Uutisia Etelä-Afrikasta

Arvioikaa noin vapaalla kädellä, miksi nimenomaan EAssa tämän sorttinen tietotaito on ollut -edellä käyvää-?
Ollut rahaa ja puitteet kunnossa tuolloin ja olisko niitä asioita voinut testailla elävillä ihmisillä vähän "vapaammin" kuin muissa maissa? Ja en tiedä mutta tuli mieleen vielä että olisiko tuolla ollut tuohon aikaan keskitysleireillä pätevöityneitä saksalaisia osaajia, uudella identiteetillä?
 
Saahan nähdä, luopuvatko valkoiset ilman rytinää aaristakaan, hiukan epäilen sitä, että eivät luovu. Mihin hittoon ja mitä tekemään sikäläiset viljelijät ym. lähtisivät...heittämään hodareita newyorkin kaduille, empä usko.

Yksi mahdollisuus -saattaa- olla se, että valkoiset järkkäävät tukialueen, se saattaa olla Kapmaa. Eli se ja pala päälle irtoaa kuin siivu jepen sielusta ja siitä tapellaan sitten vaikka tappiin. Ja ajan vähän kuluessa otetaan haltuun se, mikä putoaa käytännössä itsestään eli EA. Näin minä luulen käyvän, jos kansallistamishöyräkkä konkretisoituu.

Palkkasoturimarkkinoilla saattaa olla tulossa vilkasta. En millään usko, että valkoinen väestö EAssa jää odottamaan tappamistaan sormi suussa ja osaavat ne tapella itsekin. Vaikka vain noin kymmenesosa onkin valkoisten osuus väestöstä....se ei merkkaa niin paljon kuin luulisi.

Jos tuo skenaario toteutuu, niin arvatkaapa vain, miten se heijastuu naapureihin? Mantereen ainoa suht toimiva valtio on heijastanut monella tapaa hyvinvointia myös muille kaupan ym. muodossa. Jos nuo yhteydet katkeavat ja levottomuudet leviävät, niin kohta saadaan kyllä kerätä pahvikuppiin kolikoita, nälkää ja kurjuutta tulee piisaamaan ja se on de facto.
 
Ja mikä on valkoisten osuus poliisissa ja armeijassa, jos nekin päättävät vaihtaa puolta kaluston kanssa. Niin siellä on täysirähinä.
 
Mahdollista. Eteläafrikan maatilojen valtaus tullaan ulkoistamaan rikollis ja rähinäporukoille jotka tappavat koirat ja raiskaavat naiset kuten naapurimaassa kävi. Kävi miten kävi ruuan tuotanto tulee romahtamaan ja ruuan tuotannon romahdus on se lopullinen isku joka katkaisee kamelin selän.

Siitä seuraa syyllisten etsiminen. Sitten aletaan katsomaan näitä erillisalueita joissa asuu vain valkoihoisia ja joilla on isot varallisuudet. Jonkun dokumentin mukaan suurin osa maan varallisuudesta edelleen vanhojen buurisukujen hallussa.
Lopullinen etninen puhdistus tulee olemaan rumaa. Kaiken sen jälkeen paikallinen istahtaa savuaville raunioille ja miettii mitäs sitten tehdään. Maa on tuhottu.
 
No ratkaisu on selvä, uusi bantujen kansainvaellus. Se on ratkaissut aina ongelmat...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bantuekspansio
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Ja mikä on valkoisten osuus poliisissa ja armeijassa, jos nekin päättävät vaihtaa puolta kaluston kanssa. Niin siellä on täysirähinä.
Käsittääkseni valkoiset on potkittu pois poliisista ja armeijasta. Poliisi ja palokunta ei tule auttamaan valkoisten alueille vaan joutuvat hoitamaan asiat itse. Poliisi ja armeija on ilmeisesti luovuttanut kalustoa myös farmimurhaajille.
 
Vanha työkaveri asuu Kapkaupungissa nykyään. Puolisona paikallinen buuri. Juttelin kuukausi takaperin ja kyselin millaista on meininki siellä.
Samanlaista se on kuulemma siellä kuin missä tahansa muuallakin. Ottaessani turvallisuuteen liittyvät seikat esille oli vastaus luokkaa seuraava. Älä sinäkin jauha tuota rasistista paskaa. Vieraile itse ja kommentoi vasta sitten.
 
Ryöstäjät hyökkäsivät triathlonisti Mhlengi Gwalan kimppuun moottorisahan kanssa

He yrittävät sahata Gwalan jalat poikki. Moottorisahan terä oli kuitenkin liian tylsä. Ensimmäisessä jalassa yritys jäi puoleen väliin jalkaa, toisen kohdalla ryöstäjät ehtivät ainoastaan aloittaa sahaamisen.Tietojen mukaan Gwala on saanut vakavia vammoja pohjelihakseensa ja sääriluuhunsa.

https://m.iltalehti.fi/muutlajit/201803062200792030_nx.shtml
 
Vanha työkaveri asuu Kapkaupungissa nykyään. Puolisona paikallinen buuri. Juttelin kuukausi takaperin ja kyselin millaista on meininki siellä.
Samanlaista se on kuulemma siellä kuin missä tahansa muuallakin. Ottaessani turvallisuuteen liittyvät seikat esille oli vastaus luokkaa seuraava. Älä sinäkin jauha tuota rasistista paskaa. Vieraile itse ja kommentoi vasta sitten.

Kiva kun hän elää unelmaansa ja haluaa opettaa sinutkin uimaan.
Tästä käy muuten ilmi että Huhtikuussa Kapkaupungista loppuu vesi, se varmaan ei aiheuta mitään levottomuutta. :unsure:

Matkustustiedotteet, 25.1.2018

Etelä-Afrikka: matkustustiedote

Turvallisuustaso
Noudata erityistä varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot
Etelä-Afrikan matkailun haittana on korkea rikollisuus. Ulkona liikkuessa syytä jatkuvaan valppauteen. Liikennekulttuuri on myös vaarallinen.

Matkailun haittana on maan korkea rikollisuus. Ryöstöt, raiskaukset, autokaappaukset ja taskuvarkaudet ovat yleisiä. Suurin osa väkivaltarikollisuudesta tapahtuu kuitenkin townshipeissa, jotka ovat harvojen matkakohteita. Muukalaisvastaisia mielenilmauksia ja väkivaltaa on esiintynyt erityisesti Durbanin ja Johannesburgin kaupungeissa. Mielenilmaukset liittyvät vierastyöläisiin. Matkailijan on syytä olla jatkuvasti valppaana ulkona liikkuessaan.

Liikkumista yksin ja oudoilla alueilla erityisesti pimeän aikana tulee välttää. Myös autolla liikkuminen pimeän aikana kannattaa rajoittaa vain ehdottoman välttämättömään ja aina ajaa auton ovet lukittuina. Rahat, passi, arvoesineet ym. on syytä pitää lukitussa tilassa (ei autossa!) ja ulkona liikuttaessa lähellä kehoa. Liikkeiden ryöstöjä on esiintynyt useissa ostoskeskuksissa vilkkaimpaan ostosaikaan, jolloin myös asiakkaat joutuneet tulilinjalle. Myös golfkentillä on esiintynyt varkauksia, joten omaisuutta ei tule jättää hetkeksikään ilman valvontaa esimerkiksi golfkärryyn.

Lentokentillä, varsinkin Johannesburgissa ja Kapkaupungissa erityinen varovaisuus on tarpeen. Johannesburgin lentokentille saapuvien kannattaa varata kuljetus etukäteen luotettavalta taholta. Maahan saapuneita on ryöstetty matkalla lentokentältä hotelliin.
Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=341104&culture=fi-FI
 
Alkaa olla vissiin jo ihan oikea ongelma tulossa kun täälläkin jo iltapäivälehdet uutisoivat E-A:n tilanteessa. Tosin ei vielä ihan etusivuilla ollut. Lukijakommenteissa lähes yksipuolisesti arveltiin nälänhätää ja valkoisten maastapakoa, murhia ja sisällissotaa seurauksiksi ainakin. Joku kyllä totesi että näin käy Euroopassakin aikanaan jos/kun valkoiset jäävät vähemmistöksi..
 
Back
Top