Tvälups
Ylipäällikkö
F-Securen Hyppönen twiittasi: USA:n armeija vaihtoi Windowsin suomalaiseen Linuxiin
IS Laura Manninen 15.01.2012 11:02
Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan Yhdysvaltain ilmavoimien kauko-ohjattavat lennokit toimivat nykyisin Linux-käyttöjärjestelmällä.
Vielä vuonna 2009 koneiden käyttöjärjestelmänä oli Windows XP, selviää Yhdysvaltain ilmavoimien vuonna 2009 julkaisemasta kuvasta.
Sen jälkeen Windows on saanut väistyä suomalaislähtöisen Linuxin tieltä.
Hyppösen löytämässä ilmavoimien sotilaan viranomaiskäyttöön laatimasta PowerPoint-esityksestä ilmenee, että uusissa koneissa järjestelmänä on Linux.
Hyppönen twiittasi havainnostaan aiemmin tällä viikolla.
Kauko-ohjattavat koneet liikkuvat Afganistanissa tai Iranissa sillä aikaa, kun niiden lentäjät istuvat tukikohdassaan tuhansien kilometrien päässä Nevadassa Linux-koneiden ääressä.
Itse lennokkien käyttämästä järjestelmästä ei ole tietoa.
Hyppösen mukaan vaihdon taustalla saattaa olla halu välttää haittaohjelmat, joista tukikohta kärsi Windows-aikoinaan. Koneet eivät ole yhteydessä Internetiin, ja haittaohjelmat levisivät niihin USB-tikuilla.
Linuxissa vastaavia haittaohjelmia ei ole. Lisäksi avoin lähdekoodi saattaa tehdä Linuxista edeltäjäänsä monikäyttöisemmän.
"Maailmanlaajuisesti jättimäinen menestys"
Hyppösen mukaan lennokit ovat hyvä esimerkki Linuxin salavihkaisesta voittokulusta.
Brändi ei näy loppukäyttäjille, mutta Linuxilla on sovelluksia autojen gps-navigaattoreista Iranin ydinohjelmaan.
Linuxilla pyörii noin 70 prosenttia maailman web-palveluista, mukaan lukien Facebook ja Google.
Lisäksi Linux on ylivoimaisesti yleisin älypuhelinten käyttöjärjestelmä. Esimerkiksi Android-käyttöjärjestelmä on Linux-pohjainen.
– Jos Androidin kasvuvauhti jatkuu nykyisenlaisena, Linux tulee ohittamaan Windowsin maailman yleisimpänä käyttöjärjestelmänä 3–4 vuodessa, Hyppönen sanoo.