Tvälups
Ylipäällikkö
Upseeriliitto: "Urpilainen romuttaa Suomen puolustuksen"
IL Keskiviikko 8.2.2012 klo 21.11
Puolustusvoimien säästöt romuttavat Suomen puolustusvalmiuden, varoittaa Upseeriliiton pääsihteeri, kapteeniluutnantti Hannu Sipilä.
SYYTÖS Upseeriliiton pääsihteeri Hannu Sipilän mukaan valtiovarainministeri Urpilainen on pääsyyllinen Puolustusvoimia uhkaavaan alennustilaan.
Sipilä kohdistaa syytöksensä valtiovarainministeri Jutta Urpilaiseen (sd).
- On tehty arvovalinta, että Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja poliisi ovat ne, jotka joutuvat kärsimään. Urpilainen on tehnyt tietoisen ratkaisun, että turvallisuusviranomaisilta leikataan eniten. Hän vaati, että Puolustusvoimiin kohdistettiin isommat säästöt kuin hallitusohjelmassa sovittiin, Sipilä sanoo Iltalehdelle.
Hänen mukaansa Puolustusvoimien säästöt johtavat siihen, että varusmiesten ja reservin koulutuksen määrä vähennetään huomattavasti.
- Joukkojemme osaaminen on seuraavat 10-15 vuotta paljon alhaisempi kuin tähän saakka. Sama pätee ammattisotilaisiin. Lisäksi Hornetien lentotunteja ja merivoimien taistelualusten harjoituksia leikataan. Kaikki näkyy ammattitaidossa. Myös joukkojen varustetaso huononee, koska vanhanaikaista kalustoa ei ole varaa uusia.
Sipilän mukaan on hyvin kyseenalaista, voitaisiinko säästöarmeijalla puolustaa koko maata enää hyökkääjää vastaan.
Arvioiden mukaan puolustusbudjetti on tämän hallituskauden lopussa vuonna 2015 noin 10 prosenttia eli 260 miljoonaa euroa nykyistä pienempi.