Uutisia Kreikasta

OldSkool

Kapteeni
Kreikan talouskriisissä ei ratkaisua näy, ja kun maa on tiedetty lakkoherkäksi, ei ole suuri yllätys tämänpäiväinen uutinen Ilta-sanomista / STT:
Ateenan poliisi hälytystilassa 05.05.2010 16:33
Ateenassa poliisi on asetettu hälytystilaan kaupungissa puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP. Kaikki poliisit on määrätty palvelukseen palauttamaan järjestystä kaupunkiin.

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan osa kaupungilla liikkeellä olevista mielenosoittajista on siirtynyt palaneen pankkirakennuksen ulkopuolelle. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan.

Kolme ihmistä sai surmansa, kun mielenosoittajat sytyttivät pankin tuleen. Uutistoimisto AFP:n mukaan myös kaksi muuta rakennusta on Ateenassa tulessa polttopulloiskujen jäljiltä.

Kuulin radiosta jonkun lehden kolumnin, jossa pelättiin että on jopa mahdollista että maa suistuisi sisällissotaan. Jotenkin näin:
  • Ääriainekset tunkeutuvat mielenosoituksiin ja vyöryttävät ne väkivaltaisiksi
  • Kansa jakautuu eri leireihin, jopa useampiin, kuten poliittinen jako, EU puolesta/vastaan -jako, kansanryhmät-jako
  • Vanhat sisäiset kaunat purskahtavat esille (mallia Jugoslavian hajoaminen) ja väkivaltaisuudet sekä koston kierre alkaa.
Siinäpä olisi EU:lle testiä ja KriHa-haastetta ihan omalla tontilla.

Miten tällaiseen KriHa-tehtävään lähtisi EU:n voimia, ja miten se eroaisi vaikkapa nykyisistä muilla mailla vierahilla suoritettavista KriHa-tehtävistä?
Oletetaan vielä pähkäilyn hankaloittamiseksi, että USA ei laittaisi lusikkaa koko soppaan, koska heillä on soppia jo tarpeeksi, EU voisi joskus selvittää omia keitoksiaan. Ja turvallisuuspoliittisesti vaikka niin että USAlle riittää että heillä on tukikohtia Turkissa.
 
OldSkool kirjoitti:

Kunhan aloittavat nopeasti :uzi:, niin ei keritä lainaamaan sinne rahaa yhtään nykyistä enempää. Media ei kerro, mutta useampi miljardi suomalaisten rahoja on jo sujautettu tuohon katastrofiin. Ne ovat jo mennyttä. Meinaavat laittaa 1,6 miljardia lisää. Eikä se tule edes riittämään. Kaikki menee.

Raja kiinni ja Kreikka ulos Eeuusta. Jahka ovat sisällissotansa sotineet, niin Kreikka on taas edullinen lomakohde. Raunioitakin on entistä enemmän ihmeteltäväksi.
 
En tiedä, kun nyt jäisi tuohon Kreikkaan....Italia, Espanja ja Portugali lainaavat myös tällä hetkellä ihan ansiokkaasti.

Mutta kuten Eu-uskovaiset ovat kertoneet meille vuosien mittaan, tällaista ei tapahdu näillä mailla, et olis joku fyrkkaa vailla. Kaatuu vielä koko paska tähän sotkuun. Noh, amerikkalaisvaluutta saattaa nousta arvossaan.....
 
JOKO kirjoitti:
OldSkool kirjoitti:
Kreikan talouskriisissä ei ratkaisua näy, ja kun maa on tiedetty lakkoherkäksi, ei ole suuri yllätys tämänpäiväinen uutinen Ilta-sanomista / STT:
Ateenan poliisi hälytystilassa 05.05.2010 16:33
Ateenassa poliisi on asetettu hälytystilaan kaupungissa puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP. Kaikki poliisit on määrätty palvelukseen palauttamaan järjestystä kaupunkiin.

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan osa kaupungilla liikkeellä olevista mielenosoittajista on siirtynyt palaneen pankkirakennuksen ulkopuolelle. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan.

Kolme ihmistä sai surmansa, kun mielenosoittajat sytyttivät pankin tuleen. Uutistoimisto AFP:n mukaan myös kaksi muuta rakennusta on Ateenassa tulessa polttopulloiskujen jäljiltä.

Kuulin radiosta jonkun lehden kolumnin, jossa pelättiin että on jopa mahdollista että maa suistuisi sisällissotaan. Jotenkin näin:
  • Ääriainekset tunkeutuvat mielenosoituksiin ja vyöryttävät ne väkivaltaisiksi
  • Kansa jakautuu eri leireihin, jopa useampiin, kuten poliittinen jako, EU puolesta/vastaan -jako, kansanryhmät-jako
  • Vanhat sisäiset kaunat purskahtavat esille (mallia Jugoslavian hajoaminen) ja väkivaltaisuudet sekä koston kierre alkaa.
Siinäpä olisi EU:lle testiä ja KriHa-haastetta ihan omalla tontilla.

Miten tällaiseen KriHa-tehtävään lähtisi EU:n voimia, ja miten se eroaisi vaikkapa nykyisistä muilla mailla vierahilla suoritettavista KriHa-tehtävistä?
Oletetaan vielä pähkäilyn hankaloittamiseksi, että USA ei laittaisi lusikkaa koko soppaan, koska heillä on soppia jo tarpeeksi, EU voisi joskus selvittää omia keitoksiaan. Ja turvallisuuspoliittisesti vaikka niin että USAlle riittää että heillä on tukikohtia Turkissa.

Kunhan aloittavat nopeasti :uzi:, niin ei keritä lainaamaan sinne rahaa yhtään nykyistä enempää. Media ei kerro, mutta useampi miljardi suomalaisten rahoja on jo sujautettu tuohon katastrofiin. Ne ovat jo mennyttä. Meinaavat laittaa 1,6 miljardia lisää. Eikä se tule edes riittämään. Kaikki menee.

Raja kiinni ja Kreikka ulos Eeuusta. Jahka ovat sisällissotansa sotineet, niin Kreikka on taas edullinen lomakohde. Raunioitakin on entistä enemmän ihmeteltäväksi.

Tervetuloa Kreikkaan, rahasi ovat jo täällä !

Eikun tosiaan, ajattelin välttää EU- ja Euroalue- ja valvonnanpuute -keskustelun täällä, ja spekuloida enemmän sitä, että KriisinHallinta EU:n sisälläkin voi ola joskus vastassa. Jos valtion omat poliisi- ja puolustusvoimat eivät saa järjestystä palautettua, niin mitä sitten ? Millainen on EU:n pykäläviidakko tässä tapauksessa, kuka päättää väliintulosta ja ketkä valitsevat osallistuvat joukot?
Laitetaanko paikalle Vihdin 2.Er VTPsto (Vesitykkipatteristo) rauhoittamaan väkivaltaisia mielenosoituksia, sotilaspoliiseja valvomaan katuja, vai mennäänkö ihan poliisin kautta?
 
Se olisi käytännössä puuttumista maan sisäisiin asioihin, eikä suinkaan poliisin ja puolustusvoimien auttamista. Eihän nimittäin voida puhua minkään pienen terroristijärjestön toiminnasta, poliisin ja asevoimien jäädessä toiseksi mielenosoittajien edessä. Pikemminkin kyseessä on demokraattinen vallanvaihto. Kulkee myös nimellä vallankumous.
 
Mitenkähän mielenkiintoinen toimintakenttä esim Kreikka olisi Ranskalaiselle poliisille? Toinen sönköttää kreikaksi ja englantia osaa tasan 'no' ja 'yes' (siis siten että kukaan sitä ylipäätään mitään ymmärtää. Kielitaitohan itsessään voi olla ihan hyvä).

Ja toinen ei edes vittusillaan sorru englannin käyttöön. Ja jos sortuukin niin kreikkalainen kadunmies saa keskittyä ihan kunnolla ymmärtämään mitä sanotaan.

Kehonkieli on toki hyvänä apuna, kansainväliset käsimerkit ja pamputtaminen. Siinä on sitä hedelmällistä kulttuurien yhteentörmäystä. :idea:

Tällee kieliposkella unelmoituna.
 
Suomesta voisi lähettää erikoistoimintajoukkueen turvaamaan Lesboksen saaren ja KRHK:n ammusmiesosan irlantilaisen pataljoonan monikansalliseksi tueksi.

Joku voisi kyllä katsella ihan oikeasti mitä kansainväliset sopimuksemme velvoittavat ja mahdollistavat mahdollisen EU-maan sisäisen kriisin rauhoittelusta eri välinein. PV reserviläisille suunnatuissa sitoumuslomakkeissahan on jo jonkin aikaa ollut rasti ruudulle "kyllä, Suomen ulkopuolelle mennään jos tarvitaan". Ruuduttamistiheydestä en sitten tiedä mitään.
 
Tällä viikolla ruvetaan näkemään, pysyykö kannettu vesi kaivossa? Viime viikolla Euro tuli ruminalla alas, kurssit syöksyivät jne.

Pahoin epäilen, että kurjin on edessä. Näyttää siltä, että poliitikot rimpuilevat asian kanssa hieman epätoivoisesti. Enkä ketään syytä, ihan samalla lailla muutkin EU-maat ovat eläneet yli rahkeidensa, mekin.
 
OldSkool kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
OldSkool kirjoitti:
Kreikan talouskriisissä ei ratkaisua näy, ja kun maa on tiedetty lakkoherkäksi, ei ole suuri yllätys tämänpäiväinen uutinen Ilta-sanomista / STT:
Ateenan poliisi hälytystilassa 05.05.2010 16:33
Ateenassa poliisi on asetettu hälytystilaan kaupungissa puhjenneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP. Kaikki poliisit on määrätty palvelukseen palauttamaan järjestystä kaupunkiin.

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan osa kaupungilla liikkeellä olevista mielenosoittajista on siirtynyt palaneen pankkirakennuksen ulkopuolelle. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan.

Kolme ihmistä sai surmansa, kun mielenosoittajat sytyttivät pankin tuleen. Uutistoimisto AFP:n mukaan myös kaksi muuta rakennusta on Ateenassa tulessa polttopulloiskujen jäljiltä.

Kuulin radiosta jonkun lehden kolumnin, jossa pelättiin että on jopa mahdollista että maa suistuisi sisällissotaan. Jotenkin näin:
  • Ääriainekset tunkeutuvat mielenosoituksiin ja vyöryttävät ne väkivaltaisiksi
  • Kansa jakautuu eri leireihin, jopa useampiin, kuten poliittinen jako, EU puolesta/vastaan -jako, kansanryhmät-jako
  • Vanhat sisäiset kaunat purskahtavat esille (mallia Jugoslavian hajoaminen) ja väkivaltaisuudet sekä koston kierre alkaa.
Siinäpä olisi EU:lle testiä ja KriHa-haastetta ihan omalla tontilla.

Miten tällaiseen KriHa-tehtävään lähtisi EU:n voimia, ja miten se eroaisi vaikkapa nykyisistä muilla mailla vierahilla suoritettavista KriHa-tehtävistä?
Oletetaan vielä pähkäilyn hankaloittamiseksi, että USA ei laittaisi lusikkaa koko soppaan, koska heillä on soppia jo tarpeeksi, EU voisi joskus selvittää omia keitoksiaan. Ja turvallisuuspoliittisesti vaikka niin että USAlle riittää että heillä on tukikohtia Turkissa.

Kunhan aloittavat nopeasti :uzi:, niin ei keritä lainaamaan sinne rahaa yhtään nykyistä enempää. Media ei kerro, mutta useampi miljardi suomalaisten rahoja on jo sujautettu tuohon katastrofiin. Ne ovat jo mennyttä. Meinaavat laittaa 1,6 miljardia lisää. Eikä se tule edes riittämään. Kaikki menee.

Raja kiinni ja Kreikka ulos Eeuusta. Jahka ovat sisällissotansa sotineet, niin Kreikka on taas edullinen lomakohde. Raunioitakin on entistä enemmän ihmeteltäväksi.

Tervetuloa Kreikkaan, rahasi ovat jo täällä !

Eikun tosiaan, ajattelin välttää EU- ja Euroalue- ja valvonnanpuute -keskustelun täällä, ja spekuloida enemmän sitä, että KriisinHallinta EU:n sisälläkin voi ola joskus vastassa. Jos valtion omat poliisi- ja puolustusvoimat eivät saa järjestystä palautettua, niin mitä sitten ? Millainen on EU:n pykäläviidakko tässä tapauksessa, kuka päättää väliintulosta ja ketkä valitsevat osallistuvat joukot?
Laitetaanko paikalle Vihdin 2.Er VTPsto (Vesitykkipatteristo) rauhoittamaan väkivaltaisia mielenosoituksia, sotilaspoliiseja valvomaan katuja, vai mennäänkö ihan poliisin kautta?

Suomen Täydennyspoliisikunta voitaisiin lähettää.
 
JOKO kirjoitti:
OldSkool kirjoitti:
Eikun tosiaan, ajattelin välttää EU- ja Euroalue- ja valvonnanpuute -keskustelun täällä, ja spekuloida enemmän sitä, että KriisinHallinta EU:n sisälläkin voi ola joskus vastassa. Jos valtion omat poliisi- ja puolustusvoimat eivät saa järjestystä palautettua, niin mitä sitten ? Millainen on EU:n pykäläviidakko tässä tapauksessa, kuka päättää väliintulosta ja ketkä valitsevat osallistuvat joukot?
Laitetaanko paikalle Vihdin 2.Er VTPsto (Vesitykkipatteristo) rauhoittamaan väkivaltaisia mielenosoituksia, sotilaspoliiseja valvomaan katuja, vai mennäänkö ihan poliisin kautta?

Se olisi käytännössä puuttumista maan sisäisiin asioihin, eikä suinkaan poliisin ja puolustusvoimien auttamista. Eihän nimittäin voida puhua minkään pienen terroristijärjestön toiminnasta, poliisin ja asevoimien jäädessä toiseksi mielenosoittajien edessä. Pikemminkin kyseessä on demokraattinen vallanvaihto. Kulkee myös nimellä vallankumous.

Joo, tosiaan, näinhän asia on. Vasta jos maassa on humanitäärinen katastrofi niin sinne on muualta menemistä. Joku henkilö (en nyt löydä kuka) ehdotti viranomaiskoulutuksen antamista Kreikalle, ilmeisesti malliin "näin organisoit verotuksen ja se valvonnan, näin pidät korruption rajoitetumpana, näin hillitset sukulaisten suosimista julkishallinnon virkojen täyttämisessä".
 
baikal kirjoitti:
Tällä viikolla ruvetaan näkemään, pysyykö kannettu vesi kaivossa? Viime viikolla Euro tuli ruminalla alas, kurssit syöksyivät jne.

Pahoin epäilen, että kurjin on edessä. Näyttää siltä, että poliitikot rimpuilevat asian kanssa hieman epätoivoisesti. Enkä ketään syytä, ihan samalla lailla muutkin EU-maat ovat eläneet yli rahkeidensa, mekin.

Aivan, saavat Kreikassa heitellä kiviä ja purkaa paineita ihan rauhassa, nyt on isommat asiat kuten Euroopan globaali asema ja kansainvälisen rahoitusjärjestelmän vakaus kyseessä. Katteellaan sitä Kreikan tilannetta sitten myöhemmin, tuskin ne nyt mihinkään sisällissotaan vajoavat. Se kun olisi huono viesti markkinoille.

“We shall defend the euro whatever it takes,” Dr. Rehn said.

Eli voodoo-taloustiede ja kiristys ovat taas ihan soveliaita toimintamuotoja kun valtiomies Olli Rehn neuvottelee yön aikana isojen poikien ja tyttöjen kanssa kasaan vaatimattoman 750€ miljardin paketin. Tosin lainarahaahan tässä nyt kaadetaan kaivoon ja toivotaan parasta että sikäli. Ettei vain olisi jatkossa tiedossa monia tiukkoja vuosia EU:n valvonnassa. Sitten on Suomessakin tulevien hallitusten mukava syytellä Brysseliä kun rahaa ei ole.
 
Joo niitä rahoja en luule että Suomi saa takaisin.

Voitasiin otta niiden F-16 ja Mirage 2000-5 ja BMP-3 panttiksi:)
 
Hejsan kirjoitti:

Mitäpä maanpuolustukselaiset olette mieltä siitä että Kreikka olisi erotettu EU:sta, valuuttana dragma ja rajat kiinni?
Mitä se olisi vaikuttanut €:n tilaan? Olisiko se jopa herättänyt luottamusta maailman pörsseissä? Seuraavalle maalle joka valehtelee, piilottelee ja kavaltaa, annetaan sama välitön tuomio: ulos.
 
Imagine kirjoitti:

Vai olisiko meidän kannattanut jäädä moisen kohloosin ulkopuolelle? Nyt ollaan kuulemma kilttejä mallioppilaita.
 
juhapar kirjoitti:

Olisi pitänyt tietenkin.
Mutta mitenkä tämä minun kyssärini?
 
Markkinat sekaisin: Unkarikin ehkä vääristellyt talouslukujaan
Kommentoi 40 kommenttia
Julkaistu 04.06.2010 17:15 (päivitetty 17:56)

Pörssi- ja valuuttamarkkinat ovat menneet jälleen sekaisin, kun Unkarin hallitus kertoi julkistavansa todelliset tiedot maan taloustilanteesta viikonvaihteessa tai ensi viikon alussa. Keväällä valtaan astuneen oikeistohallituksen mukaan edellinen hallitus vääristeli talouslukuja.

- Unkarissa edellinen hallitus väärensi tietoja. Kreikassa he väärensivät myös tietoja. Kreikassa totuuden hetki on tullut. Unkari on yhä sen edessä, sanoi pääministeri Viktor Orbanin edustaja uutistoimisto Reutersin mukaan.

Unkarin talous on ollut heikolla finanssikriisistä lähtien. Edellinen vasemmistohallitus neuvotteli Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä lainan, jonka turvin Unkari on selvinnyt tähän mennessä.

Unkarin keskuspankki arvioi, että maan budjettivaje on 4,3-4,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Analyytikkojen mukaan vaje on 5 prosenttia. Luvut ovat siedettäviä, sillä Kreikan vaje on pitkälti yli 10 prosenttia.

Orbanin hallituksen mukaan kuluvan vuoden vaje on kuitenkin paljon suurempi, sillä sosialistihallinto on jättänyt jälkeensä "taloudellisia luurankoja".

(MTV3 - STT)

Euro enää hädin tuskin 1,20 dollaria
 
Kyllä kohta amerikkalaisten kelpaa maksaa euro-lainat takaisin, vai mitä arvelette? hehheh, nämä taitaa olla semmoisia juttuja.
 
Joillakin on varoja ylläpitää maanpuolustusta.

Veloissa rypevä Kreikka ostaa 400 panssarivaunua

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/veloissa-rypeva-kreikka-ostaa-400-panssarivaunua/art-1288418516048.html

Maahan syydettävä lainaraha näyttää valuvan osittain asevoimien suurhankintoihin.
Kreikan säästökuuri ei tunnu koskettavan - tai kiinnostavan - maan asevoimia.

Yhdysvaltain viranomaiset ovat nimittäin hyväksyneet kaupan, jossa Kreikan puolustusvoimille myydään 400 kappaletta M1A1 Abrams -taistelupanssarivaunuja. Asiasta maanantaina kertonut uutissivusto defencegreece.com siteerasi Hellenic Defence & Technology -lehden tietoja.

Näiden mukaan kauppa sisältää vaihtoehtoina joko panssarivaunujen yksinkertaisen kunnostuksen - mikä sekin maksaa kymmeniä miljoonia euroja - tai täydellisen uudistuksen, jonka kustannukset ovat paljon korkeammat.

Vähintään kunnostusta tankit tarvitsevatkin, sillä M1A1 on Yhdysvaltain maavoimien ykköstankin vanhempi versio, jota ei ole valmistettu enää vuoden 1992 jälkeen.

Tarkkoja hintoja ei ole kerrottu, mutta hintaluokkaa voi arvioida sen perusteella, että valmistusaikanaan tankit ovat maksaneet kahdeksan miljoonaa dollaria kappaleelta.

Samassa yhteydessä kerrotaan Kreikan asevoimien pyytäneen myös hinta-arviota 20 kappaleelle AAV7A1-panssariajoneuvoja, joita se olisi myöhemmin hankkimassa jopa 75-100 yksilöä.
 
miheikki kirjoitti:

Pitäähän sotilasjuntalla olla kalustoa, jolla hallita... Mitä ne tekee Leopardeille? Kai ne voisi myydä niitä solidaariseen tukipakettihintaan, eli vähintään Abramsin hinnalla meille.
 
Kreikkalaisten hommissa ei ole mitään järkeä, ei mitään. Mitä helvettiä tässä maailmassa oikein tehdään ja tapahtuu? Nämäkin tankinromut menevät muuten muiden kuin kreikkalaisten omaan maksuun....millä hitolla ne niitäkään maksaa, ihan persiestä.
 
Back
Top