"Urheilijat"

Sisäilmaongelmaan tuo Alatalon kertoma viittaa. Santahaminassa on pari sisäilmaltaan heikkokuntoista kasarmia. Tosin minulla oli käsitys, että urheilukoulun kassu ei olisi niin kipeäksi tekevä kuin 2. SpolK.

Urheilukoulun kasarmi on vanha AUK:n kasarmi, joka remontoitiin täysin sen jälkeen, kun varsinainen aliupseerikoulu lakkautettiin ja siirryttiin komppanioiden rivialiupseerikouluun, eli siis 2013-2014. Noissa remontoiduissa tiilikasarmeissa (ainakin AUK/URHK ja D43 eli se KULJK:n vieressä oleva) on todella voimakas täyskoneellinen ilmanvaihto, jonka vuoksi niissä vetää yölläkin todella paljon ja on pakko olla käytännössä korviaan myöten peiton alle tiiviisti kääriytyneenä, ettei aamulla ole kurkku kipeä. Itselleni ainakin ne remontoimattomat, painovoimailmanvaihtoiset tiilikasarmit (Kaarti, Ässä ja alakentän D2) sopivat paremmin, koska niissä ei vetänyt. Santahaminassa home oli ainoastaan niiden betonikasarmien ongelma (vanha TUKIK Kaartin kasarmin vieressä oli ainakin ihan oikeasti homeessa, ja purettiin aivan betonirankaan saakka, kun se remontoitiin).

Nykyään, kun ei enää asuta "liian" tiiviisti, vaan melkein kaikilla on lapsesta saakka omat huoneet jne., ihmiset ovat unohtaneet sen, kuinka helposti yhteismajoituksessa taudit leviävät. Nimenomaanhan itsenäisyyden alkuvuosina vielä yksi asevelvollisuuden vastustajien argumenteista oli se, että kulkutautien ja tuberkuloosin ym. leviäminen kasarmimajoituksessa oli todellinen riski. Tuo jatkuva sairastelu on ihan luonnollinen seuraamus siitä, että tulee yhtäkkiä normaalia suurempi fyysinen kuormitus ja että majoittuu 7-11 muun kanssa samassa tuvassa ja käyttää samoja 4 vessakoppia 50 muun kanssa.

Ei ihme että kasarmit homepesiä kun lattiat pestään niin että vesi lainehtii. Ainakin Dragsvikissa piti niin tehdä.
Meillä ainakin veden kaataminen lattialle oli ihan ehdottomasti kielletty, rätit piti puristaa nihkeiksi kastelun jälkeen, ennen kuin niitä sai käyttää.

Puolustusvoimat joustaa jo aikalailla kun saavat sentään aloittaa palveluksen heille räätälöitynä ajankohtana ja lisäksi vapauksia treenaamiseen ja kilpailemiseen. Se ei ole mikään perustelu löysäilylle että vetävät Suomen värit ylleen satunnaisesti arvokilpailuissa. Heillä on oikeus kieltäytyä edustuksesta kuten Rasse Ristolainen on osoittanut toiminnallaan. Miljoonia he tienaavat itselleen, eivät Suomelle. Samaan aikaan suomalainen mies lykkää opintojaan/valmistumistaan 6-12kk eikä koskaan tienaa elämänsä aikana sitä mitä urheilijamiljonäärit takoo alle vuodessa.
Itse asiassa myös muut ovat oikeutettuja urheilukomennuksiin, ainakin Santahaminassa oli ihan tyypillistä, että joku oli tavallisissakin yksiköissä urheilukomennuksella. URHK:ssa vain saadaan niitä vähän enemmän kuin muutoin, mutta esim. SM-tason urheilija on sen ulkopuolellakin jo oikeutettu aika suureen määrään urheilukomennuksia. Mitä korkeammalla tasolla urheilee, sitä suurempaan määrään on oikeutettu.
 
Mitähän hittoa oikein yrität selittää?
Oikeastaan pitäisi kysyä, että mitä hittoa täällä yritetään selittää, että normaali suomalainen mies riskeeraa henkensä menemällä armeijaan.

Normaali suomalainen kadunmies on reserviläinen ja hänen henkensä on höllässä jos syttyy sota.
Niin, armeijan käynyt on reservissä tiettyyn ikään saakka. Osa on töissä sodanajan sijoituspaikassaan eikä ole pelkoa rintamalle joutumisesta; kuten tiedettyä niin tämähän riippuu ammatista/työtehtävästä. Mutta esim ammattiurheilija ei ole sen enempää turvassa kuin muutkaan.
 
Millä perusteella urheilija ei joutuisi lähtemään rintamalle? Jos tarkoitat että ulkomailla asuvat eivät tule puolustamaan Suomea, niin:
- kaikki urheilijat eivät asu ulkomailla (ja vaikka intin aikana olisivatkin asuneet, niin eivät välttämättä esim 10 vuoden päästä)
- ulkomailla asuu muitakin asevelvollisia; ilmeisesti ovat sitten kaikki käpykaartilaisia?

Ja ylipäätään tämä "intin käymällä riskeeraat henkesi" on verrattain köyhä argumentti, koska varsinkin nyt Nato-jäsenyyden myötä riski joutua sotaan lienee lähinnä teoreettisen ja olemattoman välimaastossa.

Kateuden ymmärrän kyllä.
 
Siniristisydämiset foorumiveljet:

”Soras voi kuolla monella lailla.” Kukaan ei ole täysin turvassa sodan sattuessa kohdalle. Ukrainan sodan tapahtumat antavat tästä varsin hyvin osviittaa.

Jos ammattiurheilija suorittaa palveluksen jollain tavalla, vaikka sitten räätälöidysti, niin eikö se ole hyvä asia? PR- ja mainosmielessä urheilujulkkiksen palveluksen suorittaminen on varmasti suhteellisesti suurempi vetoapu PV:lle kuin pelkkä pienenä hammasrattaana oleminen suuressa koneistossa. Asenne ja velvollisuuden täyttäminen on mielestäni tässä Markkasenkin tapauksessa se varsinainen juttu ja toimii hyvänä esimerkkinä nousevalle polvelle.

Maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia Suomen kansalaisia. Jokaiselle löytyy tapa ja väylä auttaa ja osallistua, sillä taisteleva joukko on vain osa totaalimaanpuolustuksen kokonaisuutta.

Palvelin itse aikanaan (RVL files) ehkä hivenen keskimääräistä koettelevamman ohjelman (metsäjänis) ja huono-oppisena pitkän kaavan mukaan mutta en ole milloinkaan kadehtinut palveluksessa helpommalla päässeitä. Päinvastoin; pienen ihmisen kesto- ja sietokyvyn rajojen tutkiminen turvallisessa toimintakehyksessä on lisännyt itsetuntemusta sekä antanut voimaa ja valmiuksia myös myöhemmässä elämässä. Palveluksen suorittaminen ja myöhempi aktiivinen maanpuolustustoimintaan osallistuminen eri tavoin on mielestäni kohentanut hengissä selviämisen mahdollisuuksia sodaksi kutsutusta onnettomuudesta eikä toisin päin.

Sodan mahdollisuudesta vielä eräänlaisena katupoikalogiikan verrantona, että sota vältetään parhaiten osoittamalla oma päättäväisyys sekä kyvykkyys pitää omasta kiinni ilman että oikeasti otetaan matsia. Siinä Suomi on mielestäni onnistunut verraten hyvin. NATOn jäsenmaana emme ole nyt myöskään vailla liittouman tukea ja selkänojaa.
 
Millä perusteella urheilija ei joutuisi lähtemään rintamalle? Jos tarkoitat että ulkomailla asuvat eivät tule puolustamaan Suomea, niin:
- kaikki urheilijat eivät asu ulkomailla (ja vaikka intin aikana olisivatkin asuneet, niin eivät välttämättä esim 10 vuoden päästä)
- ulkomailla asuu muitakin asevelvollisia; ilmeisesti ovat sitten kaikki käpykaartilaisia?

Ja ylipäätään tämä "intin käymällä riskeeraat henkesi" on verrattain köyhä argumentti, koska varsinkin nyt Nato-jäsenyyden myötä riski joutua sotaan lienee lähinnä teoreettisen ja olemattoman välimaastossa.

Kateuden ymmärrän kyllä.
Jaa kellähän se on köyhä argumentti?
No, ammattiurheilija riskeeraa koko ammattilaisuransa lähtiessään inttiin. Se suomalainen opiskelija menettää opiskeluvuoden tai työssäkäyvä menettää palkan vajaan vuoden ajalta, kuten kaikki muutkin. Mutta varusmiehen asema on turvattu lailla, eli ei voida esim antaa kenkää intin aikana/takia.

Ammattiurheilija sen sijaan saattaa menettää rahakkaan sopimuksen ja voi olla että uutta tilaisuutta ei tule. Käsittääkseni olemassaolevakin sopimus voidaan katkaista, jos ukkoa ei näy treeneissä. Ei jotain jenkkiseuraa välttämättä kiinnosta se, että pelaaja menee inttiin. Eli jos rahasta puhutaan, niin ammattiurheilijalla voi olla pelissä todellakin enemmän rahaa kuin normaali palkansaaja tienaa elämänsä aikana.

Koska normaalikin sukankuluttaja saa nykyään verrattain helposti vapautuksen, niin se tekee ammattiurheilijan varusmiespalvelukseen astumisesta entistäkin hienompaa, koska varmasti pystyisi myös olemaan menemättä.
Ihan riskeeraa ammattilaisuransa? Mitä sen pitäisi vaikuttaa mihinkään? Kyse on siviiliammatista niin sen ei pitäisi vaikuttaa kuten nykyään huippu-urheilijoiden osalta tuntuu olevan. En muista yhtäkään uutista että jonkun urheilijan ura olisi päättynyt palveluksesta aiheutuneeseen vammaan. Paljon todennäköisemmin se vamma tulee harjoittamassan lajissa missä keho viedään äärirajoille.
Sen sijaan muistan viimevuosilta useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia käyneen tavan pulliaisille palvelusaikanaan. Oliko heillä vaihtoehtoa? Ei ollut miljoonasopimusta allekirjoitettuna siviilielämässään niin viimekädessä vankeuden uhalla piti astua palvelukseen?
Mun alkuperäisen postauksen pointti on se että yhä edelleenkään kaikki miehet ei ole samalla viivalla vaan huippu-urheilijat nauttivat erityiskohtelua järjestelmän taholta. Ja sitten kun joku suvaitsee tulla suorittamaan kansalaisvelvoitteensa niin mediassa hehkutetaan ja kiitellään maasta taivaaseen. Absurdia.
Mutta heittele toki kateuskorttia kun argumentit tuntuu loppuvan.
 
Oliko heillä vaihtoehtoa? Ei ollut miljoonasopimusta allekirjoitettuna siviilielämässään niin viimekädessä vankeuden uhalla piti astua palvelukseen?
Älä nyt vittu jaksa. Ollaan ihan rehellisiä, asevelvollisuus ei ole ollut "pakollinen" enää vuosikausiin, niin helposti sen vapautuksen saa jos oikeasti haluaa. Tavalliset pulliaiset tässä suhteessa ihan täysin samalla viivalla ammattiurheilijoiden kanssa, pakko ei ole mennä jos ei halua.
 
Jaa kellähän se on köyhä argumentti?

Ihan riskeeraa ammattilaisuransa? Mitä sen pitäisi vaikuttaa mihinkään? Kyse on siviiliammatista niin sen ei pitäisi vaikuttaa kuten nykyään huippu-urheilijoiden osalta tuntuu olevan.
Itse otit vertailuun ammattiurheilijan tienestit ja vertailun muiden ihmisten opiskeluihin tai tienesteihin.
En muista yhtäkään uutista että jonkun urheilijan ura olisi päättynyt palveluksesta aiheutuneeseen vammaan. Paljon todennäköisemmin se vamma tulee harjoittamassan lajissa missä keho viedään äärirajoille.
Enkä minäkään puhunut loukkaantumisista vaan sopimusten menemisestä sivu suun. Jos kaksi tasaveroista urheilijaa kilpailee samasta sopparista ja toinen on joukkueen käytettävissä koko ajan ja toinen menee inttiin, niin kumpikohan saa sopimuksen?
Sen sijaan muistan viimevuosilta useita kuolemaan johtaneita onnettomuuksia käyneen tavan pulliaisille palvelusaikanaan.
Samalla tavalla ne ammattiurheilija ovat alttiina niille onnettomuuksille palvelusaikanaan.
Oliko heillä vaihtoehtoa? Ei ollut miljoonasopimusta allekirjoitettuna siviilielämässään niin viimekädessä vankeuden uhalla piti astua palvelukseen?
Kai se sama uhka on kaikilla, vaikka olisi miljoonasopimuskin takataskussa? Kuten todettua niin nykyään saa vapautuksen verrattain helposti joten myös ihan kadunmieskin voi hankkia vapautuksen. Sitä taustaan vasten on hienoa että joku riskeeraa aika paljonkin mennessään inttiin, vaikka halutessaan voisi olla menemättä. Siis jokainen inttiin menevä uhraa osan nuoruudestaan armeijalle (ja ottaa sen riskin että palveluksen aikana sattuu jokin onnettomuus), mutta ammattiurheilija riskeeraa myös työuransa kun taas normikansalaisen ura on lailla turvattu (ainakin jos työskentelee Suomessa).
Mun alkuperäisen postauksen pointti on se että yhä edelleenkään kaikki miehet ei ole samalla viivalla vaan huippu-urheilijat nauttivat erityiskohtelua järjestelmän taholta. Ja sitten kun joku suvaitsee tulla suorittamaan kansalaisvelvoitteensa niin mediassa hehkutetaan ja kiitellään maasta taivaaseen. Absurdia.
Joo ei ole sama viivalla, kuten ei ole monessa muussakaan asiassa elämässä. On kuitenkin ehkä parempi että saadaan mahdollisimman suuri osa myös urheilijoista käymään intin. Ja myös normikansalaisen kohdalla on kaikkien etu, että intti häiritsee muuta elämää mahdollisimman vähän.

Kieltämättä Niinistön hehkutus ja luvatut kuntsarit olivat vähän överiä, mutta PR-mielessä Markkanen lienee arvokas.
Mutta heittele toki kateuskorttia kun argumentit tuntuu loppuvan.
Aha. Mites olkiukkojen heittäminen?
 
Kieltämättä Niinistön hehkutus ja luvatut kuntsarit olivat vähän överiä, mutta PR-mielessä Markkanen lienee arvokas.

Ainahan markkinoinnissa vedetään hieman överiksi. Itse pidän vaan hyvänä asiana sitä että PV:lle tarjoutuu tilaisuuksia markkinoida firmaa.
Ei mitään väliä, ei mitään rajaa. Kaikki postiivinen kuva esille mitä vaan saa aikaiseksi. Täysillä (y)

Noin muuten mua ei kiinnosta armeijan pakoilijat tai urheilijat jotka mieluummin keskittyy uraansa. Lopulta se on aika vähäinen määrä.
Enemmän kiinnostaa se, että siviileille annetaan mahdollisuus hankki aseita jotta minkäänlainen "Butsha" ei toteudu omalla kotikadulla.
PV hoitaa tonttinsa sotilailla ja siviilit putsaa kotokadun vihollisista.

Eikähän kriisissä kaikille riitä ammuttavaa :solthum:
.
 
Tuo Markkasen intinkäynti on muuten hänelle urankin kannalta tod. näk. hyvä veto. Kundi on breikannut All Stars-pelin tasolle ja nyt sitten käy kotimaansa armeijaan. Semmoista touhua ruukataan aika monessa paikassa Ameriikas edelleen arvostamaan. Markkina-arvoa, markkina-arvoa... Tornifirman PR-osastokaan tuskin laittaa NATO-konglomeraattiin liittymisen jälkimainingeissa pahakseen.
 
Kyllä. Markkanen on joukkueensa ykköstähti ja muutenkin breikannut vahvasti. Myös joukkue ottaa tilanteen PR-arvon kannalta; jenkit eivät välttämättä kaikki sisäistä asevelvollisuutta vaikka se niilläkin oli vielä Vietnamin sodan aikana. Kun tähän yhdistetään Ukrainan sota ja Suomen sijainti Venäjän naapurissa, voi monelle tulla käsitys että mies vaarantaa henkensä isänmaataan puolustaessaan. Hoo-rah!

Jos intti olisi osunut uralla pari-kolme vuotta aikaisemmin, niin voi olla että Hanno Möttölä olisi edelleen Suomen menestynein NBA-urheilija.
 
Tuo Markkasen intinkäynti on muuten hänelle urankin kannalta tod. näk. hyvä veto. Kundi on breikannut All Stars-pelin tasolle ja nyt sitten käy kotimaansa armeijaan. Semmoista touhua ruukataan aika monessa paikassa Ameriikas edelleen arvostamaan. Markkina-arvoa, markkina-arvoa... Tornifirman PR-osastokaan tuskin laittaa NATO-konglomeraattiin liittymisen jälkimainingeissa pahakseen.
Ja tämä varsinkin, kun Markkanen lähti suorittamaan palvelustaan iloisin mielin, maanpuolustustahtoa uhkuen ja joka paikassa kertoen pitävänsä sitä tärkeänä velvollisuutenaan. PR:ää PV:lle, Suomelle ja Markkaselle itselleen.
 
Markkasesta tuli viime yönä kauden 2022 - 2023 MIP eli sai kehittyneimmän pelaajan palkinnon. Ansaittu ja looginen valinta, mutta saattoi saada varusmiespalveluksestaan vielä pienen lisäbuustin ja muutamia lisä-ääniä valitsijaraadissa.

Palkinto on tänä vuonna nimeltään sponsorin mukaan Kia NBA Most Improved Player. Tuo KIA on tällä kertaa hieman pahaenteinen kirjainyhdistelmä, kun nyt se liittyy sotilaspalveluksessa olevaan henkilöön. :unsure::rolleyes:
 
  • Haha
Reactions: YJT
Tässä on kyseessä urheilija eikä "urheilija" mutta laitan jutun tähän ketjuun kuitenkin.

Kaverilla selvästi ollut ongelmia itsensä kanssa jostakin muusta syystä, mutta vähän harmillisesti se otetaan esille ikään kuin asepalvelus olisi ollut syynä.

Oli hyvä veto jättää kesken ja mennä myöhemmin jatkamaan, joten juttu puoltaa siinä mielessä paikkansa.

Daniel Kosonen meni armeijaan vaikkei ollut siihen omien sanojensa mukaan valmis. Ratkaisu johti masennukseen ja palveluksen keskeyttämiseen.

Daniel Kosonen meni armeijaan vaikkei ollut siihen omien sanojensa mukaan valmis. Ratkaisu johti masennukseen ja palveluksen keskeyttämiseen. KUVA: TIMO MARTTILA

Liian suuri taakka​

Suomalaisen yleisurheilun ilopilleri Daniel Kosonen lyyhistyi pari vuotta sitten liian suuren fyysisen ja henkisen taakan alle. Armeija jäi kesken, ja itsetuhoiset ajatukset valtasivat mielen. Nyt Kosonen kertoo, mistä synkät ajatukset kumpusivat ja miksi puhuminen kannattaa aina. Juttu julkaistaan yhteistyössä Urheilulehden kanssa.

Tilaajille
Lari Vesander
11:00 | Päivitetty 14:04
DANIEL KOSONEN ponnisti suomalaisten penkkiurheilijoiden tietoisuuteen Ruotsi-ottelussa vuonna 2022.

Ratkaisevaa ei ollut niinkään se, että Kosonen voitti korkeuskisan. Enemmän huomiota Kosonen keräsi hiuksillaan, joihin hän oli värjäyttänyt Marimekon kukkakuvion. Hän tuli esiin myös kannustuksellaan. Kosonen ramppasi ympäri Olympiastadionia tsemppaamassa muita.

Ei ihme, että esimerkiksi entinen kansanedustaja Rosa Meriläinen kertoi somessa löytäneensä Kososesta uuden suosikkiurheilijansa.

Tämän vuoden syyskuussa Kosonen tempaisi jälleen.

Ottelija Tarmo Savolalle oli noussut kuume, ja kolmiotteluun tarvittiin tuuraaja pikahälytyksellä. Noin 70-kiloinen Kosonen ei epäröinyt vastata kutsuun, vaikka lajilistalla oli korkeuden lisäksi hänelle tuntemattomat pika-aidat ja kuulantyöntö.

Viimeistään kuulantyönnössä selvisi, että Kososen minäkuva on kunnossa. Huonolla itsetunnolla varustettu urheilija ei olisi marssinut tv-kameroiden eteen työntämään seitsemän metrin kuulatulosta.

”Kun minua pyydettiin moniotteluun, en miettinyt hetkeäkään, miltä se näyttää. Ajattelin vain, miten voin auttaa joukkuetta voittamaan”, Kosonen kertoo ja lisää, että Ruotsi-ottelu merkitsee hänelle paljon.

”Se on kauden päätös, johon ladataan kaikki, mitä kropassa on jäljellä. Viimeisen kolmen vuoden aikana Ruotsi-ottelun arvostus on kasvanut entisestään, koska kaudet ovat olleet vaikeita.”

Sanojen takana on paljon synkkyyttä. Niin vaikea kuin se onkin uskoa, suomalaisen yleisurheilun ilopilleri on kärsinyt viime vuosina masennuksesta ja itsetuhoisuudesta.

Nyt hän on valmis kertomaan, mistä synkkyys on kummunnut.

”En oikeasti halunnut mennä armeijaan. En halunnut olla siellä. En luultavasti edes ollut valmis siihen.”
Korkeushyppääjä Daniel Kososen energinen olemus ja Marimekko-kuosiin värjätyt hiukset valloittivat katsojia syksyn 2022 Ruotsi-ottelussa.

Korkeushyppääjä Daniel Kososen energinen olemus ja Marimekko-kuosiin värjätyt hiukset valloittivat katsojia syksyn 2022 Ruotsi-ottelussa. KUVA: LASSI RINNE
KOSOSEN PERHEESSÄ lentopallolla on erityisasema. Danielin äiti Jackie tuli aikoinaan Kanadasta lajin perässä Suomeen. Isä Heikki on tehnyt pitkän uran ensin pääsarjatason pelaajana ja nyttemmin valmentaja. Isosiskoista Jessica on maajoukkuetason lentopalloilija. Gabriela puolestaan valitsi Danielin tavoin lajikseen korkeushypyn.

Danielille valinta ei kuitenkaan ollut helppo. Hän oli pitkään ”95-prosenttisesti” lentopalloilija. Lajien arvojärjestys muuttui, kun Kosonen ylitti kesällä 2017 kaksi metriä.

Seuraavana vuonna Kosonen ylitti 210, mutta hänet jätettiin silti pois Ruotsi-ottelusta.

”Se olisi ollut ensimmäinen Ruotsi-ottelu. Sisuunnuin ja päätin, että minua ei enää koskaan voi jättää ottelusta ulos.”

Seuraavana vuonna Kosonen oli päätöksensä veroinen mies. Hän voitti hallissa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruutensa ja pääsi lopulta myös Ruotsi-otteluun.

Kaikki näytti hyvältä. Sitten tuli aika miettiä armeijaa.

Kosonen ei ollut asepalveluksesta erityisen innoissaan mutta järkeili, että se kannattaisi hoitaa alta pois. Hyppääjän tunnepuoli ei ollut järkipäätöksessä täysillä mukana.

”En oikeasti halunnut mennä armeijaan. En halunnut olla siellä. En luultavasti edes ollut valmis siihen”, Kosonen tunnustaa nyt.

Hän astui tammikuussa 2020 palvelukseen Satakunnan lennostoon Pirkkalaan. Palveluksen alku sujui paremmin kuin hän oli pelännyt.

”Ensimmäiset päivät olivat positiivinen yllätys. Siellä oli hauskaa, koska jätkät olivat niin hauskoja. Ja yhteinen kärsimys on aina parempi kuin yksinäinen kärsimys.”

Yksinäistä kärsimystä oli kuitenkin luvassa. Kososelle alkoi tulla fyysisiä vaivoja.

”Olin pari viikkoa kipeänä. Sen jälkeen tulivat selkäkivut.”

19-vuotias Kosonen ei ollut valmis sairasteluun ja kipuihin.

”Olen normaalisti kipeä ihan maksimissaan kerran vuodessa ja silloinkin korkeintaan viikon. Ennen armeijaa minulla ei myöskään ollut mitään ongelmia kropan kanssa nilkkaa lukuun ottamatta, mutta nilkkavaivat ovat korkeudessa aika arkipäivää.”

Selkävaivojen myötä fyysisestä kivusta kumpusi myös henkistä tuskaa.

”Kun selkä meni, se oli pelottavaa. En ollut koskaan tuntenut sellaista kipua. Toki minulla on ollut pikkuvaivoja ja kasvukipuja, mutta siinä vaiheessa kun kipu alkoi oikeasti rajoittaa liikkumista, nuorta poikaa alkoi pelottaa. Menin vähän shokkiin.”

Kun selkävaivat vain jatkuivat, Kososesta alkoi tuntua, että pelissä oli hänen tulevaisuutensa urheilijana.

”Kroppa on se, millä minun pitäisi itseni elättää. Jos se menee rikki, minun pitää kääntää uusiksi kaikki mitä elämässäni teen.”

”Muut lähtivät metsään mutta minä lähdin kotiin.”
Daniel Kosonen Kalevan kisojen tiedotustilaisuudessa 2021.

Daniel Kosonen Kalevan kisojen tiedotustilaisuudessa 2021. KUVA: TONI REPO / AAMULEHTI
KOSONEN KANTOI henkisesti ja fyysisesti liian suurta taakkaa. Alle 70-kiloisella nuorukaisella oli sellainen olo, että hän lyyhistyy täyden varustuksen ja 20–30-kiloisten reppujen alle.

”Pakarat, reidet, keskivartalo, lantio ja mikään muukaan ei ollut läheskään sitä luokkaa kuin nyt. Se oli iso ongelma. Siksi 30 kiloa lisää taakkaa oli liikaa”, Kosonen arvioi ongelmiensa fyysistä puolta.

Henkinen kuorma tuntui vielä kohtuuttomammalta.

”Ensimmäinen asia, joka meille intissä sanottiin oli: 'tärkeintä on teidän terveytenne’. Kun jotain sanotaan päin naamaa, sitä tuppaa uskomaan. Varsinkin sellaisessa ympäristössä, jossa rehellisyys on keskeinen periaate, tai jossa sen ainakin pitäisi sellainen olla.”

Kososesta tuntui, että terveys ei todellakaan ollut ykkössijalla. Selkävaivat jatkuivat viikkokausia, mutta niiden lääketieteellinen todentaminen oli vaikeaa.

”Tuntui, että vaivaa laiminlyötiin joka paikassa. Lääkäreitä myöten. Kukaan ei ymmärtänyt, kuinka paljon se sattui. Katsottiin vain kuvissa, että mitä niissä näkyi.”

Kososen mieli alkoi mustua. Se, että samaan aikaan käsiteltiin rynnäkkökivääriä ja ympärillä oli jatkuvasti aseita, houkutteli esiin itsetuhoisia ajatuksia.

Lopulta kaikki kulminoitui talviseen metsäleiriin. Kosonen oli juuri ennen leiriä käynyt magneettikuvissa, mutta niistä ei ollut apua.

”Sanottiin vain, että eihän täällä mitään näy. Ei muuta kuin metsään.”

Kosonen oli kuitenkin kaikkea muuta kuin leirikunnossa.

”Pidimme pitkää palaveria siitä, mitä pitää pakata mukaan. Siinä vaiheessa vedet alkoivat tulla suoraan silmistäni. Tajusin, etten halua enää koskeakaan tuohon rinkkaan.”

”Heti palaverin jälkeen sanoin sotilaspastorille, että tilanne on tämä ja nyt pitäisi päästä puhumaan. Puhuin ensin pastorille ja sitten kuraattorille. Sen jälkeen oltiinkin siinä tilanteessa, että muut lähtivät metsään mutta minä lähdin kotiin.”

”Aloin yhtäkkiä ajatella, että miksi en ajaisi autoa vauhdilla ulos tieltä.”
Synkimmällä hetkellään Daniel Kosonen sai apua nuoruuden lajistaan lentopallosta.

Synkimmällä hetkellään Daniel Kosonen sai apua nuoruuden lajistaan lentopallosta. KUVA: TONI REPO / AAMULEHTI
PAHIN OLO helpotti, kun Kosonen pääsi kotiin armeijasta. Helpotus sekoittui kuitenkin pettymykseen ja huonouden tunteeseen. Kosonen koki epäonnistuneensa.

Hän käänsi kuitenkin negatiiviset tunteet taistelutahdoksi. Tuloksellisesti ratkaisu toimi. Kosonen nousi uudelle kymmenluvulle, kun hänen ulkoennätyksensä parani 210:stä peräti 221:een. Treenissä ja kilpailuissa kulki.

Kosonen imi tuloksista ja menestyksestä iloa. Samoin leireistä, maajoukkue-edustuksista ja uran ensimmäisestä aikuisten arvokisapaikasta. Kaikki tuntui sujuvan.

Ulkokauden jälkeen treenit sujuivat edelleen, mutta alkuvuodesta 2021 Kososen mieleen alkoi hiipiä pimeämpiä ajatuksia. Kosonen oli hämmästynyt synkistä mietteistään.

”Kaikki oli onnistunut. Silti oli tosi tyhjä olo.”

Hyvien treenien ja tulosten synnyttämä positiivinen kierre oli peittänyt pohjalla muhineen synkän virran, joka alkoi nousta pintaan.

”Paha olo kasvoi pikkuhiljaa. En ensin hakenut apua, kun ajattelin, että tämä on vain tämmöinen vaihe.”

Vaihe menikin tavallaan ohi. Valitettavasti normalisoituminen tapahtui täysin väärällä tavalla.

Ihmisen mieli on joustava. Se pyrkii järkeilemään ja perustelemaan sekä ihmisen sisäisen että ulkoisen maailman. Elämässä ja maailmassa pitää olla järkeä silloinkin, kun asiat menevät huonosti tai kun ihminen voi huonosti.

Tästä syystä mieli voi ikään kuin järkeillä oman pahoinvointinsa hyväksyttäväksi. Kun ihminen alkaa voida pahoin, hän ei yleensä etsi hälytysmerkkejä vaan perusteluja ja oikeutusta pahalle ololleen. Jos nämä ja nuo asiat ovat huonolla tolalla, on ihan normaalia olla uuvuksissa, väsynyt, kiukkuinen tai toivoton.

Tätä kautta syntyy uusi normaali, joka on paljon aiempaa synkempi. Kososelle kävi juuri näin. Hänen uudessa normaalissaan hiljalleen paheneva olo ja koko ajan synkkenevä mieli eivät olleetkaan ongelma vaan Kososen arkipäivää.

”Ajattelin iltaisin, että olipa paska päivä, olisi varmaan parempi olla heräämättä huomenna. Ja pidin sitä ihan normaalina.”

Kosonen jopa vitsaili pahasta olostaan. Mustasta huumorista ei ollut parannuskeinoksi. Todennäköisesti siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, koska Kosonen vähätteli omaa vointiaan.

”Mitä pidemmälle vuosi meni, sitä huonommaksi oloni paheni.”

Olon paheneminen kulminoitui erääseen alkusyksyn iltaan. Ulkoisesti kaikki oli taas kunnossa.

”Olin ollut kaverien kanssa treenaamassa. Minulla oli ollut juuri hauskaa.”

Kun Kosonen lähti ajamaan yksin kotiin, päässä alkoi soida sysimusta levy.

”Aloin yhtäkkiä ajatella, että miksi en ajaisi autoa vauhdilla ulos tieltä.”

Itsetuhoisuus on synkkä kela, jota ei saisi päästää pyörimään. Jos jatkuvasti kyseenalaistaa sen, kannattaako elää, jossain vaiheessa tulee sekin hetki, jolloin vastaus on ei. Vastaus on todennäköisesti hetkellinen, mutta päätös voi olla pahimmillaan lopullinen.

Tie ja maasto olivat Kososelle tuttuja. Hänellä kävi mielessä kiihdyttää. Hänellä kävi mielessä kääntää jyrkästi rattia. Ajaa sillalta alas. Pudota kuolemaan.

Sitten mieleen tulivat läheiset. Kosonen mietti, millaisen surun hän aiheuttaisi äidilleen. Sen ajatuksen voimalla hän ajoi kotiin.

”Se oli hetki, jolloin tajusin, että asioille täytyy tehdä jotain. Tajusin, että en voi enää ajatella näin.”

Nyt Kosonen sanoo katuvansa sitä, ettei havahtunut tilanteeseensa jo aiemmin.

”Itse asiassa minun olisi pitänyt mennä puhumaan jonkun kanssa jo paljon aikaisemmin.”

”Ei ole epäonnistumisia. On vain opetuksia.”
 
Hyvien tulosten synnyttämä positiivinen kierre peitti Daniel Kososen synkät tunteet, mutta vain hetkeksi.

Hyvien tulosten synnyttämä positiivinen kierre peitti Daniel Kososen synkät tunteet, mutta vain hetkeksi. KUVA: TONI REPO / AAMULEHTI
POHJAKOSKETUKSESTA kesti lopulta melkein vuoden ennen kuin Kosonen uskaltautui puhumaan psykologille.

”Olin puhunut aiemmin urheilupsykologille, mutta en halunnut kertoa näistä asioista hänelle. Siinä oli kai jotain häpeää. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut uskaltanut tai osannut puhua ongelmistani.”

Hän sanoo odottaneensa ehkä liikaakin sitä, että joku kysyisi, miten hän voi.

”Mutta minä ja kaverini olimme parikymppisiä. Silloin nautitaan elämästä, eikä ainakaan miesten kesken tajuta kysyä, että miten sinulla ihan oikeasti menee.”

Mistä Kososen masennuksessa sitten oli kyse? Hän uskoo, että yksi tekijä oli tunteiden hautaaminen. Se teki ulospäin suuntautuneesta ilopilleristä vakavan suorittajan, joka ei lopulta tuntenut juuri mitään.

”Koska tunsin jatkuvasti jotain ikävää, opettelin piilottamaan sen.”

Kun Kosonen oli jatkanut piilottelua riittävän pitkään, se alkoi levitä. Se levisi lopulta koko Kososen tunnemaailmaan, myös ennen niin aurinkoisiin kolkkiin.

”Jossain vaiheessa en näyttänyt iloa, en surua, en yhtään mitään. Vein ensin itseltäni oikeuden olla surullinen. Sen jälkeen vein myös oikeuden olla iloinen.”

Tähän pisteeseen joutuminen ei Kososen mukaan ollut todellakaan kotikasvatuksen vika.

”Ei minua kasvatettu niin, että pitää olla koko ajan vahva. Minut kasvatettiin siihen, että tunteet saa näyttää. On ok olla iloinen, surullinen tai mitä vain. Jostain syystä oma käsitykseni siitä, miten vahva minun pitää olla, kasvoi ihan toisenlaiseksi.”

Urheilumaailmassa syntyy helposti harhakuvitelma, että urheilija on ihmisenä sama asia kuin hänen tuloksensa ja saavutuksensa. Tästä ajatuksesta Kosonen on pyrkinyt irrottautumaan.

”Osa kasvamista urheilijana on sen tajuaminen, että tärkeintä ei ole se, mitä saavuttaa.”

”Pitää osata erottaa itsensä omista tavoitteestaan, tuloksistaan ja saavutuksistaan. Ei ole epäonnistumisia. On vain opetuksia”, hän jatkaa.

Tämä ei silti tarkoita, etteivätkö urheilu ja liikunta voisi olla jopa hopealuoteja masennusta vastaan. Osa Kososen paranemista oli palaaminen lentistreeneihin.

”Siellä tunsin olevani paikassa, jonne minut haluttiin. Ei sillä, etteikö minua olisi haluttu jonnekin muualle. Joukkueessa se oli kuitenkin niin selvää. Olin osa joukkuetta ja muut pelaajat laittoivat minulle viestiä, että sinua tarvitaan. Siellä sain takaisin sen tunteen, että elämä on elämisen arvoista.”

”Kaikki tunteet ovat siistejä.”
Daniel Kosonen urakoi syyskuun Ruotsi-ottelussa. Hän tuntee olevansa nyt aiempaa paremmin tasapainossa itsensä kanssa.

Daniel Kosonen urakoi syyskuun Ruotsi-ottelussa. Hän tuntee olevansa nyt aiempaa paremmin tasapainossa itsensä kanssa. KUVA: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
KOKEMUSTENSA MYÖTÄ Kosonen on oppinut armollisemmaksi itseään kohtaan. Hän ei pelkää ikäviä tunteita. Hän ymmärtää, että jos ahdistaa niin joskus kannattaa ahdistua. Tai jos itkettää, voi jäädä sohvan pohjalle itkemään, kunhan muistaa lopulta nousta sieltä ylös.

”Itsensä nostaminen on tärkeä taito. Monet meistä ovat joutuneet oppimaan sen kantapään ja huonompien kokemusten kautta.”

”Huonojakin tunteita arvostaa nyt enemmän, kun on käynyt läpi todella huonoja tunteita ja pahoja aikoja”, hän lisää.

”Voin kokea jotain ikävää ja tietää samalla, että se ei jää päälle koko loppuelämäksi. Tiedän ja tiedostan, että voin ja saan epäonnistua. Se on siistiä. Kaikki tunteet ovat siistejä.”

Kosonen kertoo haluavansa puhua ongelmistaan, jotta nuoret tietäisivät, etteivät ole yksin. Masennukseen saa apua.

”Kannattaa puhua asioista. Se auttaa. Ei se aina kaikkia ongelmia ratkaise, mutta auttaa asettamaan ne mittasuhteisiin.”

Kososesta kaikkein tärkeintä on välittäminen ja toisten kohtaaminen.

”Olen kiitollinen siitä, että minulla on hyviä ihmisiä elämässäni.”

”Olisi pitänyt mennä vain suoraan urheilujoukkoihin.”
ENTÄ mitä tapahtui Kososen asepalvelukselle? Hän palasi armeijaan syksyllä 2022 – tällä kertaa Santahaminan urheilujoukkoihin.

”Olen tosi iloinen, että menin takaisin. Se oli positiivinen kokemus.”

Santahaminassa Kosonen tajusi tehneensä itse aikoinaan virheen palveluspaikkansa valinnassa.

”Minun ei olisi kannattanut mennä normaaliin puolustusvoimiin. Olisi pitänyt mennä vain suoraan urheilujoukkoihin. Se on helppo sanoa nyt, kun on molemmat kokenut.”

Santahaminassa oli paljon mukavia, samanhenkisiä tyyppejä.

”Kun urheilijat menevät armeijaan, se ei ole kenenkään pääjuttu. Oli helpottavaa kun muut olivat samassa tilanteessa. Treeniin lähtemistä ei tarvinnut hävetä, kun se ei ollut kenellekään mikään erityisoikeus vaan normaali asia."

Eikö se ole aika korkeushyppääjämäinen asenne? Ensimmäisellä kerralla rima putosi, mutta ei muuta kuin rima uudestaan kannattimille ja toisella yrityksellä yli.

”Onhan se. Eikä tarvinnut edes yrittää kolmatta kertaa”, Kosonen naurahtaa.

Urheilulehti

Lisää laatujournalismia​

e1b244cf00321f2994485721a2e22e61.jpg

TÄMÄ ARTIKKELI on julkaistu ensi kertaa Urheilulehden numerossa 42/2023. Pintaa syvemmälle mennään Urheilulehdessä joka viikko.


Edit: Lisätään lööppikuva ja -teksti

1697724310811.png
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top