Uutisia Moldovasta

JR49

Respected Leader
Onko niin, ettei ole vielä ollut omaa ketjua Moldovalle?
Joka tapauksessa mielenkiintoinen tilanne seurattavaksi. Tämähän on kuin näitä värivallankumouksia, joita Moskovassa kammoksutaan. Kumma kun kansa ei täälläkään sulata kunnon korruptiota...
Tilaisuus vai uhka Putinilla?

Kymmenettuhannet mielenosoittajat vaativat Moldovassa presidentin eroa

Kymmenettuhannet moldovalaiset osoittivat sunnuntaina mieltään maan pääkaupungin Chisinaun kaduilla. Kansalaiset vaativat maan presidentin Nicolae Timoftin eroa ja uusia vaaleja maata riepotelleen korruptioskandaalin vuoksi, kertoivat uutistoimistot.

"Jos Timofti ei eroa ennen ensi viikon loppua, protestimme tulee kasvamaan. Uudet vaalit on järjestettävä viimeistään ensi keväänä", sosialistipuolueen puheenjohtaja Igor Dodon vaati uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kansalaiset osoittivat mieltään myös aiemmin syyskuussa. Tuolloinkin 3,5 miljoonan asukkaan Moldovassa kymmenettuhannet vaativat uusia vaaleja.

Entistä neuvostotasavaltaa on järkyttänyt tieto, että maan pankeista on kadonnut rahaa noin 900 miljoonan euron edestä. Summa vastaa kahdeksasosaa valtion bruttokansantuotteesta. Skandaalia on kutsuttu "vuosisadan huijaukseksi".

Kesällä Moldovan pääministeri Chiril Gaburici kertoi jättävänsä eronpyyntönsä skandaalin vuoksi. Tapaus on heikentänyt maan valuuttaa sekä elinoloja.

Maan uusi pääministeri Valeriu Strelet lupasi Reutersin haastattelussa elokuussa selvittävänsä, minne 900 miljoonaa euroa maan pankeista on kadonnut ja palauttavansa varat Moldovaan.

Vasemmistolaisen Meidän puolueen johtajan Renato Oussatyn mukaan oligarkit ovat "kaapanneet Moldovan".

"Meidän on ensin päästävä eroon johtajistamme ja sitten päätettävä maamme suunnasta. Moskova, Bryssel eikä Washington tule ratkaisemaan ongelmiamme", Oussaty totesi AFP:n mukaan.

HS
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1443321772944?ref=hs-nprio-A10
 
Onkohan totta,.

Moldova and Ukraine Defense Ministers agree to make a “green corridor” for Russian troops to leave Transnistria

Mikä ettei olisi? Tämä ehdotushan sopii varsin hyvin niin Ukrainan kuin Moldovan nykyjohdon ulkopoliittisiin tavoitteisiin.

Se on vain sitten "pieni" ongelma, että asiasta pitäisi saada sovittua myös Venäjän ja Transnistrian kanssa. Eli kyseinen julkilausuma ei taida johtaa käytännössä yhtään mihinkään. Sekään tuskin auttaa, että Moldovan eurooppamielinen presidentti Nicolae Timofti (lausunut mm. että his country "has no other future than a European future") tulee mitä todennäköisimmin pian vaihtumaan Venäjä-mieliseen ja Putinia fanittavaan Igor Dodoniin. Dodon jäi niukasti enemmistöstä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, mutta tulee gallupien mukaan viemään ratkaisevan toisen kierroksen selvällä erolla (Wikipedian artikkeli vaaleista).

On muuten aika hassu veikko, tämä Dodon. Daily Beastissa oli miehestä ihan viihdyttävä (helppohan se on näin sanoa, kun ei itse asu maassa...) juttu Igor Dodon is Vladimir Putin’s Moldovan Mini-Me. Alla muutama avainsitaatti Dodonin linjauksista. Taitaa kumartaa itään ja pyllistää länteen.
Dodon told The Daily Beast he knows exactly what kind of president he wants to be: “A dictatorial leader, the same as Putin.”
...
Before the presidential campaign Dodon, who is the leader of Moldova’s Socialist Party, made it a point to go to Moscow for his political and religious anointing.
...
“The only difference between me and Putin right now,” he said, “is that I am not the president, yet, as soon as I become one in a few days, I will run Moldova just the same way Putin runs Russia, I assure you.”
...
His plan is to drive Moldova away from Europe, out of the European Union association agreement it has now.
...
I am definitely against all so-called European values that she tries to promote,” Dodon says. “I am against any LGBT in this country and she supports it. We are an Orthodox country.”
 
Moldovan uusi presidentti haluaa lähentymistä Venäjän kanssa
Moldovan presidentti Igor Dodon vihjasi mahdollisuudesta irrottautua kauppasopimuksesta Euroopan Unionin kanssa.

13-3-9409315.jpg

http://yle.fi/uutiset/3-9409314
 
Näin...ei tarvitse putten aloittaa rähinää kun on hoidettu maanjohto "oikeamieliseksi" vrt Suomi ja kahdenväliset venäjäsuhteet, venäjän hoidossa ollut itärajan valvonta, kaasuputkien rakentaminen sekä täysin laudalla huomittoa jätetty uusi teleliikennekaapeli saksaan jolla venäjä pääse kiertämään Ruotsin singnaalitiedustelun ( kukakohan senkin projektin rahoitti?)...eihän nämä ole eikä koske Suomen turvallisuutta /rippumattomuutta vaarantavia juttuja eihän? o_O
 
Viimeksi muokattu:
Näin...ei tarvitse putten aloittaa rähinää kun on hoidettu maanjohto "oikeamieliseksi" vrt Suomi....o_O

Putin on oikeasti nero, pakko se on myöntää kun katsoo mistä kolosta on ponnistanut ja mitä saanut aikaan lyhyessä ajassa.
Nyt hän vyöryttää Balkania Ukrainan selän takana takaisin, Turkki on jo hoidossa.
Nyt se sekoittaa jo jossakin helvetin Gambiassakin.
Hän pelaa peliä sellaisena kuin se aina on pyörinyt historiassa, en tiedä mitä vittua länsimaiden johto tekee, joko eivät osaa pelata tai kieltäytyvät pelaamasta.
Muistat varmaan kun Merkel järkyttyi Puten puhelun jälkeen ja kertoi tämän elävän menneisyydessä, jätti kyllä kertomatta mitä Putte tarjosi..
 
Tässä hyvä kirjotus aiheesta....:solthum:

https://www.google.fi/amp/s/sarastuslehti.com/2015/05/19/sotaa-ei-pitanyt-enaa-tulla/amp/
 
Eihän siitä pääse mihinkään että Putinilla on vahvasti vipuvoimaa käytettävissä kun Euroopan alueella olevissa maissa on liian heikkoja johtajia joilla on pää vieläkin pensaassa. Kettu ottaa hyödyn jos häkissä ei ole kanaverkkoa ympärillä.
 
Tämä on mielenkiintoinen. Alla pikainen konekäännös englantiin. Lentokoneita ei ilmeisesti Venäjältä haluta laskeutuvan Chisinaun kentälle.

https://www.pravda.com.ua/news/2018/04/12/7177464/

Chisinau is ready to agree with Kiev on the withdrawal of Russian troops from Transdniestria through the corridor on the territory of Ukraine.

This was announced by Prime Minister of Moldova Pavel Philipp at the Kiev forum on Thursday, Interfax-Ukraine reports.

"We demand and ask for the withdrawal of Russian troops from the territory of Moldova, as well as the transformation of current operations on Transnistria into a civil mission with an international mandate, being sure that this will create a basis for settling the Transnistrian conflict through negotiations," he stressed.

According to the Prime Minister of Moldova, when he spoke in Munich on the security sector in 2018 about the withdrawal of Russian troops from Moldova, the representatives of the Russian Federation explained the inability to remove weapons from Ukraine, despite the difficult situation in the country.

"I assured him that we have enough convincing capacities and opportunities to convince our Ukrainian friends to make a corridor so that we can take out both weapons and ammunition that are still preserved on Transnistria," he said.

Philip also noted that the illegal military presence in the countries does not lead to the resolution of the conflict, but freezes the situation and encourages destructive forces in implementing plans to divide parts of the countries.

As reported, in the summer of 2017, Russia refused to discuss the withdrawal of its troops from Transnistria. At the session of the UN General Assembly, Russia's permanent representative to the UN Vasily Nebenzia called this initiative "not very friendly and quite unexpected."

Russia explains the presence of its troops on Transdniestria "peacekeeping operation."
 
Juuri seurasin konetta Moskovasta matkalla sinne. :D

https://www.flightradar24.com/AFL1844/1104c873
 
Ja näköjään Joensuusta lennetään Ukrainan läpi Turkkiin, itse en moiselle lennolle olisi noussut tänään.
 
Prosentit uutisessa vähän oudosti. Mutta saas nähdä miten tässäkin vaalissa käy.
 
Back
Top