Upseerit arvostelevat rajusti poliitikkoja

#1
14.3.2012 5:30
Suomalaisessa upseeristossa kytee voimakas epäluottamus poliitikkoja kohtaan.

Peräti 76 prosenttia upseereista katsoo, ettei maan johto ole toiminut maanpuolustuksen kannalta onnistuneesti. Vielä viime vuonna luku oli 40 prosenttia.

Upseerien enemmistö ei myöskään usko, että koko maata voidaan uskottavasti puolustaa sen jälkeen, kun armeijan säästöt ja uudistus on toteutettu. Suomalaisessa sotaopissa on sitouduttu puolustamaan koko maata.

Tiedot ilmenevät HS:n ja Upseeriliiton tekemästä poikkeuksellisen laajasta kyselystä, johon vastasi noin 1 500 upseeria kaikista puolustushaaroista. Vastaajat muodostavat puolet armeijan virassa olevista upseereista.

"Nykyinen hallitus on Suomen puolustuksen kannalta pahin mahdollinen. Kokoomus ja Rkp hinkuvat Natoon eli rahaa lisätään kansainväliseen toimintaan. Sdp ja vasemmistoliitto suhtautuvat perinteisen nihkeästi puolustukseen, ja vihreät haluavat palkka-armeijaa ja valikoivaa asevelvollisuutta", kiteytti eräs kyselyyn vastannut ilmavoimien majuri.

"Ilmeisesti nykyhallituksella on tarkoitus lakkauttaa koko Puolustusvoimat", kirjoitti maavoimien luutnantti.

Kysely tehtiin sähköpostilla, ja siihen vastattiin nimettömästi.

Lähes koko upseeristo on sitä mieltä, että Puolustusvoimien sodan ajan suorituskyky heikkenee seuraavan neljän vuoden aikana.

Upseereita ärsyttää puolustusministeri Stefan Wallinin (r) puheet siitä, kutistuva univormu paljastaa paremmin lihakset.

"Liian pieni univormu näyttää hölmöltä, ei uskottavalta", kirjoitti maavoimien kapteeni.

"Wallinin avustajat ovat totisesti iskeneet "viisaat" päänsä yhteen, kun ovat keksineet jotain näin nokkelaa", vinoili ilmavoimien kapteeni.

"Miten ihmeessä voidaan perustella, että rahoitusta leikkaamalla, joukko-osastoja sulkemalla, väkeä pois potkimalla ja reserviä pienentämällä saadaan aikaan paremmat "lihakset"?"

http://www.hs.paskamedia.fi/kotimaa/Upseerit+arvostelevat+rajusti+poliitikkoja/a1305557759835[/b]
 
Suis

Alikersantti
#2
Umkhonto kirjoitti:
14.3.2012 5:30
Kysely tehtiin sähköpostilla, ja siihen vastattiin nimettömästi.
http://www.hs.paskamedia.fi/kotimaa/Upseerit+arvostelevat+rajusti+poliitikkoja/a1305557759835[/b]
Mistähän tommonen nimetön s-posti löytyy :dodgy:

-Suis-
 
#3
Suis kirjoitti:

Oliskohan joku tuollainen toteutustapa ollut kyselyllä?

http://w3.webropol.com/finland
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#4
Siitä ne upseerit rauhoittuvat, kunhan työolot ja työpaikat varmistuvat hamaan tulevaan....organisaatiota vavisuttamalla tehdään peliliikkeitä ja kohinaa syntyy, jahka homma rauhoittuu niin samat heput kirjoittavat kuinka tosi fantsusti on Suomen puolllustus wahvempi kuin koskaan never se on ollut...ja miesluvun vähentäminen on ihan jees, mitä laihempi sitä kovempi.
 
JOKO

Ylipäällikkö
BAN
#5
Umkhonto kirjoitti:
14.3.2012 5:30
Suomalaisessa upseeristossa kytee voimakas epäluottamus poliitikkoja kohtaan.

Peräti 76 prosenttia upseereista katsoo, ettei maan johto ole toiminut maanpuolustuksen kannalta onnistuneesti. Vielä viime vuonna luku oli 40 prosenttia.

Upseeristo ei ole kyennyt sisäistämään uutta poliittista todellisuutta. Miehet vaihtoon vai poliittiset komissaarit rinnalle?
 
#6
Muuan kommentti aiheeseen:

US kirjoitti:
Puolustusvoimien upseerit ja aliupseerit ovat raivoissaan poliitikoille, kertoo Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino blogissaan. Leino ei ole lainkaan yllättynyt Helsingin Sanomien yhdessä Upseeriliiton kanssa tekemän selvityksen karuista tuloksista.
Selvityksessä ilmeni, että kriittisesti poliitikkojen toimintaan suhtautuvien upseerien osuus on pompannut ennen näkemättömään 75 prosenttiin, kun se vielä viime vuonna oli 40 prosenttia. Kyselyyn vastasi nimettömänä lähes 1500 upseeria. Upseerit ovat Helsingin Sanomien mukaan erittäin turhautuneita ja vihaisia.

Petteri Leinon mukaan tunnelmat ovat vieläkin rajummat aliupseerien keskuudessa. Leino kirjoittaa blogissaan näin:

- Jollekin tulokset voivat olla yllätys, minulle ei. Mikäli kysely olisi kohdistettu koko sotilashenkilöstölle (ml. ali- ja opistoupseerit), niin tulokset olisivat olleet vieläkin jyrkemmät. Vaikkei sitä saa sanoa ääneen, niin sanon kuitenkin: "Ammattisotilaiden luottamus maan hallitukseen ja puolustushallinnon ylimpään johtoon on vähentynyt merkittävästi.”

Leinon mukaan puolustusvoimauudistuksen valmistelu on mennyt täydellisesti pieleen.

- Poliitikot siirtävät vastuuta kenraaleille ja kenraalit heittävät pallon takaisin poliitikoille. Kukaan ei ota vastuuta siitä, että Suomen puolustuskykyä oikeasti romutetaan, Leino kirjoittaa.

Leino on pettynyt siihen, että poliitikot eivät ole valmiita kantamaan vastuutaan, mikä hänen mukaansa näkyi eduskunnan keskusteluissa koskien puolustusvoimauudistusta.

- Kenraalit päättäköön, miten sotaväkeä järjestellään. Kysyn vaan, mihin tuollaisia kansanedustajia tarvitaan, jotka eivät halua kantaa vastuutaan, Leino kirjoittaa.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120889-raju-reaktio-suomen-armeijassa-%E2%80%93-%E2%80%9Dsanon-sen-nyt-aaneen%E2%80%9D

Tässä uutisoinnissa taas se laulujen laulu ja leivänsyöntimuuttuja otettava huomioon.
 
#7
Positiivistahan tässä on se, että kantapeikot tuntuvat oikeasti haluavan puolustaa tätä maata. Tai sitten tuonsuuntaisia juttuja vaan korostetaan, ilmiselvistä syistä. Niikuin muuan vanhempi evp, joka on kiertännä paljo mualimmoo sanoi, "Suomessa voep sentäs Polliissii ja Armeijjaa luottaa. Muuvvalla ne onnii ne pahimmat roestot"
 
koponen

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#8
Touhottaja kirjoitti:
"Suomessa voep sentäs Polliissii ja Armeijjaa luottaa. Muuvvalla ne onnii ne pahimmat roestot"
Ulkomailla pidettävissä tilaisuuksissa esitettävässä resumessa maininnat sotilaskoulutuksesta ja -kokemuksesta lähinnä hämmentävät ja herättävät epäilyjä. "Ihan fiksun oloinen jätkä, mutta että sekaantunut armeijajuttuihin..." Tämä siis niissä paljon puhutuissa liikemiespiireissä. Joko pidetään ajanhukkana - pois menestymisestä päivätöissä - tai hankalana kytköksenä epämääräisiin piireihin.

Tietenkin jos aiheena on sotateollisen kompleksin juttuja, niin asetelma on toisin päin. Siellä toisaalta pitäisi olla vähintään eversti evp, jotta näyttäisi relevantisti verkottuneelta sotalaitoksessaan. Jotenkin alik res ei tuottane samaa odotusta pääsystä päätöksentekijöiden pakeille.
 
#9
Enpä ole koskaan reservin sotilasarvoani sotkenut hakupapereihin.. ei se monastikkaan ole relevanttia. Ikää on kuitenkin sen verran, etten varusmiespalvelukseen karkaa. Olen sitten kyllä työhaastattelussa käyttänyt asiaa hyväkseni, jos se on tullut puheeksi.

Ulkomaalaiset tuttavani ovat joskus ihmetelleetkin "Täh, oikeesti, armeija?" jos on jenkeistä kyse, ne kysyy "missä (kriisipesäkkeessä) olit komennuksella?" Siihen on hyvä vastata "oltiin missä oltiin, ja baretit oli vihreitä" Kun ne on huuli entistä pyöreämpänä, on kiva järkyttää maailmankuvaa ja keroa, että ei me toisten sotia sodita (paitsi Afgoissa nykyään). Verrata ikään kuin kansalliskaartiin koko järjestelmää. Ei ihan nappiin, mutta ei ne ymmärätäisi uutta ja erilaista muutenkaan.

Mutta aiheeseen. Minusta kansainvälis-hömpötykset pois pois. Korjataan oman pesän perustukset ja kattotaan sitten uudelleen. Jotkut kapiukot tuntuvat tämän ajatuksen kanssani jakavan, jotkut ei.
 
#10

Tuostapa tuli mieleni eräskin tapaaminen Monterey:ssä, Kalifornian keskiosilla joskus 90-luvun lopuilla.

Tuli juttua armeijasta, yhden norjalaisen kansa. Hän kuuli että olen saanut sissi-koulutuksen ja että olen kotoisin Suomussalmelta ..kutsui samaan pöytään koppalakkipäiset jenkki-tuttunsa mustissa uniformuissa ja alkoi pitämään pitkää luentoa Suomussalmen tapahtumista 1939-40 ..hiihtosisseistä erityisesti.

Kaveri tiesi joukkojen koot, numerot, johtajat, aikamääreet, paikat ja tapahtumat yksityiskohtiaan myöten. Ällistyneenä kysyin miten mahdollista, kun itselläkin oli silloin aukkoja tiedoissa. Selvisi että Suomussalmen ja Raatteentien tapahtumat kuuluivat merivoimien tiedustelu-upseerin koulutukseen (Pohjois-Norjasta) ja ne kuuluikin osata yksityiskohtaisesti. :a-smiley:

Noh.. Oli ne merijalkaväen upseerit vielä enemmän monttu pyöreenä :D
 
Kapiainen

Ylipäällikkö
#11
Umkhonto kirjoitti:
Suomalaisessa upseeristossa kytee voimakas epäluottamus poliitikkoja kohtaan.

Upseerien enemmistö ei myöskään usko, että koko maata voidaan uskottavasti puolustaa sen jälkeen, kun armeijan säästöt ja uudistus on toteutettu. Suomalaisessa sotaopissa on sitouduttu puolustamaan koko maata.
Sanoisin, että se on melko suhteellinen käsite tuo "voimakas epäluottamus"..

Jossakin valtiossa se tarkoittaisi sitä, että sotilaat kaappaisivat tuota pikaa vallan poliitkoilta itselleen - jossain toisessa valtiossa se ei tarkoita oikeastaan yhtään mitään (Kuten esimerkiksi Suomessa)
Väitän, että keskiverto Suomen kansalainen tuntee edelleen voimakkaampaa epäluottamusta poliitikkoja kohtaan kuin mitä tuntevat Suomalaiset ammattisotilaat.

Mitä sitten tulee tuohon koko maan puolustamiseen, niin väitän että tuossa pelataan jälleen sitä lobbauskisaa, jota tällä hetkellä pelaavat aika voimakkaasti myös esimerkiksi poliisit omalla sarallaan. Eli maalaillaan pahimpia mahdollisia skenaarioita seinille siinä toivossa että kansaa pelottelemalla saadaan rahoitus turvattua.
Poliisien ja sotilaiden lobbaamisessa on vain se ero, että myös ministeri (Räsänen) lobbaa voimakkaasti poliisien rahoituksen puolesta - sensijaan Wallin ajaa täysin päinvastaista asiaa oman ministeriönsä puolesta.

Se on varmaan, että Wallin ei nauti juuri minkäänlaista arvostusta sotilaiden piirissä..pl osa Dragsvikin väestä kenties.
 
Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#12
Upseeriliiton puheenjohtaja jyrähtää säästöistä: "Poliitikot ottivat tietoisen riskin"
Upseeriliiton puheenjohtaja Harri Westerlundin mukaan Suomen puolustus ei ole muiden silmissä enää uskottava.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031415321473_uu.shtml
 
Kapiainen

Ylipäällikkö
#13
En oikein tiedä tällä hetkellä miten pitäisi suhtautua tuohon.. En näe tilannetta tuollaisena, en vaikka kuinka yritän sitä katsoa erilaisista näkökulmista..
Ymmärrän sen, että rahaa täytyy yrittää lobata..mutta mieluummin näkisin sen tapahtuvan ylimmän johdon ja ministerin toimesta - kuten poliisien kohdalla näyttää asia menevän.
Nyt tämä näyttää menevän kohta jo räksyttämiseksi liittojen osalta..
En tiedä - mutta pahoin pelkään - että kyseinen kysely on tehty tarkoitushakuisesti. Ei ole tässä tilanteessa saada halutunlainen kyselytulos "kohdentamalla" kysymykset tiettyihin maan osiin...
En ole vakuuttunut siitä, että tuo "tulos" vastaa todellisuutta sen suhteen mikä on upseeriston kanta asiaan.
 
veffeade

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#14
Teräsmies kirjoitti:
Upseeriliiton puheenjohtaja jyrähtää säästöistä: "Poliitikot ottivat tietoisen riskin"
Upseeriliiton puheenjohtaja Harri Westerlundin mukaan Suomen puolustus ei ssauiden silmissä enää uskottava.
Jatkossa kun teette usenet palvelusitouimuikset ja täydessä teholla 112; vast tällöin olette uuden Suomen armeijan etityisjoukkoja.

NIIN TÄMÄ TEHTÄVÄ ON KUNNIAN TEHTÄVÄ; HOIDA SITÄ HYVIN JA MJISTA MUISTA SOVELTAA TILANTÉISSA....

KÖÖN, KÖÖÖN, KÖÖÖ, ...Sanpsit x 6 äällä :Dr. Thx.. vähän väsyneenä... ovedr aand out...:huh:
 
pstsika

Haukka
Lahjoittaja
#15
veffeade kirjoitti:

Hauskaa illan jatkoa. On tainnut useampi "Panssarijääkäri" mennä jo alas. :D
 
setämies

Kenraali
Mod
Lahjoittaja
#16
pstsika kirjoitti:

Hoplaa! Olin kuittaamaassa myös noista"Panssarijääkäreistä". :D

Eipä siinä. Tekstistä saa vielä selvää. Jatkakaa...
 
veffeade

Eversti
Lahjoittaja
ELSO 2.0
#17
setämies kirjoitti:

Jaahas, ei olisi näköjään kannattanut käydä enää saunan jälkeen bingossa. Empä itseasiassa edes muistanut, jotta olin tuommoista päästänyt langoille. Bannia minulle moisesta :a-embarassed:.

Sorry nyt vaan :confused:.
 
miheikki

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#18
Touhottaja kirjoitti:
Positiivistahan tässä on se, että kantapeikot tuntuvat oikeasti haluavan puolustaa tätä maata. Tai sitten tuonsuuntaisia juttuja vaan korostetaan, ilmiselvistä syistä. Niikuin muuan vanhempi evp, joka on kiertännä paljo mualimmoo sanoi, "Suomessa voep sentäs Polliissii ja Armeijjaa luottaa. Muuvvalla ne onnii ne pahimmat roestot"
Jep Jep.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012031515325075_ul.shtml
 
baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#19
setämies kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
Teräsmies kirjoitti:
Upseeriliiton puheenjohtaja jyrähtää säästöistä: "Poliitikot ottivat tietoisen riskin"
Upseeriliiton puheenjohtaja Harri Westerlundin mukaan Suomen puolustus ei ssauiden silmissä enää uskottava.
Jatkossa kun teette usenet palvelusitouimuikset ja täydessä teholla 112; vast tällöin olette uuden Suomen armeijan etityisjoukkoja.

NIIN TÄMÄ TEHTÄVÄ ON KUNNIAN TEHTÄVÄ; HOIDA SITÄ HYVIN JA MJISTA MUISTA SOVELTAA TILANTÉISSA....

KÖÖN, KÖÖÖN, KÖÖÖ, ...Sanpsit x 6 äällä :Dr. Thx.. vähän väsyneenä... ovedr aand out...:huh:
Hauskaa illan jatkoa. On tainnut useampi "Panssarijääkäri" mennä jo alas. :D
Hoplaa! Olin kuittaamaassa myös noista"Panssarijääkäreistä". :D

Eipä siinä. Tekstistä saa vielä selvää. Jatkakaa...
veffeade vastaa käsitystäni panssarimiesten viinamitoista, eli cl on täysin tuntematon käsite, desi on pienin mitta, jolla mitataan jääkärimestaria tahi kossua. :angel:
 
#20
Kapiainen kirjoitti:
En ole vakuuttunut siitä, että tuo "tulos" vastaa todellisuutta sen suhteen mikä on upseeriston kanta asiaan.
Totta kai kysely oli tehty ja/tai tulkittu sen verran ”tarkoitushakuisesti” että kyseinen aviisi sai siitä myyvän jutun aikaan. Niinhän se media toimii. Sitä paitsi jos ammattiliiton kanssa toteutettuun kyselyyn vastaa 1500 henkilöä ja sieltä nostetaan tusina kommenttia esille niin mitä voi odottaa.

Pitäisin itse oleellisempana sitä minkälaista kuvaa tässä pyritään rakentamaan ja miten se jatkossa mahdollisesti vaikuttaa toimintaan.
 
Top