Uutisia Italiasta

Ohhoh. BBC:n uutisessa sanottiin että 'fregatin kapteeni' mutta se viitanne sotilasarvoon, eli vastaa meikäläistä komentajaa? Siinä voi jo työnkin puolesta päästä käsiksi mehukkaisiin tietoihin. Useimmiten myyrät ovat jotain alemman tason upseereja tai värvättyjä joilla rahahuolet ovat todennäköisempiä ja seulonta hommiin ei niin tarkkaa. Kauankohan tuo on ehtinyt papereita toimittaa.
Paikan päällä takavarikoitiin 5000 euroa.
Kyllähän Suomessakin ilmavoimien luti aiheutti toiminnallaan sen, että Hornettien operatiivista toimintaa aikataulutettiin kokonaan uusiksi. Ei kerrottu minkälaista materiaalia lopulta luovutti venäläisille. Tämä oli joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen.
 
Lähtevätkö Unkarin linjalle? Siinäpä kysymys, joka koskettaa Ukrainaakin.


Ymmärsin itse, että Meloni nimenomaan on ollut ukrainan puolella ja venäjää (ja kiinaa) vastaan. Samaa ei voi sanoa kaikista italialaispoliitikoista. Korjatkaa toki jos olen väärässä.
 
Ymmärsin itse, että Meloni nimenomaan on ollut ukrainan puolella ja venäjää (ja kiinaa) vastaan. Samaa ei voi sanoa kaikista italialaispoliitikoista.
Meloni on noista oikeistopopulisteista tosiaan ollut järkevällä linjalla, samoin ainakin ex-ulkoministeri Luigi Di Maio. Päinvastaisessa leirissä sitten Matteo Salvini ja Berlusconi. Toivoa kyllä sopii, etteivät jälkimmäiset pääse vaikuttamaan tässä asiassa.
 
Enpä usko että hirveästi pääsevät tekemään, mutta riitainen koalitio on tulossa.

Uutisoinnista puheen ollen... pitäisikö kysäistä arvon toimittelijoilta, että mites on se Kokoomuksen fasistimenneisyys? Eikös heillä ollut koti-uskonto-isänmaa-linja silloin kun niitä vielä olisi voinut äänestää... :p

Kevennyksenä Karia:
1664215915769.png
 
Mitä Italian vaalituloksen tulee, ikävä olla (inho)realisti - tuoreen tuloksen varaan rakennettava koalitio kestänee Italian oloissa tyypillisen vuoden verran, vähemmän jos Forza Italialla on iso rooli. Systeemivika.
 
Jos tämä purkautuu niin tämä sivilisaatio oli tässä...

"Italia suunnittelee joukkoevakuointia supertulivuoren ympärillä jatkuvien järistysten vuoksi. Kuukauden aikana Napolin lähialuetta on tärisyttänyt yli 1100 maanjäristystä."

 
Jos tämä purkautuu niin tämä sivilisaatio oli tässä...

"Italia suunnittelee joukkoevakuointia supertulivuoren ympärillä jatkuvien järistysten vuoksi. Kuukauden aikana Napolin lähialuetta on tärisyttänyt yli 1100 maanjäristystä."

Ei välttämättä. Purkaus voi olla pienikin.
 
Italia edelleen lähdössä Kiina tuotot mulle piilovelat sulle hankkeesta.
Joo, mutta huomasin postanneeni asiasta jo heinäkuussa joten asia ei kesän tilanteesta ole paljon muuttunut. Siksi poistin tuon aamuisen postauksen joka sinulle jotenkin näkyy edelleen.
 
Back
Top