Uusi testi inttiin kouluampumisten takia

Tvälups

Ylipäällikkö
Uusi testi inttiin kouluampumisten takia
TS: 30.01.2012 06:18

Suomessa sattuneet kouluampumiset ovat johtaneet varusmiesten uudenlaiseen testaamiseen.

Armeijassa ryhdytään arvioimaan varusmiesten väkivaltaisia tai itsetuhoisia taipumuksia, kertoo Turun Sanomat.

Heinäkuussa palvelukseen astuvat varusmiehet pääsevät kokeilemaan testiä ensimmäisinä.

Kyseessä on samankaltainen testi, joka tehdään aselupaa hakeville.

Armeijassa se tulee osaksi kaikkien varusmiesten suorittamia peruskokeita, joissa mitataan jo muun muassa varusmiesten päättelykykyä ja johtamistaitoja.

Professori Jukka Leskinen Maanpuolustuskorkeakoulusta kertoo, että Suomessa sattuneet kouluampumiset ovat vaikuttaneet testin käyttöönottoon.

Armeija aloittaa myös perheväkivallan ehkäisyyn tähtäävän koulutuksen. Koulutus pitää sisällään muun muassa ryhmäkeskusteluita ja mahdollisia vuorovaikutteisia harjoituksia. Harjoituksia vetävät sairaanhoitajat ja sosiaalikuraattorit.

Koulutus alkaa tänä vuonna Santahaminan varuskunnassa ja Satakunnan lennostossa, minkä jälkeen koulutus on tarkoitus ottaa käyttöön muuallakin.
 
"puristaako vanne päätäsi" muuttuu muotoon "miksi vanne puristaa päätäsi" ?

Ihan hienoa, että käytetään se "viimeinen" mahdollisuus, kun suuri osa ikäluokasta on kaikki yhes koos. Totta kai sivareillekin järjestetään sama testi, eiks niin? Eiku, eihän ne pilveä polttavat ituhipit ikinä ole syrjäytyneitä, pahoinvoivia, väkivaltaisia tai taipuvaisia tuhoisaan käyttäytymiseen.
 
Touhottaja kirjoitti:

Voishan tuo testin tehdä kutsunnoissa. Toisaalta tämäkin on minusta liian myöhään, jos oikeasti taustalla on nuo kouluikäisten ongelmat.
 
Onhan tuosta toki PV:lle hyötyä
Itsetuhoinen > lyhyt elinikä ei haittaa > tulenjohtoon
Väkivaltainen > portille vartioon
"Normaali" > 6kk palvelukseen

:D

Testi sinällänhän ei korjaa mitään, missä ovat ne korjaavat toimenpiteet testin jälkeen?
 
Ihan hyvä että tuommoistakin testataan. Soveltuvuus pitää olla tiedossa ;)
 
Jos osoittautuu henkilöksi jonka on vaikea turvautua väkivaltaan, kotiutetaanko terveydellisin perustein?:angel:
 
;)

Itsetuhoinen - pääsee Juken 5000 potkurikoneen armadaan koulutettavaksi
 
Touhottaja kirjoitti:
"puristaako vanne päätäsi" muuttuu muotoon "miksi vanne puristaa päätäsi" ?

Ihan hienoa, että käytetään se "viimeinen" mahdollisuus, kun suuri osa ikäluokasta on kaikki yhes koos. Totta kai sivareillekin järjestetään sama testi, eiks niin? Eiku, eihän ne pilveä polttavat ituhipit ikinä ole syrjäytyneitä, pahoinvoivia, väkivaltaisia tai taipuvaisia tuhoisaan käyttäytymiseen.

Pilveä polttelin nuoruudessani jonkin verran kuten tuhannet muutkin suomalaiset ja miljoonat eurooppalaiset,ja 30miljoonaa amerikkalaista päivittäin,mutta ikinä en ole kuullut että mieto päihde aiheuttaisi itsetuhoisuutta tai vaaraa muille.
Jos taas voitaisiin olettaa että Sivarit polttaisivat muita enemmän pilveä,niin silloinhan ei mitään testejä tarvita koska ne on niin rauhallista ja rauhantahtoista porukkaa.
Se on yksi syy miksi esim. jenkeissä kannabista vastaan hyökättiin koska se aiheuttaa selvästi pasifismia :)
Krooninen ongelmakäyttö on eriasia. Tosin silloin on muitakin ongelmia ja näiden yhteisvaikutukset voivat saada ikäviä lieveilmiöitä,mutta paljon sen eteen enin töitä joutuu tekemään.

Pilvenpolton aloitin nuoruudessani Parolan Panssariprikaatin tupakkakatoksessa ja sitten myöhemmin siellä maastossa.
Nurmiporat oli kaivaneet hyviä kuoppia jossa oli smurffeissa mukava kuumana kesäiltana tupakavereiden kanssa löhöillä ja rentoutua.
Naureskella kuvitelmalle, että oltaisiin siinä mukavassa olotilassa sulkeisissa.
Joku sen taisi sitten toteuttaakkin.

Muutaman vuoden päästä ei enään ehtinyt moisia harrastella. Osasyynä oli kieltolakikin. Ei jaksa nähdä vaivaa niin mitättömästä asiasta.
 
Mitä tehdään kun testi näyttää positiivista väkivalta- tai itsetuhoaikeessa?

(Vinkki: xxx tai xxxx väärää positiivista jokaista aitoa osumaa kohti.)
 
aj77 kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
"puristaako vanne päätäsi" muuttuu muotoon "miksi vanne puristaa päätäsi" ?

Ihan hienoa, että käytetään se "viimeinen" mahdollisuus, kun suuri osa ikäluokasta on kaikki yhes koos. Totta kai sivareillekin järjestetään sama testi, eiks niin? Eiku, eihän ne pilveä polttavat ituhipit ikinä ole syrjäytyneitä, pahoinvoivia, väkivaltaisia tai taipuvaisia tuhoisaan käyttäytymiseen.

Pilveä polttelin nuoruudessani jonkin verran kuten tuhannet muutkin suomalaiset ja miljoonat eurooppalaiset,ja 30miljoonaa amerikkalaista päivittäin,mutta ikinä en ole kuullut että mieto päihde aiheuttaisi itsetuhoisuutta tai vaaraa muille.
Jos taas voitaisiin olettaa että Sivarit polttaisivat muita enemmän pilveä,niin silloinhan ei mitään testejä tarvita koska ne on niin rauhallista ja rauhantahtoista porukkaa.
Se on yksi syy miksi esim. jenkeissä kannabista vastaan hyökättiin koska se aiheuttaa selvästi pasifismia :)
Krooninen ongelmakäyttö on eriasia. Tosin silloin on muitakin ongelmia ja näiden yhteisvaikutukset voivat saada ikäviä lieveilmiöitä,mutta paljon sen eteen enin töitä joutuu tekemään.

Pilvenpolton aloitin nuoruudessani Parolan Panssariprikaatin tupakkakatoksessa ja sitten myöhemmin siellä maastossa.
Nurmiporat oli kaivaneet hyviä kuoppia jossa oli smurffeissa mukava kuumana kesäiltana tupakavereiden kanssa löhöillä ja rentoutua.
Naureskella kuvitelmalle, että oltaisiin siinä mukavassa olotilassa sulkeisissa.
Joku sen taisi sitten toteuttaakkin.

Muutaman vuoden päästä ei enään ehtinyt moisia harrastella. Osasyynä oli kieltolakikin. Ei jaksa nähdä vaivaa niin mitättömästä asiasta.

Itse asiassa mielikuva perustuu kertomuksiin, joten ei tosiaan pitäisi totuutena mennä laukomaan. Aika hurjia juttuja saa kuulla, nimenomaan ongelmakäyttäjistä, jotka jäävät "ulkopuolelle" joko käytön takia, tai käyttö on seuraus henkisestä pahoinvoinnista tms. Ja paljon rankemoiakin aineita kuuluu olleen käytössä. Piruparat, jos aine vie miestä. Mutta onhan samoja ongelmia varusmiehilläkin, ja sitä vanhemmilla ja nuoremmillakin immeisillä.

Minusta pilven poltto on kuin viinan juonti, ei sitä pidä työ- eikä palvelusaikana harrastaa. Ehkä sen laittomuuden takia siinä on joku kumma kapinahenki, ja sitä tunnutaan käyttävän aina kun ei pitäisi. Itse en harrasta, enkä tule harrastamaan. Enpä voi kokeilleita huonoiksi ihmisiksi aineen takia tuomita, enkä haluakaan. Käyttötavan takia voin olla jo julmempi. En katso hyvällä väärässä paikassa päihtyneitä, tai häiritsevästi käyttäytyviä, olipa vaikuttava aine mikä tahansa.

Päihteet on monesti merkki ongelmista, mutta ei aina. En tarkoittanut, että sauhuttelu aiheuttaisi tuhoisaa käyttäytymistä, tarkoitin, että jonkin pitää olla vialla jos se oikeasti on tärkeämpää kuin elämässä eteneminen ja jonkinlaisen yhteiskunnallisen hyvän tekeminen. Asenteistahan se lopulta on kiinni.
 
Back
Top