uutisia Bahrainista

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 15.4.2013 klo 16:41
Suomen asevienti Bahrainiin paljastumassa luultua laajemmaksi

Ylen A-studion tietojen mukaan Suomesta vietiin tammikuussa 2011 todennäköisesti tarkkuuskiväärejä ja niiden osia Bahrainiin yli 3,5 miljoonalla eurolla.

Suomen asevienti kansannousun partaalla hoippuvaan Bahrainiin on suurella todennäköisyydellä luultua laajempaa.

Ylen A-studion tietojen mukaan Suomesta vietiin tammikuussa 2011 todennäköisesti tarkkuuskiväärejä ja niiden osia epävakaaseen Bahrainiin kaikkiaan runsaalla 3,5 miljoonalla eurolla. Tämä olisi runsas kolmannes maan asetuonnista Euroopan unionin alueelta vuonna 2011.

Muun muassa tullitilastojen mukaan Suomesta vietiin Bahrainiin muun muassa tarkkuuskivääreitä, patruunoita, optiikkaa ja "matka-arkkuja, -laukkuja ja -kasseja", todennäköisesti siis tarkkuuskiväärien kantolaukkuja.

Yhteiskunnalliset olot kiristyivät modernissa, vauraassa öljyvaltiossa elokuussa 2010 vaalien lähestyessä. Maan tulenarasta tilanteesta huolimatta Suomi päätti syyskuussa 2010 viedä Persianlahden lounaisosassa sijaitsevaan Bahrainiin 205 tarkkuuskivääriä.

EU:n sotatarvikkeiden vientiä koskevan yhteisen kannan mukaisesti asevientilisenssejä ei tule myöntää maihin, joissa aseita saatetaan käyttää sisäisiin sortotoimiin. Tällä hetkellä EU:lla ei ole Bahrainia koskevia kieltoja.

Asiasta lisää illan A-studiossa TV1 kello 21.
 
Se kai ole hyuvää uutinen...jos emme myy niin joku toinen myy....
 
Mikäs tuossa on nyt ihmeellistä. Varsinkaan kun mitään asevientikieltoja ei ole voimassa.
 
Back
Top