siihen en osaa suositella kuin huolellista ja oikeaa kerrospukeutumista. Se maratoonarien salainen ase eli valkovaseliini ei lämmitä vaikka liukastaakin...

Noita huovutettuja kalukukkaroita muuten on ihan oikeasti näkynyt tai oikeammin kerrottu olevan monilla talvimoottoripyöräilyä harrastavalla.
 
Second kirjoitti:
Minähän en ole kerrannut kertaakaan, mutta noilla MPK:n kursseilla tulee (on tullut) rampattua ja voisin kuvitella että varustustilanne ei välttämättä eroa kovinkaan paljoa siitä mihin meikäläisen koulutustaustan omaava reserviläisen-turhake sijoitettaisiin (eli kertakäyttöiset miinan polkijat). Tää on nyt tämmöinen lista jotka on niitä potenttiaalisia kohteita. Pikkuhiljaa kuintenkin on oppinut osan noista muistamaan.

-Nuo kakkulakotelot kyllä unohtuu varmasti edelleen. Tosin kun vaihtoehdot on ne että ilman laseja ei voi toimia niin lasit on käytännössä aina päässä. Jopa nukkuessa. Eipä noista haittaa olisi monesti makuupussiiin ahtautuessa ajattelee etät ei se rintatasku välttämättä kakkuloille mikään ideaali paikka ole...
-paperia hanurin pyyhkimiseen, tosin minulla on repun sivutaskussa hätävälinepussukka (="aina unohtuvien välineiden pussukka") jossa on myös kakkapaperia. Tuolta löytyy myös muistiin panovälineet.
-Tupakoita tarpeeksi. Normikulutus kertaa kaksi, joskus jopa kolme. Tässä asiassa oppi meni perille aika nopeasti, mutta kyllä niitä virheitä tapahtuu edelleen.
-Nikotiinikorvausvehkeitä. Ei tarvitsisi aina väijyssä polttaa ja päivän "tupakat" mahtuu huomattavan pieneen tilaan. Tosin ne "lääke-foliot" tablettien ja purukumien pakkauksissa ei kestä hankausta, noille pitäisi löytää jonkinlainen muovinen rasia. No hällä väliä koska nämä unohtuu jokatapauksessa ja varmasti. Ne muistaa siinä vaiheessa kun tupakat on poltettu.
-Hygienia tarvikkeet (hammasharja, kynsileikkurit ja parranajovälineet). Unohtuu aina.

Viikonlopun reissullahan ei unohtuminen usein ole maailman isoin asia, mutta jo viikon kertauksessa sen huomaa paremmin ja sitten pidemmässä reissussa vielä paremmin.
Sopisko ne "lääke-foliot" sellaseen muoviseen saippuarasiaan, jota intti ainakin ennen jako? Vastaaviia löytyy kyllä siviilikaupastakin ja vielä apremmin toimivalla kannella. Toinen vaihtoehto on mennä paikalliseen muovihelvettiin tai muuhun tupperwarea ja vastaavaa myyvään kauppaan ja ostaa sopivan kokoinen.
Ruotsalaisilla on muuten tupakka-askile kätevä muovinen kotelo olemassa ja SUomessa oon nähnyt alumiinisia. Harvassa vaan ovat. Niillekin voisi joku kätevä muosvirasia löytyä, ettei tarvisi sitä askia purkaa sellaiseen metalliseen savukekoteloon mitä sotkussa myytiin. Itse en polta mutta oon usein toisten tuskaa seurannut. Säälittävän näköistä on kun lämpeensä märkä soturi yrittää sytyttää kerran katkennutta ja uudelleen liitettyä tupakkia räntäsateessa.
 
Roger Mike kirjoitti:
Eräällä syysjotoksella partiotoverilta unohtuivat kotiin kaikki alushousut, lyhyet. Sillä reissulla kenelläkään ei ollut vaseliinia tai vastaavaa. Mies sai pitää hänelle lainatun huulirasvapuikon.

:D piristi päivän
 
Second kirjoitti:
Roger Mike kirjoitti:
Eräällä syysjotoksella partiotoverilta unohtuivat kotiin kaikki alushousut, lyhyet. Sillä reissulla kenelläkään ei ollut vaseliinia tai vastaavaa. Mies sai pitää hänelle lainatun huulirasvapuikon.

Mihinkäs tuota vaseliinia/huulirasvaa tarvittiin tässä tapauksessa? Oliko niin että jakovaatetus olisi hiertänyt nivusista ihon rikki?

Meikäläisellä on lennellyt aika monet alushousut kyseisestä syystä hevon helvettiin, saumat hiertää pidemmillä juoksulenkiellä nivustapiesta nahkan pois. Jostakin syystä ne sitten aika useinkin sattuu olemaan jalassa kun tulee inspis heittää pitempi lenkki.

Ei nyt liity jakokalustoon ja kertausharjoituksiin mutta näin talvella unohtuu helposti näköjään ylimääräiset alushousut lenkille lähtiessä. Hieman jos on kylmempi niin tämmöinen isomminkin varustettu :a-rolleyes: mieshenkilö saa tunkea nahkahansikkaita ja pipoa jalkoväliin että ei tippara palellu.

Itse oon jo aikoja sitten todennut että oon niin Wanha että oon eturauhastulehduksen suhteen riskiryhmässä ja hankkinut ison kasan niitä alushousuja, joissa on tuulenpitävä etumus. Kertaakaan en oo katunut -paitsi joka kerta kun oon jättänyt ne kaappiin.
 
koponen kirjoitti:
Minulta meinaa aina unohtua ottaa käteistä sopivan kokoisena (pieniä seteleitä, isoja kolikoita). Yleensä mennään korttimaksuilla ja kotona on käteistä lähinnä työreissujen ei-euro-kohdemaiden valuuttoina.

Secondin pohdinnat "jakokalustosta" ( ! ) ovat sinällään tärkeitä: jos on kovin jäätynyt niin tiedä vielä ettei "jakokalusto" unohdu ihan kivutta saunajakkaran rakoseen. Siihen en osaa suositella kuin huolellista ja oikeaa kerrospukeutumista. Se maratoonarien salainen ase eli valkovaseliini ei lämmitä vaikka liukastaakin...

Noita huovutettuja kalukukkaroita muuten on ihan oikeasti näkynyt tai oikeammin kerrottu olevan monilla talvimoottoripyöräilyä harrastavalla.

No en kai minä nyt ihan mielikuvituksella näin vakavaa asiaa selvittäisi...:a-cool:
 
baikal kirjoitti:

+Jostain syystä on kyllä kasvanut aika vahvaksi usko tuohon baikalin mielikuvituksen voimaan ja innovatiiviseen ajattelukykyynkin, mutta tuskin kukaan sentään NÄIN vakavasta asiasta moista epäilisi.
 
Back
Top